maanantai 12. toukokuuta 2025

Kansan reilu enemmistö tahtoo demarihallituksen

Tuoreen Maaseudun tulevaisuuden kyselyn mukaan suomalaiset haluaisivat SDP:n Kokoomuksen, ja Keskustan muodostavan seuraavan hallituksen. Tai ainakin 58 prosenttia haluaisi hallitukseen demarit, 47 prosenttia kepulit ja 34 prosenttia kokkarit. 

Tällä toiveella ei etenkään tässä vaiheessa - hallituskauden puolivälissä - ole tietenkään juuri minkäänlaista merkitystä, mutta se kertoo kyllä siitä, että kansalaiset ovat tyytymättömiä nykyiseen - Kokoomuksen, Perussuomalaisten, Kristillisdemokraattien ja Ruotsalaisen kansanpuolueen muodostamaan - hallitukseen ja sen pyrkimyksiin tervehdyttää Suomen julkinen talous, rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa sekä kannustaa ihmisiä työntekoon. 

Kyselyssä ilmennyt SDP:n suuri suosio - reilusti yli vihervasemmiston yhteenlasketun kannatuksen - valtapuolueeksi on hämmästyttävää ottaen huomioon, että juuri sen johdolla maa ajettiin edellisellä hallituskaudella nykyiseen kurimukseensa. Olihan silloisen Sanna Marinin (sd) hallituksen linjana täyttää kaikkien viiden silloisen hallituspuolueen - SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto, Vihreät ja Ruotsalainen kansanpuolue - pienimmätkin toiveet velkarahalla ja vieläpä siten, että julkiselle sektorille luotiin pysyviä menoautomaatteja. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että juuri edellinen hallitus päätti hakea maahamme myös ISIS-terroristeja. 

Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että kansalaisten MT:n kyselyssä ilmaisema tahto toteutuisi, olisi mielenkiintoista nähdä johtaisiko se Marinin hallituksen aikaiseen vastuuttomaan jakopolitiikkaan, vai säilyttäisikö tuleva kabinetti - todennäköisesti Antti Lindtmanin (sd) johdolla - nykyisen hallituksen tekemät lakimuutokset. Sekä aivan erityisesti, peruisiko se Perussuomalaisten johdolla toteutetut - ja toteutettavat - maahanmuuttopoliittiset muutokset, joita on seurannut selkeä pudotus kehitysmaista peräisin olevien humanitaaristen pakolaisten määrissä. 

Vai asettuisiko Kokoomus puolustamaan nykyisen hallituksen saavutuksia? Ja jos se tekisi niin, jättäisikö Lindtman puolueen hallituspohjansa ulkopuolelle siten, että hän rakentaisi oman kabinettinsa samalle pohjalle kuin - myöhemmin Sanna Marinin tieltä siirtynyt - Antti Rinne (sd) teki reilut kuusi vuotta sitten? Eli korvaisi Kokoomuksen Vihreillä, Vasemmistoliitolla ja RKP:llä.

Tämä kaikki on tietenkin turhaa spekulaatiota, mutta sikäli vakavasti otettavaa, että se avaa niitä tulevaisuudennäkymiä, jotka suomalaisilla olisi edessään, mikäli poliitikot noudattaisivat kansalaisten MT:n kyselyssä ilmaisemaa tahtoa. 

15 kommenttia:

  1. Ennen kuin kansa ilmaisee tahtoaan, kannattaa lukea jäätävää tekstiä ja miettiä mikä olisi sen rikosoikeudellisen vastuun ikäraja?

    PT-media eilen

    Ruotsin lapsijengien murhat: 14-vuotias epäiltynä perheenisän teloituksesta

    https://pt-media.org/2025/05/11/ruotsin-lapsijengien-murhat-14-vuotias-epailtyna-perheenisan-teloituksesta/

    Artikkelista poimittua

    Ruotsin murhatapauksissa voi olla todella kinkkisiä kuvioita, jotka ovat aivan eri maailmasta kuin Suomessa tapahtuvat tappajaiset. Tässä yksi esimerkki. Tämäkin on vain yksi monista, eikä mitenkään harvinainen tai poikkeuksellinen.

    Elokuussa 2024 ammuttiin kuoliaaksi kolmilapsisen perheen isä kodissaan. Kun poliisi saapui paikalle, niin osoittautui, että miestä oli ammuttu useilla laukauksilla eikä hengen pelastamiseksi ollut mitään tehtävissä.

    Tästä murhasta epäillään nyt 14-vuotiasta poikaa sekä tämän jengiä. Murhan lisäksi poikaa epäillään murhan yrityksestä/ suunnittelusta perheen kahta alaikäistä poikaa kohtaan.

    14-vuotias kuuluu eräänlaiseen lapsijengiin, jotka kutsuvat itseään nimellä ”Iskalla grabbar”, eli Jääkylmät Jäbät. Toimeksianto murhaan tulee syyttäjän mukaan Foxtrot-liigalta.

    (kannattaa lukea koko juttu)
    ------------------------------------------------------

    PT-media eilen

    Mitä tapahtui 10 vuotta sitten invaasiovuonna 2015?

    https://pt-media.org/2025/05/11/mita-tapahtui-10-vuotta-sitten-invaasiovuonna-2015/

    Artikkelista poimittua

    Loppukesän ja syksyn 2015 invaasiovuosi räjäytti eurooppalaiset pajatsot. Tulijaa lappasi ovista ja ikkunoista, eikä kukaan saanut aikaiseksi asian loppumiseksi mitään.

    Itse sain kunnian seurata invaasiota eli tulijavirtaa melko aitiopaikalta Tukholmassa, jossa jostain loppukesästä alkanut tulijoiden virta näkyi konkreettisesti katukuvassa. Tukholman keskustan päärautatieasema T-Central muuttui eräänlaiseksi vastaanottokeskukseksi, jossa tulijoita saapui Malmöstä junalasteittain, ja joita edelleen siirreltiin Ruotsin pohjoisen juniin Suomen suuntaan.

    jne. jne
    ---------------------------------------------------

    Miksi sisäministeri Petteri Orpo ei pysäyttänyt tulijavirtaa?

    "Turvapaikkapolitiikkaa EU:n sisällä"

    Euroopan unionissa henkilöt, joihin kohdistuu vainoa, saavat suojelua, ja heillä on oikeus hakea turvapaikkaa. Jotta Euroopan unionin avoimet rajat eivät aiheuttaisi vaaraa sisäiselle turvallisuudelle, jäsenvaltioiden on sovittava yhteisistä turvapaikkapolitiikkaa koskevista säännöistä. Dublinin yleissopimuksessa määrätään, mikä jäsenvaltio käsittelee turvapaikkahakemuksen. Yleissopimus solmittiin vuonna 1990 ja se tuli voimaan vuonna 1997.[3]

    Turvapaikan hakijoilla on oikeus turvapaikkamenettelyyn, jossa päätetään ovatko he vainon uhreina avun tarpeessa. Jotta turvapaikanhakijat eivät voisi aloittaa turvapaikkamenettelyä uudelleen toisessa jäsenmaassa, Dublinin sopimuksessa määrätään, että turvapaikkahakemus käsitellään ainoastaan yhdessä jäsenvaltiossa. Sopimuksessa määrätään myös, mikä jäsenvaltio kulloinkin on vastuussa. Turvapaikkahakemus käsitellään siinä EU:n jäsenvaltiossa, johon turvapaikan hakija on ensimmäisenä tullut, lukuun ottamatta tilanteita, joissa toinen valtio on jo myöntänyt oleskeluluvan, viisumin tai kauttakulkuviisumin. Henkilö, joka asuu maassa, jossa häntä ei vainota ja joka noudattaa Geneven sopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, ei voi vedota oikeuteensa matkustaa toiseen vastaanottajavaltioon.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Turvapaikka

    VastaaPoista
  2. Minulla on ensinnäkin 10 lääkärin todistus ja työkyvyttömyyshakemuksessa on ollut kaikilta tatuoituna papereihin "täysin työkyvytön mihinkään työhön". Minulle ei ole luvattu positiivisestikkaan kun korkeintaa alle 2 vuotta elinaikaa. Silti, olen saanu olla kivuissani rauhassa, mutta en enää kun tämä hallitus nousi valtaan, hakemukseni on kaikki saaneet kielteisen päätöksen vaikka paperit on todisteena että minulle ei työkykyä ole. Eli luuletteko helvetti että ihannoin tätä halliusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osanottoni mutta Suomen hallitus ei käsittele työkyvyttömyyshakemuksia.

      Poista
    2. Ei käsittele, mutta tiukentivat nimenomaan systeemiä että kaikkia "houkutellaan" työhön, se tehdään vaikka ihminen on kohta haudassa. Tänään taas raadeltavaksi työkkäriin siellä selvitetään "suunitelmiani tulevaisuuteen".. Kyllä tulee taas hauska sessio.

      Poista
    3. Heh...Onneksi suomalaiset pöljät eivät yleisesti tiedä, kuinka esim. ainakin TYKS:ssä kiireellisinä viikonloppuina on ensiavussa todella pitkät odotusajat, mutta mamu tulee tulkin kanssa, ja tulkki sanoo, että hänellä on aikaa vain puoli tuntia, joten mamu menee jonon keulille heittämällä. Suomalaiset pöljät katsovat sirkusta silmät pyöreinä.

      Hammaslääkärissä mamut käyvät niin ikään tulkin kanssa, ja jokainen aika, myös tarkastus vie erikoisajan 45 minuuttia. Paikkaukset ja muut toimenpiteet pitää lähes aina tehdä nukutuksessa, mihin sekin perustuu, ja jokainen tietää, että aikaa kuluu ja se on pois muilta.

      Kaikkein surkeinta on, että kun mamu seuraavana vuonna tulee taas hammaslääkäriin, taas sama meno, ja kun hampaista ei pidetä huolta, ei edes harjata, kun itsellä ei ole mitään vastuuta mistään, niin kalliiksi tulee Suomelle!

      Nyt sitten uutena yleisenä ohjeena hammaslääkärissä kuulee sanan: "seurataan", eli pikkureikiä ei enää paikata, ainakaan suomalaisilta! Jopa sondin käyttö on lähes lopetettu, eli reiän pehmeyttä ei sondeerata, vaan "seurataan". Jokainen tietää mihin tämä johtaa, mutta näistä hys-hys!

      Poista
  3. nämä KELA-lääkäreiden päätökset ovat kyllä sellainnen asia, jota olisi syytä alkaa tarkastelemaan ja kehittämään nykyisestä mallista. Omalla äidilläni oli vastaavantyyppinen kohtalo kuin sinulla. Voimia ja jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. piti mennä ylempään kommenttiin

      Poista
    2. Omassa ammattien arvoasteikossa Kela-lääkärit ovat alempana kuin Parkki-Paten johtajat, mikä on kyllä pohjanoteeraus.

      Poista
  4. Suomalainen valtamedia YLE etunenässä pitäisi pystyä saattamaan rikosoikeudellisesti vastuuseen siitä ,että se ei halua selittää kansalaisille Suomen tämänhetkistä taloudellista ja kulttuurellista tilaa, vaan keskittyy sen sijaan kaatamaan nykyisen hallituksen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muslimit vastustavat meidän nykyistä yhteiskuntajärjestystä ja pyrkivät sen tilalle saamaan omansa - "uskontoonsa" perustuvan teokratiansa ja sharia-lain.

      Poista
  5. Jep jep, kok, kesk ja sdp, eli pahimmat wef-puolueet.
    Sitten suomen tuho olisi täydellinen ja agenda 2030 saataisiin voimaan koko karmeudessaan.

    VastaaPoista
  6. Marinin hallitus suunnitteli han-suomalaisille maastapoistumisveroa, jota ei kuitenkaan saatu voimaan. Ehkä uusi hallitus onnistuu.
    Nykyinen julkinen sektori on viritetty Nokia-Suomeen vuonna 2008 ennen finanssikriisiä ("joka ei koske Suomea." Jyrki Katainen).
    Tämä farssi loppuu kun Suomen valtio ei enää saa ulkomaista velkaa.
    Paljon onnea Suomen kansa valitsemallasi tiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Failed state"-leima on meillä edessä jokatapauksessa... kyse on lähinnä siitä, kykenemmekö enään nousemaan sieltä paskavaltion tilanteesta. Mikäli oikeisto jatkaa, ehkä kykenemme. Mikäli vasemmisto jatkaa, emme kykene...

      Poista
  7. Näinkö Suomea matutetaan?

    STT tänään

    Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta: valeyrittäjyyttä ja esteitä viranomaisten tiedonvaihdolle

    https://www.sttinfo.fi/tiedote/71147244/ulkomaisen-tyovoiman-kayton-valvonta-valeyrittajyytta-ja-esteita-viranomaisten-tiedonvaihdolle

    Artikkelista poimittua

    Työsuojeluviranomainen valvoi viime vuonna ulkomaista työvoimaa käyttäviä yrityksiä yli 1 700 tarkastuksella. Niin sanottua valeyrittäjyyttä havaittiin aiempaa enemmän. Viranomaisyhteistyö on tehostunut, mutta sujuvalle tiedonvaihdolle on edelleen esteitä. Nämä tiedot selviävät työsuojeluviranomaisen tuoreesta raportista Ulkomaisen työvoiman käytön valvonta vuonna 2024.

    Ulkomaisen työvoiman valvonnassa havaittiin vuonna 2024 aiempaa enemmän tapauksia, joissa työsuhde koitettiin naamioida yrittäjyydeksi. Työsuhteen ja yrittäjyyden välistä oikeussuhteen luonnetta arvioitiin yhteensä 185 henkilön kohdalla. Heistä 168 todettiin työsuhteisiksi. Heidän kohdallaan tarkastaja arvioi, että työsopimuslain työsuhteen tunnusmerkistö täyttyy, jolloin kyseessä on työsuhde eikä yrittäjyys.

    Useissa tapauksissa työn toteuttamisesta oli sovittu toimeksiantosopimuksella, mutta käytännössä töitä johdettiin kuten työsuhteessa. Työsuhde oli voitu muuttaa toimeksiantosopimukseksi työntekijän ymmärtämättä. Usein toimeksiantosopimuksen ehdot vaikuttavat työsopimuksen ehdoilta. Ilmiö on yleistynyt ja näkyy erityisesti rakennusalalla, mutta myös teollisuudessa, siivousalalla, autokorjaamoissa ja -pesuloissa ja kausityössä.

    https://tyosuojelu.fi/documents/154017715/203855771/TSH-Raportti-Ulkovalvonta-2024-FI.pdf/

    VastaaPoista
  8. Lainaus HS lehden pääkirjoituksesta " Pääministeri Petteri Orvon (Kok.) mukaan suurituloisten eläkeläisten veroale ei ollut verolinjauksen ensisijainen tarkoitus. Orvon mukaan asiaan palataan. Suunnitelma on herättänyt vastustusta jopa kokoomuksen sisällä " Eli itse veikkaan että asiaan ei palata, kun se suunnitelma oli tarkoituksella tehty.
    Eli suunnitelman mukaan noin 2300 eläkeläistä saa reilun 5 M€ vuosittaisen veronalennuksen (4 vuodessa >20 M€)
    Ja taas valtiontalous pelastuu.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.