Tiede kustannustalojen uhrina

Helsingin Sanomat julkaisi uutisen, jonka mukaan suomalaisten tutkijoiden pääsy kansainvälisiin tiedelehtiin on uhattuna. Syynä siihen on se, etteivät FinELib-nimisen yliopistoja edustavan konsortion neuvottelut tutkimusraporttien luku- ja julkaisuoikeuksista ole johtaneet tuloksiin.

Yksittäisen tutkijan kannalta tilanne on hankala. Ensinnäkin hänen olisi kyettävä seuraamaan tieteen kehitystä lukemalla kollegoidensa tutkimusten tuloksia monenlaisista niitä julkaisevista tiedelehdistä. Toiseksi hänen tulisi tehdä itse tutkimuksia, joissa ratkaisee aiemmin tunnettuja asioita - ja julkaisemaan ne samanlaisissa tiedejulkaisuissa.

Lisäksi tieteelliseen julkaisemiseen liittyy se, että tiedelehtiin lähetetyt tutkimusraportit saatetaan ennen julkaistavaksi hyväksymistä kahdelle tai useammalla saman alan tutkijalle, jotka tarkastavat niiden teknisen toteutuksen. Eli sen, että tutkimuksessa käytetyt menetelmät mahdollistavat saavutetut tulokset - ja että jälkimmäiset oikeuttavat työssä tehdyt johtopäätökset.

Lisäksi tässä vertaisarvioinnissa arvioidaan tutkimustulosten uutuusarvo ja merkitys tieteen kehityksen kannalta. Sen pohjalta myös lehtien toimituskunnat tekevät saman. Vaatimukset tutkimusnäytön vahvuudesta ja tulosten merkityksestä ovat tietenkin sitä kovemmat, mitä arvostetummasta julkaisusarjasta on kyse.

Koska tutkijaa arvioidaan urallaan pitkälti tutkimustensa määrän, laadun ja merkityksen perusteella, eivät niiden julkaisufoorumit ole yhdentekeviä. Onhan pelkästään julkaisusarjoja tarkastelemalla helppo luoda kuva kunkin tutkijan työn laadukkuudesta ja merkityksestä vaikka arvioitsijalla ei olisikaan syvällistä ymmärrystä niiden sisällöstä.

Viime vuosina on lisäksi siirrytty ns. avoimeen julkaisemiseen, jossa tutkija tai hänen taustayhteisönsä maksaa itse julkaisemisen kulut ja saa vastineeksi tutkimuksensa kaikkien avoimesti luettavaksi. Tästä aiheutuvat maksut vaihtelevat tiedelehdestä riippuen vajaasta tuhannesta eurosta useisiin tuhansiin. Samalla katoaa tältä osin lehtien tilausmaksujen oikeutus kyseisen artikkelin osalta.

FinELib on pyrkinyt tekemään sopimuksen, jossa se yhtenä pakettina kuittaisi suomalaisilta tutkijoita sekä artikkeleiden avoimen julkaisemisen että lehtien jäljellejääneet tilausmaksut. Tällainen sopimus on jo syntynyt Springer Naturen kanssa, mutta muiden tiedekustantajien kanssa on takkuillut.

Ongelmana tässä tilanteessa on se, että aiemmin tieteellisten seurojen tai muuten itse tieteestä kiinnostuneiden toimijoiden julkaisemat lehdet ovat yksi toisensa jälkeen ajautuneet ammattimaisten kustantajien omistukseen. Näin tieteenteosta on tullut puhdasta bisnestä, jonka liikevoitot ovat huumekaupan luokkaa - noin 30% liikevaihdosta jo puoli vuosikymmentä sitten ja nykyisin todennäköisesti vielä paljon korkeampia.

Käytännössä tämä on mahdollistanut julkaisemisen ja kustantamisen välinen intressien epätasapaino. Tutkijoilla on vahva tahto saada työnsä julkaistuksi tietyissä julkaisusarjoissa menestyäkseen omalla urallaan. Vastaavasti vahvasti keskittyneet tieteen kustannustalot toimivat oligopolina, joka on hyödyntänyt sekä tilausmaksujen, että avoimen julkaisemisen tarjoamat mahdollisuudet kartellimaisella tehokkuudella.

Tällainen epäsymmetria on toiminut samaan tapaan kuin 1800-luvun teollisuusmiesten ja työläisten välinen suhde, jossa ensimmäisellä on kaikki valttikortit ja jälkimmäisellä vain pakko löytää työtä elääkseen. Niinpä hinnat ovat karanneet käsistä samaan tapaan kuin 1800-luvun suuryritysten voitot suhteessa työläisten palkkoihin.

Nähtäväksi jää, kuinka tilanne ratkeaa. Selvää on kuitenkin, että FinELib ja sen edustama suomalainen tiedeyhteisö ovat aivan liian pieniä voidakseen ratkaista ongelman omalla painoarvollaan.

Nähtäväksi jää, onko edes Euroopan Unionista siihen. Yrtitystä sillä kuitenkin on, ja EU onkin tehnyt Plan S:nä tunnetun suunnitelman, jonka mukaan kaikki eurooppalainen tiede julkaistaisiin avoimesti, mutta kohtuuhinnoin. Toisin sanoen julkaisumaksuille pantaisiin kattohinta.

Lopuksi vielä pieni nyanssi. Tiedejulkaisemisen lieveilmiöksi on suurten liikevoittojen houkuttelemana kasvanut viime vuosina ns. saalistajalehtien joukko. Ne perivät kyllä sivumaksut ja julkaisevat tutkimuksia kuten muutkin lehdet. Eron tekee kuitenkin se, että kaikki niihin tarjotut tutkimusraportit hyväksytään laadusta riippumatta, jolloin tulot saadaan maksimoitua. Näin tieteen nimissä tulee julkaistuksi kaikenlaista roskaa, mikä pidemmällä aikavälillä tullee heikentämään tieteen luotettavuutta - ja siten myös osaamiseen ja tietoon perustuvan yhteiskunnan kehittymistä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tiede on uhka valheelliselle maailmankuvalle
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Tieteen tekemisestä