Nimimerkki Hopliittti esitti aiempaan tiedepoliittiseen kirjoitukseeni liittyen hyviä kysymyksiä, joihin yritän vastata tässä ihan erillisessä kirjoituksessa. Tämä kirjoitus ei siis kata kaikkia tieteen tekemisen aspekteja, vaan ainoastaan Hopliitin esille nostamat aihepiirit.
Lööppijulkisuudesta
Ensin Hopliitti tiedusteli, vaikuttaako lööppijulkisuus tieteen tekemiseen. Ensin on todettava, ettei lööpeistä saa juuri minkäänlaista käsitystä tieteestä eikä sen tekemisestä. Ainakaan minun tuntemassani tiedeyhteisön osassa se ei myöskään ohjaa tieteen tekemistä lainkaan.
On kuitenkin totta, että esimerkiksi lööpeissä usein näkyvään ilmastonmuutokseen on nykyisin saatavilla helpommin rahaa kuin vaikkapa happosateisiin (jotka olivat kuuma aihe 30 vuotta sitten). Tämä johtuu siitä, että monet tieteen rahoittajat näkevät siihen liittyvän tutkimuksen tärkeäksi. Motiivina on siis tutkittava ilmiö, ei sen saama julkisuus lööpeissä.
Tieteen julkaiseminen
Jos ymmärsin Hopliitin muotoilun "tunnustetut tieteelliset julkaisut", hän tarkoitti tieteellisiä alkuperäisjulkaisusarjoja. Siis lehtiä, jotka julkaisevat uusia tutkimustuloksia. Nämä lehdet käyttävät jokaisen tutkimusraportin kohdalla vertaisarviointia, jossa tarjottu käsikirjoitus menee arvioitavaksi kahdelle tai useammalle tutkimusraportin alalla toimivalle tutkijalle, jotka arvioivat anonyyminä tarjotun käsikirjoituksen.
Tässä prosessissa tärkeimpiä arvioitavia seikkoja ovat seuraavat.
1) Sisältääkö tutkimusraportti uutta tieteellistä tietoa ja jos sisältää, onko se siltä alalta, jonka asianomainen julkaisusarja on ilmoittanut omakseen?
2) Ovatko raportoitavassa tutkimuksessa käytetyt menetelmät sellaisia, että niiden avulla voidaan vastata tieteellisesti pätevästi niihin kysymyksiin, joihin työssä etsitään vastauksia?
3) Onko tutkimusraportissa saadut tulokset voitu saavuttaa esitetyillä menetelmillä?
4) Ovatko saadut tulokset sellaisia, että ne oikeuttavat tutkimusraportissa tehdyt johtopäätökset?
Lisäksi joillain kaikista arvostetuimmilla julkaisusarjoilla on vaatimuksia siitä, onko julkaistavan tiedon aihepiiri yleisesti kiinnostavaa. Tämän arvion tekee toimitus jo ennen vertaisarviointia.
Tutkimusrahoituksesta
Tutkimusrahoitus myönnetään melkein poikkeuksetta hakemuksen perusteella. Hakemukseen liitetään yleensä ainakin tutkimussuunnitelma ja ansioluettelo. Ensimmäisen perusteella arvioidaan odotettavissa olevan tutkimuksen laatu sekä merkitys ja jälkimmäisen perusteella arvioidaan miten todennäköisesti hakija suoriutuu ehdottamansa tutkimuksen tekemisestäs. Näiden kahden seikan painoarvo vaihtelee rahoittajittain.
Rahoituspäätöksen perusteet vaihtelevat rahoittajittain: esimerkiksi Suomen Akatemialla tärkeimmät rahoitusperusteet ovat hakemuksen tieteellinen korkeatasoisuus ja uuden tieteellisen tiedon tuottaminen kun taas vaikkapa Tekesillä tärkeimpänä perusteena on tutkimustulosten sovellettavuus ja hankkeen yrityselämältä saama rahoitusosuus (tämä mittaa yritysten todellista kiinnostusta ja ennakoinee sitä kuinka todennäköisesti tulokset tullaan hyödyntämään, mikäli ne johtavat sovelluksiin).
Sovelluksiin tähtäävää tutkimusta voivat yritykset rahoittaa myös yksinään, jolloin tutkija muuttuu vähäksi aikaa ikään kuin yrityksen alihankkijaksi. Raja tuotekehitykseen on tässä kuitenkin lähellä, ja ainakaan itse en näe tuotekehitystä tutkimuksen piiriin kuuluvaksi, vaan pikemminkin tutkimuksen tulosten soveltamiseksi. Raja tutkimuksen ja tuotekehityksen välillä on kuitenkin veteen piirretty (lopussa hiukan tähän rajaan liittyvää filosofista tarkastelua).
EU puolestaan julistaa tutkimusrahoja laajoihin, mutta tarkoin määriteltyihin aiheisiin, jolloin rahoitusperusteena on lähinnä se, miten hyvin hakemus kattaa kaikki ilmoituksessa mainitut aspektit. Lisäksi se jakaa paljon rahaa tieteelliseen verkostoitumiseen (matkoihin ja kokouksiin) ja myös Suomen Akatemian käyttämien perusteiden kaltaisilla kriteereillä arvioitavaan huipputieteen rahoittamiseen.
Erilaisilla yksityisillä säätiöillä puolestaan on mitä erilaisimpia perusteluita, jotka ilmoitetaan hakujulisteessa.
Joskus erilaiset rahoittajat kokoavat voimiaan myös tutkimusohjelmiksi, joissa hakemusten aihepiiri on ennalta rajattu johonkin tiettyyn ilmiöön, jonka kaikki toteavat poikkeuksellisen tärkeäksi. Tällöin rahoitusperusteena on yleensä uuden tiedon tuottaminen ohjelman aihepiiristä.
Riippumatta rahoittajista, käytännössä kaikki tutkimushankkeet ovat yhden tai muutaman vuoden mittaisia. Jotkut rahoittajat vaativat väliraportointia, toiset taas eivät. Hankkeen päättyessä tehdään kuitenkin aina loppuraportti, jossa kerrotaan rahojen käyttö ja tärkeimmät saavutetut tulokset. Jokaisen tutkijan työ siis arvioidaan vähintään muutaman vuoden välein.
Tutkimuksen tavoitteiden asettamisesta
Hopliitti kysyi käytetäänkö rahaa tutkimuksiin, joissa lopputulos olisi jo ennalta päätetty. Minun tiedossani ei ole sellaisia, eikä sellaista omasta mielestäni tutkimukseksi voisi kutsuakaan.
Olen itse asiassa erään rahoittajan asiantuntijana toimiessani käyttänyt hakemuksen hylkäysperusteena sitä, että hakija oli erehtynyt kirjoittamaan jotain sellaista kuin "tutkimuksen tavoitteena on osoittaa oikeaksi että se ja tämä on näin". Tieteellinen tapa lähestyä asiaa olisi ollut "tutkimuksessa testataan onko se ja tämä näin".
Tämä ei poista sitä, etteivätkö tutkijat rakastuisi hypoteeseihinsa. Tieteen edistymisen kannalta lähestymistapana pitäisi kuitenkin siis aina olla oman hypoteesin vääräksi osoittaminen (falsifiointi), eikä sille tuen hakeminen. Tutkimustulokset näistä falsifiointiyrityksistä sitten aikanaan voivat kyllä tukea sitä omaa hypoteesia. Tämä saattaa kuulostaa semantiikalta, mutta tosiasiassa kyse on kuitenkin tärkeästä tieteenfilosofisesta erosta.
Toki joskus soveltavassa tutkimuksessa ollaan lähellä tilannetta, jossa haluttu lopputulos on asetettu. Eli jos pyritään vaikka luomaan geeniteknologian keinoin bakteerikanta joka tekee lääkeainetta X. Tällöinkään ei kuitenkaan etukäteen tiedetä onnistuuko tämä, vaan filosofisesti kysymyksessä on sen testaaminen, voidaanko tällainen bakteerikanta luoda yhdistelmä-DNA-tekniikan avulla.
Kun tämä on osoitettu, muuttuu bakteerikannan kehittäminen kaupallisesti mahdollisimman kannattavaksi tuotteeksi oman näkemykseni mukaisesti tuotekehitykseksi, jossa haluttu lopputulos on asetettu jo etukäteen.
Lopuksi
Tässä esittämäni näkemys on omani ja koska taustani on luonnotieteissä, se kuvannee lähinnä luonnontieteessä esiintyviä periaatteita. En tiedä kuinka paljon humanistit poikkeavat näistä, enkä halua tässä esittää arvauksia siitä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tieteen innovatiivisuus ja strategisen tutkimuksen rahoitusväline
Himasen pamfletti loukkaa tieteentekijän oikeustajua
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Kiitos nopeasta, seikkaperäisestä ja tieteellisen tiedottamisen toimintatapoja valottavasta vastauksesta.
VastaaPoistaIrrallisena keneenkään kohdistumattomana kommenttina sanoisin että en usko perusteellisimmankaan tutkijakoulutuksen juurivan tieteentekijästä inhimillisiä heikkouksia kuten julkisuuden ja kiitoksen kipeyttä tai persoutta rahalle ja vallalle.
Toisaalta kommenttini taitaa kertoa enemmän minusta itsestäni kuin tieteentekijöistä.
Olet varmasti oikeassa, kuten monet tieteelliset huijaukset osoittavat. Tiedeyhteisö kuitenkin pyrkii suitsimaan toimintatavoillaan tätä "inhimillistä tekijää", välillä paremmin ja välillä huonommin onnistuen.
PoistaVaikka kieltäydyit kommentoimasta humanistista alaa, niin ainakin sen mitä olen heidän tutkimuksiaan lukenut, niin niissä on laitanaan tavoitteena osoittaa jokin ideologisesti toivottava asia todeksi. Ja niissä vilisee näitä outouksia, joihin viitattiin tuossa vertausarvioinnin päämäärissä eli että tutkimusmetodit ovat epätieteellisiä, usein pelkkiä haastatteluja musta tuntuu pohjalta ilman minkäänlaista pohdintaa haastateltavan motiiveista sanoa niin kuin sanoo, niin myöskin johtopäätöksillä ja tutkimuksen tuloksella ei tunnu olevan juurikaan yhteistä, niin lavealla pensselillä lopputuloksissa maalaillaan. Niitä lukiessa ei voi mitenkään välttyä siltä tunteelta että tulos on ennalta määrätty, ei ole välitetty siitä voidaanko käytetyllä tutkimusmeneltelmällä edes todistaa sitä mitä väitetään todistetun, ja että on aivan sama mikä on metodologia ja sen tulokset, lopputulos on se sama ennaltamäärätty mikä haluttiinkin.
VastaaPoistaAnonyymi on osittain oman käsitykseni mukaisestikin oikeassa, valitettavasti. Väittäisinkö kuitenkin, että kvantitatiiviset kannustimet eivät ainakaan vähennä usein valloilla olevaa pyrkimystä saada huomiota. Se on osittain rahaa, ainakin konsulttien mielestä, jotka sorkkivat tätä nykyä lähes joka paikkaan. Itse tekisin mieluusti tutkimusta, josta maallikko ei ymmärtäisi juuri mitään ilman asiaan perehtymistä, jos vain osaisin sitä kautta ratkaista tai ottaa kantaa oman tieteenalani oikeasti hankaliin kysymyksiin. En kaipaisi sitä itseisarvoiseen epäjumalan asemaan asetettua kehityskeskustelua kansalaisten välillä, kun nämä - esimerkiksi kiakkovieraiden keskustelunherätys - eivät yleensä johda yhtään mihinkään. Samaa kyllä tapahtuu mielestäni myös luonnontieteissä, kenties sitä vain ei havaita, koska kieli ei ole "sanallista". Olen havainnut joidenkin saavan apurahoja pelkästään tunteisiin vetoavan poliittisesti halutun aiheen halutun tutkistelun perusteella, mikä on sääli. Sanoisinko kuitenkin nollatutkimukseksi myös sellaisen dokumentin tuottanutta tutkimusta, jota katsoin tapanin- tai joulupäivänä. Vähintäänkin karnevalistinen tutkimusryhmä yritti köysien avulla vetäen osoittaa, kuinka Pääsiäissaarten kivipatsaat olisi mahdollisesti viety paikoilleen linkuttamalla niiden jalkaa edestakaisin. Aina välillä näkee myös kohtuullisen huvittavia aivotutkijoiden hypoteeseja ja "todistuksia" telkkarista. Ovatko nämä nyt sitä populaari-luonnontiedettä, vai onko luonnontiede vain eksakti.
VastaaPoista-U
Sanoisin kuitenkin, että humanististen tieteiden tulokset (asialliset sellaiset) ovat luonnotieteitä edellä sillä saralla, minkä ihmiset kokevat tärkeäksi elämässään ja maailman tarkastelussa. Työkalupakki on siten suuntautunut kokemuksellisempaan tasoon, kuten mielekkyyteen, elämään, taiteeseen, sosiaalisuuteen, olemiseen ja muihin, jotka kuitenkin kiehtovat piinkovintakin luonnontieteilijää jollain tasolla, mihin monesti omasta mielestäni heillä ei ole - ilman asiantuntemusta, maallikkoina - antaa kovin seikkaperäisiä ja kattavia vastauksia. Väittäisin, että humanismin säilyttävä kyky olisi silloin tällöin osittain puutteellinen. Nämä käsittelykohdat tai kysymykset sen sijaan kuuluvat ihmisenäolemiseen niin kauan kuin olemme ihmisiä, ja ei ole syytä epäillä halun tätä asianlaitaa muuttaa.
VastaaPoista-U
En oikein osaa olla U:n kanssa samaa mieltä tuosta että nykyään humanistiset tieteenalat tai eritoten humanistiksi itseään kutsuvat ihmiset olisivat mitenkään säilyttäviä tai demokraattisia tai edes monesti positiivisia.
VastaaPoistaKun tätä nykyhumanismia hieman rapsuttaa, niin sieltä paljastuu oikeassa olemisen, eritavoin ajattelevien halveksunnan, omaan tahtoon pakottamisen halun ja yleisen demokratian (eli toista mieltä olevan enemmistön) halveksunnan totalitaristinen löyhkäävä hirviö. Se pursuu ulos itseään hyvänä ihmisenä pitävien ihmisten nahkojen sisältä pakkovallalta lemuten pienenkin trollauksen siivittämänä,
Kun olen tätä humanistista tieteentekoa ja humanistisia hyviä ihmisiä (TM) nyt vuosikymmenen pari katsellut, niin ne ovat pelottavin taho jolle voi valtaa antaa: totalitaristinen omahyväinen muita parempien ihmisten itsensä nimittänyt establishmentti.
Onneksi tuuli on alkanut kääntyä ja heidän aivan tolkuttomiksi menneet ulostulonsa ovat saaneet monien silmät aukenemaan ennenkuin he saavat meille aikaan sellaisen totalitaristisen helvetin että siitä vankileirien saaristosta ei olisi ulospääsyä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.
Tuntematta humanistisen tieteen toimintaperiaatteita huomauttaisin kuitenkin tarpeesta erottaa heidän poliittinen toimintansa ja varsinainen tieteentekonsa. Luonnontieteiden puolella esimerkiksi ilmastotieteessä edelleen julkaistaan ihan vakavissaan ilmastonmuutoshypoteesin falsifiointiin pyrkiviä tutkimuksia (joista monia olen tässäkin blogissa referoinut), vaikka ilmastonmuutostutkijat lähes yhtenä rintamana saarnaavatkin poliittista viestiään maailman kuumenemisesta. Tieteen tekeminen ja poliittisluonteinen toiminta eivät siis noudata samoja lainalaisuuksia. 1980-luvun "metsäkuolemat" olivat tästä klassinen esimerkki (tästä hiukan lisää ihan ensimmäisessä blogikirjoituksessani.
PoistaSäilyttämisellä tarkoitin tiedon säilyttämistä, siihen kohdistumista ja sen käyttäytymisen tarkastelua. En tarkoittanut demokraattisuutta ainakaan vastauksen mielessä, sillä jokaisella on perusteltu oikeus käyttää sokraattista dialektiikkaa paremman vastauksen saamiseksi. Tämä tarkoittaa myös, joidenkin kohdalla kohteliaampien, vääräksiosoittamisen mahdollisuutta. Kyse ei kuitenkaan ole mistään puhtaasta, kyvystä, vaan voit uskoa, että esimerkiksi itse - itsehän on itsen läheisin tutkimuskohde - olen toistuvasti saanut pidemmällä aikajänteellä kokea olleeni aiemmin väärässä. Tätä kohtaamista ja arviointia ei yleensä tapahdu ihmisten parissa, jotka eivät jotenkuten ole haavoittuvaisia ja kiinni tietyssä yhteisössä.
VastaaPoistaJos vastauksen kysely samoin mahdollisuuksin kuulostaa totalitarismille tai muille hyperbolisille termeillesi, en oikein voi uskomukseesi vaikuttaa.
-U
Tietoa säilyttääkseen pitäisi haluta tuottaa oikeaa tietoa tieteelliseksi katsottavilla menetelmillä. Tätä ei merkittävä osa humanistisista tieteistä tietystikään täytä, eikä hyvin merkittävä osa humanistisista tieteentekijöistä näytä pitävän sitä omana tavoitteenaan.
PoistaHumanistisesta tieteestä on tullut humanistisen maailmankatsomuksen omaavien ihmisten poliittista temmelyskenttää ja sen tieteenalojen julkaisuista heidän poliittisia pamflettejaan.
Tätä et valitettavasti millään kiemurtelulla voi muuksi muuttaa.
Toki on olemassa sellaistakin humanistista tiedettä jota voi tieteeksi sen varsinaisessa mielessä laskea, mutta valitettavasti Suomessa ja pohjoismaissa se on joko tungettu niin syvälle marginaaliin tai puhdistettu kokonaan vääräoppisena, ettei sitä enää pysty oikeastaan näkemään missään.
Miksi sinua sitten tällainen humanistinen eetos ja jakaminen kiinnostaa? Melko halvalle tyyli esimerkiksi mielestäni kuulostaa, enkä tällaiseen ihmiseen luottaisi missään humanismin alaan kuuluvassa kysymyksessä.
PoistaVoidaanhan tietoa tuottaa. Nykyisin on suosikkeja tuottaa sairauksia, ja keksiä niihin lääke. Joutuu monta aivonystyrää hieromaan, kunnes saadaan eksakti "täsmälääke" haluttuun vaivaan.
Humanismin alalla suosittua on myös käyttää sofistien oppeja. Politiikka tuntuu kuitenkin olevan jossain mielessä lähellä ihmisiä. Sofistit olivat ennen kaikkea perustaneet tutkimuksensa siihen, kuinka ihmisiin - kansaan - saadaan helpoiten vaikutus. Luulen, että tiede vasta alkoi tämän näkemyksen hylkäämisen kautta.
Vakavasti puhuttuna, tieto kasautuu muistin tai siihen käsiksi käytävyyden perusteella. Käsiksi käytävyys on ylenpalttista, joten itse olisin sitä mieltä, että niin luonnontieteellisillä kuin humanistisilla tutkimusintresseillä täytetyn vaikuttavan ihmisen tulisi olla opastaja. Jos tulee uutta tietoa, tulee. Jos ei, opastaminen tieteen historiaan vaikuttaa ajatteluun sekä jälkipolviin.
-U
Olisi muuten voinut laittaa viitteet tähän tekstiin, jos vaivannäkö ei olisi liikaa. Nämä eivät kai ole professorin omia ajatuksia, vaan tieteenfilosofian peruskurssin kyseenalaistamatonta kauraa.
VastaaPoista-U
Mietin tekstiä kirjoittaessani tuota viittausten antamista, kuten olen näissä teksteissä yleensä tehnyt. Tämän tekstin kuitenkin kirjoitin "selkärangasta" oman kokemukseni ja tietoni perusteella, enkä jaksanut näille alkaa etsiä lähteitä, koska en tietenkään sellaisia muista ilman hakemista.
PoistaSanotaan taustaksi näin, että pitkälle toistasataa alkuperäisjulkaisua julkaisseena ja lisäksi kolmen alkuperäistutkimuksia julkaisevan lehden toimittajakuntaan kuuluneena minulla on hyvä käsitys noista julkaisufoorumien käytännöistä.
Yli neljännesvuosisadan tiedettä tehneenä olen myös omaksunut aika paljon tieteenfilosofian perusteista sekä nänhyt oleellisen (luonnontieteellisen) tiedeyhteisön yleisistä toimintatavoista.
Useita miljoonia ulkopuolista rahoitusta hankkineena ja rahoittajien usein käyttämänä asiantuntijana olen saanut käsityksen myös rahoittajien toiminnasta.
Tuo raja tieteen ja tuotekehityksen välillä on puolestaan veteen piirretty, kuten tekstissä mainitsinkin, ja voitaisiin asettaa myös toisin kuin minä olen tehnyt. Minusta tekstissä esittämäni jako on kuitenkin selkein.
Kommentteja lukiessa tuli mieleen kysymys mitä se tiede oikeastaan on? Missä kulkee raja tieteen ja pseudotieteen välillä?
VastaaPoistaItselleni (köh, insinöörinä) tiede on ensisijaisesti luonnontieteet, ts. kärjistetysti vain asiat jotka voidaan kuvata pätevinä matemaattisina malleina ovat olemassa, kaikki muu on sitten uskomuksia ja mielipiteitä.
Tämä tietysti pudottaisi tieteen ulkopuolelle filosofian, mistä kai tiede on saanut alkunsa.
Miten sitten suhtautua moraalifilosofiaan? Väittelytaidon kannalta on tietysti hyödyllistä osata ainakin tärkeimmät suuntaukset koska niitä hyödyntäen voi aukottomasti todistaa vaikka eutanasian olevan eettisesti hyväksyttävää ja hyödyllistä (utilitaristinen kärjistys), tai niin kuin sanotaan mustan valkoiseksi. Mutta jos moraalifilosofia olisi tiede niin eikö silloin tämän tieteen keinoin olisi mahdollista luoda universaali ajasta ja kulttuurista riippumaton moraalikoodi joka tekisi maailmasta paratiisin? (Ja tekisi politikoista työttömiä. Heh!)
Onko teologia tiedettä? Entä naistutkimus joka kai nykyään kulkee nimellä sukupuolitutkimus? Miten yhteiskuntatieteiden spin-off jolla on jo lähtökohtaisesti sisäärakennettu poliittinen agenda voi kutsua itseään tieteeksi?
Näitä tulee aina silloin tällöin asioista mitään ymmärtämättömänä pohdiskeltua.
Vähintään kolme ratkaisuvaihtoehtoa etenemisen kannalta tulee välittömästi mieleen: ihminen kokee tieteen johdattavan hänet - ja yhteiskunnan - lähemmäksi hyvää, ihminen kokee tieteen olevan kilpailuvaltti kilpailutilanteessa ja vallassa suhteessa muihin, tai ihmisen suhtautuminen tietoon on kompulsiivisesti säilyttävä ja vaaliva. Tiede kai tätä myöden näyttäytyy itselleni ennemminkin potentiana kuin aktuaalisena - noin pohjimmiltaan, vaikka hikipisarat kohoavatkin tätä aktuaalisuutta kohti palveltaessa, tavalla tai toisella. Matematiikka on käytännöltään kenties lähempänä ensimmäistä vaihtoehtoa, jos ei kokonaan ulkopuolella, sillä se pyrkii harjoittamisena olemaan objektiivinen tai puhdas (ja ei, en kaipaa mitään nollakeskustelua käytännön sovelluksista, ydinpommeista, tai vastaavasta, sillä ne ovat vain kykyä soveltaa). Kyky soveltaa on myös olennainen, joka liittyy noihin kolmeen - ja niitä olisi varmasti enemmän. Vahvimmin soveltaminen kuitenkin näyttäytyy kohdassa kaksi. Nihilismin välttämiseksi oma uskomukseni on kohtaan yksi, vaikka olen valmis kieltämään uskomukseni, mikäli parempi kehitelmä minulle tarjotaan - tämä on myös vain lähtökohta, ei finaalinen syy, tai miksi.
Poista-U
Väittäisin siis, että pseudotieteen ja tieteen erottelussa kysymys on väärin asetettu, lisäksi se on salliva paksutetulle byrokratialle. Siinä kysytään, mikä on yleisen mielipiteen mukaan oikein, ei, mikä on hyväksi minulle, yhteisölleni tai totuudelle. Se on siis lähtökantojaan myöden kohdistunut mainitsemaani kohtaan kaksi, mikä ei ole hyvä miltään kannalta, ajattelemattomuuteen kohdistumisensa vuoksi. Sama on myös pako näennäiseen kontemplatiivisuuteen, vaikkakin eri reittiä.
Poista-U
Näin ammattitutkijana tiede on itselleni yksinkertaisesti rationaalista pyrkimystä ymmärtää tutkimuskohdetta. Siis luonnontieteilijänä pyrin ymmärtämään miten luonto toimii käyttäen tieteellistä lähestymistapaa, joka viime kädessä perustuu olemassa olevasta tiedosta johdettujen falsifioitavien hypoteesien testaamiseen. Toki monissa asioissa joudutaan turvautumaan deskriptiiviseen lähestymistapaan, mutta niissäkin tapauksissa seuraava askel on saavutetusta kuvailevasta tiedosta johdettujen hypoteesien testaaminen.
PoistaTieteen ensisijainen merkitys ihmiskuntaa "yleissivistävä". Toissijaisesti tästä seuraa tiedon hyödyntäminen, joka voi olla ihmiskuntaa hyödyntävää tai sitten ei. Mutta hyödyntäminen ei ole tieteentekijöiden vaan poliitikkojen ja muiden käytännön toimijoiden vallassa.