Nykyajan kansainvaelluksesta

Tällä viikolla on lehdistö ollut täynnä maahanmuuttoon liittyviä uutisia ja juttuja. Niitä on käsittämättömällä tavalla yhdistänyt pinnallisuus, tunteenomaisuus ja perustelemattomat mielipiteet. Jopa Helsingin Sanomien teettämän mielipidetiedustelun kysymyksenasettelu oli älytön, eikä erotellut toisitaan mitenkään eri maahanmuuttajaryhmiä (esimerkiksi korkeasti koulutetut toihin saapuvat, vähän koulutetut töihin saapuvat, pakolaiset, turvapaikanhakijat, suomalaisten puolisot, eri maahanmuuttajaryhmien perheenyhdistämiset jne...). Tähän turhautuneena tein pienen ajatusretken maahanmuuton perussyihin.

Somalian väkiluku vuonna 2009 oli noin 10 miljoonaa ihmistä. Vastaavasti maan väestönkasvu oli noin 3,38%. Irakin vastaavat luvut olivat 24 miljoonaa (vuonna 2002) ja 2,7% (2005). Komanneksi esimerkiksi otan Nigerian, jonka väkiluku oli vuonna 2009 noin 155 miljoonaa ja väestönkasvu 2,38%. Mikäli näiden lukujen pohjalta lasketaan maiden väestömäärän tulevaisuutta päädytään siihen, että vuonna 2050 näiden maiden nykyisen (2010) noin 200 miljoonan ihmisen väestö tulee lisääntymään noin 530 miljoonaan ihmiseen. Kun kaikissa kolmessa esimerkkimaassa väestön olosuhteet ovat jo nyt ankeat, voidaan hyvällä syyllä kysyä mitä tästä seuraa? Pysyykö tämä väestö kotimaissaan, vai pyrkivätkö he entistä suuremmin joukoin siirtymään sieltä pois paremman elintason toivossa?

Yhden vastauksen voimme ehkä löytää Suomen historiasta. Suomen väestö kasvoi vuosina 1810 - 1850 vaatimattomasta 863 tuhannesta noin 1,6 miljoonaan. Tänä aikana väestö myös selkeästi eriarvoistui talonpoikaisen yhteisön jäädessä aiempaa pienemmäksi osaksi koko väestöstä: heidän alapuolelleen syntyi suuri tilattomien joukko.

Suomen vaurain osa 1700-luvulla oli Etelä-Pohjanmaa. Siellä maata omistavat talonpojat saavuttivat uusien taloudellisten mahdollisuuksien seurauksena ennennäkemätöntä vaurautta. Tilattomiksi jääville nuorille elämä ei kuitenkaan tarjonnut suurta tulevaisuutta, vaan heidän yhteiskunnallinen asemansa painui alas.

Kun 1800-luvulla maakunnan asema alkoi vielä heiketä polarisoitui tilanne entisestään, etenkin kun väestönkasvu paisui alenevan kuolleisuuden seurauksena valtaviin mittoihin.Tämän seurauksena maakuntaan syntyi puukkojunkkarikausi, jolloin tekemistä vailla olevat nuoret miehet hakivat paikkaansa ja kanssaihmisten kunnioitusta muilla keinoin. Sen seurauksena 1800-luvun keskivaiheet olivat poikkeuksellisen rauhattomat. Tämä kehitys olisi voinut päättyä räjähdykseen hiukan samalla tavalla kuin vuonna 1918 kehityksessään hiukan perässä tulleessa muussa Suomessa. Etelä-Pohjanmaalla paineet kuitenkin helpottivat 1800-luvun lopulla, kun maakunnan liikaväestölle syntyi purkautumistie siirtolaisuuden kautta. Niinpä Etelä-Pohjanmaalta siirtyi Amerikkaan enemmän väestöä kuin Suomen mistään muusta osasta.

Suomen ja etenkin Etelä-Pohjanmaan historiasta voimme oppia sen yksinkertaisen asian, että väestön kasvaessa nopeammin kuin talous syntyy helposti levottomuutta aiheuttavia nuorisojoukkoja. Näin on käynyt muuallakin kuin Etelä-Pohjanmaalla. Ja nähdäkseni tämä on merkittävästi kymmeniä vuosia sitten päättynyttä imerialistista kautta suurempi tekijä Somalian, Nigerian ja Irakin levottomuuksiin.

Tarkastelemieni Afrikan ja Lähi-Idän maiden tilanne seuraa nähdäkseni varsin hyvin Etelä-Pohjanmaan 1800-luvun kehitystä. Se on nyt siinä vaiheessa, että liikaväestö on alkanut purkautua maan rajojen ulkopuolelle. Niinpä etenkin länsimaiden rajoille ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksiin ilmaantuu yhä suurempia määriä hakijoita. Sen seurauksena pelkästään Suomessa asui maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan viime vuonna (2009) vakituisesti 5549 somalialaista, 3956 irakilaista ja 1148 nigerialaista. Vastaavasti uusia turvapaikanhakijoita oli Somaliasta 1180, Irakista 1195 ja Nigeriasta 131 henkilöä.

Jos ja kun näiden kolmen maan väkiluku tulee kasvamaan yli 2,5 kertaiseksi seuraavan neljän vuosikymmenen aikana, on selvää että olosuhteiden säilyessä nykyisinä kansainvaellus kasvaa ennenäkemättömiin mittoihin. Sellaisella on varmasti seurauksensa.

Suomalaiset siirtolaiset menestyivät varsin hyvin voimakkaassa taloudellisessa nousussa olevassa USA:ssa, jonka kehitys tarjosi eteläpohjalaisille ja muille siirtolaisille laillisen tien menestyä, saavuttaa muiden arvostusta ja osallistua itse talouskasvun tekemiseen. Afrikasta ja Lähi-Idästä länsimaihin suuntautuvan kansainvaelluksen suuri kysymys kuuluukin, että kykeneekö taantuva Eurooppa tarjoamaan vastaavan tilaisuuden tänne saapuville maahanmuuttajille? Mikäli näin ei tapahdu, eivät maahanmuuttajat saavuta uusissa kotimaissaan menestystä eivätkä muiden kunnioitusta. Eivätkä he silloin myöskään tule kasvattamaan uusien kotimaidensa vaurautta, vaan ainoastaan siirtämään lähtömaidensa ongelmia uusiin kotimaihinsa.

Tämänhetkinen kehitys kaikkialla Euroopassa (esimerkiksi rauhattomuus Malmössä, poliitikkojen murhat Hollannissa, raiskaukset Norjassa tai ravintoloiden reviiririidat Suomessa; listaa voisi jatkaa todella pitkään) näyttää vahvasti menevän kohti jälkimmäistä kehityskulkua; minkä seurauksena Eurooppa uhkaa muuttua aiempaa rauhattomammaksi. Tästä tilanteesta saati sen pahenemisesta eivät hyödy tietenkään alkuperäiset eurooppalaiset, mutta eivät myöskään maahanmuuttajat.

Toivoisinkin eurooppalaisten poliittisten päättäjien uskaltavan kohdata Afrikan ja Lähi-Idän liiallisesta väestönkasvusta johtuvan kansainvaelluksen silmät auki, rehellisenä ja tosiasiat tunnustaen. Vain siltä pohjalta voidaan ongelma ratkaista, mikäli se on ratkaistavissa. Tämänviikkoisten lehtikirjoitusten kaltaisella tunteenomaisella lähestymistavalla voidaan ainoastaan varmistaa epäonnistuminen tämän haasteen edessä.