Tämä tapaus herätti minussa ajatuksia. Ruotsissahan ei ole ollut samanlaista dopingin Waterloota kuin Suomessa ensin vuonna 1984 ja myöhemmin vuonna 2001. Sen sijaan maa on tullut tunnetuksi maahanmuuttajataustaisista huippu-urheilijoistaan.
Ensimmäinen suuren huomion saanut oli venäläissyntyinen pika-aituri ja kelkkailija Ludmila Engquist, joka nousi suorastaan kansallissankariksi voitettuaan vuoden 1996 olympiakisoissa kultamitalin. Myöhemmin hän kärysi dopingista ja menetti suuren suosionsa. Tapauksen erityispiirteenä mainittakoon, että käry oli aitajuoksijattarelle jo toinen - ensimmäinen oli tapahtunut jo Venäjällä 1990-luvun alussa.
Toinen Ruotsia edustanut suuri yleisurheilutähti on nyt positiivisen dopingnäytteen antanut Abeba Aregawi. Myös hänen taustansa on yleisurheilun mahtimaassa, eli erityisesti loistavien pitkänmatkan juoksijoiden Etiopiassa.
* * *
Neuvostoliitolaista ja sittemmin myös venäläistä yleisurheilua on riivannut dopingkulttuuri. Siitä ei ole myöskään päästy eroon, minkä seurauksena maa on toistaiseksi suljettu pois kansainvälisestä yleisurheilusta. On jopa mahdollista, etteivät maan yleisurheilijat saa osallistua edes ensi kesän olympialaisiin.
Toinen viime aikoina dopinghaaviin jäänyt yleisurheilun suurmaa on Kenia. Myös sen suuria juoksijatähtiä on jäänyt kiinni dopingista ja julkisuudessa on kytenyt vahva epäily maan urheilujohtajien korruptoituneisuudesta ja dopingin salailusta.
Koska nyt kärähtänyt Aregawi ei ole missään tilanteessa edes asunut Ruotsissa, on häntä pidettävä tyypillisenä etiopialaisjuoksijana. Sitä ovat epäilemättä myös hänen harjoitusmenetelmänsä. Siksi mailerin dopingkäry tulee vahvistuessaan langettamaan varjon myös etiopialaiselle kestävyysjuoksulle.
Tämä kaikki asettaa synkän varjon kansainvälisen yleisurheilun ylle. Näyttää siltä, että viime vuosikymmeniä lajia hallinneet maat ovat yksi toisensa jälkeen joutuneet suurten epäilyjen kohteeksi.
Samaan aikaan suomalainen yleisurheilu on kyntänyt syvällä. Menestystä on tullut lähinnä keihäänheitossa, joka on luonteeltaan ennen kaikkea äärimmäisen herkkä tekniikkalaji, jossa dopingista saatava hyöty on marginaalinen verrattuna lähes puhtaasti fyysisen suorituskyvyn perusteella ratkeaviin juoksulajeihin.
En voi olla epäilemättä, että viime vuosikymmenten aiempiin aikoihin verrattuna heikon yleisurheilumenestyksemme yksi syy olisi Martti Vainion käryn ja Lahden vuoden 2001 hiihtokatastrofin seurauksena syntynyt kotimaisen dopingvalvonnan tehostuminen ja sen seurauksena muihin verrattuna vähäinen vilpin käyttö suomalaisessa urheiluvalmennuksessa.
Olisiko meillä siis antidopingkasvatus ja -testaus sittenkin korkeammalla tasolla kuin monissa muissa maissa? Ja sen seurauksena kemiallisen valmennuksen käyttö vähäistä? Sekä harvojen yrittäjienkin tapauksissa testeissä kärähtäminen erityisen todennäköistä?
Tässä tilanteessa suuri kysymys kuuluukin, että johtavatko viime aikojen näyttävät dopingskandaalit yleisurheilun puhdistumiseen. Mikäli niin käy, ja suomalaisten käryt tosiaan johtuvat muita maita tehokkaammasta dopingvalvonnasta, voinemme odottaa myös yhä useampien suomalaisurheilijoiden menestyvän arvokilpailuissa. Näin etenkin kestävyysjuoksussa, jolla on vahvat suomalaiset perinteet jotka osoittavat geeniemme tarjoavan hyvät lähtökohdat lajissa menestymiselle.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoria lahjakkuuksia
Nyt testataan ehkäiseekö dopingnäytteiden säilöminen vilppiä urheilussa
Jääkiekko, doping ja jalkapallon erinomainen dopingkasvatus
JK 1.3.2016 kello 17.10. Ei tarvinnut kauan odottaa, sillä pari tuntia tämän kirjoittamisen jälkeen Etiopiasta uutisoitiin yhdeksästä dopingepäilystä. Hyvä niin - ja toivottavasti kynnys kilpakumppaneiden pettämiseen nousee. Kannattaa myös lukea tämä uutinen loppuun asti. Sieltä löytyy nimittäin Aregawin huijauksesta kärsineen kilpakumppanin kommentit.
Laji sitten mikä hyvänsä, kuka siellä huipulla oikeasti on enää aikoihin muka pärjännyt ilman juissittamista..?
VastaaPoistaEn usko, että juurikaan kukaan.