Jokainen on kuullut sanottavan, että yrityksen tärkein voimavara on sen henkilöstö. Tällä tarkoitetaan luonnollisesti ennen kaikkea henkilöstön osaamista.
Sama koskee luonnollisesti kokonaisia kansakuntia. Suomessa on korkeampi elintaso kuin vaikkapa öljyrikkaassa Venezuelassa, koska meillä osaamisen taso on verrattomasti korkeampi vaikka luonnonvarat eivät ylläkään samalle tasolle.
Tätä taustaa vastaan yksi viime päivien merkittävistä uutisista tuli tutkimus- ja koulutusmaailmasta, jossa Aalto-yliopisto päätti irtisanoa vajaa 200 henkilöä. Lisäksi luontaisen poistuman kautta vähennetään yli sata.
Irtisanomisten taustalla on Tekesin rahoituksen pieneneminen. Tämä kertoo siitä logiikasta, miten tutkimusta rahoitetaan nykyisin Suomessa. Osa tutkijoista toimii vakituisissa työsuhteissa ja etenkin nuoremmat määräaikaisilla työsuhteilla, joiden rahoitus tulee Tekesin tai vaikkapa Suomen Akatemian kaltaisten rahoittajien hyväksymien hankkeiden kautta.
Kilpailu rahoituksesta on kiristynyt määrätietoisen tutkijankoulutuksen takia jo pitkään. Esimerkiksi Suomen Akatemialle jätetyistä hakemuksista hyväksytään hakuinstrumentista riippuen noin yksi viidestä. Yksittäisen nuoren tutkijan kannalta tämä tarkoittaa äärimmäistä epävarmuutta työsuhteen jatkumisen kannalta.
Omalla alallani parhaat nuoret tutkijat saavat pysyvän työsuhteen noin neljänkymmenen vuoden iässä. Loput tutkijankoulutetut joutuvat sinnittelemään jonkun muun hankkimalla määräaikaisella rahoituksella, jäävät ennemmin tai myöhemmin työttömiksi tai joutuvat vaihtamaan alaa, elleivät sitten onnistu pääsemään yksityisen sektorin palvelukseen esimerkiksi tuotekehitystehtäviin.
Jälkimmäinen on tietenkin kannatettavaa ja yhteiskunnan kannalta tutkijankoulutettujen erinomaista käyttöä. Tähän ovat itseni lisäksi kiinnittäneet huomiotaan muutkin kollegat.
Tässä kaikessa on kuitenkin syytä ymmärtää, että julkisella tutkimustoiminnalla ja yritysten tuotekehityksellä on keskinäinen tehtävänjako uusien tuotteiden ja innovaatioiden kehittämisessä. Julkinen tutkimus tuottaa sitä perustietoa, jonka varaan yrityselämä pystyy kehittämään kaupallisia tuotteita. Näin tapahtuu kaikkialla maailmassa, myös Yhdysvalloissa ja esimerkiksi Kiinassa.
Suomessa on vuoden 2010 jälkeen kuitenkin päätetty heikentää julkisen tutkimuksen asemaa. Ensin lähdettiin supistamaan tutkimuslaitosverkostoa, sittemmin yliopistojen perusrahoitusta ja lopulta myös Tekesin tai Suomen Akatemian kautta jaettavaa kilpailtua rahoitusta.
Vaikka osa tieteen ja tutkimuksen rahoituksesta menee työn luonteen takia väistämättä hukkaan, ei etukäteen ole mahdollista tietää mikä hypoteesi johtaa läpimurtoon ja mikä umpikujaan. Jos se tiedettäisiin, voitaisiin koko tutkimus jättää luonnollisesti tekemättä. Lisäksi lienee niin, että suurimmat läpimurrot syntyvät kaikkein riskialtteimmista hankkeista - eli niistä, joiden menestymismahdollisuuksia voi ennakoida heikoimmin.
Suomi on siis valinnut tiensä. Me olemme lähteneet kansallisen tutkimustyön supistamisen tielle ja tulevaisuus näyttää mihin tämä tie johtaa. Varmaa on vain, että maamme tutkijankoulutetuista muodostuu seuraavina vuosina valtava työvoimareservi, jonka hyötykäyttöön kannattaisi panostaa koko muussa yhteiskunnassa.
Ellei näin tehdä, niin heihin tehty panostus on vaarassa mennä lähes kokonaan hukkaan - se olisi tuskin kenenkään etu. Ei edes tutkijankoulutusta avoimesti halveksivien Alexander Stubbin ja Juha Sipilän.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Portugalin sairaalakuolema ja Suomen herrat
Alexander Stubb tiedepolitiikkona
Strategisen tutkimusrahoituksen kallis hinta
Mitään ei mahda sille, että tohtori- ja maisteritehtailun rajoittamiskeskustelussa tulevat mieleen ne lukuisat "nukkekotitohtorit", joiden opinnäytetöissään osoittama kiinnostus ei näyttäisi vievän yhteiskuntaa yhtään eteenpäin. Sen sijaan näiden on oma olemassaolonsa oikeuttaakseen pakko tonkia rikki kansakunnan kivijalasta niitä viimeisimpiä tukijalkoja Mannerheista lähtien. Kokonaisuus ei tietenkään liene näin yksioikoinen.
VastaaPoistaEurooppaa oikeasti johtava eliitti ei asu täällä. Sille saattaa koulutettu rääsyläisjoukko olla paradoksi, sillä yhtäältä tarvitaan yhä koulutetumpaa väkeä ja toisaalta liian fiksut massat ovat hankalampia johtaa eikä todellisia osaajia globaalisti paljon tarvita. Automaatio ja robotit tekevät suurten massojen tarpeen olemattomaksi muuna kuin persoonattomana kuluttajajoukkona. Kylmäverisin isorikas saattaa jopa toivoa, että rahvas vapaaehtoisesti harventaa joukkoaan.
Omat korkeimmat poliitikkomme ovat ilmeisesti jo monissa eri yhteyksissä osoittaneet omaksuneensa asenteen, jossa synnyinmaa on ainoastaan astinlauta kohti kansainvälistä uraa. Kansallisvarallisuus - niin henkinen kuin aineellinenkin - uhrataan tuon tavoitteen eteen. Jo 20-30 vuotta yhteiskuntaamme on ennemmin purettu kuin rakennettu. Tosin välillä on pyöräkin pyritty keksimään uudestaan. Se ei voi olla heijastumatta myös koulutukseen.
Lisäksi sekoilumme kansainvälisyydessä on sitonut meidät niin moninaisiin menoihin, että vararikkomme on ilmeinen. Osaltaan
säästö- ja leikkauskiimassa on kyse paniikkireaktiosta. Koska päättäjämme nuolevat ulkomaiden valtaapitäviä, heillä ei ole rohkeutta kyseenalaistaa esimerkiksi EU:n nimissä tehtyjä huonojakaan sopimuksia eräiden itäeurooppalaisten maiden tapaan. Valitettavasti katastrofi ei voi olla heijastumatta koulutukseen, sillä myllerrys silpoo koko yhteiskuntamme.
Tuhotyö koulutuksessa on osa suomalaisen kulttuurin alasajoa, mutta syytä on myös itsetutkiskeluun, mikäli rönsyjä etenkin kulttuurialalla on päässyt syntymään.
Tuohon alkupulen toteamukseen: ei ole syytä epäillä, ettei meillä tehtäisi tutkimusta, joka on niin triviaalia, ettei siitä voi mitenkään odottaa tulevan hyötyä. Se on kuitenkin niin pieni osa kaikesta tutkimuksesta, ettei sen takia ole syytä heittää pois lasta pesuveden mukana.
PoistaPakolaisiksi ilmoittautuville löytyy rahaa miljarditolkulla; jatkossa kai vielä enemmän. Yliopistoille on (siksi?) sälytettävä muutaman sadan miljoonan säästövelvoite. Varmasti yliopistoilta voitaisin isompaa vahinkoa aiheuttamatta nipistää tuo rahoitus, mutta silloin olisi suljettava kokonaisia yksiköitä. Koskahan tehdään turhimpien yksiköiden lista?
VastaaPoistaMinusta tässä on huoomioitavaa ja merkille pantavaa se, etteivät yliopistojen kuristamistoimet ole seurausta maahanmuutosta, vaan ne tehtiin siksi, että maan taloustilanne on katastrofaalinen. Ilmeisesti sama taloustilanne ei kuitenkaan koskenut humanitaarista maahanmuuttoa ja ns. kansainväisten sopimusten noudattamista, vaan ne on hallituksessa ja eduskunnassa priorisoitu oleellisesti korkeammalle kuin kotimainen tutkimus. Ja myös kaikki se muu julkinen toiminta, josta on tingitty.
PoistaNii-in, pieni maa kuten suomi voi kilpailla vain pätevyydessä, osaamisessa ja innovaatioissa.
VastaaPoistaMieluummin vaikka "turhaa" koulutustakin kuin jälkijättöistä tyhjäkäyntiä ja sivistymättömyyttä.
Siitä, että kansakunta on mahdollisimman fiksu, osaava ja monipuolinen, ei voi olla mitään haittaa!
Jälleen kerran toteutetaan sitä vähemmän järkevää mutta yleistä mallia, jonka mukaan tilanteessa, jossa pitää ehdottomasti tehdä jotakin, mutta oikeiden asioiden tekeminen on vaikeaa, tehdään tyhmyyksiä. Sipilän hallitus on tietysti oikeassa siinä, että julkinen hallinto on paisunut liian suureksi ja leikkaukset ovat tarpeen. Vahvojen ammattiliittojen tukemat sektorit ovat asettuneet raivokkaaseen vastarintaan, joten sieltä on vaikea leikata. Leikataan siis sieltä, mitä se voidaan helpommin tehdä. Vaikutuksethan tulevat näkymään vasta myöhemmin ja tuntumaan konkreettisesti vielä myöhemmin. Tosin niitä on silloin paljon vaikeampi korjata, eikä ongelmien syitä, sillä niitähän moisesta seuraa, enää välttämättä edes tiedosteta.
VastaaPoistaEn suinkaan ole sitä mieltä, etteikö korkeakoululaitoksessa ja tutkimuksessakin olisi leikkaamisen varaa. Kyllä sieltä taatusti löytyy tehotonta byrokratiaa, huuhaa -tukimusta, tarpeettomia opetusohjelmia ja muuta vastaavaa, mutta niiden perkaaminen on harkintaa vaativaa työtä. Siksi sen tulisi olla myöskin jatkuvaa työtä. Epäilemättä näin myös onkin ja tätä tehdään enemmän tai vähemmän valppaasti ja tarmokkaasti. Tehostamisen varaa siinä silti epäilemättä on. Siinä on kuitenkin syytä toimia järkevän puutarhurin tavoin, rikkaruohoja kitkien ja hyötykasveja lannoittaen. Sillä jos koko penkki käännetään kerralla, siinä menevät niin rikkaruohot kuin hyötykasvitkin ja viljelys joudutaan perustamaan uudelleen. Ja monet hyötykasvit kasvavat hitaasti, mutta rikkaruohot sen sijaan nopeasti.
Paljolti samaa mieltä.
PoistaHallinnosta todettakoon kuitenkin tarkennuksena, ettei yliopistojen päätehtäviä tukevaa hallintohenkilöstöä pidä vähentää ellei myös hallintotehtäviä vähennetä. Niin toimien hallinto siirtyy ainoastaan tutkijaopettajien tehtäväksi.
Nykyinen marssijärjestys on siis nurinkurinen.
Yliopistot ovat ihan itse vauhdittaneet 2000-luvulla sellaista kehitystä, jossa opetus- ja tutkimushenkilöstö on supistunut. Sen sijaan hallinto on paisunut oleellisesti, mitä osoittaa se, että joissakin yliopistoissa keskimäärin 1,6 opettajaa/tutkijaa kohti on yksi yksi hallinnon työpaikka. Merkittävää on lisäksi se, että hallinnon työpaikat ovat usein vakituisia, kun taas opettajien ja tutkijoiden paikat puolestaan määräaikaisia. Esimerkiksi Turun yliopistoon haettiin vuonna 2010 hallintotehtäviin 73 työntekijää, joista 34 % vakinaiseen toimeen. Opetustehtäviin puolestaan samaan aikaan haettiin 60 henkilöä, joista 10 % vakinaiseksi. Vuosina 2005-2009 Suomen yliopistojen yhteenlaskettu hallinnon henkilövuosityömäärä kasvoi 12,3 %. Samaan aikaan opetushenkilötyövuodet vähenivät 1,1 %. Yliopistot ovat siis osaltaan olleet paisuttamassa julkista hallintoa. En pane pahakseni, jos sitä kevennetään, ja rahoitus ohjataan painavammin opetukseen ja tutkimukseen. En ole mediasta löytänyt tietoa, mihin henkilöstöryhmiin yyteet iskevät. Eli kyllä tässä on yliopistoillakin peiliin katsomisen paikka, mihin panostukset kohdistetaan.
VastaaPoistaKauan sitten eräässä yliopistossa työskennellessäni vitsailtiin yleisesti, ettei hallinto tarvitse muuta yliopistoa mihinkään. Se nimittäin työllistäisi itsensä täysin omien prosessiensa pyörittämisessä.
PoistaJa kyllä, hallinnossa oltiin pysyvissä viroissa, kun suurin osa (kaikki) tutkijoista oli pätkärahalla. "Työsuhteet" toteutuivat 1-3kk määräyskirjoilla vuodesta toiseen. Asuntolainaa saivat ne, jotka kehtasivat valehdella pankissa olevansa pysyvässä työsuhteessa tai puoliso oli nk. oikeassa työpaikassa. Suurin osa professoreista oli samoin määräaikaisia, ja muiden jonkinlaista budjettipalkkaa nauttivien (assistentit ja yliassistentit) piti olla hankkeissa mukana, että olisi saanut edes jonkinlaista palkkaa työstään. Esim. yliassistentin taulukkopalkka oli tuolloin vähemmän, kuin yksityisellä maksettiin DI-työntekijälle.
Tuohon aikaan hankerahoilla myös de facto pyöritettiin opetusta (jatko-opiskelijoilla oli velvollisuus valvoa ja tarkastaa tentit, vetää laskuharjoitukset jne), vaikka palkasta tuli 100% hankerahasta. Näistä hankerahoista hallinnon karvainen käsi rokotti melkoiset kermat päältä, muistaakseni luokkaa 30-40%, ja jos et ollut vuoden aikana kaikkea käyttänyt, kiitti ja kuittasi ylijäämän itselleen. Tämä tietysti johti siihen, että loppuvuodesta tuli ymmärrettävä kiusaus käyttää rahat johonkin.
Pahoin pelkään, ja entisten kollegojen kertoman perusteella tiedän, ettei tilanne ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan.
Tilanne on tosiaan muuttunut jatkuvasti vain pahemmaksi. Samaan aikaan kun tutkimusta ja koulutusta palveleva hallintohenkilöstö on vähentynyt, on keskushallintoa ja sen suunnitelmataloutta tukeva henkilöstö kasvanut räjähdysmäisesti.
PoistaKoulutuksesta on helppo leikata ilman että kukaan kärsii. Miksi esimerkiksi ammattikorkeakoulut tekevät tutkimusta? Ei AMK:n tutkimuksia kukaan kaipaa. Yliopistokeskukset voidaan sulkea, miksi tällainen systeemi edes on luoto viime vuosina? Opiskelijamääriä yliopistoissa voidaan aivan hyvin vähentää, koska työmarkkinat eivät tarvitse yhtään enempää maistereita. Mutta kun ei ole kykyä ja tahtoa ei mikään näistä helpoista keinoista toteudu.
VastaaPoistaYliopistojen maaseutufiliaalit johtuvat enimmäkseen aluepolitiikasta.
Poista