SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti edustavansa älyllistä epärehellisyyttä

Puheenjohtaja Antti Rinne asetti eilen SDP:n tavoitteeksi tasa-arvon edistämisen työmarkkinoilla. Tarkalleen ottaen hän halusi nostaa ns. naisten euron 90 senttiin seuraavalla vaalikaudella.

Mielenkiintoista kyllä, sekä Osmo Soininvaaran perustellun käsityksen että Keskuskauppakamarin laskelmien mukaan tuollainen taso olisi tasa-arvon heikentämistä, mutta ei nyt puututa siihen. Oletetaan sen sijaan, ettei Rinne puhele vain sumuttaakseen vaalikarjaa, vaan tavoittelee aidosti naisten palkkatason nostamista suhteessa miehiin.

Minulla ei ole mitään naisten ja miesten palkkatasa-arvoa vastaan, kunhan se perustuu miesten ja naisten tasa-arvoiseen panokseen, osaamiseen ja käytettävyyteen eli hänen tarjoamaansa hyötyyn työnantajan kannalta. Sen sijaan pidän älyllisesti epärehellisenä tasa-arvovaatimuksia mieheltä, joka torppasi vain viikko sitten esityksen, joka olisi poistanut yhden ison esteen naisten tasa-arvolta työmarkkinoilla. Eli nuorten naisten työllistymistä ja työuran etenemistä ehkäisevän hoivatyön tuen nykyistä tasa-arvoisemman jakamisen miehen ja naisen kesken.

Vielä epärehellisemmäksi Rinne osoittautui jättämällä kertomatta tehokkaita keinoja sille, miten hänen tavoitteensa saavutetaan. Siihen eivät riitä epämääräiset vihjaukset osa-aikatyön ja hoivatyön yhdistämisestä, osa-aikatyön ulottamisesta molempiin vanhempiin tai muistelot työväenliikkeen sadan vuoden takaisista saavutuksista. Niiden sijaan tarvitaan konkreettisia esityksiä lakien ja asetusten pohjaksi.

Jotta Rinteellä ja muillakin halukkailla olisi jotain mistä alkaa, teen ehdotuksen. Poistettakoon ihan ensimmäisenä toimena kokonaan työnantajan velvoite maksaa vanhempainvapaalle jäävälle työntekijälle palkkaa ja siirrettäköön se täysimääräisenä yhteiskunnan vastuulle. Tämähän on tasa-arvokysymys niin kauan, kuin molemmat sukupuolet eivät pysty synnyttämään, eivätkä jää tasapuolisesti kotiin.

* * *

Antti Rinteen älyllisesti epärehellinen ulostulo kertoo vanhan ajan "yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista" vaalipropagandasta. Tasa-arvo on vanhaa työväenliikkeen retoriikkaa ja kuulostaa hyvältä. Lisäksi se kosiskelee äänestäjien enemmistöä eli kauniimpaa sukupuolta.

Tosiasia kuitenkin on, että enemmistö naisista ei halua työelämän tasa-arvoa, jos sen hintana on yhteiskunnan kustantaman lastenhoito-oikeuden rajaaminen heidän omalta osaltaan. Sen sijaan he haluavat molemmat.

Tavoite on kuitenkin ongelmallinen, sillä miesten ja naisten samapalkkaisuuden merkittävin este Suomessa on nuorten naisten palkkaamiseen liittyvä ylimääräinen riski työnantajalle. Siksi naiset voivat saavuttaa samapalkkaisuuden vain, mikäli heidän työuransa eivät edes lastenhoitovapaiden suhteen eroa miehistä.

Niin kauan kuin tällainen ero on olemassa, on hyväksyttävä myös miesten ja naisten erilainen urakehitys ja siis myös palkkataso. Näin tulisi myös älyllisesti rehellisen Rinteen tehdä, sillä juuri hänen johdollaan päätettiin viikko sitten haudata yksi esitys tähän tilanteeseen pääsemiseksi.

Jos siis haluaisin olla ilkeä, lopettaisin tämän kirjoituksen toteamalla että puheenjohtaja Rinne osoitti ulostulollaan olevansa älyllisesti epärehellinen pölhöpopulisti, jonka agendana on talouden uhraaminen poliittisen tarkoituksenmukaisuuden alttarille seurauksista välittämättä. En kuitenkaan ole ilkeä, joten jääköön sanomatta.

Sen sijaan totean, että lastenhoidon osalta olemme ihmiselämän perimmäisten kysymysten äärellä: hoivatyön tärkeyden perusteella voidaan kyseenalaistaa työelämän tasa-arvoisuuden oikeutus. Toisin sanoen, jos äidin antama kasvatus on luonnollisempaa ja parempaa kuin miehen ja tuottaa siten koko yhteiskunnan kannalta paremman seuraavan sukupolven, voidaan argumentoida työelämän tasa-arvovaatimusten olevan toissijaisia.

Sitä en tosin tiedä, onko asia näin. Siis ovatko naiset miehiä parempia varhaiskasvattajia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työelämän tasa-arvosta puhuminen on älyllistä epärehellisyyttä
Korvaamattomien henkilöiden perässä
Missi, tissi ja pissi