Vaasalainen Suomen kansalainen ja Uuden Suomen bloggari Ferzad Moghaddam on ymmärtänyt ettei ole maahanmuuttajien etu, mikäli tänne otetaan ulkomaalaisia enemmän kuin Suomen taloudellinen kapasiteetti ja kantaväestön tahto mahdollistavat.
Listaan tässä avainkohtia hänen kirjoituksestaan:
"Sitä on syytä arvostaa, että tämä kansa on edelleen pysynyt anteliaana ja suvaitsevana"
"Juuri omien kokemuksieni ja näkemyksieni perusteella olen sitä mieltä, ettei tähän maahan ole enää henkisesti eikä aineellisesti varaa ottaa lisää pakolaisia"
"Jos pakolainen huomaa, ettei valtaosa kansasta ole valmis ottamaan häntä vastaan lämpimästi ja kokee olevansa elätti ja rasite, niin tämä uusi elämä ei millään tunnu hänestä mukavalta, vaan piinavalta ja nöyryyttävältä"
"Ennen moisia päätöksiä on pakko pohtia syvästi, millainen tulevaisuus odottaa uusia pakolaisia, jos maan talous ja kansa eivät ole valmiita ottamaan heitä vastaan."
"Lopuksi lisäisin, että fasistit ja rasistit ovat aina pudonneet elämän katon etureunasta ja vasemmistolaiset, vihreät ja ihmisoikeuksien puolustajat aina takareunasta. Onko tosiaan niin vaikea pysyä järkevästi keskellä?"
Luin Mogdhaddamin tekstin kahdesti, ja voin allekirjoittaa hänen näkemyksensä lähes sellaisenaan. Tosin sillä korjauksella, että samat periaatteet koskevat pakolaisten lisäksi kaikkia muitakin humanitaarisia maahanmuuttajia - mutta sitähän kirjoittaja epäilemättä itsekin tarkoitti.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
lauantai 23. marraskuuta 2013
torstai 21. marraskuuta 2013
Keskustan linja pitää
Suomen keskusta jatkaa linjallaan. Aiemmassa kirjoituksessani sanoin mm. näin: " siis Kiviniemen mielestä äänestäjillä ei pidä olla sellaista illuusiota, että äänestämällä voi vaikuttaa Suomen EU-politiikkaan." Lisäksi totesin että "kun suunnilleen saman asian (joskin toisesta aiheesta) sanoi jokin aika sitten myös edellinen keskustan puheenjohtaja [siis Matti Vanhanen], on kai pakko todeta että tässä on keskustan näkemys demokraattisten vaalien tarkoituksesta."
Keskustan linja näyttää pitävän, sillä tällä kertaa, tämän uutisen mukaan, "keskustan ehdokkaille kovat ukaasit - sakot tulee, jos kritisoi omiaan nimeltä". Suorastaan hämmästyttävää, mutta loogista, sillä eihän nykyinen puheenjohtaja Juha Sipiläkään ole kommentoinut Kevan johtajan käyttäytymistä virassaan ja sen ympärillä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt
James Hirvisaari, Muutos 2011
Keskustan linja näyttää pitävän, sillä tällä kertaa, tämän uutisen mukaan, "keskustan ehdokkaille kovat ukaasit - sakot tulee, jos kritisoi omiaan nimeltä". Suorastaan hämmästyttävää, mutta loogista, sillä eihän nykyinen puheenjohtaja Juha Sipiläkään ole kommentoinut Kevan johtajan käyttäytymistä virassaan ja sen ympärillä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt
James Hirvisaari, Muutos 2011
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Joukossa tyhmyys tiivistyy
Espoossa syntyi eilen kahakoita kahden jääkiekkojoukkueen kannattajien välillä. Ilmiö on ollut Suomessa melko harvinainen, mutta maailmalla yleinen etenkin jalkapallojoukkueiden kannattajien piirissä.
Kaltaistani akateemista ihmistä Espoon tapahtumat mietityttävät. Tuntuu käsittämättömältä, mikä saa ihmiset sekoamaan suosikkijoukkueensa puolesta niin pahasti, että se johtaa väkivaltaan samalla tavalla ajattelevia, mutta toista ammattilaisjoukkuetta kannattavia ihmisiä kohtaan.
Ehkä vastaus löytyy vanhasta viisaudesta, jonka mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Kun samanmieliset ihmiset löytävät yhteisen vihollisen, saattaa pienikin yllyke johtaa järjettömiin tekoihin.
Joka tapauksessa en nykyisen kehityksen valossa haluaisi enää nähdä verovaroin pyörivän radioyhtiön sen enempää kuin kaupallisten mediatalojenkaan tekevän yhtään ihailevaa juttua fanikulttuurista, sillä juuri siinä häiriökäyttäytyminen muhii. Näin siitä huolimatta, että suurin osa faneista ei toimintaan mukaan hakeutuessaan eikä edes fanina ollessaan etsi väkivaltaa.
Vaikka minua voitaneenkin tästä syystä sanoa kukkahattutädiksi, tuon esiin pelkoni siitä, että hyvin alkuun päästyään ja normaaliksi muuttuessaan faniväkivalta saattaa muuttua suorastaan vaaralliseksi. Näin etenkin siinä tapauksessa, että maamme muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi ja ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin. Tällöin kiihkoilijoilla on käytössään valmis ja sosiaalisesti ainakin puoliksi hyväksytty väkivaltamalli.
Esimakua monikulttuurisen ja taloudellisesti ahdingossa olevan yhteiskunnan riskeistä on saatu ahdingossa olevasta Kreikasta, jossa myös jalkapalloväkivalta on jo pitkään ollut arkea. Nämä asiat tuskin ovat toisistaan täysin riippumattomia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa
Väkivaltakasvatusta nuorille
Kaltaistani akateemista ihmistä Espoon tapahtumat mietityttävät. Tuntuu käsittämättömältä, mikä saa ihmiset sekoamaan suosikkijoukkueensa puolesta niin pahasti, että se johtaa väkivaltaan samalla tavalla ajattelevia, mutta toista ammattilaisjoukkuetta kannattavia ihmisiä kohtaan.
Ehkä vastaus löytyy vanhasta viisaudesta, jonka mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy. Kun samanmieliset ihmiset löytävät yhteisen vihollisen, saattaa pienikin yllyke johtaa järjettömiin tekoihin.
Joka tapauksessa en nykyisen kehityksen valossa haluaisi enää nähdä verovaroin pyörivän radioyhtiön sen enempää kuin kaupallisten mediatalojenkaan tekevän yhtään ihailevaa juttua fanikulttuurista, sillä juuri siinä häiriökäyttäytyminen muhii. Näin siitä huolimatta, että suurin osa faneista ei toimintaan mukaan hakeutuessaan eikä edes fanina ollessaan etsi väkivaltaa.
Vaikka minua voitaneenkin tästä syystä sanoa kukkahattutädiksi, tuon esiin pelkoni siitä, että hyvin alkuun päästyään ja normaaliksi muuttuessaan faniväkivalta saattaa muuttua suorastaan vaaralliseksi. Näin etenkin siinä tapauksessa, että maamme muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi ja ajautuu taloudellisiin vaikeuksiin. Tällöin kiihkoilijoilla on käytössään valmis ja sosiaalisesti ainakin puoliksi hyväksytty väkivaltamalli.
Esimakua monikulttuurisen ja taloudellisesti ahdingossa olevan yhteiskunnan riskeistä on saatu ahdingossa olevasta Kreikasta, jossa myös jalkapalloväkivalta on jo pitkään ollut arkea. Nämä asiat tuskin ovat toisistaan täysin riippumattomia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa
Väkivaltakasvatusta nuorille
lauantai 16. marraskuuta 2013
Opettavainen tarina vuodelta 1930 - Robert Heleniuksen paluuta odotellessa
Uutisten mukaan maamme ykkösnyrkki Robert Helenius on saanut asiansa kuntoon, ja valmistautuu uransa uuteen nousuun isänsä valmennuksessa. Mielessä siintää luonnollisesti raskaansarjan maailmanmestaruus. Sitä odotellessa kerron pienen nyrkkeilytarinan menneiltä ajoilta.
Max Baer oli vuosina 1934-35 nyrkkeilyn kiistaton maailmanmestari häviten tittelinsä Jim Braddockille yhdessä maailmanhistorian tunnetuimmassa ottelussa. Aiheesta on tehty elokuvakin. Mutta tässä tekstissä en kerro tuosta ottelusta, vaan eräästä toisesta.
Neljä vuotta ennen maailmanmestaruuttaan Max Baer oli voittanut 23 ammattilaisottelua ja hävinnyt kolme. 25. elokuuta 1930 järjestetyssä ottelussa hänen vastaansa asteli Frankie Campbell, jolla oli takanaan 33 voittoa, kaksi ratkaisematonta ja kolme tappiota. Etukäteen ajatellen vastakkain oli siis varsin tasainen pari.
Ennen ottelua Baer nousi kehään virne kasvoillaan, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota vastustajaansa. Tämä puolestaan hymyili luottavaisesti katsellessaan kehän yli kohti vastustajaansa.
Ottelun alussa Cambpell pakotti Baerin köysiin kerta toisensa jälkeen. Kesken painostuksen Baer kuitenkin osui vastustajansa leukaperiin pudottaen tämän luvunlaskulle. Cambpell odotti tuomarin laskua oikeaoppisesti mahdollisimman kauan ja palasi otteluun yhtä vahvana kuin ennen osumaa. Erä meni kuitenkin Baerille.
Toisessa erässä ottelun hallinta siirtyi Baerille, joka upotti kerta toisensa jälkeen painavan nyrkkinsä Campbellin suojauksen ohi. Näytti suoranaiselta ihmeeltä, ettei ottelu päättynyt, vaan erän jatkuessa Campbell puolestaan ajoi Baerin köysiin. Ja hetken kuluttua mentiin taas toisin päin. Silloin Campbellin avustajat pyysivät suojattiaan pysymään matalana.
Tällöin Cambpell sai osuman, mutta työnsi Baerin maahan, jolloin tuomari osoitti hänet puolueettomaan nurkkaan. Sinne Baerin jalkojen yli kävellessän Campbell heilutteli tyytyväisenä vaimolleen Elsielle, joka hymyili ylpeänä puolisolleen.
Campbell tuli vahvana myös neljänteen erään ja suorastaan juoksi kehän yli ahdistelemaan Baeria. Erän aikana tämä kuitenkin onnistui kahdesti lyömään Campbellin sekavaksi muutaman sekunnin ajaksi. Tästä huolimatta Campbell pysyi ottelussa mukana ja pehmitti kovilla vartaloiskuillaan Baerin niin, että tämän vauhti silminnähden hidastui. Niinpä hän vei lopulta tämänkin erän.
Max Baer oli vuosina 1934-35 nyrkkeilyn kiistaton maailmanmestari häviten tittelinsä Jim Braddockille yhdessä maailmanhistorian tunnetuimmassa ottelussa. Aiheesta on tehty elokuvakin. Mutta tässä tekstissä en kerro tuosta ottelusta, vaan eräästä toisesta.
Neljä vuotta ennen maailmanmestaruuttaan Max Baer oli voittanut 23 ammattilaisottelua ja hävinnyt kolme. 25. elokuuta 1930 järjestetyssä ottelussa hänen vastaansa asteli Frankie Campbell, jolla oli takanaan 33 voittoa, kaksi ratkaisematonta ja kolme tappiota. Etukäteen ajatellen vastakkain oli siis varsin tasainen pari.
Ennen ottelua Baer nousi kehään virne kasvoillaan, kiinnittämättä minkäänlaista huomiota vastustajaansa. Tämä puolestaan hymyili luottavaisesti katsellessaan kehän yli kohti vastustajaansa.
Ottelun alussa Cambpell pakotti Baerin köysiin kerta toisensa jälkeen. Kesken painostuksen Baer kuitenkin osui vastustajansa leukaperiin pudottaen tämän luvunlaskulle. Cambpell odotti tuomarin laskua oikeaoppisesti mahdollisimman kauan ja palasi otteluun yhtä vahvana kuin ennen osumaa. Erä meni kuitenkin Baerille.
Toisessa erässä ottelun hallinta siirtyi Baerille, joka upotti kerta toisensa jälkeen painavan nyrkkinsä Campbellin suojauksen ohi. Näytti suoranaiselta ihmeeltä, ettei ottelu päättynyt, vaan erän jatkuessa Campbell puolestaan ajoi Baerin köysiin. Ja hetken kuluttua mentiin taas toisin päin. Silloin Campbellin avustajat pyysivät suojattiaan pysymään matalana.
Tällöin Cambpell sai osuman, mutta työnsi Baerin maahan, jolloin tuomari osoitti hänet puolueettomaan nurkkaan. Sinne Baerin jalkojen yli kävellessän Campbell heilutteli tyytyväisenä vaimolleen Elsielle, joka hymyili ylpeänä puolisolleen.
Baer sen sijaan nousi saman tien ylös ja hyökkäsi heti Campbellin kimppuun. Tämä tuli vaimoaan viihdyttäneelle vastustajalle yllätyksenä. Niinpä Baer pakotti valmistautumattoman vastustajansa perääntymään, ja pelastamaan itsensä kietomalla kätensä köysien ympärille.
Tilanteessa Baer ei rikkonut sääntöjä, mutta yleisö buuasi hänelle. Tästä piittaamatta Baer jatkoi vastustajan pehmittämistä vartalolyönneillä kunnes tuomari tuli väliin. Hän ei kuitenkaan keskeyttänyt ottelua, mutta erä meni Baerille.
Kulmauksessaan Campbell valitti huoltajilleen että hänestä tuntui kuin jokin olisi särkynyt hänen päässään. Tästä huolimatta hän tuli kolmanteen erään vahvana ja taktiikkaansa muuttaneena vieden koko erän puhtaasti.
Campbell tuli vahvana myös neljänteen erään ja suorastaan juoksi kehän yli ahdistelemaan Baeria. Erän aikana tämä kuitenkin onnistui kahdesti lyömään Campbellin sekavaksi muutaman sekunnin ajaksi. Tästä huolimatta Campbell pysyi ottelussa mukana ja pehmitti kovilla vartaloiskuillaan Baerin niin, että tämän vauhti silminnähden hidastui. Niinpä hän vei lopulta tämänkin erän.
Kello oli 22.30 kun viides erä alkoi. Yksi avustajista huuteli kavereilleen katsomossa ottelun olevan selvä ja voiton olevan tulossa. Campbellin kulmasta jatkettiin myös jo ottelun alussa alkanutta Baerin ärsyttämiseen tarkoitettua huutelua, joka nyt ulotettiin loukkaamaan jopa vastustajan perhettä.
Baer oli tästä raivoissaan ja lähti erään tavoittelemaan tyrmäystä. Hän suojasi vasemmalla kädellään ja ujutti oikean suoransa vastustajan suojauksen ohi. Lyönnit olivat hitaita mutta painavia. Lyöntejä meni myös ohi, mutta Baer jatkoi ja pakotti Campbellin köysiin vatsaan uponneella koukulla. Siellä Baer osui valtavalla oikean käden lyönnillä vielä Campbellin alaleukaan.
Yksin tämä lyönti olisi tyrmännyt Campbellin, mutta Baer jatkoi hakkaamalla useita lyöntejä Campbellin suojaamattomaan leukaan. Campbell oli ulkona, mutta ei voinut kaatua, koska hänellä oli kulmauksessa molemmilla sivuillaan pystyssä pitelevät köydet ja edessä yhä uusia iskuja jakava Baer.
Tuomari Toby Irwin oli Baerin takana, eikä hänkään voinut olla varma Campbellin avuttomuudesta vaan odotti että tyrmäys oli varmasti tapahtunut. Hän pelkäsi yleisön reaktiota jos keskeyttäisi ottelun liian aikaisin, sillä tuohon aikaan ottelut olivat usein ennalta sovittuja.
Campbellin avustaja ilmeisesti pyyteli ottelua keskeytettäväksi, mutta Irwin ei kuullut yleisön mylvimisen takia huutoja. Niinpä ottelu loppui vasta kun Campbell lopulta kaatui kanveesiin tiedottomana ja veren vuotaessa suusta, nenästä ja korvista. Kiinnittämättä häneen mitään huomiota tuomari nosti Baerin käden ylös poseeraten tämän kanssa yleisölle.
Lääkäri saapui tutkimaan Campbellin vammoja vasta 20 minuutin kuluttua tyrmäyksestä, koska salissa vallitsi täydellinen epäjärjestys. Edelleen kului kokonaista kymmenen minuuttia ennen kuin paikalle saapui ambulanssi ja pahoin tyrmättyä nyrkkeilijää lähdettiin kuljettamaan sairaalaan vaimon pidellessä hänen kädestään.
Sairaalassa Campbellin aivojen todettiin ruhjoutuneen pahasti ja kärsivän monista verenvuodoista. Leikkaus olisi turha. Puolen yön aikaan Campbell vaipui koomaan. Seuraavana aamuna hänen korvansa alkoivat vuotaa verta. Sitä alkoi valua myös selkärankaan.
Myös Baer saapui katsomaan vastustajaansa ja alkoi tämän nähdessään itkemään "golfpallon kokoisia kyyneleitä". Kuolevan nyrkkeilijän ruumiin vieressä tämän vaimo hyväksyi voittajan sovinnon käden. Lyhyen keskustelun aikana Campbellin vaimo vastasi Baerin anteeksipyyntöön, että yhtä hyvin se olisit voinut olla sinä.
Frankie Campbell julistettiin kuoliaaksi 13 tuntia ottelun jälkeen. Lääkärit totesivat Campbellin aivojen irronneen kokonaan kallosta ja muuttuneen isoksi ruhjemassaksi.
En kertonut tätä tarinaa aiheuttakseni kauhistusta - nykyisin nyrkkeilytuomarit keskeyttävät otteluita paljon 1930-lukua herkemmin ja kaikki nyrkkeilijät tietävät harrastuksensa sisältämät riskit. Sen sijaan kerroin tämän siksi, että tarina on opettavainen ja omalla tavallaan jopa kaunis.
Valitettavasti Campbellin kuolintarina ei ole ainutkertainen. En myöskään ole vakuuttunut siitä, ettei kuoleman läheisyys olisi yksi syy nyrkkeilyn ja muiden vielä sitäkin brutaalimpien kamppailulajien suosioon. Tämänhän tiesivät jo muinaisen Rooman keisarit, eikä ihmisluonto ole siitä ajasta muuttunut miksikään - käytöksemme on ainoastaan päällystetty sivistyksen pintakuorrutuksella.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
perjantai 15. marraskuuta 2013
Elämme viileähkön ilmaston aikaa, mutta entä jatkossa?
Jokin aika sitten Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennusti joulu-helmikuuksi tavanomaista korkeampia lämpötiloja. Eilen tätä näkemystä vahvisti uutinen Moskovan poikkeuksellisen lämpimistä säistä ja sen vaikutuksista eläimiin.
Nämä uutiset palauttivat mieleeni ilmastonmuutoksen ja otin asiakseni katsella mitä siltä alalta on viime aikoina julkaistu. Ja kuinka sattuikaan, heti ensimmäiseksi törmäsin tutkimukseen, joka on tuonut jälleen uuden tiedonsirun aikamme lämpötilojen poikkeuksellisuudesta.
Rosenthal ym. nimittäin tutkivat valtamerten lämmönvaihteluita vajaan tuhannen metrin syvyydessä viimeisen 10 000 vuoden aikana kahdelta eri paikalta käyttäen hyväkseen Hyalinea baltica -nimisen pieneliön magnesium kalsium suhdetta, joka muuttuu lämpötilan funktiona.
Ryhmän tutkimustulokset osoittivat että sekä 4000 että 8000 vuotta sitten lämpötilat olivat selvästi korkeammat kuin nykyisin. Viimeisen 2000 vuoden aikana nykyistä kylmempää on ollut ainoastaan ajanlaskun alun kieppeillä ja jälleen 500-luvun tienoilla. Sekä tietenkin pienen jääkauden aikaan ja sen jälkeen.
Keskiajan lämpökaudella oli noin 0,9 astetta nykyistä lämpimämpää, mutta pienellä jääkaudella 0,75 astetta kylmempää. Lämpimimmillään jääkauden jälkeen maapallolla on ollut yli kaksi astetta nykyistä lämpimämpää.
Tutkimuksesta selvisi myös, että viimeisten vuosikymmenien aikana valtamerten lämpötila on lämmennyt nopeammin kuin kertaakaan aiemmin jääkauden jälkeen, mikä tukee käsitystä, jonka mukaan ilmakehän lämpö olisi parhaillaan siirtymässä valtamerten syvyyksiin.
Uuden tutkimuksen tuloksia on erityisen mielenkiintoista verrata aiempiin tutkimuksiin ilmaston muutoksista ja huomata merielävien ionikonsentraatioista johdettujen lämpötilojen sopivan erittäin hyvin kokonaiskuvaan. Elämme siis suhteellisen viileän ilmaston aikaa, joka näyttäisi olevan loppumassa.
Mutta mikä on ihmisen roolin ja ilmaston luontaisen vaihtelun suhde tässä muutoksessa? Sen tiedämme yksiselitteisesti seuraavien muutaman vuosikymmenen aikana. Sitä ennen muutokseen kannattaa varautua, mutta silti varoa ylilyöntejä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi ilmasto ei lämpene?
Alkuvuoden 2013 ilmastotilastot: lämmintä ja seisahtunutta
11 300 vuotta ilmastohistoriaa
Nämä uutiset palauttivat mieleeni ilmastonmuutoksen ja otin asiakseni katsella mitä siltä alalta on viime aikoina julkaistu. Ja kuinka sattuikaan, heti ensimmäiseksi törmäsin tutkimukseen, joka on tuonut jälleen uuden tiedonsirun aikamme lämpötilojen poikkeuksellisuudesta.
Rosenthal ym. nimittäin tutkivat valtamerten lämmönvaihteluita vajaan tuhannen metrin syvyydessä viimeisen 10 000 vuoden aikana kahdelta eri paikalta käyttäen hyväkseen Hyalinea baltica -nimisen pieneliön magnesium kalsium suhdetta, joka muuttuu lämpötilan funktiona.
Ryhmän tutkimustulokset osoittivat että sekä 4000 että 8000 vuotta sitten lämpötilat olivat selvästi korkeammat kuin nykyisin. Viimeisen 2000 vuoden aikana nykyistä kylmempää on ollut ainoastaan ajanlaskun alun kieppeillä ja jälleen 500-luvun tienoilla. Sekä tietenkin pienen jääkauden aikaan ja sen jälkeen.
Keskiajan lämpökaudella oli noin 0,9 astetta nykyistä lämpimämpää, mutta pienellä jääkaudella 0,75 astetta kylmempää. Lämpimimmillään jääkauden jälkeen maapallolla on ollut yli kaksi astetta nykyistä lämpimämpää.
Tutkimuksesta selvisi myös, että viimeisten vuosikymmenien aikana valtamerten lämpötila on lämmennyt nopeammin kuin kertaakaan aiemmin jääkauden jälkeen, mikä tukee käsitystä, jonka mukaan ilmakehän lämpö olisi parhaillaan siirtymässä valtamerten syvyyksiin.
Uuden tutkimuksen tuloksia on erityisen mielenkiintoista verrata aiempiin tutkimuksiin ilmaston muutoksista ja huomata merielävien ionikonsentraatioista johdettujen lämpötilojen sopivan erittäin hyvin kokonaiskuvaan. Elämme siis suhteellisen viileän ilmaston aikaa, joka näyttäisi olevan loppumassa.
Mutta mikä on ihmisen roolin ja ilmaston luontaisen vaihtelun suhde tässä muutoksessa? Sen tiedämme yksiselitteisesti seuraavien muutaman vuosikymmenen aikana. Sitä ennen muutokseen kannattaa varautua, mutta silti varoa ylilyöntejä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi ilmasto ei lämpene?
Alkuvuoden 2013 ilmastotilastot: lämmintä ja seisahtunutta
11 300 vuotta ilmastohistoriaa
maanantai 11. marraskuuta 2013
Miljoonia poliittisiin pamfletteihin - näin on hallitus päättänyt
Kirjoitin jokin aika sitten Himasen raportista todeten kuinka sen teettäminen Suomen Akatemian varoilla loukkasi tieteentekijöiden oikeustajua. Sisäpiiritietona voi kertoa, että kanssani samaa mieltä on todella suuri osa ainakin luonnontieteiden tutkijoista - itse en ole vielä tavannut yhtään erimielistä kollegaa.
Tässä kirjoituksessa haluan kiinnittää arvoisan lukijani ja veronmaksajan huomion siihen, että ilmeisesti Himas-casen opettamana valtioneuvosto on päättänyt ottaa käyttöönsä aiemmin tutkimuslaitosten käytössä olleita varoja seuraavan lainauksen mukaisesti: "uudistuksella myös vahvistetaan valtioneuvoston yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevaa tutkimus- ja selvitystoimintaa kokoamalla valtioneuvoston ja sen ministeriöiden käytettäväksi rahoitusta valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitteisista tutkimusmäärärahoista asteittain vuosina 2014–2016 siten, että valtioneuvoston ja sen ministeriöiden välittömien tietotarpeiden tutkimus-, arviointi- ja selvitystoimintaan on vuonna 2014 käytössä 5 M€, 2015 7,5 M€ ja 2016 12,5 M€ sitomattomia tutkimusvaroja"
Selväkielelle käännettynä tämä tarkoittaa, että tulevaisuuden himas-pamflettien teettäminen käy sitä varten korvamerkityillä rahoilla, eikä pääministerien enää tarvitse väärinkäyttää vakiintuneiden tutkimusrahoittajien varoja. Näin vältetään nähdyn kaltaiset kiusalliset kohut.
Sitä paitsi, kuten edelle lainaamastani ilmenee, pamfletti-varoja on jatkossa käytössä niin paljon, että Himasen 700 000 euroa on siihen verrattuna pikkurahaa. Onnea vain suomalaiselle veronmaksajalle!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Himasen pamfletti loukkaa tieteentekijän oikeustajua
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Tutkimustuloksesta tuotteeksi
Tässä kirjoituksessa haluan kiinnittää arvoisan lukijani ja veronmaksajan huomion siihen, että ilmeisesti Himas-casen opettamana valtioneuvosto on päättänyt ottaa käyttöönsä aiemmin tutkimuslaitosten käytössä olleita varoja seuraavan lainauksen mukaisesti: "uudistuksella myös vahvistetaan valtioneuvoston yhteiskunnallista päätöksentekoa tukevaa tutkimus- ja selvitystoimintaa kokoamalla valtioneuvoston ja sen ministeriöiden käytettäväksi rahoitusta valtion tutkimuslaitosten budjettirahoitteisista tutkimusmäärärahoista asteittain vuosina 2014–2016 siten, että valtioneuvoston ja sen ministeriöiden välittömien tietotarpeiden tutkimus-, arviointi- ja selvitystoimintaan on vuonna 2014 käytössä 5 M€, 2015 7,5 M€ ja 2016 12,5 M€ sitomattomia tutkimusvaroja"
Selväkielelle käännettynä tämä tarkoittaa, että tulevaisuuden himas-pamflettien teettäminen käy sitä varten korvamerkityillä rahoilla, eikä pääministerien enää tarvitse väärinkäyttää vakiintuneiden tutkimusrahoittajien varoja. Näin vältetään nähdyn kaltaiset kiusalliset kohut.
Sitä paitsi, kuten edelle lainaamastani ilmenee, pamfletti-varoja on jatkossa käytössä niin paljon, että Himasen 700 000 euroa on siihen verrattuna pikkurahaa. Onnea vain suomalaiselle veronmaksajalle!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Himasen pamfletti loukkaa tieteentekijän oikeustajua
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Tutkimustuloksesta tuotteeksi
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Turkistarhaus on kiellettävä!
Uudessa Suomessa Jani Kuusela kyseli, että "millä keinoin turkistarhausta koskevan kansalaisaloitteen allekirjoittaneet korjaisivat sen 300 miljoonan euron ulkomaankaupan vajeen, joka syntyisi siitä jos turkistarhaus kiellettäisiin Suomessa?"
Kysymys on erinomainen, joten tarjoan tässä muutaman ajatuksen siihen liittyen.
Mahtaisivatkohan allekirjoittajat luopua reilusta neljänneksestä kehitysapua? Sen määrä on vuodessa noin 1,1 miljardia euroa. Tosin kehitysavusta iso osa kiertyy takaisin Suomeen, eikä raha siten jää kokonaan kehitysmaihin (eli ulkomaille). Pitäisi siis itse asiassa vähentää ehkä puolet kehitysavusta, jotta turkistarhauksesta voitaisiin vaihtotaseen kärsimättä luopua kokonaan.
Vai keksisivätköhän allekirjoittajat yhden uuden supercellin? Sellaisesta saa muistini mukaan neljässä vuodessa pari miljardia. Myyntirahoilla allekirjoittajat voisivat sitten ostaa kaikki turkistarhat pois maleksimasta.
Kauppahinnaksi muodostuisi todennäköisesti kiinteän omaisuuden arvo (tarhat) sekä niiden päälle tuotto-odotuksiin perustuva lisähinta. Uskoisin kahden miljardin riittävän hyvinkin näihin kauppoihin.
Suomen kansantalouden kannalta tärkeää olisi lisäksi se, että uusi supercell tuottaisi myös jatkossa nuo 300 miljadin euron vuotuiset vientitulot. Tämä ensimmäinen Supercellhän takoo rahaa yhä kiihtyvällä tahdilla: vuoden 2012 liikevoitto jäi "vain" 39 miljoonaan euroon, mutta kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä jo 79 miljoonaan, joka samanlaisena säilyessään johtaisi koko vuoden tasolla juuri tarvittavaan 300 miljoonaan. Ei siis muuta kuin pelejä kehittämään!
Vaihtoehtoisesti turkistarhauksen kieltoa vaativat voisivat pyytää turkistarhaajat luopumaan vapaaehtoisesti nykyisestä bisneksestään ja kehittämään sen sijalle tulonlähteekseen oman uuden supercellinsä. Voisikohan menestyspelin aiheena olla turkistarhauksen tuottojen korvaaminen muilla liiketoiminnan muodoilla?
Kuuselan kysymys on erityisen aiheellinen juuri nyt, koska Suomi velkaantuu erittäin ripeästi: vaihtotaseemme alijäämä on tällä hetkellä yli 1,4 miljardia euroa vuodessa. Turkistarhauksen lopettaminen kasvattaisi sen 1,7 miljardiin.
Pikemminkin meidän tulisi siis miettiä, millä tavoin vientituloja saataisiin kasvatetuksi tuon 1,4 miljardin euron verran. Lisäämällä turkistalouden volyymiä viisinkertaiseksi? Vai käskemällä turkistarhurit tai heidän vastustajansa kehittämään monta uutta supercelliä? Vai luopumalla sekä kehitysavusta että sen lisäksi humanitaarisesta avusta kriisialueille? Vai luopumalla jostain muusta hyvinvointiyhteiskunnan toiminnosta? Esimerkiksi perustutkimuksen eli Suomen Akatemian lopettamisella säästettäisiin 238 miljoonaa, mutta siitä vain pieni osa kiertyisi vaihtotaseeseen.
Kokonaisen kannattavan liiketoiminnan haaran lopettaminen on siis kallista puuhaa. Siitä syystä tarvitaan konkreettisia ratkaisuja päätöksestä syntyvien talouden tasapaino-ongelmien ratkaisemikseksi.
Ennen sellaisia voitaneen tuollaisilla aloitteilla hoitaa turkiseläimen peräpään hygieniaa. Mutta vain virtuaalisesti, koska kansalaisaloitteet tehdään ja allekirjoitetaan internetissä. Tai no, voihan ne aina tulostaa paperille ja siten lisätä suomalaisen metsäteollisuuden liikevaihtoa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Kysymys on erinomainen, joten tarjoan tässä muutaman ajatuksen siihen liittyen.
Mahtaisivatkohan allekirjoittajat luopua reilusta neljänneksestä kehitysapua? Sen määrä on vuodessa noin 1,1 miljardia euroa. Tosin kehitysavusta iso osa kiertyy takaisin Suomeen, eikä raha siten jää kokonaan kehitysmaihin (eli ulkomaille). Pitäisi siis itse asiassa vähentää ehkä puolet kehitysavusta, jotta turkistarhauksesta voitaisiin vaihtotaseen kärsimättä luopua kokonaan.
Vai keksisivätköhän allekirjoittajat yhden uuden supercellin? Sellaisesta saa muistini mukaan neljässä vuodessa pari miljardia. Myyntirahoilla allekirjoittajat voisivat sitten ostaa kaikki turkistarhat pois maleksimasta.
Kauppahinnaksi muodostuisi todennäköisesti kiinteän omaisuuden arvo (tarhat) sekä niiden päälle tuotto-odotuksiin perustuva lisähinta. Uskoisin kahden miljardin riittävän hyvinkin näihin kauppoihin.
Suomen kansantalouden kannalta tärkeää olisi lisäksi se, että uusi supercell tuottaisi myös jatkossa nuo 300 miljadin euron vuotuiset vientitulot. Tämä ensimmäinen Supercellhän takoo rahaa yhä kiihtyvällä tahdilla: vuoden 2012 liikevoitto jäi "vain" 39 miljoonaan euroon, mutta kasvoi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä jo 79 miljoonaan, joka samanlaisena säilyessään johtaisi koko vuoden tasolla juuri tarvittavaan 300 miljoonaan. Ei siis muuta kuin pelejä kehittämään!
Vaihtoehtoisesti turkistarhauksen kieltoa vaativat voisivat pyytää turkistarhaajat luopumaan vapaaehtoisesti nykyisestä bisneksestään ja kehittämään sen sijalle tulonlähteekseen oman uuden supercellinsä. Voisikohan menestyspelin aiheena olla turkistarhauksen tuottojen korvaaminen muilla liiketoiminnan muodoilla?
* * *
Kuuselan kysymys on erityisen aiheellinen juuri nyt, koska Suomi velkaantuu erittäin ripeästi: vaihtotaseemme alijäämä on tällä hetkellä yli 1,4 miljardia euroa vuodessa. Turkistarhauksen lopettaminen kasvattaisi sen 1,7 miljardiin.
Pikemminkin meidän tulisi siis miettiä, millä tavoin vientituloja saataisiin kasvatetuksi tuon 1,4 miljardin euron verran. Lisäämällä turkistalouden volyymiä viisinkertaiseksi? Vai käskemällä turkistarhurit tai heidän vastustajansa kehittämään monta uutta supercelliä? Vai luopumalla sekä kehitysavusta että sen lisäksi humanitaarisesta avusta kriisialueille? Vai luopumalla jostain muusta hyvinvointiyhteiskunnan toiminnosta? Esimerkiksi perustutkimuksen eli Suomen Akatemian lopettamisella säästettäisiin 238 miljoonaa, mutta siitä vain pieni osa kiertyisi vaihtotaseeseen.
Kokonaisen kannattavan liiketoiminnan haaran lopettaminen on siis kallista puuhaa. Siitä syystä tarvitaan konkreettisia ratkaisuja päätöksestä syntyvien talouden tasapaino-ongelmien ratkaisemikseksi.
Ennen sellaisia voitaneen tuollaisilla aloitteilla hoitaa turkiseläimen peräpään hygieniaa. Mutta vain virtuaalisesti, koska kansalaisaloitteet tehdään ja allekirjoitetaan internetissä. Tai no, voihan ne aina tulostaa paperille ja siten lisätä suomalaisen metsäteollisuuden liikevaihtoa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet
Suomeen 6,54 miljardin euron investoinnit - Katainen katsoo Etelä-Eurooppaan
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
torstai 7. marraskuuta 2013
Himasen pamfletti loukkaa tieteentekijän oikeustajua
Filosofi Pekka Himasen pääministeri Kataisen junailemalla 700 000 euron rahoituksella tekemä tutkimusraportti on nyt julkaistu. Ja asiantuntija on todennut sen (odotetun) köykäiseksi, tai oikeastaan pamfletiksi. Koska toinenkin asiantuntija on todennut saman, niin uskottavahan se on, että maamme sai sijoitukselleen vastineeksi tutkimusraportin sijasta uuden pamfletin.
Pamfletilla tarkoitetaan Wikipedian mukaan "jotain ajankohtaista ilmiötä koskevaa...kirjaa", jossa "kirjoittaja esittää suoraan omia mielipiteitään ja kannanottojaan". Itse en ole Himasen raporttia lukenut, mutta sen sijaan kylläkin Himasen työn välivaiheisiin osittain perustuneen hallituksen tulevaisuusselonteon, joka on sinänsä sujuvaa tekstiä jutustelutyyliin, mutta ei sisällä mitään oivaltavaa eikä käytännön politiikan kannalta käyttökelpoista.
Tämän tekstin aiheena ei kuitenkaan varsinaisesti ole Himasen raportti eikä valtion tulevaisuusselonteko, vaan Suomen Akatemian rooli tieteen rahoittajana ja sen suhde pamfletin kirjoittamiseen.
Akatemia on tärkein kotimaisen perustutkimuksen rahoittaja Suomessa. Sen varat tulevat pelinhimoisilta veikkajilta ja niitä jaetaan erilaisten rahoitusinstrumenttien kautta. Tällaisia instrumentteja ovat esimerkiksi aivan maailman huipulla toimiville tutkijoille myönnettävät akatemiaprofessorin virat ja huippututkimusyksiköt, kansainvälisesti korkeatasoiseen perustutkimukseen tarkoitetut projektitutkimusmäärärahat sekä lahjakkaimpien tutkijoiden uran eri vaiheisiin tarkoitetut määräaikaiset tutkijanpestit.
Suomen Akatemian rahoitus on eliittirahaa siinä mielessä, että edelle kirjoittamani luonnehdinnat "kansainvälisestä", "korkeatasoisesta" ja "huippututkimuksesta" eivät ole tavanomaista bullshitbingoa, vaan täyttä totta. Tästä pitää huolen toisaalta suomalaisen tieteen yleisesti korkea taso sekä se fakta, että vain 10-20% tutkijoiden hakemuksista tulee rahoitetuksi.
Tutkimushankkeiden rahoituspäätöksiä tehdessään Suomen Akatemia käyttää kansainvälisiä asiantuntijoita, joiden näkemys hankkeen ja tutkimusryhmän tieteellisestä tasosta ja uutuusarvosta on ratkaiseva - politiikkaa tai muuta suhmurointia tehdään rahanjaossa käsittääkseni varsin vähän.
Akatemia ei myöskään normaalisti tilaa keneltäkään suoraan tutkimushankkeita, vaan pyytää tutkijoilta tarjouksia, joista parhaat se rahoittaa. Useimmiten edes tutkimuksen aihetta ei ole määritetty etukäteen, vaan kaikki rahoituksen hakijat kilpailevat kaikkia vastaan - ja valintakriteerinä on siis vain hakemuksen tieteellinen taso.
Itse olen nauttinut useaan otteeseen Akatemian rahoituksesta. Jokainen rahoitettu tutkimushanke on todettu arvioinnissa erittäin korkeatasoiseksi (excellent tai outstanding; muuten rahaa ei saisikaan) ja saadun rahoituksen seurauksena on syntynyt uutta tieteellistä tietoa, joka on julkaistu korkeatasoisissa vertaisarvioiduissa julkaisusarjoissa.
Tämä tarkoittaa, että jokaisen julkaisemani tutkimuksen osalta on tuntemattoman kollegani toimesta tarkastettu, että julkaistavaksi tarkoitetun työn tutkimusasetelma ja mittaustulokset oikeuttavat tehdyt päätelmät ja että nämä päätelmät ovat tuottaneet relevanttia uutta tieteellistä tietoa. Erilaisia populaaritekstejä (myös pamflettitekstin) olen kirjoitellut muun työni ohella aika runsaastikin. Ja tätä blogia huvikseni...
Edelle kuvaamaani taustaa vastaan katsottuna Himasen erityiskohtelu pääministerin toimesta harmittaa. Hän on saanut kilpailuttamatta Suomen Akatemialta ison tutkimusrahan - todennäköisesti siksi, ettei Akatemian pääjohtaja ole uskaltanut vastustaa pääministeriä - ja on kehdannut sen suuremmin vaivaa näkemättä tuottaa saamallaan rahoituksella poliittisen pamfletin.
Filosofi Himanen ei siis ole ollut röyhkeä yksin rahaa hakiessaan ja vastaanottaessaan vaan myös sitä käyttäessään. Tämä loukkaa syvästi oikeudentajuani tieteentekijänä; ja erityisesti se loukkaa sitä tuntematonta tieteentekijää, jonka asiallinen tutkimushanke jäi rahoittamatta Himaselle suunnatun pamfletinkirjoitusrahoituksen takia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä
Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?
Pamfletilla tarkoitetaan Wikipedian mukaan "jotain ajankohtaista ilmiötä koskevaa...kirjaa", jossa "kirjoittaja esittää suoraan omia mielipiteitään ja kannanottojaan". Itse en ole Himasen raporttia lukenut, mutta sen sijaan kylläkin Himasen työn välivaiheisiin osittain perustuneen hallituksen tulevaisuusselonteon, joka on sinänsä sujuvaa tekstiä jutustelutyyliin, mutta ei sisällä mitään oivaltavaa eikä käytännön politiikan kannalta käyttökelpoista.
Tämän tekstin aiheena ei kuitenkaan varsinaisesti ole Himasen raportti eikä valtion tulevaisuusselonteko, vaan Suomen Akatemian rooli tieteen rahoittajana ja sen suhde pamfletin kirjoittamiseen.
Akatemia on tärkein kotimaisen perustutkimuksen rahoittaja Suomessa. Sen varat tulevat pelinhimoisilta veikkajilta ja niitä jaetaan erilaisten rahoitusinstrumenttien kautta. Tällaisia instrumentteja ovat esimerkiksi aivan maailman huipulla toimiville tutkijoille myönnettävät akatemiaprofessorin virat ja huippututkimusyksiköt, kansainvälisesti korkeatasoiseen perustutkimukseen tarkoitetut projektitutkimusmäärärahat sekä lahjakkaimpien tutkijoiden uran eri vaiheisiin tarkoitetut määräaikaiset tutkijanpestit.
Suomen Akatemian rahoitus on eliittirahaa siinä mielessä, että edelle kirjoittamani luonnehdinnat "kansainvälisestä", "korkeatasoisesta" ja "huippututkimuksesta" eivät ole tavanomaista bullshitbingoa, vaan täyttä totta. Tästä pitää huolen toisaalta suomalaisen tieteen yleisesti korkea taso sekä se fakta, että vain 10-20% tutkijoiden hakemuksista tulee rahoitetuksi.
Tutkimushankkeiden rahoituspäätöksiä tehdessään Suomen Akatemia käyttää kansainvälisiä asiantuntijoita, joiden näkemys hankkeen ja tutkimusryhmän tieteellisestä tasosta ja uutuusarvosta on ratkaiseva - politiikkaa tai muuta suhmurointia tehdään rahanjaossa käsittääkseni varsin vähän.
Akatemia ei myöskään normaalisti tilaa keneltäkään suoraan tutkimushankkeita, vaan pyytää tutkijoilta tarjouksia, joista parhaat se rahoittaa. Useimmiten edes tutkimuksen aihetta ei ole määritetty etukäteen, vaan kaikki rahoituksen hakijat kilpailevat kaikkia vastaan - ja valintakriteerinä on siis vain hakemuksen tieteellinen taso.
Itse olen nauttinut useaan otteeseen Akatemian rahoituksesta. Jokainen rahoitettu tutkimushanke on todettu arvioinnissa erittäin korkeatasoiseksi (excellent tai outstanding; muuten rahaa ei saisikaan) ja saadun rahoituksen seurauksena on syntynyt uutta tieteellistä tietoa, joka on julkaistu korkeatasoisissa vertaisarvioiduissa julkaisusarjoissa.
Tämä tarkoittaa, että jokaisen julkaisemani tutkimuksen osalta on tuntemattoman kollegani toimesta tarkastettu, että julkaistavaksi tarkoitetun työn tutkimusasetelma ja mittaustulokset oikeuttavat tehdyt päätelmät ja että nämä päätelmät ovat tuottaneet relevanttia uutta tieteellistä tietoa. Erilaisia populaaritekstejä (myös pamflettitekstin) olen kirjoitellut muun työni ohella aika runsaastikin. Ja tätä blogia huvikseni...
Edelle kuvaamaani taustaa vastaan katsottuna Himasen erityiskohtelu pääministerin toimesta harmittaa. Hän on saanut kilpailuttamatta Suomen Akatemialta ison tutkimusrahan - todennäköisesti siksi, ettei Akatemian pääjohtaja ole uskaltanut vastustaa pääministeriä - ja on kehdannut sen suuremmin vaivaa näkemättä tuottaa saamallaan rahoituksella poliittisen pamfletin.
Filosofi Himanen ei siis ole ollut röyhkeä yksin rahaa hakiessaan ja vastaanottaessaan vaan myös sitä käyttäessään. Tämä loukkaa syvästi oikeudentajuani tieteentekijänä; ja erityisesti se loukkaa sitä tuntematonta tieteentekijää, jonka asiallinen tutkimushanke jäi rahoittamatta Himaselle suunnatun pamfletinkirjoitusrahoituksen takia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
Turhan tutkimuksen hyödyllisyydestä ja hyödyttömyydestä
Miksi Katainen valehteli Himas-kohussa?
tiistai 5. marraskuuta 2013
Ammattisotilas, kestävyysvaje ja tulevaisuuden haasteet
Monet haluaisivat Suomeen ammattiarmeijan nykyisen asevelvollisuuden sijaan. Etuna olisi erityisesti väestön huoltosuhteen paraneminen, kun ihmisten työura pitenisi väliin jäävän asevelvollisuuden verran.
Helsingin sanomien uutinen sotaharjoituksista herätti pari ajatusta tähän aiheeseen liittyen. Harjoituksen aikana eräät ammattisotilaat nimittäin kiduttivat toisia harjoituksiin osallistuneita miehiä käsittämättömällä tavalla: suuhun suihkutettiin vettä, pakaraan pisteltiin neulalla ja ns. persvakoon tungettiin esineitä. Myös kumihanskoja läpsyteltiin, päätä pussitettiin ja mereen heittämiselläkin uhkailtiin.
Kyseessä oli siis harjoitus, jossa epäasiallisen käytöksen kohteena oli ihan tavallisia suomalaisia. Siis ei mitään oikeita terroristeja, vihollissotilaita tai edes rikollisia. Käsittämätöntä.
Uutista lukiesani mieleen tuli hakematta kolme asiaa. Ensimmäinen oli amerikkalainen ammattisotilas, joka nöyryytti Abu Ghraibin vankilassa muslimivankeja. Toinen oli kuuluisa Milgramin tottelevaisuuskoe, joka osoitti monien ihmisten vaikka tappavan jos joku vain käskee. Ja kolmas Standforin vankilakoe, joka kertoi ihmisjoukon helposti väärinkäyttävän ylivalta-asemaa.
Abu Ghraibin ja suomalainen sotaharjoituksen vastenmieliset tapahtumat osoittavat, että Milgramin ja Stanfordin kokeiden tulokset pätevät edelleen: ainakin jotkut ihmiset ovat valmiita käyttämään valta-asemaansa käsittämättömällä tavalla.
Jos ja kun Suomeen tulisi ammattiarmeija, mitä se tarkoittaisi armeijan suorituskyvylle ja Suomen turvallisuudelle?
Suorituskyvyn osalta on selvää, että jo nyt ja tulevaisuudessa entistä enemmän ampumahaudat alkavat olla sotatilanteissa sivuroolissa. Pääroolissa ovat tieteen ja teknologian viimeisiä löydöksiä hyödyntävät asejärjestelmät.
Tuhannen taalan kysymys kuuluukin, löytyykö uudenaikaisten asejärjestelmien tehokkaita käyttäjiä helpommin siviilielämässään uusia tieteen ja teknologian saavutuksia hyödyntävistä ihmisistä vai kulloinkin käytössä olevien asejärjestelmien käyttöön koulutettavista ammattisotilaista, joille ei voida tarjota samanlaista palkka- tai yhteiskunnallisen arvostuksen tasoa kuin vastaavien järjestelmien parissa siviilielämässä työskenteleville.
Turvallisuuden kannalta on taas pohdittava, mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä sotajoukon käytöksestä Milgramin tottelevaisuuskokeen ja Standfordin vankilakokeen perusteella. Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja monikulttuuristuminen voivat olla yhteiskunnallisen jakautumisen moottoreita, jotka ajan myötä johtavat konflikteihin, kuten muualla maailmassa on nähty.
Jos maan sisäinen tilanne monikulttuuristumisen tai jonkin muun syyn takia joskus kärjistyy äärimmilleen, niin onko palkka-armeijan esimiehen käskyä ajattelematta tottelemeen koulutettua sotilasta vielä helpompi käskeä ampumaan kohti omaa kansaa kuin vähemmän tottelevaisuuskoulutusta saanutta asevelvollista. Olen taipuvainen uskomaan näin, vaikka edellä Milgramin ja Standfordin kokeet osoittavatkin, ettei myöskään asevelvollinen ole immuuni järjettömille käskyille.
Asia on tässä vaiheessa vain akateeminen, koska suomalaisista ylivoimainen enemmistö on edelleen yleiseen asevelvollisuuteen perustuvien puolustusvoimien kannalla, eikä sisällissotaa ole näköpiirissä. Perusteluja ja näkemyksiä on kuitenkin hyvä pohtia jatkuvasti, sillä paine Suomen ikärakenteesta johtuvaan yhteiskunnan kestävyysvajeen purkamiseen saattaa nostaa ammattiarmeija-ratkaisun esille ennen kuin huomaammekaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa
Viha ja ällötys vaikuttavat moraalikäsityksiin
Ristiretkeläisten jäljillä
Helsingin sanomien uutinen sotaharjoituksista herätti pari ajatusta tähän aiheeseen liittyen. Harjoituksen aikana eräät ammattisotilaat nimittäin kiduttivat toisia harjoituksiin osallistuneita miehiä käsittämättömällä tavalla: suuhun suihkutettiin vettä, pakaraan pisteltiin neulalla ja ns. persvakoon tungettiin esineitä. Myös kumihanskoja läpsyteltiin, päätä pussitettiin ja mereen heittämiselläkin uhkailtiin.
Kyseessä oli siis harjoitus, jossa epäasiallisen käytöksen kohteena oli ihan tavallisia suomalaisia. Siis ei mitään oikeita terroristeja, vihollissotilaita tai edes rikollisia. Käsittämätöntä.
Uutista lukiesani mieleen tuli hakematta kolme asiaa. Ensimmäinen oli amerikkalainen ammattisotilas, joka nöyryytti Abu Ghraibin vankilassa muslimivankeja. Toinen oli kuuluisa Milgramin tottelevaisuuskoe, joka osoitti monien ihmisten vaikka tappavan jos joku vain käskee. Ja kolmas Standforin vankilakoe, joka kertoi ihmisjoukon helposti väärinkäyttävän ylivalta-asemaa.
Abu Ghraibin ja suomalainen sotaharjoituksen vastenmieliset tapahtumat osoittavat, että Milgramin ja Stanfordin kokeiden tulokset pätevät edelleen: ainakin jotkut ihmiset ovat valmiita käyttämään valta-asemaansa käsittämättömällä tavalla.
Jos ja kun Suomeen tulisi ammattiarmeija, mitä se tarkoittaisi armeijan suorituskyvylle ja Suomen turvallisuudelle?
Suorituskyvyn osalta on selvää, että jo nyt ja tulevaisuudessa entistä enemmän ampumahaudat alkavat olla sotatilanteissa sivuroolissa. Pääroolissa ovat tieteen ja teknologian viimeisiä löydöksiä hyödyntävät asejärjestelmät.
Tuhannen taalan kysymys kuuluukin, löytyykö uudenaikaisten asejärjestelmien tehokkaita käyttäjiä helpommin siviilielämässään uusia tieteen ja teknologian saavutuksia hyödyntävistä ihmisistä vai kulloinkin käytössä olevien asejärjestelmien käyttöön koulutettavista ammattisotilaista, joille ei voida tarjota samanlaista palkka- tai yhteiskunnallisen arvostuksen tasoa kuin vastaavien järjestelmien parissa siviilielämässä työskenteleville.
Turvallisuuden kannalta on taas pohdittava, mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä sotajoukon käytöksestä Milgramin tottelevaisuuskokeen ja Standfordin vankilakokeen perusteella. Yhteiskunnan eriarvoistuminen ja monikulttuuristuminen voivat olla yhteiskunnallisen jakautumisen moottoreita, jotka ajan myötä johtavat konflikteihin, kuten muualla maailmassa on nähty.
Jos maan sisäinen tilanne monikulttuuristumisen tai jonkin muun syyn takia joskus kärjistyy äärimmilleen, niin onko palkka-armeijan esimiehen käskyä ajattelematta tottelemeen koulutettua sotilasta vielä helpompi käskeä ampumaan kohti omaa kansaa kuin vähemmän tottelevaisuuskoulutusta saanutta asevelvollista. Olen taipuvainen uskomaan näin, vaikka edellä Milgramin ja Standfordin kokeet osoittavatkin, ettei myöskään asevelvollinen ole immuuni järjettömille käskyille.
Asia on tässä vaiheessa vain akateeminen, koska suomalaisista ylivoimainen enemmistö on edelleen yleiseen asevelvollisuuteen perustuvien puolustusvoimien kannalla, eikä sisällissotaa ole näköpiirissä. Perusteluja ja näkemyksiä on kuitenkin hyvä pohtia jatkuvasti, sillä paine Suomen ikärakenteesta johtuvaan yhteiskunnan kestävyysvajeen purkamiseen saattaa nostaa ammattiarmeija-ratkaisun esille ennen kuin huomaammekaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa
Viha ja ällötys vaikuttavat moraalikäsityksiin
Ristiretkeläisten jäljillä
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Etelä-Pohjanmaan romanit ja Veijo Baltzarin näkemys
Romanivaikuttaja Veijo Baltzar kertoi Etelä-Suomen Sanomissa, että vähemmistöt voivat selvitä valtakulttuurin keskellä vain pitämällä kiinni omista myyteistään, riiteistään ja tavoistaan. Hänen mukaansa "sulautuminen on kaikkein kohtalokkainta."
Tarkastellaanpa tätä väitettä käyttäen hyväksi romanien omaa historiaa Suomessa. Ensimmäisenä vertailuryhmänä käytettäköön Etelä-Pohjanmaalla aikanaan melko runsasta 1500-luvun romaniväestöä, joka ei pystynyt tai halunnut pitää omasta kulttuuristaan kiinni, vaan sulautui valtaväestöön. Tästä syystä suurin osa eteläpohjalaisista on pieneltä osin romanien jälkeläisiä.
Toiseksi vertailuryhmäksi voidaan ottaa myöhemmin Etelä-Pohjanmaalle saapunut romaniväestö, joka ei ole sulautunut valtaväestöön, vaan on pitänyt kiinni omista myyteistään, riiteistään ja tavoistaan. Siis toiminut Baltzarin vähemmistöille suosittelemalla tavalla.
Tarkastellaanpa tätä väitettä käyttäen hyväksi romanien omaa historiaa Suomessa. Ensimmäisenä vertailuryhmänä käytettäköön Etelä-Pohjanmaalla aikanaan melko runsasta 1500-luvun romaniväestöä, joka ei pystynyt tai halunnut pitää omasta kulttuuristaan kiinni, vaan sulautui valtaväestöön. Tästä syystä suurin osa eteläpohjalaisista on pieneltä osin romanien jälkeläisiä.
Toiseksi vertailuryhmäksi voidaan ottaa myöhemmin Etelä-Pohjanmaalle saapunut romaniväestö, joka ei ole sulautunut valtaväestöön, vaan on pitänyt kiinni omista myyteistään, riiteistään ja tavoistaan. Siis toiminut Baltzarin vähemmistöille suosittelemalla tavalla.
Kysymykseni kuuluukin: meneekö kulttuurinsa hukanneiden ja valtaväestöön sulautuneiden romanien jälkeläisillä eli eteläpohjalaisilla nykyisin inhimillisesti/taloudellisesti/miten tahansa huonommin kuin maakuntaan myöhemmin muuttaneilla ja kulttuuristaan kiinni pitäneillä romaneilla? Vastaus lienee kaikille selvä. Ja Veijo Baltzar siten väärässä sulautumisen kohtalokkuudesta.
Edellä käsittelemäni pala Etelä-Pohjanmaan historiaa osoittaa, että oman tulevaisuutensa edistämiseksi niin romani- kuin maahanmuuttajavähemmistöjen kannattaisi oma-aloitteisesti luopua kaikista niistä kulttuurinsa piirteistä, jotka ehkäisevät heidän sulautumistaan valtakulttuurin osaksi. Heidän on kuitenkin syytä ylläpitää sellaisia mahdollisia kulttuurinsa piirteitä, jotka edesauttavat kaikkien suomalaisten hyvinvointia. Itse asiassa myös kantasuomalaisten kannattaisi harkita sellaisten piirteiden ottamista osaksi omaa kulttuuriaan, aivan samoin kuin heidän omat esi-isänsä aikanaan omaksuivat vaikkapa maatalouden tai yleisen myönteisyyden koulutusta kohtaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä: