torstai 25. heinäkuuta 2024

Rypälemehu ilmastomittarina

Olen tässä blogissa - ja sen englanninkielisessä sisaressa (esimerkki) - seurannut ilmastonmuutoksen ja ilmastotieteen edistymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Siksi ajattelin, että tänä aamuna olisi jälleen sopiva hetki palata aiheeseen. 

Näin siksi, että huomasin tieteellisen julkaisun, jossa testattiin viiniä varten valmistettavan rypälemehun makeuden käyttöä ilmaston lämpenemisen proxyna, koska siitä on tietoa pitkältä ajalta. Menetelmää voitaisiin käyttää erityisesti sellaisissa paikoissa, joissa menneiden aikojen ilmastotieteen perustyökalu eli puiden vuosilustojen leveysmittaukset eivät toimi. 

Artikkelin mukaan tutkijoiden kehittämä ja ilmastotietoihin kalibroitu tilastollinen malli ennusti 75 % Keski-Euroopan ilmastovaihtelusta, mikä osoitti viinin rypälemehun laadun korkean potentiaalin ilmastomittarina. 

Kymmenvuotisjaksoina tarkasteltuna rypälemehun keskimääräinen laatu oli korkeimmillaan vuosina 1470–1479, 1536–1545 ja 1945–1954, jolloin säät olivat lämpimiä. Huonoja satoja kerättiin jaksoina, jolloin vallitsevana oli kylmät ja märät kesät. Sellaisia oli vuosina 1453–1466, 1485–1494, 1585–1614, 1685–1703, 1812–1821 ja 1876–1936. 

Merkittävä oli myös havainto, jonka mukaan 1990-luvun jälkeen viiniin käytetty rypälemehu on ollut odotetusti säännönmukaisen korkealaatuista. Se tukee käsitystä siitä, että elämme parhaillaan ilmastollisesti poikkeuksellisen lämmintä aikaa. 

Harmi kyllä, tutkimus ei vastannut kysymykseen siitä, kuinka poikkeuksellinen nykyinen lämpökausi on. Eli vahvistaako se ilmaston lämpötilan kohoamisen jo ohi keskiajan lämpökauden tai onko ilmasto suorastaan lämpimämpi kuin niin sanottu Atlanttinen lämpökausi, jolloin Suomessakin kasvoi järeitä metsiä tuntureiden huipulla.  

Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä monestakin syystä, mutta erityisesti siksi, että suomalaisen metsänrajamännyn mukaan näin ei olisi käynyt ainakaan jälkimmäisessä tapauksessa. Sen sijaan tutkittujen puiden vuosilustoista voidaan päätellä, että maapallon ilmasto vaihtelee monenlaisten syklien mukaisesti ja elämme juuri tällä hetkellä yhtä ilmakehän lämmön huippukautta. 

Tai ehkäpä olemme sen jo ohittaneetkin, koska pohjoisen merijään - erinomainen proxy sekin - sulaminen ei näytä edenneen vuoden 2012 jälkeen.


41 kommenttia:

  1. Oottakaahan vain, kyllä se ilmasto vielä jäähtyykin, millä pettuleipämittarilla se aikanaan osoitetaan?

    VastaaPoista
  2. Tavallista pulliaista ihmetyttää noin vanhat vuosiluvut eli mistä pätevää tietoa on voinut olla saatavilla? Ja miksi ei tuoreempaa tietoa kuin viimeiset 1936 ja 1954?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä julkaisussa oli tieto vuoteen 2019 asti. Tähän viittaa myös oman tekstini kohta "1990-luvun jälkeen viiniin käytetty rypälemehu on ollut odotetusti säännönmukaisen korkealaatuista".

      Poista
    2. Anteeksi, mutta tyhmänä ihmettelen edelleen mistä tieto on peräisin esim. vuosilta 1453-1456?

      Poista
    3. Viininviljelijöiden kirjanpidosta, uskoakseni.

      Poista
  3. Eiköhän tuossakin ole kysymys asioiden muoti-ilmiöistä, so. ideologisperusteisesta ilmiöstä.
    Herkällä pinnalla, monasti täysin ilmeinen ja kaikkien nähtävissäoleva asia saatetaan kiistää, vieläpä jyrkästi.
    Politisoitu tiede ei tokikaan anna edullista kuvaa ihmismielen funktionaalisuudesta: syy ja seuraus tulkitaan, omalla agendalla.
    Esimerkiksi, jokainen neukkuajan nähnyt muistaa silloisen keskustelun kommunismista, joka nähtiin, monien mielestä inhimillisen yhteiskuntakehityksen deterministisenä, tieteellisenä faktana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "inhimillisen yhteiskuntakehityksen deterministisenä, tieteellisenä faktana"

      Voi vittu. Kerrotko ihan omin sanoin miten determ7nismi ja tiede liittyy toisiinsa ja mitä vittua on inhimillinen yhteiskuntakehitys?

      Kyllä on dorgaa jengiä taas liikkeellä.

      Poista
    2. Juuri näin, eli koko ilmastohumppa on ylempää orkesteroitua pelottelua.
      Tässä kerrotaan, miten tätä pelottelua lietsotaan, ja miksi.

      https://rumble.com/v31usl4-ilmastonmuutos-on-seuraava-pandemia-rapsodia.info-tekstitys.html



      Poista
    3. Ilmastohumppa pantiin alulle Rockefellerin Rooman Klubissa.
      Rockefellereiltä ei koskaan ole tullut mitää hyvää tavalliselle tallaajalle.

      Poista

    4. Olet ideologistinen harha-ajattelija.
      Ilmiselvää ei jaksa selittää......

      Poista
  4. Eipä ole vielä näkynyt mäntyjä tuntureilla... tai vesipähkinää ja tammia Oulussa. Eli....

    Harald

    VastaaPoista
  5. Välillä tuntuu, ettei tätä ilmastohumppa keskustelua pysty oikein järkevästi seuraamaan.
    Mistä tässä oikein on kysymys, ilmasto muuttuu se lienee selvä, on aina muuttunut, mitä siis muutoksen vastustajat vastustavat tai mistä alarmistit hälyttää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhmillä näemmä kestää vähän kauemmin. No, ei se haittaa, valtaosa on jo tajunnut.

      Poista
    2. Näinpä, tietoisuus kusetuksesta leviää voimakkaasti.

      https://www.youtube.com/watch?v=K_mzytl3i3Y

      Poista
  6. Maapallon ilmasto lämpenee ja kylmenee ihan normaalisti. Ihan sama mitä ilmastohihhulit väittää, mitään ilmastomuutosta ei tapahdu eikä ole tapahtumassa se on pelkkää huijausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjataan että "ihmisen" aiheuttamaa ilmastonmuutosta ..

      Poista
    2. Vähän sama kuin väittäisi kuun olevan juustoa. Pidä toi, suit you sir

      Poista
    3. Mitä juustoa arvelet kuun olevan?

      Poista
    4. Voi noita lapsia jotka kuvittelee että ilmastomuutos on totta. Eivät ole eläneet nii kauaa että näkisivät huijauksen läpi mitä mediat tunkee joka puolelta.

      Poista
  7. Eli tuon perusteella hyvänä pidetty vuoden 1936 Chateau Mouton Rotschild onkin aivan kuraa. Taidan kaataa viemäriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asian vierestä. Käyn tänään ostamassa R-kioskilta putelin kuohuviiniä kun sitä nyt saa.

      Poista
  8. Etna työnsi taas helvetinmoisen lämpöaallon ilmakehään. Eikä viherkommarit ilmeisesti voineet sitä estää, vaikka ovat ilmaston lämpenemisen torjunnan asiantuntijoita. Kuinkahan monta lentokonetta tarvittaisiin saastuttamaan ilmaa, jotta saataisiin sama teho ja vaikutus, minkä Etna nyt pukkas?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tutkittu. yksi tulivuoren purkaus päästää saman määrän myrkkyjä mitä koko maapallon teollisuus ja ihmiset 100 vuodessa.

      Poista
  9. Terhomatti Hämeenkorpi25. heinäkuuta 2024 klo 10.11

    Kun kuulenkin sanan "ilmastonmuutos", poistan varmistimen pistoolistani (jota minulla tosin ei ole).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teologi, pappi ja kirjailija, Terhomatti. Jos nyt sitten olet sama henkilö. Voithan tietty olla tyyppi joka yrittää aiheuttaa haittaa Terhomatille

      Poista
    2. Radikalisoitumista voi tapahtua...

      Poista
    3. Eli on haitallista olla eri mieltä kuin ano 11.44? millä tavalla haitallista? mitä aiot ano 11.44 tehdä Terho-Matille jotta moinen haitta syntyy?

      Harald

      Poista
  10. No lämpeneehän se, mut mun käsityksen mukaan se ei johdu niinkään hiilidioksidista vaan metsien tuhoamisesta (lähinnä siis kehitysmaissa). joka taas johtuu väestönkasvusta suvakkien ruokkimana sekä näiden keharimaiden kusipäisistä sekä asukkaista että johtajista, jotka ei laita luonnon tuhoamista kuriin.

    Kannattais alkaa nopeesti metsittään kaikkii Välimeren maita ja myös lähi-itää, niin kuumuus vois alkaa helpottaa jo heti kun puut on kasvaneet isoiksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja sama metsittäminen tietty kaikkialle muuallekkin, missä ny joku puulaji kasvais. Ja kaupunkeihin myös!! ja niihin erityisesti.. "Tiivis" asuminen sucks, tietäähän sen, kun se on Virheiden ideaa ja politiikkaa

      Poista
  11. Elokapinan porukan voisi lähettä pelkällä menolipulla maailmalle istuttamaan puita ja entistämään 1950-luvun tasolle maat ja mannut. Sen sijaan että telttailevat ja makaavat teillä liikenteen tukkona voisivat tehdä jotakin hyödyllistä, jos kerran ovat niin kamalan huolissaan, että hätätila pitäisi julistaa pieneen Suomeenkin, jonka päästöt globaalisti ovat alle yhden prosentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiväthän nuo hellanteltut osaa mitään oikeita töitä, eivätkä haluakaan, kun niissä ahertavat eivät pääse tiedotusvälineisiin. Hyvien ihmisten imagoahan nämä huomionkipeät narsistit ensisijassa rakentavat.

      Poista
    2. Sepä se. Elokapinoijan arkkityyppi on lävistetty, tatuoitu, pottatukkainen nuori nainen, jonka kainalokarvat ovat kuin ahventuro. Metsästä hän on saattanut kuulla, luontaisempaa on istua asfaltilla kapungissa.

      Poista
    3. Elokapinalaiset ovat keskimäärin kaupunkilaisia pullamössölapsia (myös täysi-ikäiset), jotka eivät tiedä luonnosta mitään, mutta ovat helposti vastuuttomien ja häikäilemättömien manipuloitavissa. Nämä manipuloijat yleensä saavat leipänsä tästä toiminnastaan.

      Poista
    4. Eiköhän me olla päästöissä promilleluokassa.

      Poista
    5. Jos joku viherkommari-ilmastouskovainen sattuisi lukemaan artikkelin, niin hän varmaan suoralta kädeltä leimaisi sen pseudotieteeksi ja tuntisi itsensä entistä vahvemmaksi uskossaan!

      Poista
    6. Kyllähän täällä noita jo muutama pyörii. Minä kuulemma luulen että kuukin on juustoa kun en usko ilmastonmuutokseen. Ei terve pää voi tajuta noita ilmastohuijaukseen uskovia hihhuleita.

      Poista
  12. Kun Neukkula sortui omaan mahdottomuuteensa, vasemmistolaisille tuli kiire löytää uusi koti ja se löytyi vihreistä. Aate ei ole muuttunut miksikään ja vouhkaaminen on samaa tasoa eli Venäjää ei arvostella ja sotatoimista vain Israel tuomitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno analyysi, tosin asiat poskellaan.

      Poista
    2. Ei ollut poskellaan. Neukkusysteemin kuolo herätti vihreät.
      Piti löytää uusi tulkinta...vihreät, kun kommunismi ei vetänyt.....

      Poista
    3. Suomen Vihreän puolueen perustajissa on ihan todistetusti monta sellaista joiden tausta oli ihan julkisesti taistolaisissa ja muissa kommunistisissa nuorisojärjestöissä. Siitä on turha lähteä edes kiistelemään, todisteet on niin lujat. Ja tiesithän että Saksan Vihreät perustivat myös kommunistit, mutta mukana oli myös ihan ihka aitoja natseja. Saksan Vihreiden entinen puheenjohtaja Jutta Dittfurth on kitjoittanut Ulrike Meinhofin elämänkerran.
      Jutta Dittfurth määrittelee itsensä "ekologiseksi sosialistiksi". Yksi ensimmäisistä puheenjohtajista oli August Haussleiter, ihka oikea 20/30/40 luvun natsi.

      Poista
  13. Hejsan proffa & alla andra.

    Silmiini sattui luettelosta varsin epätasainen jako lämpimien VS kylmänkosteiden suvien vuosimäärissä. Kylmiä kesiä on useasti 1,5-kertaa pidempi peräkkäisjakso kuin lämpimiä, ja ero kasvaa omaa aikaamme kohden (pl. 1800-luvun alku, viimeisimmästä 60v koleasuvisuudesta puhumati).
    1. olikohan tämä vain optinen harha jo valikoituneesta otannasta?
    2. vai esiintyykö tutkimuksessa vastaava havainto ja arvioita tämän kehityksen syistä?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.