Eduskunta harvinaisen epä-älyllisellä tuulella

Suomen puolustusvoimien varustuksesta talvisodan syttyessä käytettiin toisinaan nimitystä malli Cajander. Se syntyi 1930-luvulla useiden hallitusten säästäessä varustelumenoista, ei siis pelkästään Cajanderin hallituksen "ansiosta".

Kesäkuussa 1939, puoli vuotta ennen talvisodan syttymistä, pääministeri Cajander kuitenkin ilmoitti tyytyväisyytensä siitä, että Suomen armeijan hankintoja oli osittain lykätty myöhemmäksi, ja että näin säästettäisiin valtion varoja. Säästöissä oli sekin etu, ettei valtion varoja oltu tuhlattu varusteisiin, jotka olisivat kuitenkin sodan sattuessa jo vanhentuneita ja osittain käyttökelvottomia.

Osalle suurvallan hyökkäystä torjumaan joutuneista sotilaista malli Cajander tarkoitti sitä, heille ei ollut antaa aluksi kuin kivääri, kokardi, sotilaspuvun housut ja miehistövyö univormuksi, minkä vuoksi sotilaat joutuvat taistelemaan talvisodan alussa mukanaan tuomissaan siviilivaatteissa. Varustukseen kuului lisäksi lumipuku sekä pääasiassa saksalaista ensimmäisen maailmansodan tyyppiä oleva vyöhön kiinnitettävä patruunakotelo ja nahkasaappaat.

Malli Cajander lienee ollut Neuvostoliiton tiedossa ja osaltaan vaikuttanut nostavasti sen hyökkäysintoon. Tai ellei vaikuttanut, niin aivan varmasti sillä oli merkitystä suomalaisten kykyyn puolustaa maataan.

Vasta saavutettu itsenäisyys ja sisällissodan jälkeen tehdyt yhteiskunnalliset muutokset olivat kuitenkin yhdistäneet kansan niin, että varusteiden määrästä ja laadusta huolimatta pystyttiin saavuttamaan torjuntavoitto. Ei kuitenkaan liene epäilystä siitä, että malli Cajanderin piikkiin voidaan laittaa osa talvisodan aikaisista miehistötappioista.

* * *

Aamun lehti kuvasi sivuillaan eduskunnassa käydyn tavallistakin epä-älyllisemmän keskustelun helmiä. Tarkasteltakoon siis niitä hiukan tarkemmin.

Vasemmistoliitto oli huolissaan siitä, että isot materiaalihankinnat johtavat leikkauksiin muissa valtion menoissa tai lisävelkaan. Vihreät sanoivat, että he ovat sitoutuneet korvaamaan meri- ja ilmavoimien vanhentuvan kaluston, mutta eivät avoimella šekillä.

Onko siis tosiaankin niin, että Suomen poliittisen kentän äärivasemmistossa on unohdettu kokonaan malli Cajander, ja halutaan toistaa uudelleen koe siitä, miten itäinen suurvalta reagoi sotilaalliseen tyhjiöön. Näin siitä huolimatta, että Georgian ja Ukrainan tapahtumat viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat tarjonneet asiasta ilmiselvän muistutuksen.

Pääministerin mukaan hankintoja taas ei tehdä yhteiskunnan muun hyvinvoinnin kustannuksella. Ainakin itselleni heräsi kysymys siitä, että millä ne sitten rahhoitetaan? Onko pääministerillä taikaseinä, josta lentokoneet ja laivat rahoitetaan?

* * *

Tosiasia on, että ajantasainen aseistus on tarpeen maamme turvallisuuden takaamiseksi. Tämä koskee myös äärivasemmistoa.

Toinen tosiasia on, että valtiolla on vain yksi kukkaro, josta otetaan varat kaikkiin valtion menoihin. Yhden menoluokan kasvaessa voidaan joko säästää muista menoista tai vaihtoehtoisesti lisätä valtion tuloja.

Jälkimmäiseen on kaksi vaihtoehtoa: velan ottaminen, eli maksun lykkääminen tuonnemmaksi tai tulojen eli verojen kasvattaminen. Molemmat toimenpiteet heikentävät maamme tulevaa taloudellista suorituskykyä verrattuna siihen, ettei ylimääräisiä menoja syntyisi. Siten ne vähentävät ennemmin tai myöhemmin myös suomalaisten hyvinvointipalveluihin käytettävissä olevia varoja. Sille ei pääministerikään voi mitään.

Yhteenvetona voidaan todeta, että mikäli eduskunnassa käyty keskustelu olisi ollut rehellistä, olisimme kuulleet Vihreiltä ja Vasemmistoliitolta puheenvuoroja, joissa olisi kerrottu puolueiden haluavan heikentää maamme puolustusta. Pääministeri olisi puolestaan kertonut, että nyt on tullut aika tinkiä joistain valtion menoista, jotta voimme taata itsellemme ja jälkeläisillemme turvallisen yhteiselon arvaamattoman naapurimme kanssa. Siitähän tässä on viime kädessä kysymys.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Diplomatian kukkasia
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku