Elisa Aaltolan mukaan, aivan oikein, kala kokee hitaan tukehtumiskuoleman, kun se nostetaan järvestä saaviin tai veneen pohjalle. Filosofille tiedoksi ja lohdutukseksi, että tästä syystä panen pienemmät kalat elävänä vesiämpäriin ja vaihdan siinä olevaa vettä usein. Näin kalat säilyvät elävinä ja siten myös tuoreena perkaukseen asti.
Isoille kaloille puolestaan suon välittömästi veneeseen nostamisen jälkeen terävän lyönnin päähän, koska se tuottaa pikaisen kuoleman. Näin minkään minun pyydystämäni kalan ei tarvitse odotella tukehtumista ilmaa haukkoen veneen pohjalla.
Sitä en kuitenkaan tiedä, mitä kuollut kala mahtaa ajatella, vaikka filosofi onkin jostain oppinut, että "jopa pään irti leikkaamisen jälkeen kalojen aivoissa tapahtuu minuuttien ajan toimintoja". Voin paljastaa hänelle tässä, että sama koskee myös torakkaa ja myös vaikkapa lehtisalaattia.
Niidenkin lopettamisen tai juuristaan irrottamisen jälkeen biokemialliset toiminnat jatkuvat solukoissa vielä pitkään. Torakan tapauksessa se koskee myös hermoimpulsseja ja salaatin solukoissa käynnistyvät stressireaktiot.
Veronmaksajien tai yksityisten lahjoittajien varoilla filosofoivan Aaltolan ajatuksia lukiessani jäin miettimään mitä hänen esivanhempansa 1800-luvun nälkävuosina olisivat mahtaneet ajatella jälkeläisensä ajatuksista. Kuvitelmani perusteella en voinut olla panematta merkille, että niin se maailma ja sen ongelmat muuttuvat aikojen saatossa.
Sen sijaan, että olisin ajatellut ikävästi, ajattelin että tuo muutos on ollut erinomainen asia. Kun ihmisillä ei ole todellista hätää riittää myös kaloille filosofisia ajatuksia - ja filosofille töitä.
Aaltola totesi Ylen jutussa, että "kalastaminen ei ole välttämätöntä meille, meillä on muitakin ravinnon lähteitä". Tässä hän on aivan oikeassa.
Itse syön kalaa ehkä noin kerran, pari viikossa, ja kesällä enemmän kuin talvella. Muina päivinä ruokalistalla on yleensä nautaa, sikaa tai kanaa sekä niiden lisukkeena runsas salaatti sekä perunaa tai heinäkasvien syntymättömiä jälkeläisiä. Syksyllä myös sieniä. Sekasyöjänä olen aivan uuden tutkimuksen mukaan tyypillinen suomalainen, sillä pelkkien kasvisten syönnissä pitäytyminen on edelleen suuresta julkisuudestaan huolimatta poikkeavaa käyttäytymistä.
Sekasyöjän tavoistani huolimatta jaan Aaltolan kanssa näkemyksen siitä, että "tieto nyt tällä hetkellä vaatii sitä, että myös kalat otetaan vakavasti". Juuri näin: kun iltasella pääsen mökkijärvelle veneelleni ja heitän uistimen vedenelävien houkutukseksi haituvat työelämän stressit.
Mahdollisen saaliin syön sitten läheisteni kanssa iltanuotion loimussa - paistettuna juuri oikeaan kypsyysasteeseen. Silloin elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta ja jaksan seuraavanakin työviikkona paneutua hyvin levänneenä tutkimuksen haasteisiin. Ja tarvittaessa vaikka filosofien ajatuksiin kaloista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Filosofin ajatuksia pakolaiskriisistä
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle
Älä syö narsisseja!
Sitä en kuitenkaan tiedä, mitä kuollut kala mahtaa ajatella, vaikka filosofi onkin jostain oppinut, että "jopa pään irti leikkaamisen jälkeen kalojen aivoissa tapahtuu minuuttien ajan toimintoja". Voin paljastaa hänelle tässä, että sama koskee myös torakkaa ja myös vaikkapa lehtisalaattia.
Niidenkin lopettamisen tai juuristaan irrottamisen jälkeen biokemialliset toiminnat jatkuvat solukoissa vielä pitkään. Torakan tapauksessa se koskee myös hermoimpulsseja ja salaatin solukoissa käynnistyvät stressireaktiot.
* * *
Veronmaksajien tai yksityisten lahjoittajien varoilla filosofoivan Aaltolan ajatuksia lukiessani jäin miettimään mitä hänen esivanhempansa 1800-luvun nälkävuosina olisivat mahtaneet ajatella jälkeläisensä ajatuksista. Kuvitelmani perusteella en voinut olla panematta merkille, että niin se maailma ja sen ongelmat muuttuvat aikojen saatossa.
Sen sijaan, että olisin ajatellut ikävästi, ajattelin että tuo muutos on ollut erinomainen asia. Kun ihmisillä ei ole todellista hätää riittää myös kaloille filosofisia ajatuksia - ja filosofille töitä.
Aaltola totesi Ylen jutussa, että "kalastaminen ei ole välttämätöntä meille, meillä on muitakin ravinnon lähteitä". Tässä hän on aivan oikeassa.
Itse syön kalaa ehkä noin kerran, pari viikossa, ja kesällä enemmän kuin talvella. Muina päivinä ruokalistalla on yleensä nautaa, sikaa tai kanaa sekä niiden lisukkeena runsas salaatti sekä perunaa tai heinäkasvien syntymättömiä jälkeläisiä. Syksyllä myös sieniä. Sekasyöjänä olen aivan uuden tutkimuksen mukaan tyypillinen suomalainen, sillä pelkkien kasvisten syönnissä pitäytyminen on edelleen suuresta julkisuudestaan huolimatta poikkeavaa käyttäytymistä.
Sekasyöjän tavoistani huolimatta jaan Aaltolan kanssa näkemyksen siitä, että "tieto nyt tällä hetkellä vaatii sitä, että myös kalat otetaan vakavasti". Juuri näin: kun iltasella pääsen mökkijärvelle veneelleni ja heitän uistimen vedenelävien houkutukseksi haituvat työelämän stressit.
Mahdollisen saaliin syön sitten läheisteni kanssa iltanuotion loimussa - paistettuna juuri oikeaan kypsyysasteeseen. Silloin elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta ja jaksan seuraavanakin työviikkona paneutua hyvin levänneenä tutkimuksen haasteisiin. Ja tarvittaessa vaikka filosofien ajatuksiin kaloista.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Filosofin ajatuksia pakolaiskriisistä
Geenitekniikasta merkittäviä hyötyjä ympäristölle ja maataloudelle
Älä syö narsisseja!
Tuossa nyt keittiössä kolisteleva vaimoni muistaa evakkoajat Sulkavalla venäläisten pyrkiessä Suomea valloittamaan. Nälkä oli kova ja sukulaistorpassa ei einestä ollut liikoja jakaa. Sieltä niemen nokasta anoppi moneen otteeseen onki heille soppakaloja. Tosi tarpeeseen ne silloin tulivat, appi rakensi siihen sitten pienen mökin ja samassa paikassa olemme jatkaneet kesiä siitä lähtien, nyt jo neljättä polvea. Jokainen tietää, että 'tosta, tosta juuri 'Fammu' meni veneellä onkimaan kun tarve tuli! 'Fammu' oli alkujaan ruotsinkielinen mutta sopeutui kyllä savolaiseen maisemaan.
VastaaPoistaNyt tuo on vain hauska harrastus mutta on hyvä muistaa, että kyllä maailma voi vieläkin kellahtaa vallan nurin ja onkimiselle ehkä tulee taas totisempaa käyttöä. Kannattaa opetella. hh
Niin, tyhmät ovat meillä aina keskuudessamme. Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara, eikä sitä mikään koulutus voi hävittää.
VastaaPoistaToinen professori
En sanoisi Elisan ongelmana olevan niinkään älykkyyden puute, vaan sen suuntautuminen luomaan hänen ikioman todellisuutensa, jossa ihmiset ja kalat ovat samantasoisia, älyllisiä organismeja. Heidänkaltaisiaan on epöäilemättä ollut olemassa kautta inhimillisen sivilisaation hsitorian.
PoistaAikamme eräs huolestuttavimmista piirteistä on tällaisten Elisojen viime vuosikymmeninä tapahtunut korottaminen yhteiskunnnallisiksi vaikuttajiksi vaatimaan meitä muita hyväksymään heidän harhansa faktoina, joiden mukaan meidän on jäjestettävä elämämme ja yhteiskuntamme.
Tässä voi olla perää. Yksi ihmislajin ominaisuus on, että ihminen kykenee kytkemään järjen pois päältä ikäänkuin napista painaen. Syynä voi olla esimerkiksi ahneus tai ideologia. Halla-aho kertoo ajatelleensa, että ns. Nigerian-kirjeisiin lankeavan täytyisi periaatteessa olla täysi ääliö, mutta toisaalta tässä joukossa on väkeä, joka kykenee hoitamaan vaikkapa menestyksellistä liiketoimintaa. Sellainen ihminen ei voi olla täysi tolvana, vaan jokin estää häntä käyttämästä älyään. Sama pätee myös ideologiaan. Luulen, että kyseessä on ihmisen lajityypillinen ominaisuus. Ihminen on kehittynyt elämään pienessä laumassa, ja sille on ehkä ollut edullista, että toimitaan yhdessä auktoriteetti seuraten ilman, että käytetään omaa harkintaa. Kukapa tietää…
PoistaToinen professori
Mielenkiintoisia näkemyksiä. Tunnetuin nigerialaiskirjeen uhrihan lienee ollut Olavi J. Mattila, Kekkosen suosikkipoju ja ministeri. Hänen ja muiden noihin langenneiden järjen lienee sumentanut ahneus.
PoistaPunavihreiden suvaitsevaisten järjen peittämiseen puolestaan saattaisi selittää toisaalta marxilainen oppi internationaalisesta solidaarisuudesta ja toisaalta perusteeton usko kaikkien ihmisten samanlaisuuteen ja hyvyyteen. Siis sinisilmäisyys.
Elisahan perustaa ajattelunsa faktoihin, tutkimustietoon eläinten kognitiivisista kyvyista ja mm. mielitietoisuuteen. Enemmänkin ihmettelen, jos ruoka- tai kulutustottumuksiin ei mitenkään vaikuta se, mitä eläintuotannon olosuhteista tai eläinten ajattelu- tai tunnepuolesta tiedetään.
VastaaPoistaEn ole professori, mutta ihan järkeviä ajattelen.