lauantai 11. huhtikuuta 2026

Oliko yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen virhevalinta?

Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on tullut esiin vaatimuksella Venäjän rajan avaamisesta, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Näin siitä huolimatta, että nykyiseen tilanteeseen tultiin itäisen naapurin hybridisodan seurauksena. 

Vähemmän on puhuttu siitä, ettei itärajan avaaminen Venäjän hybriditoiminnan jatkamiselle ole suinkaan ainoa asia, joka valaisee Hiltusen toimintaa suomalaisena virkamiehenä. Näin siksi, että hän heti virkaansa astuttuan lähti taisteluun maahanmuuttajanaisten säkittämisen puolesta – peittäen vaatimuksensa näiden oikeudeksi pukeutua kuten haluavat. 

* * * 

Nämä tapaukset enemmän kuin nostattivat kulmakarvojani, joten katsoin mikä mies tämä Hiltunen oikein on. Ja löysin Wikipedia-artikkelin, jossa todettiin seuraavaa.

"Hiltunen valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Lapin yliopistosta vuonna 1995. Hän on toiminut muun muassa SETAn pääsihteerinä 1996–2002 ja työskennellyt vähemmistövaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa."

* * *

Tämän luettuani en jäänyt ihmettelemään hänen vaatimustaan itärajan avaamisesta. Sen sijaan katsoin, mitä muuta hänen toimistossaan on ehditty puuhailla. Ja olihan siellä.

Helmikuun 18. päivänä Hiltunen kiristi toimistolleen lisää resursseja turvapaikanhakijoihin liittyvien rajaviranomaisten valvontaan uhkaamalla, että mikäli rahaa ei tule, niin "valtuutettu tulee ilmaisemaan komissiolle, ettei Suomi täytä EU-sääntelyn vaatimuksia ja asiassa tulisi käynnistää rikkomusmenettely Suomea vastaan".

Helmikuun 11. päivänä hän puolestaan kehotti hallitusta muuttamaan esitystään maahanmuuttajien työllistymisvelvollisuudesta siten, että se ottaisi "huomioon haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten aseman ja oikeudet esimerkiksi säätämällä haavoittuvassa asemassa olevien tilanteen huomioivan mahdollisuuden poiketa lainsäädännön tiukoista edellytyksistä". Siis vesittäisi hallituksen linjauksen ongelmallisimpien maahanmuuttajien kohdalla.

* * *

Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä, että SETA-taustainen yhdenvertaisuusvaltuutettumme on ottanut erityistehtäväkseen Suomeen kohdistuvan maahanmuuton edistämisen keinoja kaihtamatta. Ja on sitä kautta muuttamassa suomalaista yhteiskuntaa turvallisesta kansallisvaltiosta monikulttuuriseksi helvetiksi. 

Näin toimiessaan hän ei huomioi millään tavalla niitä negatiivisia muutoksia, joita olemme nähneet hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena useissa muissa valtioissa, mukaan lukien rikollisjengien temmellyskenttänä toimiva länsinaapurimme Ruotsi tai raiskausringeistään ja niiden peittelystä tunnettu Iso-Britannia. Eikä näin tunnista oman palkkansa maksavien suomalaisten oikeutta turvalliseen kotimaahan. 

Siksi on kysyttävä, että onko Suomen valtioneuvosto tehnyt virheen viime vuoden heinäkuun 3. päivänä nimittäessään Hiltusen yhdenvertaisuusvaltuututeuksi. 

22 kommenttia:

  1. En tiedä onko tämä instanssi perustettu Suomeen EU:n pakottamana vai ovatko omat nerokkaat päättäjämme olleet asialla, mutta voin todeta, että sitä saa mitä tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna Antikainen (ps) on jo tehnyt aloitteen koko puljun lakkauttamisesta.

      Poista
  2. Isoimman virheen tämä maa teki kun hevosnaama stuppikoppelo valittiin presidentiksi, "uusi maailmanjärjestys" kansalaiset ei omista mitään ja ovat onnellisia, kansamme rahat viedään kaikki wepin sioille.

    VastaaPoista
  3. No niin, nyt rajat auki ja kaikki seksuaalivähemmistöiset tänne, Rainerin märkä uni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinki maailman homo-pääkaupungiksi ja sassiin!

      Poista
  4. Suuri virhe todella. Selkeästi viidennen kolonnan edustaja Tytti Tuppuraisen viitoittamalla tiellä, jolla suomalaisten edulla ei ole merkitystä.
    Suurin osa päättäjistä sentään näkee, että Venäjältä tuleva turvapaikanhaku on masinoitua vahingon tekoa, mutta ei tämä valtuutettu.
    Mitä ihmeen järkeä on ylläpitää verovaroilla tällaista toimintaa, joka tuhoaa suomalaista yhteiskuntaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylipäänsä turvapaikanhaku muslimimaista on jollain tavalla venäjän masinoimaa ollut aina..ajatus siitä on ylevällä tavalla meidän vasemmistolaisille ja muille kommareille syötetty.
      Tuon toimiston voisi hyvin lakkauttaa,kun jos tuon pillin mukaan alettaisiin hyppimään täällä mitään hyödyllistä enää voisi tehdäkään kuin miettimään milloin minkäkin kuvitteellista sortoa ym ym

      Poista
  5. Kyllä, Suomen valtioneuvosto on tehnyt tässä valinnassa erittäin suuren virheen kuten esimerkit osoittavat.
    Virhe on syytä korjata mahdollisimman pian. Maanpetturuus ei ole vielä sallittua.

    VastaaPoista
  6. Suomessa näitä omaan pesään kakkivia valtuutettuja riittää.
    Eikö tasa-arvovaltuutettu olisi riittänyt, miksi pitää olla vielä yhdenvertaisuusvaltuutettu. Näissä instansseissahan on kussakin kymmeniä höpövirkamiehiä peukaloita pyörittämässä.
    Eikö nyt pitänyt leikata valtion menoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kahdessa yhteensä 50-55 henkilöä keksimässä olemattomia ongelmia.

      Poista
  7. Kaipa jo sellainen virka jolla ei ole oikeasti edustuksellisessa demokratiassa legitimoitumisen ehtoja on ollut "virhevalinta".

    Virkoja ei yleensä katsota viisaaksi täyttää, jos niihin ei ole yhtään pätevyysehdot täyttävää hakijaa. Tuo psidentitnvirka on siinä mielessä epämuodostunut, että siihen valitaan joka tapauksessa joku, vaikka olisikin usempien mielestä pikemminkin kaikkeen kansalaisten johtamiseen sopimaton ja kyvytön.

    Valta on maaginen asia, se palautuu ihmisen alkulaumoihin ja lajityypilliseen sosiaalisuuteemme. Olemme yhteisöolentoja, jotka eivät voi valita onko meillä jokin "valtajärjestelmä" vai ei. Se on aina.

    Ja magian pohjalta -- palautuen ihan noihin samoihin kaikkiallisen ja kaikkivoipan vallan tuntoihin, meillä on sitten näitä "valtuutettuja", joille ei välttämättä ole ihmisyyden ehdoista oikein minkäänlaista käsitykstä. He tarvitsevat maagisia yliyleistäviä yleiskäsitteitä joilla ajavat asioita, joita ei oikeasti edes voi olla olemassa. He voivat puhua "maahanmuutosta", vaikka kyseessä on kansainvaellus, he haluavat "yhdenvertaisuutta", vaikka se on pelkkä illuusio, he ovat valmiita kantamaan aina lisää vettä kaivoon vaikka kyseessä olisi kaikkein primitiivisin maagisin kaivonkatsojien kunniakulttuuri, tai jokin muu omalle perinteellemme totaalisen yhteismitaton "kansanryhmä".

    VastaaPoista
  8. Ongelma ei ole henkilö, vaan se että näitä toimistoja edes on. Tasa-arvo valtuutetun ja yhdenvertaisvaltuutetun toimistot tulisi lakkauttaa. Nämä asiat ovat osa normaalia virkamiehen työtä ja mitään toimistoja ei ole tarvittu enää vuosikymmeniin. Kun oikeaa työtä ei ole, niin sitten sinne hakeutuu ihmisiä, jotka tekevät ihan muuta kuin sitä mitä alunperin piti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaus professorin otsikon kysymykseen on tietenkin kyllä.

      Vaan ano ja Pauli tuossa alempana ovat oikeassa: otsikon kysymystä vielä tärkeämpi kysymys kuuluu mihin ylipäätään tarvitaan koko virkaa? Oikea vastaus tähän kysymykseen kuuluu ei yhtään mihinkään.

      Bone

      Poista
  9. Valtuutetun vuosikertomus 2025 on karmeaa luettavaa. Sen mukaan kaikki rajoitukset maahanmuuttoon ovat syrjintää.

    Valtuutettua ei tarvitse vaihtaa. Riittää kun koko valtuutetun toimisto lopetetaan.

    VastaaPoista
  10. MTV uutiset tänään

    Näin paljon kotiutukset al-Holin leiriltä Suomeen ovat maksaneet

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nain-paljon-kotiutukset-al-holin-leirilta-suomeen-ovat-maksaneet/9322710

    Artikkelista poimittua

    Yli 30 suomalaista on kotiutettu al-Holin leiriltä vuosien aikana.

    Ulkoministeriö on auttanut vuosien 2019–2025 aikana yhteensä 36 Suomen kansalaisen kotiuttamisessa al-Holin leiriltä.

    Suomalaisten kotiutukset al-Holin leiriltä ja Syyrian konfliktialueilta ovat maksaneet noin 599 000 euroa.

    Suomeen kotiutettiin viime viikolla alaikäinen Suomen kansalainen. Hän oli ollut al-Holin leirillä sekä Syyriassa. Ulkoministeriön MTV Uutisille antamassa summassa ei ole otettu huomioon vielä tuoreimman kotiutuksen hintaa.
    -----------------------------------------

    Näin terroristeja ja meidän yhteiskuntajärjestystä vastustavia muslimeja "kotiutetaan".
    Yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennäköisesti riemuissaan mutta minä olen todella surullinen ja vihainen kaikille niille, jotka tietoisesti pyrkivät tuhoamaan sitä rauhallista ja turvallista yhteiskuntaa mikä meillä Suomessa on ollut.
    Enkä valitettavasti ymmärrä miksi jotkut haluavat tuhota tämän hienon maan? Huom! Muslimeita me emme tarvitse mihinkään täällä Suomessa.
    Osaako joku kertoa syyn tälle toiminnalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaa kyllä pulssista kun median sontaläjät kertoo noista että ovat Suomalaisia, vaikka yksikään ei sitä ole.

      Poista
  11. Vinksahtaneen-Hiltusen valinta oli tyylirikko hallitukselta. Homon ajatus, että muukalaisilla on Suomen ihmisoikeudet ja edut jo ennen Suomeen saapumista on täysin väärä.

    VastaaPoista
  12. "– Olisi hämmentävää, jos 2020-luvulla valtiovalta määrittelisi ihmisten pukeutumista kaduilla ja kouluissa, Hiltunen toteaa.

    Naisen pukeutumistahan on aina pyritty kontrolloimaan, hän kuitenkin huomauttaa.

    Yhteiskunnan sääntelyn sijaan hän kuitenkin esittää keinoa, jolla voitaisiin paremmin turvata se, että jokainen voi itse päättää omasta pukeutumisestaan.

    Suomen tulisi kieltää toisen pakottaminen esimerkiksi pukeutumaan tai käyttäytymään tietyllä tavalla. Hallitus on kirjannut ohjelmaansa, että pakottavan kontrollin kriminalisointia selvitetään.

    Kielto tekisi ihmisen itsenäisen päätöksenteon rajoittamisesta rangaistavaa, olisi sitten kyse parisuhteeseen, sukuun tai uskonnolliseen yhteisöön liittyvästä kontrollista."

    Periaatteessa ihan hyvä lähtökohta, mutta missä ikinä ovat vasemmistolaisten aloitteet toteutuksen puolesta?

    VastaaPoista
  13. Tässä proffan kirjoitustakin sivuten kovaa asiaa, olkaa hyvä:
    https://areena.yle.fi/1-76192164

    VastaaPoista
  14. Jostain syystä on aina sääntö eikä poikkeus, että näiden avointen rajojen vaatijoiden taustalta löytyy jotain punaista värisuoraa, esim. taistolaisuus/kommunistinen puolue/seta-ja homo-aktivismi yms. Sitten Lähtökohtana on aina, että vaatimukset eivät perustu objektiiviseen ja tutkittuun tietoon, vaan omaan ideologiaan.

    Miten voi olla edes olemassa tuollainen valtionviranomainen jolla on mahdollisuus toimia räikeästi kansallista etua ja turvallisuutta vastaan. Koko virka pitäisi lakkauttaa, kuten viime aikoina jo onkin väläytetty. Persujen hallitustaipaleen loppuosa olisi hieman ansiokkaampi, jos se saataisiin toteutettua vielä ennen seuraavia vaaleja.

    VastaaPoista
  15. Täytyy ihmetellä, miten puolueettomiin henkilöihin tämäkin virka osuu. Yksi edellisistähän oli Eva Biaudet ja kaikkihan voivat todeta hyvillä mielin hänen tasatuolisuutensa. Taisi olla myös, että Evalla ei ollut muodollista pätevyyttä virkaan, mutta ohitti kirkkaasti muut. Kuka tai ketkä näitä henkilöitä valitsee?

    VastaaPoista
  16. """"– Olisi hämmentävää, jos 2020-luvulla valtiovalta määrittelisi ihmisten pukeutumista kaduilla ja kouluissa, Hiltunen toteaa.""

    Ei oikein mitenkään voisi uskoa, että että meillä, omassa demkokraattisessa Suomessamme, jonka valtiomuoto on kotoisin eurooppalaisen uuden ajan valistusvuosisadalta, jolloin nykyiset kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot syntyivät, voi vastuullisessa virassa oleva virkamies suoltaa suustaan tuollaisia tydellistä historiantajuttomuutta ja kulttuusisokeutta osoittavia lauseita. (Siis mikäli kyseinen, eräässä ylläolevassa Anon kommentissa siteerattu lause on aito.)

    Ei meillä ole mitään edellytyksiä verrata oman, erityiseen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuvat demokratiamme piirissä tavoiteltavia kansalaisvapauksia historiallisesti ja sosiodynaamisesti täysin erilaatuisissa teokratioissa vallitseviin normatiivisiin pakkoihin. Jos tulkitsemme teokraattiset normit samalta pohjalta kuin omat kansalaisvapautemme, olemme todella käsitteinemme kävelemässä vetten päällä kuin jeesukset ainakin.

    Emme me oikeasti pysty omaan yhteiskuntaamme sulkemaan ainoatakaan pohjimmiltaan totaalisesti erilaatuista kulttuuria. Ihminen on yhteisolento, joka on lajihistoriassaan selviytynyt vain yhteisöinä, ja siksi "kulttuurit" ovat evoluutisina valintoina kaikkein "perinnöllisintä" mitä ihminen nahkansa alla kantaa. Ja jos todellakin hyväksymme että omat virkahenkilömme suhtautuvat tällaisiin ihmistiedon tosiasioihin ikään kuin nyt muodissa olevat monikulttuurisuusideologiat voisivat ja saisivat määrätä oman yhteiskuntamme kehitystä, kovinpa ovat huonosti asiamme.

    Ihminen kulttuuriolentona alkoi siitä että vaeltavat laumat asettuivat aloilleen, aloittivat viljelyn, ja yhteisö organositui työnjaon ja sosiaalisten roolien mukaisesti. Esimerkiksi kirjoitustaito saattoi syntyä vasta vakiintuneissa oloissa. Reviirit ovat edelleen yhtä tarpeellisia elämänmuodollisia tosiasioita kuin päivittäinen syöminen. Jos nyt annamme omien kognitiivisten valmiuksiemme hajota ja kadota -- luku- ja kirjoitustaidon heikentymistä seuraa yllättäen myös laskutaidon katoaminen -- jossain tulevaisuudessa toki meistä saattaa tulla hyvinkin taas alkukantainen teokratia, jolla sitten saattaa olla todellisia mahdollisuuksia sopeutua kansainvaelluksen tuomaan ihmismassaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.