Alkujaan ihmiset elelivät ulkoistamatta käytännössä mitään palveluksia yhteisesti kustannettaviksi. Suomessa tämä jakso päättyi viimeistään keskiajalla Ruotsin ottaessa vallan maan länsiosissa ja Venäjä itäosissa, todennäköisesti jo paljon aiemmin.
Vieraan vallan tultua maahamme määrättiin ihmisille maksettavaksi vero, jonka hoitivat käytännössä talolliset kaikkien asukkaidensa puolesta. Perusteluna käytettiin ihmisten ja heidän omaisuutensa suojelemista viholliselta. Myös kristinuskon mukana saapunut kirkko otti osansa, olihan sen tarpeet määritetty jo Raamatussa "kymmenyksinä".
Käytännössä verotus nousi nopeasti sietämättömäksi ja sen kerääminen monin tavoin epäreiluksi. Lopputuloksena saatiin 1590-luvulla maahan nuijasodaksi kutsuttu sisällissota.
Se ei kapinallisten kukistuttua muuttanut itse asiaa, vaan verotus kävi Ruotsin suurvalta-aikana entistä rankemmaksi. Eihän kuninkaan ja aatelisten loisto olisi ollut mahdollista ilman varoja eikä Eurooppaa voinut vallata ilman resursseja.
Ajan myötä verotuksella ryhdyttiin hoitamaan myös muita kuin sota- ja jumaluusasioita. Syntyi hyvinvointivaltio, jossa verotusta yritettiin perustella kansalaisten parhaalla.
Vanhusten huolto, terveydenhuolto ja köyhäinapu otettiin julkisen sektorin piikkiin. Ajan myötä sinne lisättiin kaikenlaista muutakin tieteiden, taiteiden ja muun kulttuurin tukemisesta aina kehitysapuun ja muuhun maailmanparantamiseen, sosiaaliturvaan, yritysten ja maatalouden tukemiseen, luonnonsuojeluun sekä Euroopan Unionin jäsenmaksuihin.
Lopputuloksena valtiosta ja kunnista on kasvanut hyvinvointivaltion keskeisiä toimijoita, joiden osuus BKT:stä on kasvanut valtavaksi. Taloudellisen taantuman aikana se on merkinnyt julkisen talouden nopeaa velkaantumista.
Suomessa tämä kehitys lienee tullut tiensä päähän tämän vuosikymmenen alkupuolella, koska silloin ainakin valtion budjetin kasvua alettiin tosissaan taittaa, kuten täällä olevasta kuvasta näkyy. Siitä huolimatta budjetit ovat olleet alijäämäisiä, eli ne on rahoitettu ottamalla velkaa meidän kaikkien yhteiseen piikkiin.
Tässä tilanteessa verotuksen alkuperäisen oikeutuksen eli turvallisuuden takaamisen rahoituksesta on tullut yhä vaikeampaa. Iskukykyisen armeijan ylläpito on kallista, eikä se tahdo sopia budjetin raameihin.
Niinpä aamun lehti kertoi pyrkimyksestä uusien asehankintojen rahoittamiseksi budjetin ulkopuolelta. Li Anderssonin (vas.) mukaan "rahoitusmallin pitää olla sellainen, ettei hankintojen takia jouduta vähentämään rahoitusta esimerkiksi perusturvasta tai koulutuksesta".
Kommentti ei kuvaa yksin Anderssonin näkemystä, vaan kuvastaa käytännössä kaikkien poliitikkojen ajatusmaailmaa. Luultavasti myös useimpien asiaa turhan heikosti ymmärtävien suomalaisten.
Budjetin rajat ovat tulleet vastaan myös liikenneväylien rahoituksessa. Maanteille kaavaillaan kilometriperusteista maksua, jolla rahoitettaisiin tienhoidon tehtäväkseen saavaa yhtiötä. Tämä yhtiö voisi sitten ottaa velkaa teiden hoitamiseksi, eikä se näkyisi valtion budjetissa eikä siten poliitikkojen päätöksenteossa. Suomalaisten kukkarosta senkin tienhoidon ja myös sitä varten otetun velan hoitaminen kuitenkin viime kädessä otettaisiin.
Julkisten menojen siirtäminen pois budjetista on ennen kaikkea vallanpitäjille hyvä ratkaisu. Sen avulla ongelmia voidaan siirtää pois näkyvistä käymättä syvällistä keskustelua julkisen sektorin koosta ja tehtävistä. Samalla kansalaisiin kohdistuva maksurasitus kasvaa entisestään - eli heidän tuloistaan yhä pienempi osa jää itse käytettäväksi.
Työnantaja palkansaajalleen maksamasta 100 eurosta on vähennettävä ensin valtion, kunnan, ja mahdollisesti seurakunnan keräämät tuloveroluonteiset maksut. Jos ne ovat esimerkiksi 30 prosenttia, jää verotetulle tilille maksettavaksi ns. nettopalkaksi 70 euroa.
Tällä rahalla palkansaaja voi ostaa palveluja ja tavaroita, joista peritään alv. Se on yleisesti 24 prosenttia, mutta esimerkiksi ruuan osalta tätä alhaisempi.
Siten todellinen kansalaisten maksama alv on riippuvainen ostettavan tavaran laadusta ja joka tapauksessa 24 prosenttia alhaisempi - sanotaan esimerkiksi 20 prosenttia. Näin ollen työntekijän bruttopalkaksi saaman satasen todellinen ostovoima on noin 58 euroa.
Edellisen lisäksi on huomattava, ettei yrittäjä pysty maksamaan tuota 100 euron palkkaa, ellei työntekijän työ tuota huomattavasti suurempaa summaa yritykselle. Senhän on palkan lisäksi hoidettava yrityksen muut kulut, jotka vaihtelevat yrityskohtaisesti.
Oman, julkisen, työnantajani sosiaali- ja yleiskustannukset ovat noin 1,2-kertaiset sen maksamaan palkkaan nähden. Yksityisillä yrityksillä vaihtelua lienee runsaasti riippuen toimialasta ja yrityksen sisäisestä tehokkuudesta.
Lopputuloksena voidaan joka tapauksessa todeta, että 100 euron työn teettämisen kustannus työnantajalle on yli 200 euroa, minkä päälle pitäisi vielä saada yritykselle liikevoittoakin. Oman työnantajani maksaman palkan ostovoima 58 euroa on työnantajan maksamista kustannuksista noin 26 prosenttia.
Edelle kirjoittamani logiikan soisi olevan ymmärretty aina puhuttaessa yritysten laskutuksesta, palkanmaksusta ja verotuksesta. Sekä yrittämisen edellytyksistä maassamme.
Jos julkinen sektori rahoittaa jatkossa erilaisia toimiaan verojen sijasta muilla maksuilla, vähentävät ne edelleen palkansaajan työstään saamaa vastinetta. Siksi nyt meneillään oleva budjettitekninen kikkailu ansaitsisi syvällisen poliittisen keskustelun, jonka aiheena tulisi olla sekä julkisen sektorin kaikkien tehtävien kriittinen arviointi että niihin liittyvän verotuksen oikeutus.
Tätä keskustelua en ole kuitenkaan nähnyt käytävän. En etenkään valtakunnan merkittävimpien poliitikkojen keskuudessa. Enkä tässä yhteydessä aja itse kaikkien julkisten palvelujen alasaloa tai edes minimointia, mutta kuitenkin niiden kriittistä harjaamista nyt esillä olevan verotuksen pimittämisen sijasta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma
Osoittaako McDonalds suomalaisten ymmärtävän?
Pelimiehiä ja maksumiehiä
Taitaa ne merkittävimmät poliitikot jotain keskustelua asiasta käydä...kelpaisiko puolustusvero?
VastaaPoistaLisäinfo osoitteessa
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005037250.html
Kun valtiolta loppuu raha, se joutuu miettimään karsisiko omista menoistaan, vai korottaako veroja. Koska päätöksen tekee valtio itse (toki valitsemiemme edustajien toimesta), on lopputulos verojen korotus.
VastaaPoistaAinoa ratkaisu saada valtio elämään suu säkkiä myöden on säätää kokonaisveroasteelle katto, jota voi korottaa sanotaan nyt 4/5-osan enemmistöllä. Eli oppositiolla on mahdollisuus torpata veroasteen nosto.
Sen verran voi joustaa, että suhdannetilanteen mukaan voi tehdä vaikka kolme vuotta alijäämäisiä budjetteja, mutta viimeistään sen jälkeen on budjettivaje pakko kuroa umpeen.
Ylläesitetty johtaa siihen, että puolueiden on otettava kantaa siihen mistä karsitaan ja mihin satsataan. Ja että valtio ei voi sysätä taloudellisia ongelmiaan kansalaisten kannettavaksi.
Professori on nyt ottanut esille yhteiskunnan ehkä tärkeimmän kysymyksen eli esivallan oikeutuksen verotukseen. Itse asiassa kaikki toteutettu verotus on puolustusveroa eli tietynlaisia lunnasrahoja hallintoalamaisilta hallitsijalle. Sitä vastaan on alun alkaen parasta mahdollista turvaa luvattu suoda. Siihen Professorikin kirjoituksensa alussa viittaa.
VastaaPoistaNyttemmin maassamme raja kansalaisuuden velvollisuuksineen ja maahan marssineiden muukalaisten etuineen välillä on tietyistä syistä hämärtynyt. Yhteiskunnallinen kehitys on luonut lukemattomia aiemmin tuntemattomia maksuja ja velvollisuuksia, joista huolimatta on alettu taas haikailla ihmisten irrallisuutta eli omaa vastuuta itsestään tapaan, joka kenties onnistui kuutisensataa vuotta sitten pienemmän väkiluvun ja luontaistalouden kautta sekä muutama rekkalastillista säädöksiä kevyemmällä taakalla.
Paradoksi yhä raskaamman verotuksen ja hapertuvien valtiovallan perustehtävien välillä ei voi loputtomiin kasvaa. Samalla uusia normeja tai vaatimuksia ei voi enää kauan laatia ilman räjähdystä.
Hyvä kirjoitus - osa tätä samaa ilmiötä ovat kaikenlaisten lupamenettelyjen muuttuminen kustannusperusteiseksi.
VastaaPoistaLuvanhakijan - yleensä elinkeinonharjoittajan - kannalta ne ovat pakollisia menoja. Vaikka niitä nimitetään palveluiksi, ei sitä palvelua oikeasti kukaan ostaisi, jos se ei olisi pakollista.
Näiden ns. vittuilupalveluiden lisäksi on pakollisia vakuutuksia yms., jotka työnantajakuluissa ovat huomattavan suuria.
Niiden osuus muuten puuttuu tästä professorin laskelmasta - tilanne on oikeasti vielä lohduttomampi.
Samalla aikaa noiden yhteiskunnan vaatimien lunnasrahojen kanssa yksilön tietotaito ja mahdollisuus toimia itsenäisesti on poikkeusyksilöitä lukuunottamatta jokseenkin tuhottu. Kustannuspohjaa on pakko alkaa karsia ja lopettaa harhaluulo kyvystä elättää koko maailma tässä karussa maassa.
PoistaBlogisti Ebolakani kirjoittaa:
VastaaPoista” "Kestävyysvajeena" kerrotun valheen ainoa tarkoitus
"Helsingin Sanomat - Kestävyysvaje uhkaa Suomen luottoluokitusta
...
Suomessa ollaan melko yksimielisiä siitä, että julkisen talouden tulot ovat jäämässä pitkällä aikavälillä pienemmiksi kuin menot. Tämän vajeen laskeminen on kuitenkin vaikeaa, ja arviot kestävyysvajeen suuruudesta vaihtelevat.
...
Mistä kestävyysvaje johtuu?
Kestävyysvajeen keskeisenä syynä on pidetty väestön ikääntymistä. Kun yhä suurempi osa väestöstä on vanhuksia, muun muassa julkisten palveluiden tarve kasvaa. Tämä on omiaan kasvattamaan julkisia menoja.
...”
Ebolakani kirjoittaa edelleen:
…
Mutta silti meillä on ongelma, jota kutsutaan "kestävyysvajeeksi". Julkisen talouden tulot ovat jäämässä pitkällä aikavälillä pienemmiksi kuin menot.
Miksi näin? Miten voi olla mahdollista, ettei tällaista ongelmaa ollut olemassakaan esimerkiksi Toisen maailmansodan aikana? Yksinkertaiseen kysymykseen yksinkertainen vastaus: siksi, koska keskuspankki rahoitti valtion alijäämät (PDF). Mutta nyt - tänään - Suomi on EMU:n jäsen, jossa:
Anteeksi, Kani toistaa tuon tummennetun alueen [ks. artikkelia], koska se on (melkein) tärkein kohta ko. kuvassa:
JULKISEN SEKTORIN KESKUSPANKKIRAHOITUS KIELLETÄÄN.
Ja tämä tässä on "kestävyysvajeen" aiheuttaja.
On siis aivan täysin turhaa ja ennen kaikkea valheellista selittää "kestävyysvajetta" esimerkiksi väestön ikääntymisellä, julkisen menojen kasvulla tai työttömien laiskuudella. Tämä on täyttä valhetta. Mikään edellä mainituista ei ole ongelma! Ongelmana on se, ettei tällä hetkellä käytössä oleva taloudellinen järjestelmä ole yhteensopiva demokratian kanssa…”
Koko artikkeli: http://ebolakani.blogspot.fi/2013/11/kestavyysvajeena-kerrotun-valheen-ainoa.html
Kuinka sinetöitiin demokratian kanssa yhteensopimaton järjestelmä eli se, että Suomen pankki ei enää voi harjoittaa keskuspankkirahoitusta:
” Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"”,
http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella
Vielä sivumennen sanottuna: Bilderberg-Erkon BRYSSELIN Pravda on PRAVDA eli ”totuus” vaikkahan voissa paistaisi - vastaavassa merkityksessä kuin neuvostoaikainen Moskovan Pravda oli ”totuus”!!
(Neuvostoaikana Virossa eläneet ja Suomeen muuttaneet ihmettelevätkin kuinka suomalaiset näyttävän uskovan lähes kaiken mitä sanomalehdissä (ja tietysti valtamediassa yleensä) kerrotaan!
"Budjetin rajat ovat tulleet vastaan myös liikenneväylien rahoituksessa. Maanteille kaavaillaan kilometriperusteista maksua, jolla rahoitettaisiin tienhoidon tehtäväkseen saavaa yhtiötä. Tämä yhtiö voisi sitten ottaa velkaa teiden hoitamiseksi, eikä se näkyisi valtion budjetissa eikä siten poliitikkojen päätöksenteossa. Suomalaisten kukkarosta senkin tienhoidon ja myös sitä varten otetun velan hoitaminen kuitenkin viime kädessä otettaisiin."
VastaaPoistaEipä niin pahaa etteikö jotain hyvääkin: "Saksassa 1930-luvulla rakennettiin hienot moottoritiet KESKUSPANKKIRAHOITUKSELLA ja samalla pudotettiin n. seitsemän miljoonan hengen työttömyys olemattomiin.
Valtion ja kuntien julki- ja piilovelkaantuminen ottaa kaaliin, kun itse ei saa verorahojen vastikkeena kuin kadut ja tiet käyttömahdolisuuksineen. Niistäkin on 99 % minulle tarpeettomia.
VastaaPoista