Tämän aamun uutisen mukaan EU:n pysyvä kriisirahasto ryhtyy pääomittamaan Etelä-Euroopan kriisipankkeja. Sen sijaan Suomen aiemmin esittämät kriisimaiden markkinoille tarjoamat vakuudelliset lainat eivät toteudu. Samalla alueen johtajat ilmaisivat yksimielisyytensä unionin kehittämisestä tiiviimmäksi tulevaisuudessa.
On kai syytä todeta, mitä tämä kaikki tarkoittaa selkokielellä eli käytännössä.
Rahoitusjärjestelyiden osalta EU:n kriisirahasto ryhtyy ostamaan markkinahintoja halvemmalla lainapapereita, joiden takaisimaksuun edes niiden liikkeellelaskijat eivät usko. Mikäli uskoisivat, ne olisivat muitta mutkitta hyväksyneet Suomen esityksen vakuudellisista lainoista.
Käytännössä EU:n kriisirahaston jäsenmaat eivät kuitenkaan tule maksamaan aikanaan lankeavia EU:n pysyvän kriisirahaston luottotappioita. Sen sijaan asia hoidetaan setelirahoituksen keinoin, jolloin ongelma siirtyy käytännössä lähinnä kirjanpidolliseksi, mutta aiheuttaa mm. inflaatioriskin.
EU:n kehittäminen tiiviimmäksi puolestaan tarkoittaa sitä, että luodaan pysyvä järjestelmä Etelä-Euroopan heikosti tuottavien talouksien tukemiseksi pohjoisessa tuotetuilla varoilla. Toisin sanoen luodaan EU:n sisälle samanlainen pysyvä "valtionosuusjärjestelmä", jolla Etelä-Suomi rahoittaa Pohjois-Suomen hyvinvointia. Näin syntyy pysyvä tulonsiirtojärjestelmä eli rahavirta Pohjois-Euroopasta etelään.
Kaikki tämä on OK, mikäli päätökset tehdään demokraattisesti ja siten että kupattavan rahakukkaron haltija eli Pohjois-Euroopan veronmaksaja on ymmärtänyt asian ja hyväksynyt sen vaaleissa. Jos näin ei ole, on kyseeessä EU-eliitin petos äänestäjäänsä kohtaan.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisesta poliitikosta itsenäisenä päätöksentekijänä
Kreikka ja suomalaisen politiikan rehellisyys
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan
Niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus
perjantai 29. kesäkuuta 2012
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Polarisaatio lisää etnisten konflktien riskiä
Tarjoilen edellisen krijoitukseni tapaan myös tänään Science-lehden satoa: luin nimittäin yhteenvetoartikkeliin, jossa pohditaan etnisten konfliktien syitä.
Vuoden 2010 aikana maailmassa oli käynnissä 30 sisällissotaa. Toisen maailmansodan jälkeen niitä on ollut 240 kappaletta. Kuolleita näihin liittyvissä taisteluissa on ollut 5-10 miljoonaa + 25 miljoona tapettua siviiliä. Lisäksi sisällissotien uhreihin on laskettava noin 100 miljoonaa sodan muihin seurauksiin kuten nälkään ja sairauksiin kuollutta ihmistä. Kysymys kuuluukin: mikä on aiheuttanut kaiken tämän kärsimyksen?
Yleensä on totuttu ajattelmaan, että konfliktit syntyvät taloudellisesta epätasa-arvosta, kuten Suomessa vuonna 1918. Niin järkevältä kuin tämä kuulostaakin, ei taloudellisen epätasa-arvoisuuden keskeiselle asemalle konfliktien synnyssä ole juurikaan löytynyt perusteita tosimaailmasta. Yhtenä selityksenä tälle saattaa olla se, että vaikka köyhyys ruokkiikin tyytymättömyyttä, se samalla estää menestyksellisen kapinan rahoituksen.
Merkillepantavaa onkin, että viime aikoina ideologisesti (marxilaisittain) motivoitujen sisällissotien määrä on laskenut kun taas etnisiin ja etnis-uskonnollisiin syihin perustuvat sodat ovat lisääntyneet. Niitä tarkastellessa on huomattava, että etnisesti tai etnis-uskonnollisesti jakautuneessa valtiossa yleensä molemmissa etnisissä ryhmissä on sekä köyhiä että rikkaita. Näistä köyhät voivat toimia kapinan "työhevosina" ja rikkaat rahoittajina. Näin se etninen ryhmä jonka tulonjako on mahdollisimman epätasainen näyttäisi olevan herkin ja tehokkain kapinan aikaansaaja.
Vanhastaan on ajateltu, että koska etnisesti jakautuneessa yhteiskunnassa on yleensä vanhoja kaunoja ja epäluuloja, jotka saattavat helposti johtaa konflikteihin. Tämän perinteisen käsityksen rinnalle on viime aikoina on noussut etnisten ryhmien käyttö jonkun tietyn ryhmän keinona saavuttaa itselleen taloudellisia tai poliittisia etuja. Ilmiöt eivät ole irrallisia, vaan etnisten ryhmien välineellinen käyttö on helpointa silloin kun taustalla on myös etnisiä epäluuloja.
Lisäväriä asetelmalle tuo se, että etnisesti jakautuneessa valtiossa on myös vaikea saavuttaa demokraattista konsensusta, tai mikäli sellainen saavutetaan, on se usein hauras. Siten hallinto jää heikoksi, eikä pysty tuottamaan runsaasti jaettavaa tai korkeatasoisia palveluja väestölle. Tämänkin voi ajatella lisäävän riskiä väkivaltaisen konfliktin syntymiselle.
Entä miten mitataan jonkin valtion etnistä jakautumista? Perinteisesti sitä on mitattu sillä todennäköisyydellä, millä kaksi satunnaisesti valittua henkilöä jostain tietystä joukosta edustaa eri etnisiä ryhmiä. Tällöin puhutaan fraktionalisaatiosta, joka saavuttaa maksiminsa jos jokainen yhteisön jäsen edustaa eri etnistä ryhmää.
Fraktionaalisuus-tarkastelussa ei huomioida lainkaan eri ryhmien välisten erojen suuruutta. Siksi etnistä jakautumista mittaamaan on kehitetty toinenkin tapa, jossa mitataan eri etnisen ryhmien välistä polarisoituneisuutta, johon vaikuttavat toisaalta eri ryhmien välisestä keskinäisten epäluulojen voimakkuus ja toisaalta oman ryhmän merkitys ihmisten identifioitumisessa. Polaarisaatio, toisin kuin fraktionalisaatio, saavuttaa maksiminsa, mikäli yhteiskunnassa on kaksi ja vain kaksi toisilleen vierasta mutta sisäisesti tiivistä etnistä ryhmää.
Tämän jutun pohjana olleessa tutkimusraportissa mallinnettiin etnisten konfliktien syitä tarkemmin kuin koskaan ennen. Tätä kautta löydettiin paljon mielenkiintoisia, ja osin aiempien tutkimusten kanssa ristiriitaisia, asioita.
Ensinnäkin sekä polarisaatio että fraktionalisaatio liittyivät molemmat etnisen konfliktin riskiin, toisin kuin aiemmin oli ajateltu. Tämä vaikutus tapahtui kuitenkin ainoastaan yhteisvaikutuksessa kapinan avulla saavutettavaan etnisen ryhmän yhteiseen hyvään liittyen. Toisin sanoen pyrkimyksellä hakea esimerkiksi etnisen ryhmän poliittisen vaikutusvallan kasvua. Tämä tarkoittaa sitä, että eri etnisten ryhmien vanhat kaunat eivät sinänsä näytä johtavan etnisiin konfliteihin. Eikä siihen johda myöskään ihmisten oman edun tavoittelu.
Työnsä lopuksi tutkijat toteavat, että heidän työnsä jälkeen seuraava suuri kysymys on taloudellisten ja etnisten konfliktinsyiden yhteensovittaminen.
Luettuani tutkimuksen jäin miettimään muutamaa ajatusta.
Ensinnäkin tutkimus vahvisti käsitystäni siitä, että suomenruotsalaisen vähemmistömme poikkeuksellisen hyvä kohtelu on selvästi ollut maan kehitykselle hyväksi. Meillä ei etnisten ryhmien välillä ole kovin vahvoja jännitteitä, vaan molemmat ryhmät tulevat toimeen toistensa kanssa. Mutta jatkossa on huolehdittava siitä, etteivät suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten näkemykset maamme tulevaisuudesta ja elämänarvoista eriydy.
Toiseksi jäin pohtimaan mitä johtopäätöksiä tästä tutkimuksesta voi tehdä suomalaisen maahanmuuttopolitiikan suhteen?
Jos meille ajan myötä syntyy suuri islamilainen etnis-uskonnollinen vähemmistö, on se kulttuurisesti niin poikkeava, että tämän ja kanstaväestön välille saatta hyvin todennäköisesti syntyä voimakkaasti polarisoitunut jännite, joka jollain aikavälillä saattaa johtaa konfliktiin. Tämä riski olisi ehdottomasti huomioitava maahanmuuttopolitiikassa.
Tutkimuksen perusteella voitaisiin ryhtyä ainakin kahteen toimenpiteeseen. Ensinnäkin pitäisi pyrkiä mahdollisimman heterogeeniseen maahanmuuttajaväestöön. Toisin sanoen välttää suurten etnis-uskonnollisesti yhtenäisten maahanmuuttajaryhmien muodostuminen.
Lisäksi pitäisi aktiivisesti ryhtyä vaikuttamaan maahanmuuttajien tapoihin ja uskonnollisiin pyhiin arvoihin siten, että ne poikkeaisivat mahdollisimman vähän kantaväestön asenteista. Tämä tarkoittaa maahanmuuttajien omien perinteiden ja arvojen aktiivista muokkaamista kohti suomalaista maailmankatsomusta.
Suoraan sanoen klassinen monikulttuurisen yhteiskunnan malli, jossa erilaiset kulttuurisetniset ryhmät luovat väriä yhteiskuntaan on ilmiselvä riski ja sellaisena kelvoton malli tulevaisuuden Suomelle. Onneksi etniselle konfliktille altis yhteiskunnan eri ryhmien tapojen ja arvojen polarisaatio voidaan välttää oikeanlaisella maahanmuuttopolitiikalla. Tämä on tärkeää jo siksikin, että myös lastemme tulevaisuus rauhanomaisissa olosuhteissa olisi taattu.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismin anatomiaa
Ulkomaalaisperäisen rikoskierteen seurauksista Suomessa
Lapsille parempi tulevaisuus!
Vuoden 2010 aikana maailmassa oli käynnissä 30 sisällissotaa. Toisen maailmansodan jälkeen niitä on ollut 240 kappaletta. Kuolleita näihin liittyvissä taisteluissa on ollut 5-10 miljoonaa + 25 miljoona tapettua siviiliä. Lisäksi sisällissotien uhreihin on laskettava noin 100 miljoonaa sodan muihin seurauksiin kuten nälkään ja sairauksiin kuollutta ihmistä. Kysymys kuuluukin: mikä on aiheuttanut kaiken tämän kärsimyksen?
Yleensä on totuttu ajattelmaan, että konfliktit syntyvät taloudellisesta epätasa-arvosta, kuten Suomessa vuonna 1918. Niin järkevältä kuin tämä kuulostaakin, ei taloudellisen epätasa-arvoisuuden keskeiselle asemalle konfliktien synnyssä ole juurikaan löytynyt perusteita tosimaailmasta. Yhtenä selityksenä tälle saattaa olla se, että vaikka köyhyys ruokkiikin tyytymättömyyttä, se samalla estää menestyksellisen kapinan rahoituksen.
Merkillepantavaa onkin, että viime aikoina ideologisesti (marxilaisittain) motivoitujen sisällissotien määrä on laskenut kun taas etnisiin ja etnis-uskonnollisiin syihin perustuvat sodat ovat lisääntyneet. Niitä tarkastellessa on huomattava, että etnisesti tai etnis-uskonnollisesti jakautuneessa valtiossa yleensä molemmissa etnisissä ryhmissä on sekä köyhiä että rikkaita. Näistä köyhät voivat toimia kapinan "työhevosina" ja rikkaat rahoittajina. Näin se etninen ryhmä jonka tulonjako on mahdollisimman epätasainen näyttäisi olevan herkin ja tehokkain kapinan aikaansaaja.
Vanhastaan on ajateltu, että koska etnisesti jakautuneessa yhteiskunnassa on yleensä vanhoja kaunoja ja epäluuloja, jotka saattavat helposti johtaa konflikteihin. Tämän perinteisen käsityksen rinnalle on viime aikoina on noussut etnisten ryhmien käyttö jonkun tietyn ryhmän keinona saavuttaa itselleen taloudellisia tai poliittisia etuja. Ilmiöt eivät ole irrallisia, vaan etnisten ryhmien välineellinen käyttö on helpointa silloin kun taustalla on myös etnisiä epäluuloja.
Lisäväriä asetelmalle tuo se, että etnisesti jakautuneessa valtiossa on myös vaikea saavuttaa demokraattista konsensusta, tai mikäli sellainen saavutetaan, on se usein hauras. Siten hallinto jää heikoksi, eikä pysty tuottamaan runsaasti jaettavaa tai korkeatasoisia palveluja väestölle. Tämänkin voi ajatella lisäävän riskiä väkivaltaisen konfliktin syntymiselle.
Entä miten mitataan jonkin valtion etnistä jakautumista? Perinteisesti sitä on mitattu sillä todennäköisyydellä, millä kaksi satunnaisesti valittua henkilöä jostain tietystä joukosta edustaa eri etnisiä ryhmiä. Tällöin puhutaan fraktionalisaatiosta, joka saavuttaa maksiminsa jos jokainen yhteisön jäsen edustaa eri etnistä ryhmää.
Fraktionaalisuus-tarkastelussa ei huomioida lainkaan eri ryhmien välisten erojen suuruutta. Siksi etnistä jakautumista mittaamaan on kehitetty toinenkin tapa, jossa mitataan eri etnisen ryhmien välistä polarisoituneisuutta, johon vaikuttavat toisaalta eri ryhmien välisestä keskinäisten epäluulojen voimakkuus ja toisaalta oman ryhmän merkitys ihmisten identifioitumisessa. Polaarisaatio, toisin kuin fraktionalisaatio, saavuttaa maksiminsa, mikäli yhteiskunnassa on kaksi ja vain kaksi toisilleen vierasta mutta sisäisesti tiivistä etnistä ryhmää.
Tämän jutun pohjana olleessa tutkimusraportissa mallinnettiin etnisten konfliktien syitä tarkemmin kuin koskaan ennen. Tätä kautta löydettiin paljon mielenkiintoisia, ja osin aiempien tutkimusten kanssa ristiriitaisia, asioita.
Ensinnäkin sekä polarisaatio että fraktionalisaatio liittyivät molemmat etnisen konfliktin riskiin, toisin kuin aiemmin oli ajateltu. Tämä vaikutus tapahtui kuitenkin ainoastaan yhteisvaikutuksessa kapinan avulla saavutettavaan etnisen ryhmän yhteiseen hyvään liittyen. Toisin sanoen pyrkimyksellä hakea esimerkiksi etnisen ryhmän poliittisen vaikutusvallan kasvua. Tämä tarkoittaa sitä, että eri etnisten ryhmien vanhat kaunat eivät sinänsä näytä johtavan etnisiin konfliteihin. Eikä siihen johda myöskään ihmisten oman edun tavoittelu.
Työnsä lopuksi tutkijat toteavat, että heidän työnsä jälkeen seuraava suuri kysymys on taloudellisten ja etnisten konfliktinsyiden yhteensovittaminen.
* * *
Luettuani tutkimuksen jäin miettimään muutamaa ajatusta.
Ensinnäkin tutkimus vahvisti käsitystäni siitä, että suomenruotsalaisen vähemmistömme poikkeuksellisen hyvä kohtelu on selvästi ollut maan kehitykselle hyväksi. Meillä ei etnisten ryhmien välillä ole kovin vahvoja jännitteitä, vaan molemmat ryhmät tulevat toimeen toistensa kanssa. Mutta jatkossa on huolehdittava siitä, etteivät suomen- ja ruotsinkielisten suomalaisten näkemykset maamme tulevaisuudesta ja elämänarvoista eriydy.
Toiseksi jäin pohtimaan mitä johtopäätöksiä tästä tutkimuksesta voi tehdä suomalaisen maahanmuuttopolitiikan suhteen?
Jos meille ajan myötä syntyy suuri islamilainen etnis-uskonnollinen vähemmistö, on se kulttuurisesti niin poikkeava, että tämän ja kanstaväestön välille saatta hyvin todennäköisesti syntyä voimakkaasti polarisoitunut jännite, joka jollain aikavälillä saattaa johtaa konfliktiin. Tämä riski olisi ehdottomasti huomioitava maahanmuuttopolitiikassa.
Tutkimuksen perusteella voitaisiin ryhtyä ainakin kahteen toimenpiteeseen. Ensinnäkin pitäisi pyrkiä mahdollisimman heterogeeniseen maahanmuuttajaväestöön. Toisin sanoen välttää suurten etnis-uskonnollisesti yhtenäisten maahanmuuttajaryhmien muodostuminen.
Lisäksi pitäisi aktiivisesti ryhtyä vaikuttamaan maahanmuuttajien tapoihin ja uskonnollisiin pyhiin arvoihin siten, että ne poikkeaisivat mahdollisimman vähän kantaväestön asenteista. Tämä tarkoittaa maahanmuuttajien omien perinteiden ja arvojen aktiivista muokkaamista kohti suomalaista maailmankatsomusta.
Suoraan sanoen klassinen monikulttuurisen yhteiskunnan malli, jossa erilaiset kulttuurisetniset ryhmät luovat väriä yhteiskuntaan on ilmiselvä riski ja sellaisena kelvoton malli tulevaisuuden Suomelle. Onneksi etniselle konfliktille altis yhteiskunnan eri ryhmien tapojen ja arvojen polarisaatio voidaan välttää oikeanlaisella maahanmuuttopolitiikalla. Tämä on tärkeää jo siksikin, että myös lastemme tulevaisuus rauhanomaisissa olosuhteissa olisi taattu.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismin anatomiaa
Ulkomaalaisperäisen rikoskierteen seurauksista Suomessa
Lapsille parempi tulevaisuus!
maanantai 25. kesäkuuta 2012
Terrorismin anatomiaa
Science-lehdessä oli mielenkiintoista juttua terrorismista. Referoin tähän lyhyesti lukemaani kirjoitusta, johon oli koottu aiheeseen liittyviä viimeisimpiä tutkimustuloksia.
Scott Atran nimisen Michiganin yliopiston tutkijan tekemien terroristihaastattelujen perusteella väkivaltainen radikalismi nousee ihmisten kokemista "pyhistä arvoista", ei niinkään itse uskonnoista. Sen sijaan uskonnot toimivat näiden pyhien arvojen varastona, josta terroristit ottavat niitä käyttöönsä - usein samanmielisten keskinäisessä kanssakäymisessä, jossa ihmiset noidankehämäisesti vahvistavat toinen toisensa radikaaleja ajatuksia.
Robert Pape Illinoisin yliopistosta puolestaan tutki itsemurhamenetelmällä tehtyjä terroritekoja vuosilta 1980-2009 keräämänsä tilaston perusteella. Hän totesi noin 87%:ssa terroriteoista olleen pyrkimyksen pakottaa demokraattinen hallinnto vetäytymään alueelta, jonka se oli miehittänyt. Erityisen aktiivisia tässä olivat marxilaiset tamilittikerit, jotka Sri Lankan hallitus kukisti vuonna 2009. Työnsä perusteella Pape teki sen johtopäätöksen, ettei demokratioiden kannata miehittää alueita, joille he eivät ole tervetulleita.
Tieteellisessä mielessä mielenkiintoista on se, että Pape on ennustanut Afganistanin itsemurhaterrorin hiipuvan viidessä vuodessa sen jälkeen kun Yhdysvallat poistuu maasta. Kyseessä on siis oikeastaan itse asetettu falsifiointikriteeri hänen teorialleen itsemurhaterrorismin syistä.
Myös ekonomistit ovat tutkineet terrorismia, ja todenneet että yleinen käsitys köyhyyden ja terrorismin välillä on virheellinen. Israelilaiset ekonomistit Esteban Klor ja Eric Gould tutkivat ihmisten asenteita ennen ja jälkeen terroritekoja. Heidän tuloksensa olivat selkeitä: terroritekojen jälkeen niiden kohteeksi joutuneissa yhteisöissä ihmiset olivat valmiimpia kompromisseihin palestiinalaisten kanssa kuin he olivat olleet ennen näitä tekoja. Lähi-idän terrorismi näyttää siis vaikuttavan ihmisten asenteisiin.
Tutkimusjohtaja Berman puolestaan on asettanut hypoteesin, jonka mukaan terroristit näkevät itsensä altruistisiksi ja ovat näin tarkasteltuina melko rationaalisia toimijoita. Tämä perustuu israelilaisen tutkijan Ariel Merarin ja hänen kumppaneidensa tutkimuksiin, jotka ovat haastatelleet epäonnistuneita itsemurhaterroristeja kaikista tappavimmista terroristiryhmistä. Näyttäisi siltä, että nämä ryhmät käyttävät samoja lojaalisuuteen kannustavia menetelmiä kuin uskonnolliset lahkot tai keskinäistä apua tarjoavat organisaatiot.
Tyypillistä näille keskinäistä apua tarjoaville ryhmille on esteiden kasvattaminen uusien jäsenkandidaattien tielle ja toisaalta kaikkien ryhmän jäsenten valmius uhrautumiseen yhteisten tavoitteiden puolesta. Näin järjestöt välttyvät vapaamatkustajilta. Ja terroristijärjestöt pettureilta.
Näistä lähtökohdista Berman testasi teorioitaan palestiinalaisten tekemien terroritekojen yhteydessä ja havaitsi että eniten tuhoa aiheuttivat uskontoperusteisen sosiaalisia palveluja tarjoavat järjestöt - siis erityisesti Hamas ja Hizbollah joiden terrori-iskut tuottivat keskimäärin 63 ja 44 uhria. Myös Irakissa tehokkaimpia ovat olleet uskonnolliset radikaalijärjestöt. Mutta - tulosten perusteella - ongelma ei siis ole uskonnollisuus itsessään, vaan pikemminkin uskonnollisten lahkojen piirissä kehitetyt menetelmät keskinäiseen lojaaliuden ja uhrautumisen saavuttamiseksi.
Terrorismista on siis jatkuvasti kertymässä uutta tietoa. Ilmiön kokonaisvaltainen ymmärtäminen on kuitenkin kaukana, eikä esimerkiksi yksinään toimivien terroristien motiiveista ole kovin hyvää käsitystä. Siten terrorismitutkimusta tarvitaan yhä lisää ennen kuin voimme edes toivoa ehkäisevämme sen syntymistä tehokkaasti. Sitä odotellessamme voimme vain toivoa, ettei terrorismi leviä pysyvästi Suomeen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?
Vielä Hyvinkään tragediasta
Terrorismirikos-epäily Suomessa
Scott Atran nimisen Michiganin yliopiston tutkijan tekemien terroristihaastattelujen perusteella väkivaltainen radikalismi nousee ihmisten kokemista "pyhistä arvoista", ei niinkään itse uskonnoista. Sen sijaan uskonnot toimivat näiden pyhien arvojen varastona, josta terroristit ottavat niitä käyttöönsä - usein samanmielisten keskinäisessä kanssakäymisessä, jossa ihmiset noidankehämäisesti vahvistavat toinen toisensa radikaaleja ajatuksia.
Robert Pape Illinoisin yliopistosta puolestaan tutki itsemurhamenetelmällä tehtyjä terroritekoja vuosilta 1980-2009 keräämänsä tilaston perusteella. Hän totesi noin 87%:ssa terroriteoista olleen pyrkimyksen pakottaa demokraattinen hallinnto vetäytymään alueelta, jonka se oli miehittänyt. Erityisen aktiivisia tässä olivat marxilaiset tamilittikerit, jotka Sri Lankan hallitus kukisti vuonna 2009. Työnsä perusteella Pape teki sen johtopäätöksen, ettei demokratioiden kannata miehittää alueita, joille he eivät ole tervetulleita.
Tieteellisessä mielessä mielenkiintoista on se, että Pape on ennustanut Afganistanin itsemurhaterrorin hiipuvan viidessä vuodessa sen jälkeen kun Yhdysvallat poistuu maasta. Kyseessä on siis oikeastaan itse asetettu falsifiointikriteeri hänen teorialleen itsemurhaterrorismin syistä.
Myös ekonomistit ovat tutkineet terrorismia, ja todenneet että yleinen käsitys köyhyyden ja terrorismin välillä on virheellinen. Israelilaiset ekonomistit Esteban Klor ja Eric Gould tutkivat ihmisten asenteita ennen ja jälkeen terroritekoja. Heidän tuloksensa olivat selkeitä: terroritekojen jälkeen niiden kohteeksi joutuneissa yhteisöissä ihmiset olivat valmiimpia kompromisseihin palestiinalaisten kanssa kuin he olivat olleet ennen näitä tekoja. Lähi-idän terrorismi näyttää siis vaikuttavan ihmisten asenteisiin.
Tutkimusjohtaja Berman puolestaan on asettanut hypoteesin, jonka mukaan terroristit näkevät itsensä altruistisiksi ja ovat näin tarkasteltuina melko rationaalisia toimijoita. Tämä perustuu israelilaisen tutkijan Ariel Merarin ja hänen kumppaneidensa tutkimuksiin, jotka ovat haastatelleet epäonnistuneita itsemurhaterroristeja kaikista tappavimmista terroristiryhmistä. Näyttäisi siltä, että nämä ryhmät käyttävät samoja lojaalisuuteen kannustavia menetelmiä kuin uskonnolliset lahkot tai keskinäistä apua tarjoavat organisaatiot.
Tyypillistä näille keskinäistä apua tarjoaville ryhmille on esteiden kasvattaminen uusien jäsenkandidaattien tielle ja toisaalta kaikkien ryhmän jäsenten valmius uhrautumiseen yhteisten tavoitteiden puolesta. Näin järjestöt välttyvät vapaamatkustajilta. Ja terroristijärjestöt pettureilta.
Näistä lähtökohdista Berman testasi teorioitaan palestiinalaisten tekemien terroritekojen yhteydessä ja havaitsi että eniten tuhoa aiheuttivat uskontoperusteisen sosiaalisia palveluja tarjoavat järjestöt - siis erityisesti Hamas ja Hizbollah joiden terrori-iskut tuottivat keskimäärin 63 ja 44 uhria. Myös Irakissa tehokkaimpia ovat olleet uskonnolliset radikaalijärjestöt. Mutta - tulosten perusteella - ongelma ei siis ole uskonnollisuus itsessään, vaan pikemminkin uskonnollisten lahkojen piirissä kehitetyt menetelmät keskinäiseen lojaaliuden ja uhrautumisen saavuttamiseksi.
Terrorismista on siis jatkuvasti kertymässä uutta tietoa. Ilmiön kokonaisvaltainen ymmärtäminen on kuitenkin kaukana, eikä esimerkiksi yksinään toimivien terroristien motiiveista ole kovin hyvää käsitystä. Siten terrorismitutkimusta tarvitaan yhä lisää ennen kuin voimme edes toivoa ehkäisevämme sen syntymistä tehokkaasti. Sitä odotellessamme voimme vain toivoa, ettei terrorismi leviä pysyvästi Suomeen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?
Vielä Hyvinkään tragediasta
Terrorismirikos-epäily Suomessa
torstai 14. kesäkuuta 2012
Tappaako analyyttinen ajattelu uskonnollisuuden?
Suomalaisista noin kaksi viidestä pitää itseään uskonnollisina. Vastaavasti vajaa kolmannes pitää itseään ei-uskonnollisina. Uskonnollisuus on siis yksi niistä asioista, jotka erottavat suomalaisia toisistaan. Kuten kaikkia muitakin maailman ihmisiä.
Uskonnollisuus ilmiönä on ikivanha, ja usein sen väitetään olevan jopa erottamaton osa ihmisyyttä. Näin on sanonut esimerkiksi emerituspiispa Juha Pihkala. Mutta mitkä tekijät ihmisessä sitten aiheuttavat uskonnollisuuden?
Mielenkiintoista ajateltavaa tähän liittyen tarjoaa kanadalaisten Will Gervaisin ja Ara Norenzayan julkaisema tutkimus, jossa selviteltiin analyyttisen ajattelun vaikutusta ihmisten uskonnollisuuteen. He tekivät viisi koetta, jotka kaikki viittaisivat uskonnollisuuden liittyvän vahvasti ihmisen intuitiiviseen ajatteluun.
Ensimmäisessä kokeessaan tutkijat kysyivät koehenkilöiltä kolme kysymystä, joihin pelkän intuition perusteella vastaava ihminen antaa aina väärän vastauksen. Siten oikea vastaus kysymykseen osoittaa koehenkilön tarkastelleen tilannetta analyyttisesti. Esimerkkinä näistä kysymyksistä on seuraava. Maila ja pallo maksavat yhteensä 1,1 dollaria. Jos maila maksaa dollarin enemmän kuin pallo, niin paljonko pallo maksaa?
Samassa kokeessa he näiden kolmen kysymyksen jälkeen pyysivät ihmisiä vastaanaan kyllä tai ei uskonnollisuutta kuvaaviin lauseisiin (esimerkiksi "Jumala on olemassa", "vaikka uskonkin jumalaan, elämässäni on tärkeämpiäkin asioita" tai "en kertakaikkiaan ymmärrä uskontoa" ja niin edelleen).
Kun näiden kahden tehtäväjoukon tuloksia verrattiin toisiinsa, ihmisten taipumus analyyttiseen ajatteluun (siis oikeiden vastausten määrä) korreloi negatiivisesti heidän uskonnollisuutensa kanssa. Toisin sanoen, mitä analyyttisemmästä ihmisestä oli kysymys, sitä vähemmän uskonnollinen hän oli.
Lopuissa neljässä kokeessa testattiin vaikuttivatko erilaiset analyyttistä ajattelua aktivoivat tehtävät ihmisten käsitykseen omasta uskonnollisuudestaan.
Toisessa kokeessaan tutkijat jakoivat kanadalaisista opiskelijoista koostuvan koeryhmän kahteen joukkoon, joille näytettiin erilaisia kuvia (joko tämän tai tämän kaltaisia), minkä jälkeen molempiin ryhmiin kuuluvat koehenkilöt täyttivät jälleen heidän uskonnollisuuttaan mittavan lomakkeen. Tällöin havaittiin ajattelijapatsaan kuvaa katsoneiden ihmisten olevan vähemmän uskovaisia kuin kontrolliryhmän.
Kolmannessa kokeessa koehenkilöitä pyydettiin tekemään yksinkertainen sanatehtävä, johon joko sisältyi analyyttiseen ajatteluun liittyvä sana (esimekriksi "analysoida", "syy" tai "rationaalinen") tai siihen ei sisältynyt sellaista vaan jotain muuta (esimerkiksi "vasara", "ruskea" tai "hypätä"). Myös nämä kanadalaisista opiskelijoista koostuneet koeryhmäläiset arvioivat omaa uskonnollisuuttaan tehtävän jälkeen, jolloin voitiin havaita analyyttiseen ajatteluun liittyvien sanojen vaikuttaneen koehenkilöiden uskonnollisuuteen vähentävästi.
Neljännessä kokeessa toistettiin kolmas koe toisella koeryhmällä, joka koostui internetin kautta tavoitetuista amerikkalaisista aikuisista. Tulos vastasi kolmatta koetta, eli myös näillä koehenkilöillä tehdyssä kokeessa analyyttiseen ajatteluun liittyvien sanojen näkeminen vähensi uskonnollisuutta.
Viidennessä kokeessa ei ollut esitehtävää, vaan uskonnollisuutta mittaava kaavake oli kirjoitettu joko selkeillä tai vaikealukuisilla kirjasimilla. Aiemmista tutkimuksista tiedettiin vaikealukuisen kirjasintyypin aktivoivan analyyttista ajattelua. Niinpä tässä kokeessa selkeälukuista kaavaketta täyttävät ihmiset tunsivat itsensä uskonnollisemmiksi kuin vaikealaukuisilla kirjasimilla toteutetun lomakeen saanut ryhmä.
Kokonaisuutena Gervaisin ja Norenzayanin tutkimus siis osoittaa, että uskonnollisuus liittyy ihmisen taipumukseen tehdä päätelmiä intuitiivisesti ja että analyyttinen ajattelu vähentää uskonnollisuutta. Ehkä tämä selittää ainakin osaksi sen, että nykyisessä yhä teknistyvämmässä ja yhä enemmän analyyttistä ajattelua vaativammassa maailmassamme uskonnollisuus näyttää jatkuvasti vähenevän. Mutta kuten tutkjijat itsekin totesivat, tämä tuskin on ainoa syy.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naiset suosimalla yhteiskunnan huipulle!
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?
Miksi nainen pettää miestään?
Uskonnollisuus ilmiönä on ikivanha, ja usein sen väitetään olevan jopa erottamaton osa ihmisyyttä. Näin on sanonut esimerkiksi emerituspiispa Juha Pihkala. Mutta mitkä tekijät ihmisessä sitten aiheuttavat uskonnollisuuden?
Mielenkiintoista ajateltavaa tähän liittyen tarjoaa kanadalaisten Will Gervaisin ja Ara Norenzayan julkaisema tutkimus, jossa selviteltiin analyyttisen ajattelun vaikutusta ihmisten uskonnollisuuteen. He tekivät viisi koetta, jotka kaikki viittaisivat uskonnollisuuden liittyvän vahvasti ihmisen intuitiiviseen ajatteluun.
Ensimmäisessä kokeessaan tutkijat kysyivät koehenkilöiltä kolme kysymystä, joihin pelkän intuition perusteella vastaava ihminen antaa aina väärän vastauksen. Siten oikea vastaus kysymykseen osoittaa koehenkilön tarkastelleen tilannetta analyyttisesti. Esimerkkinä näistä kysymyksistä on seuraava. Maila ja pallo maksavat yhteensä 1,1 dollaria. Jos maila maksaa dollarin enemmän kuin pallo, niin paljonko pallo maksaa?
Samassa kokeessa he näiden kolmen kysymyksen jälkeen pyysivät ihmisiä vastaanaan kyllä tai ei uskonnollisuutta kuvaaviin lauseisiin (esimerkiksi "Jumala on olemassa", "vaikka uskonkin jumalaan, elämässäni on tärkeämpiäkin asioita" tai "en kertakaikkiaan ymmärrä uskontoa" ja niin edelleen).
Kun näiden kahden tehtäväjoukon tuloksia verrattiin toisiinsa, ihmisten taipumus analyyttiseen ajatteluun (siis oikeiden vastausten määrä) korreloi negatiivisesti heidän uskonnollisuutensa kanssa. Toisin sanoen, mitä analyyttisemmästä ihmisestä oli kysymys, sitä vähemmän uskonnollinen hän oli.
Lopuissa neljässä kokeessa testattiin vaikuttivatko erilaiset analyyttistä ajattelua aktivoivat tehtävät ihmisten käsitykseen omasta uskonnollisuudestaan.
Toisessa kokeessaan tutkijat jakoivat kanadalaisista opiskelijoista koostuvan koeryhmän kahteen joukkoon, joille näytettiin erilaisia kuvia (joko tämän tai tämän kaltaisia), minkä jälkeen molempiin ryhmiin kuuluvat koehenkilöt täyttivät jälleen heidän uskonnollisuuttaan mittavan lomakkeen. Tällöin havaittiin ajattelijapatsaan kuvaa katsoneiden ihmisten olevan vähemmän uskovaisia kuin kontrolliryhmän.
Kolmannessa kokeessa koehenkilöitä pyydettiin tekemään yksinkertainen sanatehtävä, johon joko sisältyi analyyttiseen ajatteluun liittyvä sana (esimekriksi "analysoida", "syy" tai "rationaalinen") tai siihen ei sisältynyt sellaista vaan jotain muuta (esimerkiksi "vasara", "ruskea" tai "hypätä"). Myös nämä kanadalaisista opiskelijoista koostuneet koeryhmäläiset arvioivat omaa uskonnollisuuttaan tehtävän jälkeen, jolloin voitiin havaita analyyttiseen ajatteluun liittyvien sanojen vaikuttaneen koehenkilöiden uskonnollisuuteen vähentävästi.
Neljännessä kokeessa toistettiin kolmas koe toisella koeryhmällä, joka koostui internetin kautta tavoitetuista amerikkalaisista aikuisista. Tulos vastasi kolmatta koetta, eli myös näillä koehenkilöillä tehdyssä kokeessa analyyttiseen ajatteluun liittyvien sanojen näkeminen vähensi uskonnollisuutta.
Viidennessä kokeessa ei ollut esitehtävää, vaan uskonnollisuutta mittaava kaavake oli kirjoitettu joko selkeillä tai vaikealukuisilla kirjasimilla. Aiemmista tutkimuksista tiedettiin vaikealukuisen kirjasintyypin aktivoivan analyyttista ajattelua. Niinpä tässä kokeessa selkeälukuista kaavaketta täyttävät ihmiset tunsivat itsensä uskonnollisemmiksi kuin vaikealaukuisilla kirjasimilla toteutetun lomakeen saanut ryhmä.
Kokonaisuutena Gervaisin ja Norenzayanin tutkimus siis osoittaa, että uskonnollisuus liittyy ihmisen taipumukseen tehdä päätelmiä intuitiivisesti ja että analyyttinen ajattelu vähentää uskonnollisuutta. Ehkä tämä selittää ainakin osaksi sen, että nykyisessä yhä teknistyvämmässä ja yhä enemmän analyyttistä ajattelua vaativammassa maailmassamme uskonnollisuus näyttää jatkuvasti vähenevän. Mutta kuten tutkjijat itsekin totesivat, tämä tuskin on ainoa syy.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Naiset suosimalla yhteiskunnan huipulle!
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?
Miksi nainen pettää miestään?
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Välikysymyksestä
Kokoomus ja demarit löivät tänään perussuomalaisten välikysymystä kuin vierasta sikaa. Samalla ne sivuuttivat sen tosiasian, että noudattamalla konkurssikypsien euromaiden tukipolitiikassa Timo Soinin jo vuosia sitten linjaamaa politiikkaa emme olisi nykyisessä tilanteessa, jossa riskit kasvavat jatkuvasti.
Toisin kuin hallituspuolueet ovat väittäneet, ei Soinin neuvojen noudattamisesta ja tukiringistä pois jäämisestä olisi seurannut sen kummempaa. Tämän on Slovakian esimerkki osoittanut.
No, tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Tilanne on nyt mikä se on, joten katse tulevaan.
Ensiksi on todettava, ettei Eurooppaan mitään Urpilaisen ennustamaa kriisiä tulisi vaikka Suomi jäisikin pois maksamasta muiden maiden pankkien tappioita. EU vain räksyttäisi aikansa, toteaisi tilanteen ja jatkaisi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta tämä on turhaa spekulaatiota, sillä Katainen ja kumppanit ovat päättäneet pelata tämän uhkapelin loppuun, kuten tänään kuultiin.
Toiseksi sopii toivoa, että hallituksen toiveet toteutuvat ja Kreikka, Espanja, Portugali, Irlanti ja Kypros pelastuvat tukien avulla, eikä Italia edes tule kaipaamaan niitä. Tämä olisi hienoa ja olisin ensimmäisenä iloitsemassa, mikäli omat epäilykseni ovat osoittautuneet vääriksi.
Mikäli Kataisen, Urpilaisen ja muiden toiveet taas eivät toteudu, syntyy tukijamaille - siis myös Suomelle - sellainen tappio, ettei sitä tulla hoitamaan kuntoon rehellisin keinoin. Sen sijaan mahdollisesti syntyvä ongelma tullaan ratkomaan jo kaikessa hiljaisuudessa aloitetun setelirahoituksen keinoin, jolloin jännitettäväksi jää lähinnä se, syntyykö siitä katastrofaalisia seurauksia samaan tapaan kuin aikanaan Weimarin tasavallassa tai Zimbabwessa. Näin otettava riski ei siis ole enempää eikä vähempää kuin yhteiskunnan rahoitusjärjestelmän totaalinen romahtaminen.
Rohkaisevaa tässä vaihtoehdossa on kuitenkin se, ettei ainakaan Yhdysvallat ole joutunut hallitsemattoman inflaation kouriin huolimatta siellä pitkään jatkuneesta setelirahoituksesta. Mutta siinä Urpilainen ja Katainen ovat väärässä, etteivät riskit nyt valitulla tiellä olisi merkittävästi suuremmat kuin olisivat olleet sillä tiellä, jota Soini aikanaan tarjosi, tai edes sillä tiellä, jolla EU:n omia sääntöjä olisi noudatettu.
Pelottavinta tässä kaikessa on se, ettei euroa tai suurinta osaa muistakaan nykyvaluutoista ole sidottu mihinkään reaaliseen, vaan niiden arvo perustuu pelkästään säännöksiin ja lakeihin. Siis ihmisten mielikuviin ja sopimuksiin. Tästä seuraa se, että jos ihmisten luottamus euroon katoaa, putoaa samalla pohja rahan arvolta ja sitä kautta koko nykyaikaiselta talousjärjestelmältä. En väitä että tämä olisi todennäköistä, mutta selvää on, että valtavalla setelirahoituksella saattaa olla negatiivinen vaikutus ihmisten mielikuvaan euron arvosta.
Tämä olisi hyvä muistaa nykyisen poliittisen propagandan ja nokittelun keskellä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikka ja suomalaisen politiikan rehellisyys
Kreikan vaalit
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan
PS Päivän toisesta puheenaiheesta, eli Jussi Halla-ahon kohtalosta pelin politiikan pyörteissä tarjosi Vihavainen tyhjentävän analyysin. En siis aio itse kirjoittaa siitä, vaan ohjaan kiinnostuneet lukemaan Vihavaisen analyysin, joka vastaa täysin omaa käsitystäni.
Toisin kuin hallituspuolueet ovat väittäneet, ei Soinin neuvojen noudattamisesta ja tukiringistä pois jäämisestä olisi seurannut sen kummempaa. Tämän on Slovakian esimerkki osoittanut.
No, tikulla silmään sitä, joka vanhoja muistelee. Tilanne on nyt mikä se on, joten katse tulevaan.
Ensiksi on todettava, ettei Eurooppaan mitään Urpilaisen ennustamaa kriisiä tulisi vaikka Suomi jäisikin pois maksamasta muiden maiden pankkien tappioita. EU vain räksyttäisi aikansa, toteaisi tilanteen ja jatkaisi niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta tämä on turhaa spekulaatiota, sillä Katainen ja kumppanit ovat päättäneet pelata tämän uhkapelin loppuun, kuten tänään kuultiin.
Toiseksi sopii toivoa, että hallituksen toiveet toteutuvat ja Kreikka, Espanja, Portugali, Irlanti ja Kypros pelastuvat tukien avulla, eikä Italia edes tule kaipaamaan niitä. Tämä olisi hienoa ja olisin ensimmäisenä iloitsemassa, mikäli omat epäilykseni ovat osoittautuneet vääriksi.
Mikäli Kataisen, Urpilaisen ja muiden toiveet taas eivät toteudu, syntyy tukijamaille - siis myös Suomelle - sellainen tappio, ettei sitä tulla hoitamaan kuntoon rehellisin keinoin. Sen sijaan mahdollisesti syntyvä ongelma tullaan ratkomaan jo kaikessa hiljaisuudessa aloitetun setelirahoituksen keinoin, jolloin jännitettäväksi jää lähinnä se, syntyykö siitä katastrofaalisia seurauksia samaan tapaan kuin aikanaan Weimarin tasavallassa tai Zimbabwessa. Näin otettava riski ei siis ole enempää eikä vähempää kuin yhteiskunnan rahoitusjärjestelmän totaalinen romahtaminen.
Rohkaisevaa tässä vaihtoehdossa on kuitenkin se, ettei ainakaan Yhdysvallat ole joutunut hallitsemattoman inflaation kouriin huolimatta siellä pitkään jatkuneesta setelirahoituksesta. Mutta siinä Urpilainen ja Katainen ovat väärässä, etteivät riskit nyt valitulla tiellä olisi merkittävästi suuremmat kuin olisivat olleet sillä tiellä, jota Soini aikanaan tarjosi, tai edes sillä tiellä, jolla EU:n omia sääntöjä olisi noudatettu.
Pelottavinta tässä kaikessa on se, ettei euroa tai suurinta osaa muistakaan nykyvaluutoista ole sidottu mihinkään reaaliseen, vaan niiden arvo perustuu pelkästään säännöksiin ja lakeihin. Siis ihmisten mielikuviin ja sopimuksiin. Tästä seuraa se, että jos ihmisten luottamus euroon katoaa, putoaa samalla pohja rahan arvolta ja sitä kautta koko nykyaikaiselta talousjärjestelmältä. En väitä että tämä olisi todennäköistä, mutta selvää on, että valtavalla setelirahoituksella saattaa olla negatiivinen vaikutus ihmisten mielikuvaan euron arvosta.
Tämä olisi hyvä muistaa nykyisen poliittisen propagandan ja nokittelun keskellä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kreikka ja suomalaisen politiikan rehellisyys
Kreikan vaalit
Kreikasta Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan
PS Päivän toisesta puheenaiheesta, eli Jussi Halla-ahon kohtalosta pelin politiikan pyörteissä tarjosi Vihavainen tyhjentävän analyysin. En siis aio itse kirjoittaa siitä, vaan ohjaan kiinnostuneet lukemaan Vihavaisen analyysin, joka vastaa täysin omaa käsitystäni.
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Suomalaisten alkuperästä
Kirjoitin taannoin tutkimuksesta, jonka mukaan maanviljelijät syrjäyttivät tieltään eurooppalaiset metsästäjäkeräilijät kulkiessaan kohti Luoteis-Eurooppaa. Tulos perustui tuhansia vuosia vanhojen luurankojen mitokondrio-DNA:n analysointiin.
Nyt tarina on saanut jatkoa: vanhoja vainajia on tutkittu entistä tarkemmin menetelmin Ruotsissa. Työssä ensinnäkin vahvistettiin se käsitys, että lähi-idästä saapuneet maanviljelijät eivät ainakaan aluksi siirtäneet maanviljelystaitoa varhaisemmille eurooppalaisille, vaan väestöryhmät elivät toisistaan erillään.
Esimerkiksi Etelä-Ruotsissa maanviljelijät ja metsästäjä-keräilijät elivät ainakin tuhat vuotta rinnakkain pysyen toisistaan erillään, vaikka lopulta sitten sulautuivatkin. Lopputuloksena eteläruotsalaisten geeneistä noin 59% on peräisin muinaisilta metsästäjä-keräilijöiltä kun esimerkiksi sardinialaisissa alkuperäisiä eurooppalaisia geenejä on vain 5%.
Suomalaisittain mielenkiintoisinta oli lukea, että Ruotsin Gotlannista tutkitut metsästäjäkeräilijät olivat geneettisesti kaikista Euroopan kansoista lähinnä suomalaisia. Arviota alkuperäisten eurooppalaisten geenien osuudesta suomalaisissa ei annettu, mutta paljon suomalaisia juuria omaavisssa pohjoisruotsalaisissa niitä on 69%; ja meissä siis vielä tätäkin enemmän. Kaikkiaan tässä käsittelemäni tutkimus siis vahvisti sen, että me olemme muita eurooppalaisia kansoja enemmän Euroopassa ennen maanviljelystä eläneiden ihmisten suoria jälkeläisiä.
Lisäksi tutkimus osoittaa, että sukulaisemme ovat aiemmin asuttaneet laajoja alueita Pohjois-Euroopassa: tämän tutkimuksen perusteella siis ainakin Gotlannin. Tulevat tutkimukset kertonevat lisää varhaisista sukulaisistamme.
Tutkimuksen tulosten perusteella näyttää myös siltä, että vaikka maanviljelijät yleensä syrjäyttivät muut tieltänsä, näyttävät suomalaiset kuitenkin omaksuneen maanviljelyn oppimalla eikä niinkään ulkopuolelta tulleen muuttoliikkeen ja siihen sulautumisen kautta. Ehkäpä suomalaiset väistivät maanviljelijöitä muuttamalla etelämpää tänne pohjoiseen samalla omaksuen heidän elintapansa.
Suomalaisten omaleimaisuus eurooppalaisten kansojen joukossa lienee siis hyvin vanhaa perua. Se tekee meistä ainutlaatuisia ja poikkeuksellisia eurooppalaisten kansojen joukossa!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä
Evoluutioteorialla on ennustusvoimaa
Matkailu jättää jälkensä
RNA-maailma sai vahvistusta
Muinaisia kohtaamisia
Nyt tarina on saanut jatkoa: vanhoja vainajia on tutkittu entistä tarkemmin menetelmin Ruotsissa. Työssä ensinnäkin vahvistettiin se käsitys, että lähi-idästä saapuneet maanviljelijät eivät ainakaan aluksi siirtäneet maanviljelystaitoa varhaisemmille eurooppalaisille, vaan väestöryhmät elivät toisistaan erillään.
Esimerkiksi Etelä-Ruotsissa maanviljelijät ja metsästäjä-keräilijät elivät ainakin tuhat vuotta rinnakkain pysyen toisistaan erillään, vaikka lopulta sitten sulautuivatkin. Lopputuloksena eteläruotsalaisten geeneistä noin 59% on peräisin muinaisilta metsästäjä-keräilijöiltä kun esimerkiksi sardinialaisissa alkuperäisiä eurooppalaisia geenejä on vain 5%.
Suomalaisittain mielenkiintoisinta oli lukea, että Ruotsin Gotlannista tutkitut metsästäjäkeräilijät olivat geneettisesti kaikista Euroopan kansoista lähinnä suomalaisia. Arviota alkuperäisten eurooppalaisten geenien osuudesta suomalaisissa ei annettu, mutta paljon suomalaisia juuria omaavisssa pohjoisruotsalaisissa niitä on 69%; ja meissä siis vielä tätäkin enemmän. Kaikkiaan tässä käsittelemäni tutkimus siis vahvisti sen, että me olemme muita eurooppalaisia kansoja enemmän Euroopassa ennen maanviljelystä eläneiden ihmisten suoria jälkeläisiä.
Lisäksi tutkimus osoittaa, että sukulaisemme ovat aiemmin asuttaneet laajoja alueita Pohjois-Euroopassa: tämän tutkimuksen perusteella siis ainakin Gotlannin. Tulevat tutkimukset kertonevat lisää varhaisista sukulaisistamme.
Tutkimuksen tulosten perusteella näyttää myös siltä, että vaikka maanviljelijät yleensä syrjäyttivät muut tieltänsä, näyttävät suomalaiset kuitenkin omaksuneen maanviljelyn oppimalla eikä niinkään ulkopuolelta tulleen muuttoliikkeen ja siihen sulautumisen kautta. Ehkäpä suomalaiset väistivät maanviljelijöitä muuttamalla etelämpää tänne pohjoiseen samalla omaksuen heidän elintapansa.
Suomalaisten omaleimaisuus eurooppalaisten kansojen joukossa lienee siis hyvin vanhaa perua. Se tekee meistä ainutlaatuisia ja poikkeuksellisia eurooppalaisten kansojen joukossa!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä
Evoluutioteorialla on ennustusvoimaa
Matkailu jättää jälkensä
RNA-maailma sai vahvistusta
Muinaisia kohtaamisia
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Suomalaisesta poliitikosta itsenäisenä päätöksentekijänä
Taloussanomat julkaisi mielenkiintoisen tilaston Suomen valtion velkaantumisesta. Siitä nimittäin näksee, että suomalaisten velkaantumisaste nousi aivan uudelle tasolle 1990-luvun laman aikana, eikä ole sen jälkeen oleellisesti muuttunut. Toisin sanoen valtionvelkaa ei supistettu lähellekään lamaa edeltänyttä tasoa seuranneen nousukauden aikana, vaan valtiontalous jätettiin ajelehtimaan riskialttiina kohta uusia ongelmia.
Niinpä joudumme nykyisessä taloustilanteessa tekemään rajuja ratkaisuja, jotka vaarantavat niin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kuin tulevaisuuden innovaatioiden ja kuntien rahoituspohjan tuhoamisen kautta koko osaamispohjaisen hyvinvointiyhteiskuntamme perustan.
Saimme tänään myös lukea Ilta-sanomista kuinka Sörnäisiin on rantautunut aivan uudenlainen rikosaalto, jossa jopa kokonaisia auton ovia irrotellaan ja viedään ties minne. Tekijöistä on kyllä vahva epäilys, ja epäillyn porukan tekosista löytyi kuparitodisteita jo viime kesänä. Asialle ei kuitenkaan ole varsinaisesti tehty mitään, vaan talvella rikollisaallon hellittämisen aikana ei näköjään osattu varautua tänä keväänä syntyneisiin täysin odotettavissa oleviin ilmiöihin.
Entä Kreikan tukeminen sen itse EU:n tuella aiheuttamansa laman keskellä. Rahaa maan auttamiseen käytettiin jopa 170% Kreikan bruttokansantuotteesta, mutta yhä todennäköisemmältä näyttävä lopputulos on Kreikan konkurssi ja velkojen maksamatta jättäminen. Mikäli näin kävisi, jäisi Suomelle ja muille luotottajille luottotappioiden lisäksi maksettavakseen tämän takia nousevat lainakorot.
No, nyt olemme päättäneet auttaa Espanjaa 100 miljardilla eurolla, minkä seurauksena tilanne parani hetkeksi vain palatakseen lähtötilanteeseen. Ja Kyproskin näyttäisi jo olevan jonossa. No, onneksi eurotuet voidaan tarvittaessa kuitata rahaa painamalla (eli bittejä lisäämällä), kuten Saksassa tehtiin tunnetuin seurauksin 1920-luvulla.
Kysymykseni kuuluu, mikseivät Suomenmaata johtavat poliitikot näytä ymmärtävän mitään?
Suomalainen 1990-luvun laman jälkeinen velka olisi saatu kuitatuksi Soneran ylihintaiset osakkeet myymällä, romanirikollisuutta oltaisiin voitu ehkäistä nykyistä määrätietoisemmalla poliisitoiminnalla ja Kreikan toteutumassa olevista riskeistä olisi voinut vetää johtopäätöksiä Espanjan tukipäätöksiä pohdittaessa.
Vastaan itse kysymykseeni.
Soneran tolkuttoman ylihintaisia osakkeita ei aikanaan myyty kokonaan pois, koska pelkistä myyntisuunnitelmista nousi mitään ymmärtämättömien taholta hirveä haloo.
Itäeurooppalaisperäiseen rikollisuuteen puuttumisesta taas nostaisivat mitään ymmärtämättömät maailmanparantajat hirveän haloon.
Espanjan jättämisestä ilman suomalaisia veroeuroja nostaisivat puolestaan omia etujaan ajavat ulkomaiset EU-poliitikot hirveän haloon.
Toisin sanoen suomalaiset poliitikot eivät ymmärrä mitään, koska he eivät pysty itsenäiseen ajatteluun vaan lampaan lailla pelokkaina kuuntelevat sitä, joka kovimmalla äänellä huutaa kestämätöntä näennäismoralistista paheksuntaansa. Sellaista, josta tavataan sanoa, että "tie helvettiin on silattu hyvillä aikomuksilla".
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskuntamme kipupisteet on etsittävä ja poistettava!
Kreikka ja suomalaisen politiikan rehellisyys
Köyliöläisen kunnanvaltuutetun möläys ja Jytky
Niinpä joudumme nykyisessä taloustilanteessa tekemään rajuja ratkaisuja, jotka vaarantavat niin sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden kuin tulevaisuuden innovaatioiden ja kuntien rahoituspohjan tuhoamisen kautta koko osaamispohjaisen hyvinvointiyhteiskuntamme perustan.
Saimme tänään myös lukea Ilta-sanomista kuinka Sörnäisiin on rantautunut aivan uudenlainen rikosaalto, jossa jopa kokonaisia auton ovia irrotellaan ja viedään ties minne. Tekijöistä on kyllä vahva epäilys, ja epäillyn porukan tekosista löytyi kuparitodisteita jo viime kesänä. Asialle ei kuitenkaan ole varsinaisesti tehty mitään, vaan talvella rikollisaallon hellittämisen aikana ei näköjään osattu varautua tänä keväänä syntyneisiin täysin odotettavissa oleviin ilmiöihin.
Entä Kreikan tukeminen sen itse EU:n tuella aiheuttamansa laman keskellä. Rahaa maan auttamiseen käytettiin jopa 170% Kreikan bruttokansantuotteesta, mutta yhä todennäköisemmältä näyttävä lopputulos on Kreikan konkurssi ja velkojen maksamatta jättäminen. Mikäli näin kävisi, jäisi Suomelle ja muille luotottajille luottotappioiden lisäksi maksettavakseen tämän takia nousevat lainakorot.
No, nyt olemme päättäneet auttaa Espanjaa 100 miljardilla eurolla, minkä seurauksena tilanne parani hetkeksi vain palatakseen lähtötilanteeseen. Ja Kyproskin näyttäisi jo olevan jonossa. No, onneksi eurotuet voidaan tarvittaessa kuitata rahaa painamalla (eli bittejä lisäämällä), kuten Saksassa tehtiin tunnetuin seurauksin 1920-luvulla.
* * *
Kysymykseni kuuluu, mikseivät Suomenmaata johtavat poliitikot näytä ymmärtävän mitään?
Suomalainen 1990-luvun laman jälkeinen velka olisi saatu kuitatuksi Soneran ylihintaiset osakkeet myymällä, romanirikollisuutta oltaisiin voitu ehkäistä nykyistä määrätietoisemmalla poliisitoiminnalla ja Kreikan toteutumassa olevista riskeistä olisi voinut vetää johtopäätöksiä Espanjan tukipäätöksiä pohdittaessa.
Vastaan itse kysymykseeni.
Soneran tolkuttoman ylihintaisia osakkeita ei aikanaan myyty kokonaan pois, koska pelkistä myyntisuunnitelmista nousi mitään ymmärtämättömien taholta hirveä haloo.
Itäeurooppalaisperäiseen rikollisuuteen puuttumisesta taas nostaisivat mitään ymmärtämättömät maailmanparantajat hirveän haloon.
Espanjan jättämisestä ilman suomalaisia veroeuroja nostaisivat puolestaan omia etujaan ajavat ulkomaiset EU-poliitikot hirveän haloon.
Toisin sanoen suomalaiset poliitikot eivät ymmärrä mitään, koska he eivät pysty itsenäiseen ajatteluun vaan lampaan lailla pelokkaina kuuntelevat sitä, joka kovimmalla äänellä huutaa kestämätöntä näennäismoralistista paheksuntaansa. Sellaista, josta tavataan sanoa, että "tie helvettiin on silattu hyvillä aikomuksilla".
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskuntamme kipupisteet on etsittävä ja poistettava!
Kreikka ja suomalaisen politiikan rehellisyys
Köyliöläisen kunnanvaltuutetun möläys ja Jytky
perjantai 8. kesäkuuta 2012
Evoluutioteorialla on ennustusvoimaa
Yleinen käsitys on, että erilaisten epidemioiden aikana kaikenlaiset eliöt muuttuvat vastustuskykyisemmiksi taudinaiheuttajaa vastaan, koska altteimmat yksilöt kuolevat tai ainakin kärsivät muita enemmän. Tällöin vastustuskykyiset yksilöt pääsevät siirtämään geenejään seuraavaan sukupolveen niitä tehokkaammin: tämä on moneen kertaan osoitettu oikeaksi tilanteissa, joissa luonnonvalintaan vaikuttaa käytännössä pelkästään isännän ja loisen välinen dynamiikka. Mutta maailma ei yleensä ole niin yksinkertainen, vaan ekologiset tekijät voivat vaikuttaa evoluution reunaehtoihin.
Tästä kauniin esimerkin tarjosi amerikkalainen tutkijaryhmä julkaisemalla vesikirppujen ja niitä loisivien hiivojen välisestä evolutiivisesta suhteesta tutkimuksen, jossa selvitettiin vesikirppujen ja niissä loisivan hiivan suhteita erikokoisten epidemioiden aikana.Teoreettisesti tarkasteltuna minkä tahansa eliön joutuessa loisen tai taudinaiheuttajan aiheuttaman epidemian kynsiin, syntyy valintapaine vastustuskyvyn kehittymiseen. Toisaalta perinnöllisesti vastustuskykyisillä eliöillä on todettu lähes aina olevan alhaisempi lisääntymiskyky kuin taudille alttiilla yksilöillä. Luonnonvalinnan lopullinen suunta epidemian aikana määräytyykin siten näiden kahden keskenään vastakkaisen tekijän välisenä kompromissina.
Olemassa olevien matemaattisten mallien mukaisesti epidemian laajuuden voidaan ennustaa vaikuttavan vastustuskyvyn ja lisääntymiskyvyn väliseen tasapainoon. Tämän tutkimuksen kannalta oleellisia tekijöitä ovat eliön lisääntymisresurssit ja toisaalta taudin seuraukset esimerkiksi petojen saalistuksen tehokkuutena.
Nopean lisääntymisen mahdollistavassa ympäristössä, jossa on alhainen saaliiksi joutumisen riski evoluutio kulkee matemaattisesti tarkasteltuna kohti intuitiota vastaavaa korkeampaa vastustuskykyä. Sen sijaan ympäristössä, jossa esimerkiksi ravinnon saanti rajoittaa lisääntymistä tehokkaasti ja saaliiksi joutumisen riski on suuri, matematiikka ennustaa evoluution kulkevan intuition vastaisesti kohti lisääntynyttä taudinalttiutta (eli tehokkaampaa lisääntymiskykyä).
Amerikkalaisten tutkimista eliöistä loinen eli hiiva saattaa pahan epidemian aikana tartuttaa jopa 60% vesikirpuista, jotka tartunnan saatuaan kuolevat terveitä yksilöitä nopeammin ja joutuvat myös kalojen saaliiksi muita helpommin. Lievemmissä epidemioissa tartunnan saaneiden vesikirppujen osuus on luonnollisesti alhaisempi.
Yksittäisen vesikirpun riski saada hiivainfektio epidemian aikana on suoraan verrannollinen sen syömän ruuan määrään: mitä vähemmän vesikirppu syö, sitä pienempi on sen riski saada tartunta. Toisaalta nämä hiivalta suojassa olevat vähän syövät vesikirput saavat vähemmän energiaa ja siten myös lisääntyvät heikommin. Vesikirpun ja hiivan väliseen suhteeseen liittyy siis erittäin selviä vastakkaisia valintapaineita koska hiivaresistenssi ja lisääntymistehokkuus toimivat evolutiivisesti ajateltuna toisiaan vastaan.
Edelle linkittämässäni tutkimuksessa amerikkalaiset tutkijat selvittivät mitä tapahtuu vesikirppujen taudinalttiudelle hiivainfektion aikana erilaisissa järvissä. He tutkivat seitsemän järveä, joista kuudessa havaittiin hiiva-epidemian seurauksena merkittävä hiiva-alttiuteen liittyvä muutos.
Kolmessa vähäkalaisessa mutta runsasravinteisessa järvessä vesikirput muuttuivat odotusten mukaisesti hiivalle vastustuskykyisemmiksi epidemian aikana. Toisin sanoen alkoivat syödä aiempaa vähemmän. Sen sijaan kolmessa paljon kaloja sisältävässä mutta vähäravinteisessa järvessä epidemia jäi vähäiseksi, jolloin vesikirput muuttuivat odotusten vastaisesti aiempaa alttiimmiksi hiivalle (vesikirput siis alkoivat syödä aiempaa enemmän).
Kolmessa vähäkalaisessa mutta runsasravinteisessa järvessä vesikirput muuttuivat odotusten mukaisesti hiivalle vastustuskykyisemmiksi epidemian aikana. Toisin sanoen alkoivat syödä aiempaa vähemmän. Sen sijaan kolmessa paljon kaloja sisältävässä mutta vähäravinteisessa järvessä epidemia jäi vähäiseksi, jolloin vesikirput muuttuivat odotusten vastaisesti aiempaa alttiimmiksi hiivalle (vesikirput siis alkoivat syödä aiempaa enemmän).
Tutkimuksen tulokset siis osoittivat, että mikäli epidemian laajuus ei perustu pelkästään loisen ja isäntäeliön suhteen dynamiikkaan vaan muihin tekijöihin (tässä vesikirppuja saalistavien kalojen määrä ja järven ravinteisuus), saattaa isäntäeliön vaste epidemiaan itse asiassa olla loisalttiuden kasvaminen. Näin se tuli vahvistaneeksi matemaattisten mallien ennustaman intuition vastaisen tilanteen täsmälleen oikein.
Nostin tämä esille siksi, että evoluution kuulee usein olevan "vain teoriaa" (jossa teoria-sanaa ei käytetä sen tieteellisessä merkityksessä), ikään kuin se ei olisi tieteellistä tietoa. Kuten tässäkin referoidusta tutkimuksesta näemme, evoluution toiminta noudattaa matemaattisia tunnettuihin periytymismekanismeihin perustuvia loogisia lainalaisuuksia - kunhan kaikki asiaan vaikuttavat tekijät vain on osattu huomioida. Siten evoluutioteoria ei ole "vain teoriaa", vaan sillä on ennustusvoimaa, joka on yksi tieteellisen teorian tärkeimmistä ominaisuuksista. Tätä ominaisuutta ei ole vaihtoehtoisilla elämän monimuotoisuuden selitysmalleilla.
Nostin tämä esille siksi, että evoluution kuulee usein olevan "vain teoriaa" (jossa teoria-sanaa ei käytetä sen tieteellisessä merkityksessä), ikään kuin se ei olisi tieteellistä tietoa. Kuten tässäkin referoidusta tutkimuksesta näemme, evoluution toiminta noudattaa matemaattisia tunnettuihin periytymismekanismeihin perustuvia loogisia lainalaisuuksia - kunhan kaikki asiaan vaikuttavat tekijät vain on osattu huomioida. Siten evoluutioteoria ei ole "vain teoriaa", vaan sillä on ennustusvoimaa, joka on yksi tieteellisen teorian tärkeimmistä ominaisuuksista. Tätä ominaisuutta ei ole vaihtoehtoisilla elämän monimuotoisuuden selitysmalleilla.
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Vielä Hyvinkään tragediasta
Kirjoitin jokin aika sitten kannanoton Hyvinkään tragedian seurauksista. Siinä yhteydessä en edes maininnut aseiden kieltovaatimuksia. Tämän tein syistä, jotka varsin hyvin ilmenevät Jussi Halla-ahon tapaukseen liittyvästä kirjoituksesta, johon Meri Valkama vastasi täällä saadakseen vain karvaasti maistaa loogisen ja asiaperusteisen argumentaation voimaa.
En ryhdy referoimaan tämän muissa blogeissa käydyn keskustelun yksityiskohtia, vaan totean ainoastaan, että suosittelen kaikkien kolmen kirjoituksen lukemista jokaiselle argumentaatiosta nauttivalle miehelle ja naiselle. Niistä tuleee hakematta mieleen Väinämöisen ja Joukahaisen kuuluisa mittely, jonka seurauksena Aino-parka päätyi omaan peruuttamattoman surulliseen ratkaisuunsa.
Sen sijaan toistan tähän Halla-ahon loogisesti perustellut ratkaisumallit: jos Suomessa halutaan vähentää henkirikoksia "kunnialliselle" länsieurooppalaiselle tasolle, aseilla ei ole mitään merkitystä. Sen sijaan henkirikokset ovat alkoholi- ja sosiaalipoliittinen sekä kriminaalipoliittinen ongelma. Nämä siis ovat niitä yhteiskunnan toimialoja joihin meidän tulisi paneutua tyypillisten suomalaisten henkirikosten estämiseksi.
Hyvinkään tapaus on kuitenkin epätyypillinen suomalainen henkirikos. Senkään takana ei liene aseiden helppo saatavuus, mutta eivät välttämättä muutkaan edellä mainitut tekijät, vaan mahdollisesti jotkin toistaiseksi tuntemattomat seikat. Niihin ei ole päästy kiinni aiempien mahdollisesti samantapaisista tekijöistä johtuneiden koulumurhien kautta jo senkään takia, että tekijät tappoivat lopulta itsensä.
Sen sijaan tällä kertaa, ampujan jäätyä henkiin, rikostutkijoille jää mahdollisuus päästä kiinni itse tekijän ajatusmaailmaan. Toivottavasti sieltä löytyy selityksiä, jotka yhdessä toivomani muun tutkimuksen kanssa auttavat meitä korjaamaan niitä syitä, jotka ovat johtaneet jo useamman suomalaisen nuoren peruuttamattomiin tekoihinsa. Tämä on tärkeää, sillä yksikin järjettömällä väkivallanteolla tulevaisuutensa pilannut, saati teon uhrina kuollut, nuori on liikaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskuntamme kipupisteet on etsittävä ja poistettava!
Väkivaltarikollisten ja muiden ihmisoikeuksista
Ratkaistaanko talousongelmat laillistamalla perheväkivalta?
En ryhdy referoimaan tämän muissa blogeissa käydyn keskustelun yksityiskohtia, vaan totean ainoastaan, että suosittelen kaikkien kolmen kirjoituksen lukemista jokaiselle argumentaatiosta nauttivalle miehelle ja naiselle. Niistä tuleee hakematta mieleen Väinämöisen ja Joukahaisen kuuluisa mittely, jonka seurauksena Aino-parka päätyi omaan peruuttamattoman surulliseen ratkaisuunsa.
Sen sijaan toistan tähän Halla-ahon loogisesti perustellut ratkaisumallit: jos Suomessa halutaan vähentää henkirikoksia "kunnialliselle" länsieurooppalaiselle tasolle, aseilla ei ole mitään merkitystä. Sen sijaan henkirikokset ovat alkoholi- ja sosiaalipoliittinen sekä kriminaalipoliittinen ongelma. Nämä siis ovat niitä yhteiskunnan toimialoja joihin meidän tulisi paneutua tyypillisten suomalaisten henkirikosten estämiseksi.
Hyvinkään tapaus on kuitenkin epätyypillinen suomalainen henkirikos. Senkään takana ei liene aseiden helppo saatavuus, mutta eivät välttämättä muutkaan edellä mainitut tekijät, vaan mahdollisesti jotkin toistaiseksi tuntemattomat seikat. Niihin ei ole päästy kiinni aiempien mahdollisesti samantapaisista tekijöistä johtuneiden koulumurhien kautta jo senkään takia, että tekijät tappoivat lopulta itsensä.
Sen sijaan tällä kertaa, ampujan jäätyä henkiin, rikostutkijoille jää mahdollisuus päästä kiinni itse tekijän ajatusmaailmaan. Toivottavasti sieltä löytyy selityksiä, jotka yhdessä toivomani muun tutkimuksen kanssa auttavat meitä korjaamaan niitä syitä, jotka ovat johtaneet jo useamman suomalaisen nuoren peruuttamattomiin tekoihinsa. Tämä on tärkeää, sillä yksikin järjettömällä väkivallanteolla tulevaisuutensa pilannut, saati teon uhrina kuollut, nuori on liikaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskuntamme kipupisteet on etsittävä ja poistettava!
Väkivaltarikollisten ja muiden ihmisoikeuksista
Ratkaistaanko talousongelmat laillistamalla perheväkivalta?
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Yhteiskuntamme kipupisteet on etsittävä ja poistettava!
Yhtenä Hyvinkään ikävien tapahtumien seuraksena on ollut keskustelu yhteiskunnan arvoista. Eniten huomiota on saanut sisäasiainministeri Päivi Räsänen, joka ilmaisi käsityksenään, että "Kristittynä ajattelen, että kyllä me tarvitaan tässä yhteiskunnassa paljon rukousta esivallan puolesta, tämän yhteiskunnan puolesta, toinen toistemme puolesta" sekä "on ihan selvää, että totta kai ne arvot vaikuttavat."
Räsäsen kommentti on herättänyt keskustelua: esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki hyökkäsi Räsästä vastaan väittämällä, että "Päivi Räsänen on sekoittanut uskonnon ja politiikan". Olen Paavon kanssa pitkälti samaa mieltä siitä, ettei politiikan ja uskonnon sekoittaminen hallintotoimenpiteissä ole mitenkään hyväksyttävää. Esimerkiksi erilaiset lait tai käytännöt johonkin uskontoryhmään kuulumisen tai kuulumattomuuden perusteella olisivat kerta kaikkiaan mahdoton ajatus hyväksyttäväksi.
Edelle kirjoittamastani huolimatta olen kokonaisuuden osalta jyrkästi eri mieltä Arhinmäen kanssa: eihän Räsänen tehnyt mitään hallintotoimenpidettä, vaan toi ainoastaan esille mielipiteensä ongelman syistä ja mahdollisesta ratkaisusta. Minusta Räsäsellä on tähän täysi oikeus, ja poliitikkona jopa lähes velvollisuus, enkä mitenkään voi hyväksyä sitä, että hänen pitäisi salata mielipiteensä uskonnollisen maailmankuvan yhteiskunnallisesta merkityksestä. Päin vastoin - puolustan ehdottomasti ministerin oikeutta tuoda esiin mikä tahansa mielipiteensä, kunhan se ei ole solvaava, syrjivä tai muuten selvästi laiton.
Arhinmäkeä älyllisemmin Räsäsen väitteeseen otti kantaa tiedemies ja tieteen ansioitunut popularisoija professori Esko Valtaoja, joka totesi, että tilastojen valossa ihmisten uskonnollisuus pikemminkin lisää kuin vähentää yhteiskunnan väkivaltaisuutta. Tai suoraan lainaten: "yhtä hyvin voisin heittää asian päälaelleen ja sanoa, että jos kaikki luopuisivat uskonnosta, väkivalta katoaisi maailmasta".
Valtaojan näkemykseen on aika helppo yhtyä, sillä hänen esille tuomansa puhtaan tilastotiedon lisäksi konkretiaa tarjoaa vaikkapa se, että kristinusko on länsimaisittain poikkeuksellisen vankalla pohjalla väkivaltaisuudestaan tunnetussa Yhdysvalloissa. Ja eihän kansan uskonnollisuus ole vuosisatojen kuluessa estänyt Italian mafiankaan toimintaa.
Laajemmin uskonnollisuuden merkitystä voidaan tarkastella vaikkapa teokraattisen Iranin väkivaltatilanteella tai kaikilla niillä konflikteilla, joiden yhtenä taustatekijänä on eri väestöryhmien toisistaan poikkeava uskonto (Jugoslavia, Nigeria, Irakin valtapolitiikka jne..).
Hyvinkään murhien jälkeen perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola puolestaan nosti esiin, että tällaisten nuorten ihmisten tekemien hirmutekojen taustalla ovat riittämättömät resurssit koululaisten mielenterveysongelmien huolehtimiseksi ja että vastuu pahoinvoinnin lopettamisesta kuuluu eduskunnalle. Mielestäni hän saattaa hyvinkin olla oikeassa, mutta vain puolimatkassa sillä akuutin kriisin korjauskeinot eivät nyt riitä, vaan väkivallantekoihin johtavat yhteiskunnan pohjavireet on kaivettava esille.
Kestävien ratkaisujen etsimiseksi kaivataan rehellistä keskustelua siitä, mikä muutos yhteiskunnassamme on johtanut näihin tekoihin. Eli mistä nämä kauhutapahtumat pohjimmiltaan nousevat. Siinä mielessä niin Päivi Räsäsen kuin myös Timo Soinin virtuaalimaailman merkitystä pohtivat esiintulot ovat tervetulleita vaikka ei niiden johtopäätöksiä hyväksyisikään.
Tässä tilanteessa yksi erittäin oleellinen toimenpide olisi puolueettoman tutkimustiedon hankkiminen. Ehdotankin niin sisäasiainministeri Räsäselle, puheenjohtaja Arhinmäelle, oppositiojohtaja Soinille kuin muillekin asiasta kiinnostuneille päättäjillemme vähintään viiden miljoonan euron tutkimusohjelman perustamista Suomen Akatemian kautta. Ohjelman ainoana tarkoituksena olisi selvittää avoimin mielin, ilman minkäänlaisia ennakkoasenteita ja perin pohjin suomalaisen nuorison nykytilanne sekä heidän hyvin- ja pahoinvointinsa edellytykset.
Tutkimusohjelman jälkeen kehotan poliitikkoja edelleenkin tutustumaan saavutettuihin tuloksiin ja päättävän vielä suuremmasta rahallisesta investoinnista, jolla havaitut kipupisteet ja ongelmat poistetaan - olivat ne kuinka yllättäviä, poliittisesti epäkorrekteja tai hankalia tahansa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demarinuorten jäsenrekisterissä ilmaa
Lapsille parempi tulevaisuus!
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?
Räsäsen kommentti on herättänyt keskustelua: esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki hyökkäsi Räsästä vastaan väittämällä, että "Päivi Räsänen on sekoittanut uskonnon ja politiikan". Olen Paavon kanssa pitkälti samaa mieltä siitä, ettei politiikan ja uskonnon sekoittaminen hallintotoimenpiteissä ole mitenkään hyväksyttävää. Esimerkiksi erilaiset lait tai käytännöt johonkin uskontoryhmään kuulumisen tai kuulumattomuuden perusteella olisivat kerta kaikkiaan mahdoton ajatus hyväksyttäväksi.
Edelle kirjoittamastani huolimatta olen kokonaisuuden osalta jyrkästi eri mieltä Arhinmäen kanssa: eihän Räsänen tehnyt mitään hallintotoimenpidettä, vaan toi ainoastaan esille mielipiteensä ongelman syistä ja mahdollisesta ratkaisusta. Minusta Räsäsellä on tähän täysi oikeus, ja poliitikkona jopa lähes velvollisuus, enkä mitenkään voi hyväksyä sitä, että hänen pitäisi salata mielipiteensä uskonnollisen maailmankuvan yhteiskunnallisesta merkityksestä. Päin vastoin - puolustan ehdottomasti ministerin oikeutta tuoda esiin mikä tahansa mielipiteensä, kunhan se ei ole solvaava, syrjivä tai muuten selvästi laiton.
Arhinmäkeä älyllisemmin Räsäsen väitteeseen otti kantaa tiedemies ja tieteen ansioitunut popularisoija professori Esko Valtaoja, joka totesi, että tilastojen valossa ihmisten uskonnollisuus pikemminkin lisää kuin vähentää yhteiskunnan väkivaltaisuutta. Tai suoraan lainaten: "yhtä hyvin voisin heittää asian päälaelleen ja sanoa, että jos kaikki luopuisivat uskonnosta, väkivalta katoaisi maailmasta".
Valtaojan näkemykseen on aika helppo yhtyä, sillä hänen esille tuomansa puhtaan tilastotiedon lisäksi konkretiaa tarjoaa vaikkapa se, että kristinusko on länsimaisittain poikkeuksellisen vankalla pohjalla väkivaltaisuudestaan tunnetussa Yhdysvalloissa. Ja eihän kansan uskonnollisuus ole vuosisatojen kuluessa estänyt Italian mafiankaan toimintaa.
Laajemmin uskonnollisuuden merkitystä voidaan tarkastella vaikkapa teokraattisen Iranin väkivaltatilanteella tai kaikilla niillä konflikteilla, joiden yhtenä taustatekijänä on eri väestöryhmien toisistaan poikkeava uskonto (Jugoslavia, Nigeria, Irakin valtapolitiikka jne..).
Hyvinkään murhien jälkeen perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola puolestaan nosti esiin, että tällaisten nuorten ihmisten tekemien hirmutekojen taustalla ovat riittämättömät resurssit koululaisten mielenterveysongelmien huolehtimiseksi ja että vastuu pahoinvoinnin lopettamisesta kuuluu eduskunnalle. Mielestäni hän saattaa hyvinkin olla oikeassa, mutta vain puolimatkassa sillä akuutin kriisin korjauskeinot eivät nyt riitä, vaan väkivallantekoihin johtavat yhteiskunnan pohjavireet on kaivettava esille.
Kestävien ratkaisujen etsimiseksi kaivataan rehellistä keskustelua siitä, mikä muutos yhteiskunnassamme on johtanut näihin tekoihin. Eli mistä nämä kauhutapahtumat pohjimmiltaan nousevat. Siinä mielessä niin Päivi Räsäsen kuin myös Timo Soinin virtuaalimaailman merkitystä pohtivat esiintulot ovat tervetulleita vaikka ei niiden johtopäätöksiä hyväksyisikään.
Tässä tilanteessa yksi erittäin oleellinen toimenpide olisi puolueettoman tutkimustiedon hankkiminen. Ehdotankin niin sisäasiainministeri Räsäselle, puheenjohtaja Arhinmäelle, oppositiojohtaja Soinille kuin muillekin asiasta kiinnostuneille päättäjillemme vähintään viiden miljoonan euron tutkimusohjelman perustamista Suomen Akatemian kautta. Ohjelman ainoana tarkoituksena olisi selvittää avoimin mielin, ilman minkäänlaisia ennakkoasenteita ja perin pohjin suomalaisen nuorison nykytilanne sekä heidän hyvin- ja pahoinvointinsa edellytykset.
Tutkimusohjelman jälkeen kehotan poliitikkoja edelleenkin tutustumaan saavutettuihin tuloksiin ja päättävän vielä suuremmasta rahallisesta investoinnista, jolla havaitut kipupisteet ja ongelmat poistetaan - olivat ne kuinka yllättäviä, poliittisesti epäkorrekteja tai hankalia tahansa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demarinuorten jäsenrekisterissä ilmaa
Lapsille parempi tulevaisuus!
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?