keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Iranin hallitus kaatuu - entä sitten?

Israelin ja Iranin konflikti on loppusuoralla, eikä voittajasta ole epäselvyyttä. Käytännössä kysymys on enää vain siitä, kaatuuko samalla Iranin islamistinen hallitus vai onko pelko iskostettu niin syvälle iranilaisiin, etteivät he uskalla nousta sitä vastaan edes silloin kun mullahit on sotilaallisesti lyöty.

Toinen avoin seikka on se, että saadaanko Iranin ydinaseohjelma lopetetuksi. Se voisi tietenkin tapahtua helposti vallan vaihtuessa, jos uusi hallinto olisi sille myötämielinen, kuten saattaisi olettaa. 

Vaihtoehtoisesti ydinaseohjelma voitaisiin lopettaa myös siten, että USA liittyisi mukaan sotaan ja käyttäisi omia ainutlaatuisia aseitaan ydinasebunkkereiden tuhoamiseksi. Iranilla tuskin olisi mitään mahdollisuuksia estää sitä, mutta tällaisilla iskuilla olisi luultavasti epäsuotuisia seurauksia esimerkiksi Kiinan ja Yhdysvaltain välisiin suhteisiin. 

* * *

Sosiaalisen median perusteella Iranin johtoon on juuri nyt pyrkimässä Reza Pahlavi eli maata ennen islamistista vallankumousta johtaneen shaahin Mohammad Reza Pahlavin poika. Hänellä näyttäisi olevan kannatusta myös maasta paenneiden iranilaisten parissa (esimerkki). 

Toinen vaihtoehto voisi olla - ainakin näin demokraattisesta pohjoismaasta käsin katsottuna - siirtyminen monipuoluejärjestelmään, jolloin Iranista tulisi - vapauttajansa Israelin jälkeen - alueensa toinen vapaa demokratia. Saattaa kuitenkin olla, että nostalginen kaipuu menneeseen voittaa todellisen edistysaskeleen persialaisten mielissä. 

Joka tapauksessa on selvää, etteivät ainakaan Iranin nuoret naiset jää kaipaamaan mullahien valtaa, sillä he - tai ainakin osa heistä - ovat jo nyt ryhtyneet riisumaan päältään niitä rajoitteita, joita islamistinen hallitus on heille asettanut. Ainakin sosiaalisen median mukaan näyttäisi siltä (esimerkki, toinen).

* * *

Jos ja kun Iranin sota pian päättyy onnellisesti, jäävät myös sen vaikutukset maailmatalouteen pieniksi. Tämä on tärkeää etenkin Suomen kannalta, sillä maamme kaipaisi lopultakin talouskasvua. 

Valtiovarainministeriö ei tosin luvannut paljon, mutta tuore tieto vientiyritystemme uskosta oman vientinsä kasvuun kuluvana vuonna on noussut selvästi. Kasvuunsa uskoo nyt 63,5 prosenttia yrityksistä, kun vuosi sitten kasvua odotti vain 47 prosenttia yrityksistä. 

Samaan suuntaan viittaa myös se, että asuntokauppa on lähtenyt kasvuun, mikä kertoo kuluttajien luottamuksesta omaan tulevaisuuteensa. Eikä asiaa ainakaan heikennä se, että Turun telakka onnistui toukokuussa saamaan rakennettavakseen jälleen uuden loistoristeilijän. 

Puhumattakaan siitä, että viime maaliskuussa Suomessa toimivat lääketeollisuuden yritykset sitoutuivat yli kaksinkertaistamaan investointinsa tällä vuosikymmenellä, mikäli hallitus sitoutuu turvaamaan niiden toimintaedellytykset - kuten se myös teki.

Nähtäväksi kuitenkin jää, ovatko nämä positiiviset merkit enne valoisammasta tulevaisuudesta, vai ainoastaan maailman myllerrykseen kaatuva pieni valopilkku. Joka tapauksessa on kuitenkin selvää, että kävi niin tai näin, on Iranin sodan nopea loppuminen ja islamistivallan kaatuminen hyväksi niin Suomen taloudelle, iranilaisten tulevaisuudelle kuin koko maailmalle.

Päivän aiempi blogimerkintä:

31 kommenttia:

  1. Olisi kyllä erinomaista, jos iranin nykyhallinto kaatuisi. Voisin jopa uskoa Jumalaan, tai ainakin siihen , että maailmassa on jonkinlaista oikeutta. Mullahin rahoittivat ja varustivat Hamasin terroristihyökkäyksen Israeliin 7.10.2023 ja sen seurauksena he nyt läpsyttelisivät Moskovaan al-Assadin kavereiksi.
    Tämä saisi mahdollisesti monet muut diktaattorit harkitsemaan toiseen kertaa.
    Shalom.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assadin ja monen muun mulkun eläkevuosien pakopaikka kertoo, missä se varsinainen sylttytehdas ja kaikkien Paskstanien äiti sijaitsee.

      Poista
  2. Olisi jo korkea aika potkaista nuo Iranin kivikautiset mullahit pellolle, ja saada sinnekin ihmisarvoiset olot, jos se vielä on mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole - niin kauan kun ihmiset uskovat "uskontoon" nimeltä islam.
      Vasta kun järki palaa ihmisten päähän ja he tajuavat ettei islam ole uskonto vaan diktaattorien (ajatollahien) yksinvaltainen hallintojärjestelmä, alkaa muutosta tapahtumaan.

      Poista
    2. Miksei vieläkään ole saatu selvitettyä sitä hermostollista ja hormonaalista tunneajattelun ketjua, jossa uskontunne vie uskonnon (shitlam, kristi, jutku, ilmasto) nimeen vannomiseen ja tottelemiseen, erimielisten vainoamiseen ja lopulta murhaamiseen. Seemiläisten aivoissa on "joku" mikä altistaa. Ylimääräinen rauhanen? Periytyvää? Turhauttavaa, kun on jo olemassa maallisen paratiisin rakennuspalikat (tekniikka, tekoäly, valistus, vapaus) niin yhä pipipäiden massat käy sotkemaan (mä tapan sä pilkkasit profeettaa, mä tapan noi huivittomat, mä tapan itteni ku oon ihan paska {👍🏼}). Ilman uskontoa Iran olisi luonnonrikkauksiltaan ja väestöpohjaltaan vauras kansanvalta, mutta ei onnistu koska ehdollistetut kollektiiset perimät

      Poista
    3. Tälle on monenlaisia selityksiä. Omalta osaltani luulen, että kyse on ennen kaikkea ihmisten ja yhteiskunnan kehitystä rajoittavasta yhteisöllisyydestä. Kirjoitin aikanaan tähän liittyvästä tutkimuksesta, jonka mukaan keskeistä suurelle hyppäykselle maatalousyhteiskunnasta teollisuusvaltioon oli pääasiallinen viljelykasvi: https://professorinajatuksia.blogspot.com/2014/05/miksi-tieteellis-taloudellinen.html

      Poista
    4. Kiitos linkistä kannatti/kannattaa lukea kommentteineen

      Poista
    5. Ei kannata teroristi stressata niin paljon uskovaisista. Ainahan voit tehdä itsarin, jos alkaa liikaa ahdistaa - tai ihan muuten vaan, eihän sillä ole väliä. Sen jälkeen sinun kannaltasi kaikki on ohi, etkä edes tiedä eläneesi, joten on merkityksetöntä, kuinka pitkään elät. Kaikki elämäsi kokemukset on pois pyyhkäisty, etkä edes kaipaa niitä.

      Poista
  3. Moni ain näköjään ei kukaan tajua mikä islamitien ryntäys alkaa eurooppaan jos ja kun sota kovenee. Mutta sitähän nuo "ylistörodun" kotkanenät nimenomaan haluaa, ei mitään eroa islamisteihin ei muuta kun se että, "kotkanenät" on vieläkin tuhoampia euroopalle ja koko maailmalle.

    VastaaPoista
  4. Jos Iranin hallinto luhistuu, sitten luhistuu myös Putinin hallinto. Onhan se Mossadin voima ja vaikutusvalta aivan käsittämätöntä, ja muuan Putinkaan ei pelkää mitään muuta kuin Mossadia, ja se on varmaa. Eipä Venäjä ole mitään mussuttanut Israelin iskuista Iraniin, koska pelko tukkii suut. Venäjällä juutalaisia kyllä löytyy joka tasolta.

    Kun Ukrainan sodan alussa Lavrov haukkui Zelenskyin natsiksi ja ties miksi, niin vastoin kaikkia odotuksia jopa Putin tuli julkisuuteen loiventelemaan Lavrovin vuodatuksia, eli Putin pelkää Mossadia kuin ruttoa. Veikkaisin, että Mossad hoitaa Putinin hallinnon tavalla tai toisella?

    VastaaPoista
  5. Miten mahtaa olla? Kummat ovat uhreja muslimit vai kristityt?

    MTV uutiset tänään

    Asemiehet rynnistivät kylään yöllä ja polttivat kaiken – ainakin 150 kuollut Nigerian joukkomurhassa

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asemiehet-rynnistivat-kylaan-yolla-ja-polttivat-kaiken-ainakin-150-kuollut-nigerian-joukkomurhassa/9176640

    Artikkelista poimittua

    Hyökkäys tapahtui viime viikonloppuna Benuen osavaltiossa. Nigerian presidentti on kuvaillut iskua "järjettömäksi verenvuodatukseksi".
    ...
    Raporttien mukaan hyökkääjät iskivät kylään perjantain ja lauantain välisenä yönä. He avasivat tulen nukkuvia asukkaita kohtaan ja polttivat taloja, joissa ihmiset olivat nukkumassa.

    Hyökkääjiä ei ole tunnistettu, mutta yhteenotot alueella eri yhteisöjen välillä ovat yleisiä. Nigerian keskiosassa sijaitseva Benuen osavaltio vetää Reutersin mukaan jonkinlaisen alueellisen jakolinjan muslimien ja kristittyjen välillä.
    ...
    ...
    Vielä päiviä iskun jälkeen kylän viljavarastot ja tuhoutuneet kodit savuavat, Reutersin toimittaja kuvailee.

    Kyläläiset kertovat tapahtumista lohdutonta tarinaa. 37-vuotias Fidelis Adidi menetti ison osan perheestään.

    – Minulle kerrottiin, että vaimoni yritti paeta yhden lapsen kanssa, mutta hänet ammuttiin oven edessä. He teurastivat hänet, hän sanoo.

    Adidi kertoo löytäneensä vaimonsa ja hänen lapsensa aamulla. Molemmat olivat niin palaneita, että hän tunnisti heidät ainoastaan vaatteista.

    – Poimin hänet ja hänen kanssaan olleen lapsen ja menin hautaamaan heidät.

    – En löytänyt kolmea muuta lastani, sillä niin monet lapset olivat palaneet tunnistamattomaksi. En pystynyt tunnistamaan omiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silti ei islamikiimaiset Suomen mediat eikä hallitus koskaan päätä että 3 maailman muslimeita ei päästettäisi maahamme. Päinvastoin, islameilla on kaikki oikeus tehdä mitä tahansa ja Suomen kansan osuus on ainostaan luovuttaa rahansa noille.

      Poista
    2. Aika paljon on hallitus kyllä tehnyt ja tekemässä, etenkin jos huomioidaan, että samassa hallituksessa istuu myös RKP. https://professorinajatuksia.blogspot.com/2025/05/maahanmuuttopolitiikalla-on-hintansa.html

      Poista
    3. Mari Rntanen ja Leena Meri ovat tehneet hienoa työtä maahanmuutto- ja rikoslainsäädännön järkevöittämiseksi.

      Poista
  6. Trumppi petti taas porukan G7-maiden kokouksessa. Trumppi on laistanut jo monta kertaa 2 viikon rajoista, joita se on asettanut muka Venäjälle. Nyt viimeksi G7-maiden kokouksessa ei osallistunut muiden maiden päätöslauselmaan, jossa olisi tuomittu Venäjä selvin sanoin. Putinilla täytyy olla jotain todella katastrofaalista tietoa Trumpista. Ehkä Elon Musk oli oikeassa, kun sanoi että Trumpin nimikin löytyy siellä Jeffrey Epsteinin vierailulistalta.
    Tuosta Iranista. Olisikohan niin, että kiinalaiset rahtikoneet ovat hakemassa Iranin johtoa turvaan vaikka sitten Venäjälle al-Assadin kaveriksi. Menisihän se aika sielläkin niillä mullaheilla, vaikka sitten roistovaltioiden entisten johtajien kanssa korttia pelaillessa. Putinkin varmaan osaa sököä pelata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokatapauksessa Usal:lta meni Israelin avuksi lähes isoin Usan huippuunsa varusteltu taistelulaiva.

      Poista
  7. Iranin hallinto mitään kaadu. Teokratiat ovat ällistyttävän stabiileja - ne istuvat tiukassa kuin jalkasilsa, eikä niitä saada mitenkään kaadettua sisältäpäin. Ainoa mahdollisuus on valloittaa Iran ulkoapäin, ja ainoat, jotka siinä ovat historian saatossa onnistuneet, ovat olleet arabit ja mongolit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä maltistuneitakin arabimaita.

      Poista
  8. Iranissa on länsimielisiä, joo - jokunen siellä täällä. Kansan syvät rivit sen sijaan elävät edelleen ikiaikaisessa kunniakulttuurissa, jonka rinnalla islamilainen elämäntapa on lähes erottamaton. Tämän mukaan siellä mennään, ja on aina menty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole menty, vaan 70-luvulla naisten pukeutuminen oli hyvin länsimaista, oli esim minihameita, ja hiuksia ei tarvinnut peittää, jne. Mutta sitten tuli seinähullu islamisti Khomeini, joka tuhosi vapauden, ja puki naiset jätesäkkeihin.
      Suuri osa iranilaisita ei tykkää näiden islamistiperverssien komennosta, ja mielellään potkisivat ne ulos.

      Poista
    2. Nähtäväksi jää miten Iranin hallinnon käy. Suomessa asuva iranilaiset näyttäisivät kuitenkin olevan toiveikkaita, ainakin omien huomioideni perusteella.

      Poista
    3. "18. kesäkuuta 2025 klo 17.01" <- Tuo lyhyt shaahin vallan aikainen lyhyt aikakausi koettaa lisätä länsimaalaistumista jossain Iranin suuremmissa kaupungeissa on astronomisen mittakaavan kuriositeetti Iranin historiassa.

      Poista
  9. Ettei nyt vaan taas olisi käynyt kuin Ukrainan veret seisauttavan keväthyökkäyksen kanssa? Eräs minun 50€ uudenvuodenvedoistani muuten oli, että ämörikkalainen tukialus menee pohjaan tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spekuloidahan voimme toki kaikki. Mutta ei päässyt Putinin armeijakaan Kiovaan lupaamassaan ajassa. Sen sijaan se on menettänyt yli miljoona miestä kuolleina ja haavoittuneina. Toki venäläiset ovat edelleen niskan päällä, tai ainakin miehittävät osaa Ukrainasta.

      Poista
    2. Se vaatisi taktisen ydinpommin räjäyttämisen.

      Poista
  10. Nyt en jaksa pohtia islamisaation haittoja, niitä toki on.
    On kesä. Luen helppolukuisia kirjoja ja nautin elämästä.
    Moto Guzzi röhkii pihalla ja suunta on Multialle, kesämökille....

    VastaaPoista
  11. Paljon on taas toivotaan, toivotaan .....
    Iranin hallitus kaatuu...... ehkä, mutta se soti aikoinaan Irakia vastaan n 8 vuotta.
    Ydinohjelma tuhotaan ... ehkä, tähänastiset satelliittikuvat ovat tuhotuista aaltopelti ladoista aavikolla. Tuskin niissä mitään ykkösluokan kohteita löytyi.
    Jo viime syksynä USA lähetti Bidenin määräyksestä B-52 koneita Lähi-Itään.
    Ne ovat niitä koneita, joilla voidaan kuljettaa yli 10 tonnin painoisia syvälle meneviä pommeja. Israelilla itsellään ei sellaisia ole, se voi vain tiputtaa pienempiä pommeja samaan reikään, ja päästä ehkä 10-20 m syvyyteen. Luultavasti ydinlaitokset ovat vähintään 100 m syvyydessä, ehkä jopa 500 m syvyydessä mikä ei vuoristoisella alueella olisi mikään ihme.
    Suomessa taas tällä kertaa oli valtionvarainministeriön vuoro kertoa kansalle että nousu alkaa nyt, rahat pois sukanvarresta kulutukseen. Tätä on kuultu 4-6 kk välein jo ainakin 2 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä operaatio nyt käydään loppuun, eli kun on aloitettu niin Iranin ydinlaitokset tuhotaan. Eipä sitäkään tiedä, että jääkö USA tehtävän ulkopuolelle, mutta Huthit USA, Britit ja Ranska lyö maan rakoon? Punaisen Meren väylä on liian tärkeä läntiselle maailmalle ja sen kauppamerenkululle, mutta EU pystyy vain ja ainoastaan antamaan ympäripyöreitä julistuksia, ja tietenkin heristelemään sormea! Venäjälle Iranin luhistuminen olisi kauhistus, ja luulenpa että Kremlissäkin valot palavat näinä aikoina myöhään?

      Poista
    2. Yle tänään

      Katso, miten Yhdysvaltain jättimäinen bunkkerin­murtaja­pommi toimii

      Iranin uraanirikastamot on sijoitettu syvälle vuoren sisään. Niiden tuhoaminen ilmasta onnistuisi vain USA:n valtavalla pommilla, joka on suunniteltu juuri sellaiseen operaatioon.

      https://yle.fi/a/74-20168411

      Poista
    3. Hyvä uutinen tälle illalle on se, että nyt Kazakstan on kääntämässä selkänsä Putinille! Maa ei enää toimita ruudin raaka-aineita Venäjälle! Putinin propagandisti Solovjev lipsautti aiemmin, että Kazakstan on seuraava Venäjän ongelma, jossa olisi natseja ja nyt Kazakstanissa on herätty Venäjän uhkaan ja laajentumishaluun! Vetääkö Kazakstanin päätös myös muut "stanit" irti Venäjän vaikutuspiiristä? Putin ja Venäjä alkaa olla todella ongelmissa.

      Poista
  12. Läsä leidi ei ole vielä laulanut , selkkaus vaiheessa ja käänteet voi olla hyvin haastavia.
    Jos hallinto kaatuu? tulevan johdon laatua on mahdotonta spekuloida , toiveajattelu on eri asia kuin mahdolliset realistiset vaihtoehdot. Mittakaava on asiassa tiessään , kyseessä on huomattava populaatio ja vallansiirto ei taatusti ole helppo saatikka nopea. Toisaalta tavan sandaalin laahaaja voi yhdistää sotatoimet teokraattien propagointiin ja vastoin odotuksia vahvistaa ja betonoida nykyistä hallintoa. Vaikea edes kuvitella totaalista tappiota ilman laajamittaisia maasotatoimia joita tuskin on luvassa ainakaan judeenien resursseilla.Valistumaton arvaukseni on matka kohti uusia ennakoimattomia suuren mittakaavan hankaluuksia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.