Pia Kauma (kok) on kansanedustaja ja Espoon kaupunginhallituksen ja -valtuuston jäsen. Tämän blogin aiheeksi hän pääsi sosiaalisen median avautumisensa takia.
Kauma nimittäin kirjoitti, että "Vain naisille suunnattu taksipalvelu kertoo, että osa naisista pelkää mennä mieskuljettajien kyytiin. Sen sijaan, että kritisoidaan naisia, niin pohditaan pelon syitä ja poistetaan ne. Hyvät miehet, te ette voi tietää, millaisia uhkia naiset kohtaavat!"
Kun hänelle huomautettiin – joko vihjaten epäsuorasti tai sanoen suoraan – syyn olevan jokin muu kuin sukupuoli, hän väisti seuraavasti: "Suomi on tilastojen mukaan EU:n turvattomin maa naisille. Se ei selity pelkästään sillä, mistä sinun mielestäsi tässä on kyse. Meidän velvollisuutemme kansanedustajina on tehdä toimia, että täällä voivat kaikki, myös naiset, elää turvallisin mielin."
Sekä edelleen, että "erityisesti lähisuhdeväkivalta on Suomessa ongelma, eikä se sillä parane, että täällä somessa se kielletään. Saati, että asiasta puhuvat naiset pyritään syyllistämään tai dissaamaan. Kieltämisenne antaa kuulkaa vain entistä suuremman syyn jatkaa naisten suojelemista väkivallalta."
* * *
Toisin sanoen espoolainen kaupunginvaltuutettu ei ymmärtänyt – tai ei ollut ymmärtävinään – että naisten oma taksi syntyi siksi, että niin sanotut "espoolaismiehet" eli maahanmuuttajataustaiset taksikuskit tekevät ennennäkemättömän paljon seksuaalirikoksia naispuolisia asiakkaitaan kohtaan. Ja siirsi keskustelun toiseen aiheeseen eli perheväkivaltaan, joka sinänsä on tietenkin vakava ongelma, mutta ei liity millään tavalla naisten taksiin.
Tästä kaikesta voimme päätellä, että Pia Kauma on joko epärehellinen henkilö tai vaihtoehtoisesti niin sanotusti älyllisesti haasteellinen. Siksi kysymys kuuluu, että miksi ihmeessä espoolaiset ovat äänestäneet hänet päättämään asioistaan sekä kotikaupunkinsa että valtakunnan tasolla?
* * *
Lopuksi todettakoon, että Wikipedian mukaan "vuoden 2021 lopulla poliisi havaitsi Suomessa uuden ilmiön, jossa taksinkuljettajia epäillään yhä useammin seksuaalirikoksista Helsingissä. Määrä on noussut vuoden 2018 kesästä lähtien.
Valtaosa Helsingin poliisilaitoksen tutkimista seksuaalirikoksista epäillyistä taksinkuljettajista on kotoisin Lähi-idän, Etelä-Aasian sekä Itä- ja Länsi-Afrikan alueilta. Helsingin poliisin selvitys kattaa törkeät raiskaukset, raiskaukset, raiskauksen yritykset, pakottamiset seksuaaliseen tekoon ja seksuaaliset ahdistelut.
Tavallisesti epäillyt seksuaalirikokset on tehty öiseen aikaan joko taksissa, taksin ja kodin välillä tai taksimatkan jälkeen asianomistajan kotona. 23 tapauksen tekijästä yksi oli syntynyt Suomessa."
Päivän aiempi merkintä:
Tytti Tuppuraisen maahanmuuttopoliittiset näkemykset eivät edusta suomalaisia eivätkä eurooppalaisia arvoja
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kantelupukit osoittivat piittaamattomuutta naisten turvallisuudesta
Naistaksi
Maahanmuuttopoliittisesti oleellinen asia
"23 tapauksen tekijästä yksi oli syntynyt Suomessa."
VastaaPoistaJa liekö tuonkaan etninen alkuperä suomalainen?
Kauma lie molempia, epärehellien ja älyllisesti haasteellinen. Yhden asian hänen julkitulonsa kyllä tuo esiin, eli sen ettei hän käytä taksipalveluja öiseen aikaan yksin ja jos käyttää vaatii ettei kuljettajana ole "espoolaismies".
Sääli, että kokoomuslaisetkin - hallituspuolueen jäsen - lähtevät tähän asian vääristelyyn ja lakaisemaan ongelmaa maton alle. Suomea ei pelasteta tällä tavalla mutta ehkä se ei olekaan hänelle ja puoluetovereille tärkeää?
VastaaPoistaOnhan se kokoomusnaiselta ennemän kuin dotusten mukainen älyllinen suoritus, että osaa poliittista propagandaa tehdessääm sekoittaa toisiinsa taksiraiskaukset ja perheväkivallan. Harvoinkos sitä naispuolinen kyytiläinen taksissa joutuu perheväkivallan uhriksi.
VastaaPoistaJa somessahan tosiaan puhutaan ihan mitä sattuu. Itse en ainakaan usko mitään mitä siellä sanotaaan... en tosin itse siellä liikukaan. Nämä blogikirjoittelut ovat ainoa mitä somesta tiedän. Sukkerperit ja musketit pitäköön omat palstansa ja tehkööt mitä tykkäävät. Piikaa niille riittää.
Kyllä näiden luksusluokan moralistikansanedustajien pitäisi pian säätää ihan selvä laki, että toiskulttuuristen pelkääminen on rasistinen rikos.
Naulan kantaan!
Poista" Hyvät miehet, te ette voi tietää, millaisia uhkia naiset kohtaavat!"
VastaaPoistaS.....tanaako meille mäkätät, itsehän niiden pikipäiden kyytiin tungette !
Voi näitä idiootteja...
VastaaPoistaYle tänään
Terroristijärjestö Isisin kannattajiksi epäiltyjä vainotaan – voivat olla EU:n mukaan turvapaikan tarpeessa
Isisin kannattajiksi epäiltyjä vainotaan Syyriassa, ja siksi he voivat olla turvapaikan tarpeessa. Näin linjaa EU:n turvapaikkavirasto päivitetyissä ohjeissa jäsenmaille.
https://yle.fi/a/74-20209563
Artikkelista poimittua
Nykyään Isisiin yhdistettyjä ihmisiä vainotaan Syyriassa, minkä vuoksi he voivat olla kansainvälisen suojelun tarpeessa.
Näin todetaan EU:n turvapaikkaviraston päivitetyissä ohjeissa jäsenmaille. Niissä neuvotaan, miten jäsenmaiden tulee suhtautua Syyriasta saapuviin turvapaikanhakijoihin.
Isisin kannattaminen ei ole ohjeiden perusteella automaattinen este turvapaikan saamiselle Suomessa tai muissa EU-maissa.
-------------------------------------------------
Eikö näille idiooteille saada mitään rajaa koska ei ole niin, että eurooppalaiset haluaisivat tänne Isis terroristeja.
Nämä tuhoavat Eurooppaa oikein urakalla!
Taas kerran, eli kokoomuksen naiset! Ne sudet lammasten vaatteissa!
VastaaPoistaYmmärtääkseni Kauma on ekonomi? Eikö hänen pitäisi hallita edes tilastotieteen alkeet? Ilmeisesti hän ei oikeasti ymmärrä, että huonolaatuisen haittamaahanmuuton edustajat ovat suhtees moninkertaisesti edustettuina seksuaali- ym. väkivaltarikoksissa.
VastaaPoistaOnko kokoomus niin EK:n talutusnuorassa, että sen on pakko laulaa samaa laulua siitä, kuinka Suomi näivettyy ilman maahanmuuttoa? Kaikki vahingolliset lieveilmiöt sivuutetaan kunhan vain saadaan lisää halpatyövoimaa? Ja vasemmisto komppaa siitä syystä, että saa lisää äänestäjiä rahanjakopuolueille. Kerrankin Ek ja vasemmisto ovat löytäneet yhteisen sävelen, tosin ihan eri syistä. Maa on pahimmissa talousvaikeuksissa kuin koskaan ennen ja työttömiä on ennätysmäärä. 300.000:sta työttömästä kolmasosa on näitä ulkomaalaisia työvoimapulan paikkaajia ja kaikki nauttivat perheineen anteliaasta suomalaisesta sosiaaliturvasta samalla kun monet pienituloiset eläkeläiset ja työssäkäyvät suomalaiset saavat pärjätä omillaan. Vastaava ongelma alkaa olla iso asia muuallakin Euroopassa ja veikkaan, että kohta kuohuu yli.
PoistaTulee myös väkisinkin mieleen nykyisen eduskunnan puhemiehen sivallus eräässä tv-ohjelmassa; jos veneessä on reikä, paraneeko tilanne, jos siihen porataan lisää reikiä?
Ei tuo ole älyllistä epärehellisyyttä eikä tyhmyyttä, näin naisen ajattelu tyypillisesti toimii. Siksi feminisointi uhkaakin koko yhteiskunnan olemassaoloa.
VastaaPoistaEipäs nyt laiteta meitä naisia kaikkia samaan kastiin! Olen Riikka Purran ja Mari Rantasen kanssa täsmälleen samalla aaltopituudella ja niin on moni muukin suomalainen nainen, jolla on jälkikasvua. Tulevaisuus on täynnä uusia uhkia lapsillemme ja lastenlapsillemme ja ne täytyy osta tunnistaa, eikä ulkoistaa ajattelua Ylelle tai muulle valtamedialle.
VastaaPoistaKun Kaumalla menee puurot ja vellit sekaisin, eli taksiraiskaukset ja lähisuhdeväkivalta, niin olisi voinut ottaa mukaan vielä ns. kunniaväkivallankin, joka muodostanee huomattavan osan lähisuhdeväkivallasta. Mutta kun sekin on tullut maahanmuuton mukana, niin kai se on tabu.
VastaaPoistaMuutenkin väärän puun haukkuminen ei yleensä tuota tuloksia, mutta ehkä tässä nyt on kysymys vain Kauman tarpeesta saada julkisuutta, loogisuudesta viis.
Kirjoitit: "Tästä kaikesta voimme päätellä, että Pia Kauma on joko epärehellinen henkilö tai vaihtoehtoisesti niin sanotusti älyllisesti haasteellinen."
VastaaPoistaKuinka niin? Hänhän kirjoitti:
"Sen sijaan, että kritisoidaan naisia, niin pohditaan pelon syitä ja poistetaan ne. Hyvät miehet, te ette voi tietää, millaisia uhkia naiset kohtaavat!"
Ja se pelon syy, joka on antanut aihetta erityisiin naisten takseihin, on juuri se, että taksikuskit tekevät ennennäkemättömän paljon seksuaalirikoksia naispuolisia asiakkaitaan kohtaan. Pelon syy voitaisiin tietysti poistaa kieltämällä sellaiseen syyllistyviltä taksin ajo. Mutta ellei voida etukäteen tietää, kuka siihen vielä syyllistyy, niin siltä varalta otetaan käyttöön nuo vain naisille varatut ja naisten kuljettamat taksit. Käsittääkseni Pia Kauma kyllä ymmärsi tämän täysin, ja hänen viestinsä alkuosa käsitteli nimenomaan sitä, vaikka hän sitten kirjoittikin myös toisesta aiheesta eli perheväkivallasta.