Epä-älyllinen kritiikki saa mediatilaa

Suomen talous on kuralla. Sen seurauksena valtion verotulot eivät riitä kattamaan menoja, minkä korjaamiseksi hallitusohjelmaan on kirjattu runsaasti ns. säästöjä. Se tarkoittaa vähennyksiä julkisiin menoihin.

Lisäksi hallitus on toivonut työelämän rakenteiden muutoksia, jotta talous lähtisi kasvuun. Mikäli työmarkkinajärjestöt eivät niihin taivu, on hallitus ilmoittanut joutuvansa tekemään vielä suurempia leikkauksia julkisiin menoihin.

Kirjoitin jokin aika sitten siitä, kuinka suomalaiset hyväksyvät kyselyjen perusteella varsin hyvin nyt suunnitellut leikkaukset. Suhtautuminen on varsin positiivista ainakin subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen, kehitysavun leikkaamiseen, taiteen ja kulttuurin tukeirahojen vähentämiseen ja ansiosidonnaisen työttömyysrahan lyhentämiseen. Kansa on myös valmis esimerkiksi sakkojen korotuksiin, mutta ei veronkorotuksiin. Vähiten ymmärrystä kansalta saavat leikkaukset turvallisuuteen, kasvatukseen, perustoimeentulon eri muotoihin ja koulutukseen sekä tutkimukseen.

Tässä tilanteessa kaikkien olisi hyvä ymmärtää, että julkisista menoista voi säästää ainoastaan leikkaamalla julkisia menoja. Ja kun menojen karsimistarve on niin suuri kuin se nyt on, on säästettävä niistä menoista, joita julkisissa menoissa on paljon. Tämä tarkoittaa sosiaali- ja terveysasioita sekä opetus- ja  kulttuuriasioita. Ja kodistuu siksi vääjäämättä erityisesti naisiin ja lapsiin.

Niinpä olin kuin ällikällä päähän lyöty avattuani tämän päivän Helsingin Sanomat. Siellä itkettiin kuinka hallitus on unohtanut naisten tasa-arvon, kaduilla on ollut mielenosoituksia päiväkotimenojen supistamista vastaan ja vakuttava professorijoukko on arvostellut hallitusta säästöjen tekemisestä naisten kustannuksella.

Kun yhdistämme tämän aamun lehdestä saamani vaikutelman ammattiyhdistysliikkeen nihkeään suhtautumiseen minkäänlaisiin työn tuottavuutta lisääviin toimenpiteisiin ja työttömyyskulujen leikkauksiin, näemme että hallitus on vaikeassa tilanteessa. Myös hyvätuloisten vapaaehtoiseen osallistumiseen säästötalkoisiin suhtaudutaan negatiivisesti niin ay-liikkeessä kuin tieteentekijöiden liitossakin. Ja jopa vahvasti kansan tuella leikattavista kehitysapurahoista elävät saavat valitukselleen mediatilaa.

Kokonaisuutena näyttää siis siltä, että hallituksen taival Suomen talouden pelastamiseksi käy kansan syvien rivien kohtuullisesta ymmärryksestä huolimatta kovaksi ja kivikkoiseksi erilaisten eturyhmien ja mediatilan jakajien painostuksen alla. Vähintä, mitä tässä tilanteessa toivoisin, olisi kritiikin rakentavuus.

Se tarkoittaa sitä, että mikäli joku haluaa poistaa hallituksen leikkausehdotuksen asiasta A, hän samalla esittää vastaavan ja toteutettavissa olevan säästökohteen asiassa B. Tai vaihtoehtoisesti vastaavankokoisen lisäleikkauksen jo listalla olevaan kohteeseen C.

Muussa tapauksessa koko keskustelu menee järjettömäksi huutamiseksi, jossa ei ole päätä eikä häntää. Esimerkiksi itse olisin valmis tinkimään kehitysyhteistyörahoista hallituksen esitystä enemmän, jotta perustutkimukseen ja koulutukseen riittäisi suunniteltua enemmän varoja. Samoin näkisin hyväksi luopumisen mahdollisimman tarkoin humanitaarisesta maahanmuutosta toissijaisin perustein ja näin säästyvien rahojen sijoittamisen esimerkiksi perhevapaiden kulujen nykyistä tasa-arvoisempaan kohdentamiseen.

Lisäsäästöjä tai oikeastaan talouden tehostumista hakisin erityisesti suomalaisen ja EU-byrokratian keventämisestä. Ensimmäisenä leikkauskohteena tutkisin mahdollisuutta vesittää nykyinen täysin epäonnistunut kilpailulainsäädäntö.

Lopuksi totean, että nyt nähtävissä oleva epä-älyllisen kiihkeä omien etujen puolustaminen on joko turhaa valuen päättäjien mielistä kuin vesi hanhen selästä tai vaihtoehtoisesti vesittää julkisen taloutemme korjauskeinot, jolloin loppulasku tulee olemaan vielä nykyistäkin karvaampi. Niinpä metakointiin käytetyn ajan sijasta kaikkien suomalaisten kannattaisi miettiä ennemminkin sitä, miten me itse kukin voisimme tehostaa Suomen talouden toimivuutta. Vain sillä tavalla voimme minimoida julkiseen talouteen kohdistuvat säästötoimet pitkällä aikavälillä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mitä maahanmuuttokriittiset haluavat
Kyllä kansa tietää
Marko Piirainen, AKT:n piilothatcherilainen puheenjohtaja