perjantai 16. lokakuuta 2026

Ahmed muistutti nykyisen hallituspohjan jatkamisen tärkeydestä

Ilta-Sanomat kertoi, että Ahmed Dhaif Saadoon Al-Khalfah on tuomittu kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeän raiskauksen yrityksestä. Suomalaisen tavan mukaan rangaistuksen pituutta lyhennettiin miehen aiempien raiskaustuomioiden ja huumausainerikoksen takia. 

Uutena piirteenä tähän tapaukseen liittyy se, että Ahmed oli oikeudessa väittänyt ihmisten tehtailevan kuljettajista rikosilmoituksia, koska Yango-taksilla on huono maine. Perusteluksi hän oli keksinyt, että naiset voivat siten "saada rahaa ja turvata tulevaisuutensa".

Tapaus on jälleen yksi esimerkki siitä, miten Suomessa ja Euroopan Unionissa harjoitettu järjetön maahanmuuttopolitiikka on muuttanut yhteiskuntaa. Ja osoittaa, että jokainen vuosi ennen helposti nähtävän ongelman korjaamista lisää sen hintaa suomalaisille – ja erityisesti naisille. 

* * *

Ahmedin tapaus on tietenkin vain yksittäistapaus, joka osoittaa ongelman, jota suomalaisessa politiikassa on hyssytelty aina viime eduskuntavaaleihin asti. Silloin asiassa tapahtui muutos ja maahan saatiin hallitus, joka ryhtyi korjaamaan sen syitä. 

Kolmessa ja puolessa vuodessa ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi ihmeitä, vaan kyse on pikemminkin ollut vain maahanmuuton pahimpiin ongelmiin kohdistuvasta korjaussarjasta. Näin siksi, että tähän mennessä vain oleskelulupien ehtoja on kiristetty, kansainvälinen suojelu on muutettu luonteeltaan väliaikaiseksi, Suomen kansalaisuuden saamisen ehtoja on kiristetty, säilöönoton enimmäiskesto on pidentynyt, maahantulokieltoa on kiristetty, on otettu käyttöön rajamenettely ja vastaanottorahaa on pienennetty. 

Näiden lisäksi olisi syytä tehdä monia muita uudistuksia, jotka vähentäisivät heikkolaatuisten maahanmuuttajien kiinnostusta Suomeen. Sellainen olisivat esimerkiksi sosiaaliturvan ja takuueläkkeiden sitominen Suomen kansalaisuuteen ja vakavia rikoksia tehneiden maahanmuuttajien lakisääteinen karkottaminen Suomen rajojen ulkopuolelle. 

* * *

Heikkolaatuisen maahanmuuton lisäksi Suomella on myös toinen ongelma: se on julkisen sektorin kestämättömän suuri koko. Tai pikemminkin sen aiheuttama taloudellinen epätasapaino. Sen seurauksena valtio velkaantuu vuosittain noin kymmenen miljardin euron vauhdilla. 

Tämä kehitys oli syy sille, että Petteri Orpon (kok) hallitus on tehnyt valtion kuluihin paljon miesten  parranpärinää ja naisten nalkutusta ruokkineita leikkauksia. Siinäkään ei kyse ole kuin hyvästä alusta, sillä Suomen valtion velkaantuminen jatkuu edelleen. 

Onneksi – niin ikään edelleen – käytössä on myös helppoja leikkauskohteita. Tosin monet niistä, kuten kehitysapuun tuhlatut rahat, ovat sellaisia, etteivät arvoliberaalit poliitikot halua koskea niihin, vaan ottavat mieluummin lisää velkaa niiden kattamiseen.

* * *

Näistä syistä suurten hallituspuolueiden viimeaikainen keskinäinen nokittelu on ollut ikävää seurattavaa. Esimerkiksi Pia Kauma (kok) väitti, että "perussuomalaiset jumittavat nyt bensasopuakin", kun kyse oli siitä, millä tavalla se tehtäisiin. Ja toisaalta Jani Mäkelä (ps) piruili hallituskumppanilleen sanomalla ratkaisun tultua jo tehdyksi, että "hallitus näytti olevan varsin toimintakyvytön tässä asiassa ja pääministerinkin kasvot täytyi pelastaa". 

Toki näissä kommenteissa on kyse ennen kaikkea ensi kevään vaaleista. Ja etenkin siitä, että – jo aiemminkin värikkässtä retoriikastaan tunnetun –  Perussuomalaisten nousu gallupeissa ohi Kokoomuksen suosituimmaksi oikeistopuolueeksi aiheuttaa stressiä viimeksi mainittujen joukossa. 

* * *

Suomen tulevaisuuden kannalta olisi kuitenkin oleellista, etteivät suuret hallituspuolueemme keskittyisi toistensa alas painamiseen, vaan pyrkisivät keräämään suurimman mahdollisen yhteisen äänipotin tulevissa vaaleissa. Ja sitä kautta välttämään Suomen sisäisen turvallisuuden ja hyvin liikkeelle lähteneen talouskasvun vaarantamisen – ja julkisen velkavuoren kasvatettamisen – demarijohtoisella hallituksella. 

Siksi vetoan molempiin suuriin hallituspuolueisiin, että ne malttaisivat pitää keskinäisen nokittelunsa kurissa ja keskittymään edelleen tuottavaan yhteistyöhön. Ja sitä kautta viestimään suomalaisille nykyisen hallituspohjan jatkamisen tärkeydestä sekä samalla osoittamaan, ettei sitä kannata vaihtaa demareille tyypilliseen ja Suomen ongelmia entisestään syventävään holtittomaan jakopoliitiikkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kohti parempaa Suomea
Kehitysyhteistyön lopettaminen kattaisi 40 prosenttia valtion budjetin leikkaustarpeesta
Vasemmisto osoitti, miksei sitä kannata päästää valtaan

34 kommenttia:

  1. Kyllä huomaa jo, että vaalit on tulossa. Kun vasemmistolla ei ole esittää mitään muuta konstia valtiontalouden parantamiseen kuin verojen kiristäminen, se turvautuu säälitarinoihin omasta elämästään. Antti Rinne ja Minja Koskela ovat nyt esillä iltapäivälehdessä, ketkä mahtavat olla huomenna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla Antti Lindtman , josta julkaistiin valtamedian laajasti julkaisema elämäkerta näin sopivasti ennen eduskuntavaaleja.
      Voisi olla hyvä, että Anacondasta tulisi pääministeri. Tämä laiva kippaisi nopeammin ja raunioille voitaisiin aloittaa uuden Suomen rakentaminen.

      Poista
    2. Antti natsi Lindtmanilla niitä varsinaisia säälitarinoita tuntuu nyt riittävän oikein kirjan muodossa. Samalla poika-ajan sankaritarinoita.

      Poista
    3. Kuka lukee tuollaisia elämäkertoja. Hanhiemon satuaarrekin on kiinnostavampi kuin Antti Lindtmannin menneisyys ja ajatukset.

      Poista
    4. Eikös tuo samarinkin julkaissut kirjan, ja lupasi tulla takaisin politiikkaan, kunhan saavat ensin aikaan sodan venäjän kanssa? Taisi vaan olla ihan eri kirjoittaja tuossa mainoskirjassa.

      https://oikeamedia.com/o1-235900

      Poista
    5. Julkaisi kyllä mutta ite ei marisija ole kirjoittanu kirjasta edes yhtä lausetta.

      Poista
  2. Suomessa osalla väestöllä on krooninen järjen puute mikä on korvattu ideologisella humpalla.
    Kun nämä hyödylliset idiootit jonain päivänä tunnustavat tosiasiat, on se viisauden alku.
    Sitä odotellessa.

    VastaaPoista
  3. Orpo ilmoitti lähipiiriilleen haluavansa lsätä kehitysapua, joten ei taida onnistua vähentäminen. Muutenkin kokoomus on hyvin varovainen menovähennyksissä, RKP:sta puhumattakaan.

    VastaaPoista
  4. PT-media eilen

    Parikymppinen mies puukotti 13-vuotiasta poikaa Helsingissä

    Helsingin poliisi jatkaa Vesalan puukotuksen tutkimuksia, joissa epäilty tekijä puukotti 13-vuotiasta itselleen tuntematonta poikaa selkään.

    Katso tästä

    Artikkelista poimittua

    Teko tapahtui Helsingin Vesalassa tiistaina iltapäivällä. Tekijä oli puukottanut ohikulkijaa selkään, joka sai verta vuotavan haavan. Tekijä poistui paikalta ja sivulliset auttoivat poikaa ensihoidon saapumiseen asti.

    Tekijästä saatiin hyvät tuntomerkit ja poliisi pystyi jälestämään miehen läheisen kerrostalon huoneistoon. Epäilyt tekijä on parikymppinen.

    Pojan vammat eivät ole hengenvaarallisia, mutta hän on yhä sairaalahoidossa. Rikosnimike on tapon yritys, josta skaala on 14 päivää – 9 vuotta vankeutta.

    Kuvan perusteella vaikuttaa, että tekijä on afrikaano, mutta ei vedetä vielä hätäisiä johtopäätöksiä.
    -----------------------------------

    Haluatteko jatkossa lisää selkään puukotuksia?
    Jos et halua, äänestä oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukas on sisäministeri tässä maassa? Olisi ollut ko henkilöllä nimenomaan valta puuttua maahanmuuttoviraston toimimiseen, mutta kun ei. Sempä johdosta maamme on jakanut parin vuoden aikana Suomen kansalisuuksia kuin karkkia, somaleille, irakilaisille ja muille 3 maailman torakoille joista yhdenkään ei pitäsisi edes olla Suomessa.

      Poista
    2. Meillä on paras mahdollinen sisäministeri. Jos kansalaisuuksia on jaettu, ne on tehty vanhojen lakien mukaan. Olisi syytä ymmärtää, ellei se ole täysin ylivoimaista, että ne uudet eivät tule välittömästi voimaan. Viimeisiä enemmän kuin tervetulleita taksilakiuudistuksiakin aletaan soveltaa käytäntöön kesällä 2027.

      Poista
    3. Vanhojen lakien mukaan.. mutta kun ei jaettu kansalaisuuksia kuin karkkia tuolloin vaan nyt istuvan hallituksen aikana, Eikä mitään tiukennuksia ole tulossa ko lakiin. Ketsellaan myös miten maatilat kaatuu Suomessa kun saatanaan lähettilään hallituksessa eivät voineet edes helpottaa maatiloja diiselin hinnan alenuksilla, nuo sentään on maamme selkäranka ja pitävät maamme elossa.

      Poista
  5. Sama toive kuin professorilla. Oikeastaan tämä koskee kaikkia puolueita: sen sijaan, että keskitytään muiden arvosteluun, tuodaan selkeästi esille omat linjaukset, tavoitteet ja vaihtoehdot. Suurin osa äänestäjistä osaa kyllä ajatella itsenäisesti ja löytää puolueen, jonka arvot ja tavoitteet vastaavat parhaiten omia näkemyksiä ja tarpeita.

    Asian voi nähdä myös kääntäen: jos ainoa, mitä puolueella tai poliitikolla on tarjota, on muiden puolueiden, linjausten tai kansanedustajien arvostelu, herää väistämättä kysymys siitä, onko sillä itsellään mitään parempaa vaihtoehtoa tarjottavanaan.

    Kritiikkiä on helppo esittää, mutta uskottavan vaihtoehdon rakentaminen vaatii enemmän.

    VastaaPoista
  6. Ein ole proffa tietoinen kuinkan paljon maahamme on tullut 3 maailman tulijoita tämänkin halliuksen aikana, enemmän kun koskaan. Isoimassa osassa massaa kasvattaa perheenyhdistämiset, maahamme tulee tuolla perusteella karvanaamonen jopa 20 päinen suku ja tutut siihen päälle. sitähän maamme ei isommin katso onko nuo yleensäkkään mitään sukua keskenään. Eikä massa lopu tulemasta ikinä, kaikki on nykyään turhaa eikä enää pystytä eikä voida tehdä yhtään mitään. Massaa on juossut maahamme ihan liikaa vuosien ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi Marinin hallituksen emämunauksista oli kehitysmaista tulevien opiskelijoiden perheenyhdistämiset! Kyllä tällä systeemillä Kelan luukuille tulijoita riittää maapallon toiselta puoleltakin. Toisaalta voi myös esittää kysymyksen, miksi opiskelupaikkoja ei anneta enemmän suomalaisille nuorille ja yliopistojenkin kursseja muutetaan jatkuvasti englanninkielisiksi? Ollaan niin viimeisen päälle vieraskoreita ja kiitokseksi saadaan korkentaan syytöksiä rasismista!

      Poista
  7. Suomen julkinen velka suhteessa BKT:hen on 91, Puolan 61 prosenttia. Molempien maiden velan määrä on kasvanut viime aikoina. Suomessa syynä huono talouskasvu, Puolassa sotavarustelu.

    Tekoäly ei suoraan kerro totuutta huonolle talouskasvulle, mutta maahanmuutossa on selvä ero. Suomessa ulkomaalaisten osuus on 10 prosenttia väestöstä, Puolassa 2. Puolasta puuttuvat arabian- ja farsinkieliset ja somput, joita meille on rahdattu ihan turhaa ja vahingollisen paljon. Puolassa maahanmuutto on ollut työperäistä.

    Siis muslimit vittuun täältä, niin korjausliike tuntuu.

    VastaaPoista
  8. Edellinen hallitus eli täydellisessä harhassa monen asian, kuten mm maahanmuuton ja velanoton suhteen. Järjetön maahanmuuton suosiminen perustuu vihervasemmiston löperöön ihmisoikeusideologiaan ja epärealistisiin unelmiin monikulttuurin ihanuudesta. Ohisaloltakin useammin kuin kerran kuultiin, että turvapaikan haku menee kaiken muun edelle, ja perusteluna, että Suomi on vauras maa. Nollakorkojen ajan uskottiin jatkuvan ikuisesti, ja velanottoon suhtauduttiin Marinin js Arhinmäen tavoin, että sitä ei tarvitse koskaan maksaa takaisin. Nyt sitten ollaan liemessä korvia myöten, ja ainoa toivo on, että äänestäjät oivaltavat, että vihervasemmistoa ei saa koskaan päästää valtaan tekemään tyhjäksi sitä, mitä nykyinen hallitus on saanut aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanut mitä aikaan? Ensinnäkin maahamme on virrannut 3 maailman virtaa samaan ja kovempaakin tahtia istuvan hallituksen aikaan ja kansalaisuuksia on jaeltu kuin karkkia, irakilaisille, somalialaisille ja kaikille muille loisille. Vaatisi satoja, tuhansia miljardeja jos kuviteltaisiin että maamme puhdistetaan noista 2 jalkaisista viruksista, joten turha odottaa mitään, ja lisää noita lappaa tälläkin hetkellä maahamme.

      Poista
    2. Nämä hulluudet; perheiden yhdistykset, opiskelijoiden tuonti ja perheidensä elätys, takuueläke, ovat Marinin ja vihreiden keksintöä ja yhä voimassa kunnes PS kiristykset astuu voimaan.

      Poista
    3. Ratkaisu on se, että muutetaan asumisperusteinen sosiaaliturva kansalaisuusperusteiseksi, koska minkään maan resurssit eivät riitä toimimaan koko maailman pummien sosiaalitoimistona. Tämä muutos tulee tehdä niin pian kuin mahdollista, koska nykyinen tilanne muodostaa todella voimakkaan houkutustekijän koko maailman pummeille lonnia Suomen veronmaksajien elätettäviksi.
      Lisäksi tulisi maasta karkoittaa kaikki vakavampiin rikoksiin, kuten väkivalta- ja seksuaalirikoksiin, syyllistyneet automaattisesti ja ilman paluun mahdollisuutta.

      Poista
    4. Ei ole tulossa mitään kiristyksiä perheenyhdistämiseen. Tämä maahan ei ole itsenäinen vaan yk:n ja eu:n orressa roikkuva. Jos joku puolue haluaa kovia muutoksia koskien matutulvaa, se ei onnistu kun maamme ei sitä päätöstä voi tehdä.

      Poista
    5. Liikkumisen tyrehtyminen koronan vuoksi ja ukrainan sodan alkaminen esti Sariinin hallituksen aikeet varmaan parinsadan tuhannen matun ottamisesta suomeen hallituskaudella-. mikä ettei enemmänkin.

      Poista
    6. varsinaisia pikipäitähän on tullu nyt paljon vähemmän käsittääkseni mitä viimevuosikymmnellä vuosittain. Ukrainalaiset ei oo mikkään ongelma vaan sulautuvat suomalaisiin ja geenipohjakin on samankaltainen.

      Vinosilmät eli itä-aasialaiset ovat harmittomampia kuin pikipäät, jotain muslimi itä aasialaisia tiettenkin lukuunottamatta. Pakit, indonesia

      Poista
    7. Erimuodolla on tullut "pikipäitä" enemmän kun koskaan, perheen yhdistämisenä ja kaikkina helvetin 3 maailman opikelija"loisien" tulolla, joista yksikään ei ole opiskelija vaan heti kun maahamme on päässy on ilmoittanut olevansa turvapaikanhakija eikä kauaa ole mennyt kun karkkina on heitetty kaikille noille Suomen kansalaisuus.

      Poista
  9. Perheen yhdistämiset pitäisi lopettaa kokonaan, varsinkin opiskelijoilta. Lähtömaille olisi tehtävä selväksi, että tänne tultaessa perhe jää taakse. Ehkä se vähentäisi lähtöhaluja.

    VastaaPoista
  10. Kiroan tuhannesti tämän maan tyrimiset, ja sen, että niitä ei koira perään hauku. On tämä mielisairas maa. Raiskaajat elelevät kuin pellossa, ja jos jäävät kiinni, niin jopa naistuomarit, tai varsinkin he antavat mahdollisimman lievän tuomion! Pitäähän sitä empatiaa harjoittaa ennen kaikkea tekijälle! Lapsen raiskaus on rikoksista ehdottomasti törkeimpiä, eikä niistä uhri useinkaan edes selviä. Se seuraa koko elämän ja moni tekee itsemurhan. Niin teki Helmut Kohlinkin vaimo vanhemmalla iällä. Hän joutui nuorena Berliinissä v. 1945 venäläisen sotilaan raiskaamaksi, josta hän ei selvinnyt koskaan.

    VastaaPoista
  11. Seuraava vihervasemmistolainen hallitus purkaa kaikki uudet mamulait ja kaikki turvallisuutta parantaneet lait. Hollituvan ovet auki ja verotus lähelle sataa prosenttia jolloin myös orastavakin taloukasvu saadaan kerralla seis. Siirrymme aitoon sosialismiin.
    Mutta tätä kansa haluaa ja sitä saakoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska haukkua ei äänestäniä, tuollaiset on niitä tyhmiä lampaita nimenomaan jotka kuvittelee että äänestäminen jotenkin auttaisi maatamme, ei auta. Mikään puolue ei muuta käsityksiään radikaalisti koskien eu:ta ja yk:ta niin että maamme noista erotettaisiin ja kun ei erota, on ihan sama kuka ja mitä äänestät, sinä et maatamme auta mihinkään suuntaan.

      Poista
    2. On sillä ehkä hiukan eroa, onko hallituksessa Marin, Ohisalo, Andersson, Saarikko ja Henriksson vai Purra, Rantanen, Meri, Rydman ja Tavio.
      Mutta ole sinä neropatti ajopuu vain äänestämättä ja tyydy siihen, mitä vihervasemmiston älykääpiöt äänestävät.

      Poista
    3. Tai haluatko vaikkapa nämä hallitukseen: Lindtman, Tuppurainen, Razmyar, Harakka, Kiljunen, Heinäluoma.

      Poista
    4. No, uusi maaimajärjestys tulee 2030 ja silloin koko kantaväestö on orjuutettu eikä ole mitään oikeuksia eikä varoja. Sitä ennen on ihan sama ketkä hallituksessa istuu, sitä kun vain ei lampaat tajua mihin maamme on menossa. Ei vaikka sen voi joka ikinen lukea itse yk sivulta. Nauruitkua, kaikki nuo mitä täällä mainittiin, tuppuraiset, jne.. heillä jokaisella on sama aate kuin istuvalla hallituksessa mikä on se pääsyy miksi Suomi tuhoutuu 2030, saatanallien yk myönteisyys, se yhdistää kaikki samaan sontaan.

      Poista
    5. Nyky hallitus (Orpo / Purra) säätää polttoaineen/ matkakulujen verotusta 60´000´000 euroa ja sanoo ettei enempään ole varaa. Kuitenkin sama hallitus on juuri laskenut rikkaiden verotusta 1´500´000´000 euroa vuodessa. Tuo 60 milj.€ on vähemmän kuin mitä valtio käytti Kokkilan firman sijoitusten pelastamiseen, mistä kyllä säästyi muutamia satoja työpaikkoja, mitä ei voi sanoa noista 1´500 milj.€.

      Poista
  12. Ei se nokittelu nyt lopu tässä gallup tilanteessa vaalien alla. Tavallaan tuo Kokoomuksen juuri julkistettu maahanmuuton kiristyksen linjanvetokin on jonkinlaista nokittelua.
    Hieman halpahintaista tässä vaiheessa herätä.

    VastaaPoista
  13. Eräs yksittäistapus ja sattumus, jossa (taas) tuntematon ähly/kuukerimies veti tytön kädestä wc-koppiin ja raiskasi suomalaisen tytön.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012326613.html

    Millä tämmöiset hovioikeudessa tuomittu, maahan lompisinut 32-vuotias Ahmed Abdullahi Ahmed, maksaa uhrille määrätyt 6 500 euroa kärsimyskorvausta sekä yli 3 500 euron oikeudenkäyntikulut?

    Ei millään eikä ikinä. Tuomittu varmaan kehuu ählykavereilleen ottaneensa suomipil*ua tuosta vaan ja nauraa matkalla ehdottomaan hotellitason (hyysäys) vankeusrangaistukseen.

    Korvaukset menee valtion piikkiin eli veronmaksajien varoista. Sinä, minä, naapuri ja muut kantasuomalaiset maksavat tämän(kin) panon.

    heppa

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.