Kansakuntamme edesmenneen preidentti J.K. Paasikiven mukaan "tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku". Jokainen lienee kuullut tämän lauseen ja uskoisin että näkemykseen on kaikkien suomalaisten helppo yhtyä. Vai onko sittenkään?
Älyllinen epärehellisyys tarkoittaa sitä, että ihminen ei hyväksy tosiasioita sellaisinaan, vaan muuntaa tai värittää ne omien tarpeidensa tai toiveidensa mukaisiksi siitä huolimatta että käytettävissä on kaikki tarpeellinen tieto ja ymmärrys asioiden oikean laidan käsittämiseksi. Älyllistä epärehellisyyttä voisi kutsua myös puolueellisuudeksi tai subjektiivisuudeksi, ja itseen kohdistettuna itsepetokseksi.
Otan älyllisestä epärehellisyydestä ensimmäisen esimerkkini Helsingistä. Kaupunginvaltuutettu Maija Anttila (sd) nimittäin kirjoitti 21.4.2010 kolumnin, jossa hän kertoi tapauksesta, jossa kaksi Suomeen varsin hyvin integroitunutta Afrikkalaistaustaista maahanmuuttajaa oli pahoipidelty. Pahoinpitelijöitä Anttila kuvasi mm. nahkatakkisiksi ja huligaaneiksi. Jokainen tapauksesta tietämätön lukija kuvitteli automaattisesti, että suomalaiset rasistit olivat pahoinpitelyn takana.
Tämän ikävän ja vastenmielisen tapauksen seurauksena Anttila totesi kolumnissaan että "on tullut aika laittaa rajat väkivallan kasvulle". Tähän on minunkin helppo yhtyä. Edelleen Anttila jatkaa että meidän "pitäisi avata kaikki ennakkoluulot ja väärinkäsitykset, katsottava totuutta silmiin, miten maailma muuttuu ja meidän on osattava muuttua sen mukana".
Koko kirjoituksen kontekstin huomioiden Anttila siis tarkoitti että suomalaisen valtaväestön pitäisi valtuutetun mukaan muuttaa ajatuksiaan ja käyttäytymistään tapauksen seurauksena. Vaatimuksesta tekee älyllisesti epärehellisen se, että teon takana eivät saatavilla olevan tiedon mukaan olleet suomalaiset, vaan syyllisiä olivat Balkanin alueelta saapuneet maahanmuuttajat. Tämän Anttila mitä todennäköisimmin tiesi; tai ainakin hänen olisi pitänyt tietää, koska kirjoitti aiheesta julkisuuteen.
Toisen esimerkin älyllisestä epärehellisyydestä tarjoaa jo aiemmin käsittelemäni ilmastonmuutostiedottaminen. Kuten osoitin, on aiheesta mediassa helposti kaikkien saatavilla olevaa tietoa ilmeisen tarkoituksellisesti suodatettu yleisen mielipiteen muokkaamistarkoituksessa. Ymmärrän kyllä että tiedon yhdenmukaistamisella pyritään saamaan päättäjät torjumaan ennustetun ilmastonmuutoksen uhkaa, mutta toisaalta sekä tutkijan että toimittajan etiikkaan kuuluu ajatus rehellisyydestä asioiden esittämisessä. Erinäisten skandaalien kautta tämä epärehellisyys johti Kööpenhaminan kokouksen epäonnistumiseen ja luultavasti myös tutkijoiden uskottavuuden vähenemiseen kansalaisten keskuudessa.
Kolmannen esimerkin älyllisestä epärehellisyydestä voisin ottaa vaikka eräästä alkoholismia sairastavasta sukulaisestani, joka oli ollut kuivilla vajaan vuoden. Se päättyi, kun eräs entinen ryyppykaveri tuli käymään ja ehdotti yhden illan ryyppäjäisiä. Eihän siitä kukaan kuitenkaan saisi tietää. Sukulaiseni uskoi vasten parempaa tietoaan, että olisi pystynyt sillä kertaa hallitsemaan tilanteen seuraavana aamuna ja tuli puhutuksi ympäri. Jokainen alkoholisteja tunteva tietää miten tarina jatkui tästä eteenpäin.
Älyllinen epärehellisyys eri muodoissaan on Paasikiven ajatusta tulkitakseni "monenlaisen typeryyden alku". Jostain syystä ihmiset näyttävät kuitenkin usein olevan taipuvaisia itsepetokseen tai valikoivaan tosiasioiden esittelyyn kun siitä näyttäisi olevan jotain hyötyä itselle.
Vaarallisimmillaan tilanne on silloin kun motiivina on oman maailmankuvan pönkittäminen. Jos rehelliset argumentit eivät puolla varastamista, väkivaltaa tai rasismia, voi oikeutusta haluamalleen teolle hakea monenlaisista osatotuuksista. Samalla tavoin voidaan osatotuuksien avulla perustella poliittisten päämäärien ajamista, kuten vaikkapa valtuutettu Anttila ensimmäisessä ja ilmastotutkijat sekä -toimittajat toisessa esimerkissäni.
Tosiasioista lipeämistä kaikenlaisessa päätöksenteossa on kuitenkin syytä hätkähtää aina, sillä vajavaiselle tai väritetylle tiedolle perustuvat ratkaisut ovat usein huonoja. Esimerkkinä vaikka uuden yrityksen perustaminen saturoituneille markkinoille tai rautatien rakentaminen puutteellisten tarveselvitysten varaan.
Itse asiassa historia osoittaa vallanhimoon yhdistyneen älyllisen epärehellisyyden johtaneen pahimmillaan katastrofeihin. Koska natsikortti on liian kulunut en muistuta tässä yhteydessä saksalaisten suhtautumisesta juutalaisiin 1930- ja 1940-luvuilla, mutta huomautan venäläisen geneetikon Lysenkon viljakasvien jalostukseen liittyvistä tutkimuksista, jotka osaltaan edesauttoivat Neuvostoliiton vaikeuksia ruokahuollossa ja ylipäänsä perinnöllisyystieteen alalla.
Suomen osalta mainitsen neljänkymmenen vuoden takaisten äärikommunistien kritiikittömän suhteen Neuvostoliittoon. Se olisi pahimmillaan voinut syöstä Suomen osaksi niin sanottua työläisen paratiisia, jonka vallan seurauksia edelleen korjataan laajoilla alueilla itäisessä ja keskisessä Euroopassa, Venäjällä ja Aasiassa.
Jotta älyllisen epärehellisyyden saldo ei jäisi poliittisesti yksipuoliseksi, palautan lisäksi lukijan mieleen George W. Bushin mainion päätöksen Guantanamon vankilasta, jota ei voinut perustaa USA:n maaperälle, koska silloin vankien kohtelussa olisi pitänyt noudattaa maan omia lakeja. Vankeja ei myöskään voinut kutsua sotavangeiksi, koska silloin heihin olisi voinut soveltaa Geneven sopimusta. Epäilen että Guantanamon koko tarina ei ole ollut omiaan vähentämään ääri-islamilaisuuden kaikupohjaa muslimimaailmassa.
Yhteenvetona totean, että maailma näyttäisi olevan täynnä esimerkkejä siitä, miten tosiasioiden tunnustamatta jättäminen on johtanut huonoon lopputulokseen. Siksi suosittelen niin itselleni kuin arvoisalle blogini lukijalle silmien ja korvien auki pitämistä älyllisen epärehellisyyden ja muunkinlaisen valehtelun varalta. Sellaista havaitessaan on syytä pysähtyä, tehdä tarvittavat johtopäätökset sekä palata Paasikiven viitoittamalle polulle. Ja demokraattista valtaa käytettäessään eli äänestyskopissa on kansalaisen luonnollisesti vältettävä antamasta tukeaan älylliseen epärehellisyyteen sortuneelle ehdokkaalle tai puolueelle.
Joo, kun kaikki keinot on käytetty, kannattaa kokeilla rehellisyyttä.
VastaaPoista