Irakilaisten paluumuuttajien karuja kohtaloita

Helsingin Sanomat kertoi tänä aamuna Suomesta Irakiin palanneiden karuiksi kerrotuista kohtaloista. Lehden selvitysten mukaan kaksi kertomuksista pitää paikkansa luultavasti ja kolmaskin mahdollisesti.

Onko meillä suomalaisilla siis syytä katua ja avata ovemme vielä maassa oleville irakilaisille esimerkiksi toteamalla maan olevan niin turvaton, että kaikille sieltä tuleville on myönnettävä turvapaikka samalla tavalla kuin syyrialaisille?

Vastaus saadaan ehkä hieman yllättävältä taholta. Monet lehdet kuten Ilta-Sanomat nimittäin uutisoivat eilen siitä, kuinka 25 kansalaisjärjestöä vaatii Suomea moninkertaistamaan pakolaiskiintiönsä.

Niiden mukaan "maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan ja että suurin osa heistä on kehittyvissä maissa. Pakolaiskiintiötä nostamalla Suomi voi auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia ihmisiä, kuten kidutuksen uhreja, vammaisia, lapsia ja yksinhuoltajaäitejä."

Tosiasiahan on, että Helsingin Sanomien jutussa kerrotuista spontaanipakolaisista - jotka kaikki olivat terveitä miehiä - ei ollut mukana ainuttakaan kaikista haavoittuvimmassa asemassa olijaa. Sen sijaan he olivat jättäneet perheensä kotiin paetessaan itse Irakin oloja.

Kun otetaan huomioon maailman heikko-osaisten määrä, on selvää, ettei Suomella tai ylipäänsä länsimailla ole mahdollista asuttaa kaikkia tänne sekasortoisista tai köyhistä oloista tulevia miehiä. Sellainen muuttaisi omaa yhteiskuntaamme peruuttamattomasti.

Selvää on myös, ettei tulijoille olisi loppua. Pelkästään afrikkalaisten ja lähi-itäläisten määrä kasvaa joka vuosi noin 30 miljoonalla ihmisellä (onhan arvoisa lukijani sisäistänyt sen, että pelkästään irakilaisten määrä kasvaa reilusti yli 700 000 ihmisellä vuodessa). Se tarkoittaa kymmenessä vuodessa 300 miljoonaa ihmistä ja sadassa vuodessa kolme miljardia. Euroopan Unionin väkiluku on juuri nyt noin puoli miljardia.

On tietenkin hyvin ikävää, että Suomesta on palannut Irakiin ihmisiä, joille on käynyt kotimaassaan huonosti. Se ei kuitenkaan tosiasioiden valossa voi mitenkään johtaa siihen, että Suomen ovet avataan sepposen selälleen spontaaneille tulijoille - ellemme sitten halua tuhota koko omaa elämäntapaamme.

Siksi meidän suomalaisten on vain hyväksyttävä se, ettei maailma ole täydellinen paikka. Ja että me emme pysty muuttamaan sitä vaikka tahtoisimmekin, vaan ikävissä paikoissa asuvien ihmisten pitää tehdä kulttuuris-poliittinen vallankumouksensa ihan itse.

Sen sijaan sikäli olen 25 kansalaisjärjestön kanssa samaa mieltä siitä, että Suomi voisi korottaa pakolaiskiintiötään ja suunnata sen etenkin hädänalaisten naisten ja pikkulasten pelastamiseen. Samalla meidän tulisi kuitenkin sulkea kokonaan spontaanin turvapaikanhaun mahdollisuus, jotta kokonaisuus ei muodostuisi hallitsemattomaksi.

Lisäksi meidän tulisi tunnustaa se tosiasia, että pakolaiskiintiönkin kautta tulevilta ihmisiltä voi vaatia suomalaisten arvojen ja käytäntöjen omaksumista ja oman kulttuurinsa sekasortoa ja kurjuutta tuottavista piirteistä luopumista. Mikäli siinä onnistuttaisiin, vähenisivät kotoutumisongelmatkin viimeistään toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisten kohdalla. Se olisi niin kantaväestön kuin tulijoidenkin etu.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko irakilaiset nykypäivän inkeriläisiä?
Pitäisikö uskoa irakilaisia?
Irakilaiset kaipaavat takaisin kotiin - mutta minne katosivat vaino ja hätä?