Tehokas maahanmuuttopolitiikka

Helsingin Sanomat otti pakolaiskriisin pääkirjoituksensa aiheeksi. Palautan siksi arvoisan lukijan mieleen minkälaista olisi minun mielestäni tehokas pakolaispolitiikka.

Ehdoton edellytys onnistuneelle pakolaispolitiikalle olisi järjestelmää hyväksikäyttävien elintasopakolaisten määrän minimointi, jolloin resurssimme voidaan kohdentaa mahdollisimman tarkoin oikeasti turvapaikantarpeessa olevien ihmisten auttamiseen. Se tarkoittaa Suomen vetovoimatekijöiden minimointia.

Ensimmäinen keino olisi turvapaikanhakijoiden sijoittaminen tutkinnan ajaksi turvapaikkoihin, joista heillä ei olisi pääsyä kantaväestön pariin. Näissä paikoissa tulijoiden välttämättömistä perustarpeista huolehdittaisiin työntekoa ja suomalaisessa yhteiskunnassa ja maahamme kotoutumisessa välttämättömissä tiedoissa ja taidoissa edistymistä vastaan. Turvapaikka ei olisi vankila, vaan sieltä pääsisi halutessaan palaamaan kotimaahansa. 

Toinen keino olisi turvapaikan saaneiden sijoittaminen tasaisesti eri puolille maata ilman oikeutta paikkakunnan vaihtamiseen ennen osoitettua kykyä elättää itsensä. Toisin sanoen maan sisäinen vapaa liikkuvuus toteutuisi vain työpaikan hankkimalla.

Poikkeuksen tekisi suomalaiseen oppilaitokseen opinto-oikeuden saaminen, jolloin muutto opiskelupaikkakunnalle sallittaisiin. Poikkeusluvan kuitenkin menettäisi, mikäli opinnot eivät edistyisi esimerkiksi opintolainan ehtojen mukaisesti, jolloin opiskelija palautettaisiin sijoituspaikkakunnalleen.

Kolmas - ja kahteen edelliseen liittyvä - keino olisi yhteiskuntaan sijoitettavien tulijoiden määrän rajoittaminen. Se voitaisiin tehdä esimerkiksi sijoituskuntapaikkojen määrää rajoittamalla. Siten liikenne turvapaikasta sijoituskuntiin edistyisi vain, mikäli oleskeluoikeuden saavuttaneiden ihmisten integroituminen ja siirtyminen joko työelämään tai opiskelun pariin etenisi.

Näin myös jokaiselle turvapaikan saaneelle syntyisi lisämotivaatio oman tilanteensa edistämiseen. Hänhän pystyisi edistämään hätää ja vainoa paenneiden maanmiestensä asiaa integroitumalla itse uuteen kotimaahansa.

Neljäs keino olisi turvapaikan saamisen ehtojen kiristäminen. Turvapaikan saamisen ainoina edellytyksinä tulisi ehdottomasti olla vain lähtömaan katastrofaalinen tilanne, jonka seurauksensa maan sisäiselle paolle ei olisi edellytyksiä, tai merkittävä poliittinen toiminta yleisesti hirmuhallinnoksi tunnistettua diktatuuria vastaan. Siten esimerkiksi Somaliasta, Afganistanista tai Irakista tulijoille ei olisi syytä myöntää lainkaan turvapaikkoja.

Viides keino olisi turvapaikkojen määräaikaisuus. Siitä ei tulisi poiketa esimerkiksi Suomeen syntyneiden siteiden takia, mutta kaikilla hakijoilla tulisi olla oikeus - kuten nykyäänkin on - hakea työperusteista oleskelulupaa.

Kuudentena keinona olisi perheenyhdistämisen sitominen kykyyn elättää yhdistettävät henkilöt. Se tarkoittaa riittävän korkeita työ- tai pääomatuloja.

Onnistunut maahanmuuttopolitiikka ei tietenkään synny pelkästään Suomen houkuttelevuutta rajoittamalla. Täältä turvapaikan saaneet tulisi myös kyetä ottamaan yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, jotka kantavat oman kortensa yhteisen hyvän puolesta. Edellä kuvaamani lista sisälsikin monia yksityiskohtia, joiden voi perustellusti olettaa edistävän sitä.

Mutta lisäksi vaaditaan myös kantaväestöltä turvapaikanhakijoiden tunnustamista yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Siten heihin kohdistuva syrjintä - niin negatiivinen kuin positiivinenkin - tulisi saada loppumaan. Se näyttäisi vaativan asennemuutosta osalta suomalaisia, kuten olen itsekin joutunut toteamaan.

Erityisen tärkeää olisi maahanmuuttajien asettaminen tasa-arvoiseen asemaan työmarkkinoilla. Negatiivinen syrjintä heikentää tulijoiden mahdollisuuksia ottaa elämä omiin käsiinsä ja positiivinen syrjintä puolestaan synnyttää katkeruutta erityisesti tulijoiden kanssa samoista työpaikoista kilpailevien vähän koulutettujen kantasuomalaisen parissa. Yhtäaikaisesti toimiessaan negatiivinen ja positiivinen syrjintä aiheuttavat yhteiskunnan polarisaatiota, joka pitkälle edistyessään vaarantaa koko yhteiskunnan toimivuuden.

On myös ymmärrettävä, että maahanmuuton onnistuminen riippuu viime kädessä tulijoiden kyvystä ja halusta integroitumiseen. Siten vakavista rikoksista - rajana voisi olla esimerkiksi vuoden vankeustuomio - tulisi seurata automaattisesti karkotus maasta, joka voisi tapahtua samankaltaisen turvapaikan kautta, joihin sijoittamista ehdotin tämän kirjoituksen alussa tänne pyrkiville.

On selvää, ettei myöskään työllistymistä tai rauhattomuutta ehkäiseviä tulijoiden omia kulttuurisia piirteitä tulisi sallia. Siten pitäytymisen työntekoa vaikeuttavassa pukeutumisessa, jääminen kiinni naimattomien miesten määrää lisäävästä tosiasiallisesta moniavioisuudesta tai islamistisen propagandan levittämisestä tulisi automaattisesti johtaa maasta karkottamiseen.

Samoin vanhemmat tulisi palauttaa kotimaahansa, mikäli Suomessa syntyneiden tytärten havaittaisiin joutuneen ympärileikkauksen kohteeksi. Yhteiskunnan ei myöskään pitäisi heikentää tulijoiden integroitumista sallimalla sellaisia erivapauksia kuin tyttöjen jääminen pois liikuntatunneilta, heidän suhteidensa rajoittaminen kantaväestön kanssa tai kieltäytyminen kättelemästä toiseen sukupuoleen kuuluvia.

Uskon, että edelle kuvaamallani tavalla toimien maamme pakolaispolitiikka toimisi merkittävästi nykyistä paremmin. Toki esitin edellä vaikeasti toteutettavia asioita, joista erityisesti kantaväestön kuin maahanmuuttajien kulttuurisiin asenteisiin tarvittavia muutoksia on vaikea toteuttaa. Selvää on kuitenkin, ettei maahanmuutosta tule kuin pelkkä katastrofi, mikäli vain suljemme silmämme ja jatkamme tekemällä samat virheet kuin esimerkiksi Ruotsissa on tehty.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihapuhetta Helsingin rautatieasemalla
Turvapaikka ehkäisisi laittomaan oleskeluun liittyviä negatiivisia ilmiöitä
Maahanmuutosta rikastuttava voimavara