Veden muisti palasi jälleen otsikoihin

En yleensä lue lehtien koripallouutisia. Tänään tein kuitenkin poikkeuksen, sillä yhden jutun otsikossa mainittiin veden muisti. Hätkähdin, vaikka tiesinkin, että väite elää ja voi hyvin ns. "hömppäpiireissä".

Tiedelehti Nature julkaisi aikanaan Jacques Benvenisten ja kumppaneiden tutkimusraportin, jonka mukaan vedellä olisi muisti. Koska tulos ei sopinut yleiseen tietoomme veden käyttäytymisestä, päätti lehden toimituskunta lähettää tarkkailuryhmän Benvenisten laboratorioon katsomaan muistin toimintaa.

No, eihän muisti tietenkään toiminut valvotuissa olosuhteissa eikä vedellä siis ole muistia. Se ei kuitenkaan ole estänyt tieteellistä uutisankkaa veden muistista jäämästä elämään niissä piireissä, joissa siihen tahdotaan uskoa - siis lähinnä vaihtoehtoiseseen lääketieteeseen, erityisesti homeopatiaan, vannovien parissa.

Tällä kirjoituksella on kaksi tarkoitusta. Ensimmäinen on se, että tahdon levittää tietoa siitä, ettei veden muisti perustu toistettuun tieteelliseen näyttöön siitä huolimatta, että aiheesta on julkaistu tutkimus Nature-lehdessä, vaan kyseessä oli joko tulosten väärä tulkinta tai suoranainen huijaus.

Toinen tarkoitus on se, että tapaus osoittaa tieteelliseen julkaisemiseen liittyvän vaikeuden, joka kertoo jotain tieteen luonteesta. Veden muisti ei tokikaan ole ainoa julkaistu tutkimustulos, joka on myöhemmin osoittautunut vääräksi. Olen jopa itse julkaissut ja myöhemmin korjannut sellaisen.

Tieteellinen julkaisu ei siis ole lopullinen totuus, vaan sillä hetkellä paras mahdollinen käsitys tutkitusta asiasta. Silloin kun tutkimusaineistoa tuotetaan lisää, saattaa myös tieteellinen käsitys asiasta muuttua. Tätä kutsutaan tieteen itseään korjaavaksi luonteeksi.

Erityisen merkittäviä vääriä tuloksia julkaistaan paljon Naturen kaltaisissa huippulehdissä. Aika usein niissä olevia artikkeleita vedetään takaisin, vaikka taustalla ei olisikaan tarkoituksellista huijaamisesta, kuten oli mahdollisesti veden muisti -artikkelissa.

Lehden kannalta kyse on siitä, että ollakseen huippulehti tulee julkaisun sisältää mahdollisimman merkittäviä tutkimustuloksia. Sellainen olisi ollut veden muistin olemassaolokin, mikäli se vain olisi pitänyt paikkansa.

Ilmeisesti siitä syystä Nature otti raportin julkaistavakseen, vaikka epäili tiedon paikkansapitävyyttä jo ennen julkaisemista. Tämän osoittaa jutun yhteydessä ollut kirjoitus, jossa esitettiin varaumia sitä kohtaan. Ja tietenkin se, että lehti organisoi asiantuntijoita selvittämään toistuuko tulos valvotuissa olosuhteissa.

Niin tai näin. Vedellä ei siis ole muistia, eikä Naturen arvostus tiedelehtenä ole kadonnut mihinkään. Mutta tosiasia on, että veden muistiin uskotaan siellä, missä siihen halutaan uskoa, ja missä siitä on taloudellista hyötyä. Eli homeopatian asiakkaiden ja kauppamiesten parissa.

 Ja Naturessa julkaistaan edelleenkin virheellisiä tutkimustuloksia ja niiden korjauksia. Tästä kaikesta huolimatta on tiede edelleenkin paras tapa hankkia tietoa itsestämme ja ympäristöstämme. Ellei sitä olisi, olisi ratsumies tai kirjekyyhky todennäköisesti edelleenkin nopein tapa välittää tietoa maailman tapahtumista eikä blogikirjoituksista osaisi kukaan edes haaveilla vaan tärkeimmät uutiset luettaisiin kaikelle kansalle kirkonmenojen yhteydessä papin toimesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lambergilainen tuho eli mitä tapahtuu kun väestönkasvu pysähtyy
Tiede on hyödyllisin instituutiomme
Tieteellinen huijaus