Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
torstai 19. maaliskuuta 2015
Tiina Rosenbergin unelma mielenkiintoisesta Pohjolasta etenee
Ruotsin Göteborgissa puolestaan ammuttiin kaksi henkilöä automaattiaseella (ilmeisesti Kalashnikov-rynnäkkökiväärillä) alueella, jota paikalliset kutsuvat "pikku Syyriaksi". Ennen ampumaepisodia oli lähiseudulla myös polteltu autoja.
Poliisin mukaan Göteborgin tapahtumassa oli kyse jengien välisistä yhteydenotoista ja uhrina oli ilmeisesti kovan luokan gangsteri, jonka etunimi oli Hussein. Tapahtumapaikka on yksi niistä 55 alueesta, joiden järjestyksen ylläpito siirtynyt poliisilta muille tahoille.
Pojoismaissa näyttää siis värähtelevän siihen malliin, että Tiina Rosenbergkin ehkä kokee ympäristönsä mielenkiintoiseksi. Myös Vihreät voivat tuntea itsensä paremmiksi ihmisiksi kantaessaan vastuuta maailman hädänalaisista. Toki on huomattava, että siinä missä uussuomalainen väkivalta kohdistuu yksittäisiin ihmisiin, ollaan Ruotsissa siirrytty jo paremminkin Välimeren seuduilta tuttuihin toimintatapoihin.
Omasta puolestani totean, että tämän kirjoituksen laukaisseet uutiset olivat perin surullisia ja osoittavat pohjoismaiden kehityksen suunnan vääräksi. Samalla muistutan mahdollisuudesta ehkäistä Helsingissä ja Göteborgissa nähdyn kaltaista tulevaisuutta allekirjoittamalla kansalaisaloite rikollisten uskomaalaisten karkottamiseksi Suomesta. Tahtonsa on tätä kirjoitettaessa ilmaissut yli 33000 suomalaista, mutta vielä tarvitaan vajaa 17000 lisää, jotta aloite etenisi eduskuntaan. Ole siis aktiivinen!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ikävät faktat vain vahvistavat maahanmuuttouskovaisten asenteita
Koiralle ei saa antaa valtaa yli kamelikaravaanin
Kansalaisaloite rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkoittamisesta saa ilmaa siipiensä alle
4 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
On paljastavaa yhteiskunnan mädäntyneisyydestä että tuollaista aloitetta edes tarvitaan.Minkäänlaisia loogisia,kestäviä perusteluita sille että rikollisia ei karkoiteta jo nyt ilman mitään aloitteita ei yksinkertaisesti ole.Toisinsanoen aloite on turha ja sitä ei tulla käsittelemään erinäisten tekosyiden varjolla koska ulkomaalaisrikolliset ovat mädäntyneen hallinnon erityissuojeluksessa.
VastaaPoistaVaikka noin kävisikin, kannattaa aloite allekirjoirjoittaa ihan sen takia että näkee minkälaisen mediaspektaakkelin se saa aikaiseksi..
PoistaTässä on hyvä kooste Ruotsin tapahtumista: Sotatila Göteborgissa.
VastaaPoistaKarkotukset nykyisellään ovat enemmän amatöörien puuhastelua kuin oikeaa toimintaa. Kyllä se niin on, että kiukuttelevien valtioiden pitää ottaa vastaan kansalaisensa, yhtään nikottelematta. Rikollisilta ei tarvitse kysyä mielipidettä, koneeseen vaan vaikka pakkopaidassa. Sitä voi perustella myös muiden matkustajien turvallisuudella.
Juuri näin.
Poista