Toiveet kohdistuvat Juha Sipilään ja muihin hallitusneuvottelijoihin

Vaalivoittaja Keskusta ja sen puheenjohtaja Juha Sipilä ovat parhaillaan miettimässä hallituksen ohjelmaa ja rakennetta. Lehdistö kirjoittelee kilpaa eri vaihtoehtojen puolesta - syntyykä perusprovaria tai peruspunamultaa; entä ovatko pääpuolueiden lisäksi mukana Vihreät, RKP tai KD?

Viisasta kyllä, Sipilä on nostanut puoluepolitikoinnin sijasta pinnalle hallituksen asialistan. Ja sen tueksi tarkemmin määrittelemättömän yhteiskuntasopimuksen.

Minusta kaikki näyttääkin hyvältä. Jos Suomelle ja sen hallitukselle saadaan järkevä asialista ja sille suurten edunvalvontaorganisaatioiden tuki, voi Suomen talous kääntyä nopeastikin nousuun. Etenkin, jos Kreikan tarina toivottomana ja epävakautta luovana euromaana lopultakin päättyy.

Niinpä esitän itse pienen listan toivomuksia tuohon Sipilän ensimmäisen asialistaan.

Keskusta on puhunut paljon byrokratian vähentämisestä. Tämän tuleekin olla hallituksen päätavoite kaikilla tasoilla, enkä epäile tulevan pääministerin hyviä aikeita.

Toivon siis, että tuleva hallitus poistaa nykymuotoisen julkisen sektorin hankintojen kilpailutuslain, joka käytännössä sulkee ulos pienyrittäjät vähänkään merkittämäpien julkisten palvelujen tuottamisesta, lisää kaikkien virastojen työvoimatarvetta ja hidastaa niiden toimintaa. Laki on EU-perusteinen, joten asiassa on joko käännettävä EU:n pää tai vaihtoehtoisesti käveltävä sen yli.

Toivon myös, että pienyritysten toimintaedellytyksiä parannetaan keventämällä aloittelevien yritysten verotaakkaa sekä pienentämällä rekrytointiriskiä. Nämä voisivat tarkoittaa esimerkiksi arvonlisäverojen kevennystä ja irtisanomiskynnyksen merkittävää alentamista nykyisestä.

On hyvä muistaa, että jälkimmäinen on oikein toteutettuna myös työntekijän etu, sillä ilman työpaikkaa hänen ei ole edes mahdollista välttyä irtisanomisilta vaan paikka työttömyyskortistossa on taattu. Tämä on työmarkkinajärjestöjenkin hyvä ymmärtää.

Vastaavasti yhteiskuntasopimukseen tulee saada kohtia, jotka vahvistavat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Niinpä väkeä irtisanovien yritysten kohtuuttomia osinkoja tai johdon palkkioita tulee voida leikata tavalla tai toisella, jotta ne eivät houkuttelisi nykyiseen tapaan.

Sama koskee kansainvälisten yritysten voittojen siirtoa alhaisemman verotuksen maihin. Näin omistajien ja johdon sekä työntekijöiden vastakkainasettelu työpaikoilla vähenisi ja yhteiseen hiileen puhaltamisen motivaatio nousisi.

Lisäksi haluaisin, että uusi hallitus hakisi budjettisäästöt ennen muita vaihtoehtoja maailmanparannusmenoista, joihin puuttuminen ei heikentäisi yhteiskunnan toimivuutta. Jos on pakko, niin seuraavaksi tulee tarttua niihin menoihin, jotka ylläpitävät kansalaisten turvaverkkoa, mutta eivät tuota uutta kasvua. Ja vasta viimeiseksi kakkua kasvattaviin julkisiin menoihin.

Turhimpia menoja ja siten ensimmäisiä säästökohteita ovat maahanmuuton kustannusten alentaminen luopumalla humanitaarisin perustein annettavista oleskeluluvista sellaisille maahanpyrkijöille, joilla ei ole turvapaikantarvetta poikkeuksellisen henkiökohtaisen vainon perusteella, nykymuotoinen tarpeettomuutensa osoittanut kehitysapu sekä myös muuta maailmaa sitomattomat viherverot, jotka vain heikentävät suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä.

Toisaalta kohtuuton ympäristön raiskaaminen tulee lopettaa. Esimerkiksi Talvivaaran kaivos saattaa tuoda joksikin aikaa työpaikkoja Kainuuseen, mutta hinta näyttää olevan aivan liian kova. Jos ja kun kaivos rikkoo jatkuvasti ympäristölupaansa, tulee sen toiminta lopettaa vaikka se tulisikin kalliiksi. Puhdas luontomme on liian arvokasta tuhottavaksi näin pienellä hinnalla.

Ja lopuksi toivoisin, että hallitus panostaisi suomalaisen yhteiskunnan osaamiseen panostamala tutkimukseen ja koulutukseen. Erityisen vahingollista on Kataisen/Stubbin neuvostokaudella vahvistunut tutkimuksen poliittinen ohjaus, joten siitä tulee paljolti luopua. Sen sijaan koulutuksen määriin ja laatuun tulee paneutua kaikilla tasoilla ja lisätä opiskelijamääriä niillä aloilla ja tasoilla, joilla tekijöistä on pulaa nyt ja tulevaisuudessa ja vastaavasti vähentää siellä missä valmistuneita odottaa kortisto tai alan vaihto.

Olemassa olevaa ja tutkimuksen ja koulutuksen avulla saavutettavaa osaamista toivoisin hyödynnettävän kaikissa ratkaisuissa. Vähentämällä poliittista intohimoa ja lisäämällä osaamisen ja järjen käyttöä saadaan myös vaikeat asiat viedyksi maaliin. Siis sellaiset kuin Sote-uudistus, jonka epäonnistuminen johtui omalta osaltaan asiantuntijoiden näkemyksen yli kävelemisestä.

Listani ei ole mitenkään täydellinen, mutta olen kerännyt siihen ajatuksiani isoimmista asioista. Siksi esimerkiksi pakkoruotsista luopuminen ei ole mukana, vaikka sen hyödyt etenkin pidemmällä aikavälillä olisivat ilmeiset.

Toivottavasti pääministerin ja muiden hallitusneuvottelijoiden sekä yhteiskuntasopimusten allekirjoittajien ajatukset kulkevat omieni kanssa samaan suuntaan. Edelle hahmottelemallani linjalla olisi hyvä lähteä ponnistamaan myös vuoden 2019 eduskuntavaaleissa kun menossa olisi lopultakin kauan odotettu suomalaisen talouden ja yhteiskunnan nousukausi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla
Pitäisikö yhteiskunnan tukea lasten rokottamista?
Keynesiläisyyden dilemma