Turkin kohtalo Erdoganin käsissä

Muutama viikko sitten tapahtuneen Turkin epäonnistuneen vallankumouksen seuraukset ovat ainakin tähän mennessä noudattaneet hyvin niitä latuja, joita hahmottelin välittömästi kapinan jälkeen. Erdoganin valta on vahvistunut ja keskiluokan asema heikentynyt.

Tänään havaitsin ensimmäisen uutisen, jossa puhuttiin taloudesta. Sen mukaan "vallankaappausyritys on aiheuttanut maan kansantaloudelle alustavien laskelmien mukaan noin ... 90 miljardin euron suuruiset menetykset".

Ei ole syytä epäillä lukuja, mutta ne ovat pikkurahoja verrattuna siihen hintaan, jonka maa joutuu maksamaan Erdoganin noustessa hiljalleen itsevaltiaan asemaan. Sellaisethan ovat aiemmin lähes poikkeuksetta raunioittaneet talouden - etenkin jos heitä on ohjannut jonkinlainen taustaideologia. Kokonaislaskun hinta riippuu siis siitä, mihin Erdogan lopultakin pyrkii.

Jos hän on vain perinteinen omaa mahtiasemaansa ajava diktaattorinalku, saattaa Turkin talous jatkaa ensimmäisten puhdistusten jälkeen kohtuullisen vakaana. Toki kasvava byrokratia, diktaattorin urkintakoneisto ja siitä seuraava johtajan arvostelun pelko heikentävät erityisesti yliopistojen toimintaa, minkä seurauksena mm. korkean teknologian tarvitseman osaavan työvoiman määrä supistuu, vaikka tutkintojen määrät säilyisivätkin ennallaan.

Lisäksi koko maan tieteellinen osaaminen kapenee, joka näkyy ajan myötä turkkilaisten uusien innovaatioiden vähenemisenä ja jopa kopiointikyvyn heikkenemisenä. Ja korruptio nousee entistä merkittävämpään rooliin tukahduttaen monet yhteiskunnan toiminnot.

Tilanne on kuitenkin hyvä verrattuna siihen, että islamistina tunnettu Erdogan haluaisi rakentaa aidon muslimidiktatuurin. Silloin Turkki talous vajoaisi samalle tasolle muiden vastaavien kanssa. Sen seuraukset olisivat samankaltaiset kuin pelkästään omaa asemaansa ajavan diktaattorin mallissa, mutta taloudellinen stagnaatio olisi vielä syvempi.

Yliopistot halvaantuisivat uskonnollisen kiihkon edessä. Naiset alistettaisiin huivipäisiksi toisen luokan ihmisiksi, jolloin heidän panoksensa yhteiskunnan kehittämisessä näivettyisi lisääntymiskoneena toimimiseksi. Ja jos moniavioisuus sallittaisiin aitoislamistisen hengen mukaisesti, syntyisi maahan valtavia naisettomien miesten joukkioita, jotka aiheuttaisivat yhteiskunnallista epävakautta. Byrokratia ja valvonta lisääntyisivät.

On siis syytä toivoa, niin Suomessa kuin etenkin Turkissa, että Erdogan olisi sittenkin vain vallanhimoinen. Ei nimittäin ole kenenkään etu, että noin 75 miljoonan asukkaan maa Euroopan rajalla joutuisi taloudellis-yhteiskunnalliseen syöksykierteeseen. Sellaisen seuraukset olisivat täysin arvaamattomat.

Näin etenkin siksi, että taloudellisten vaikeuksien edessä monet diktaattorit ja jopa demokraattiset hallitsijat ovat turvautuneet ulospäin suuntautuvaan aggressioon. Islamistisen Turkin tapauksessa mahdollisia kohteita voisivat olla esimerkiksi Kreikka tai Armenia. Ehkä myös Israel tai shiialainen Iran.

Diktatuurin otteen mahdollisesti livetessä saattaisi puolestaan edessä olla Syyrian kaltainen katastrofi Erdoganin kannattajien ja maallista demokratiaa haluavien kemalistien välillä. Siihen osallistuisivat epäilemättä kolmantena osapuolena kurdit ja neljäntenä ja viidentenä myös ääri-islamistit eli ISIS ja Al Qaida. Sekava sisällissota puskisi miljoonia Turkkilaisia Euroopan elätettäväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Turkin kapina vahvisti Erdogania
Turkki osoittaa EU:lle tien
Länsimaiden pitäisi tunnustaa tosiasiat Syyriassa