Nyt on myönnettävä, että Iso-Britannia on tosiaan sekaisin. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että sikäläisen oikeusistuimen mukaan niin sanotusti Palestiinaa tukevaa Palestine Action -ryhmää ei voi julistaa terroristijärjestöksi, koska "vain pientä osaa ryhmän toiminnasta on voinut pitää terrorismina". Ellei tämä, niin mikä sitten on älyllistä epärehellisyyttä!
Järjestön edustaja Huda Ammori luonnollisesti oli riemuissaan ja väänsi asian siten, että terroristiksi julistamista vähäisen terrorismin perusteella tulisi pitää "yhtenä lähimenneisyyden räikeimmistä hyökkäyksistä sananvapautta vastaan". Britannian hallituksen edustajan – Shabana Mahmoodin – mukaan hallitus kuitenkin valittaa päätöksestä, joten Palestine Actionin toimintakielto pysyy voimassa, kunnes asia on käsitelty ylemmässä oikeusasteessa.
Asiasta kertoneen uutisen mukaan järjestö oli joutunut toimintakieltoon sen jälkeen, kun sen jäseniä oli tunkeutunut maan ilmavoimien tukikohtaan. Lisäksi sen edustaja oli väittänyt, että "Britannia ei ole vain osasyyllinen, vaan aktiivinen osallistuja Gazan kansanmurhaan ja sotarikoksiin kaikkialla Lähi-idässä".
Omalta osaltani kirjoitin viime marraskuussa, että aseteollisuuden häirinnän lisäksi "Palestine Action on kampanjoissaan käyttänyt protesteja, tilojen valtausta, omaisuuden tuhoamista ja ilkivaltaa. Niiden seurauksena sen jäseniä on pidätetty ja viety oikeuteen syytettynä muun muassa törkeästä poliisin pahoinpitelystä."
Minusta tämä kaikki ei ole vähäistä terrorismia vaan täysimittaista yhteiskunnan vastaista sotaa. Enkä siksi voi ymmärtää brittiläisen oikeusistuimen päätöstä muuten kuin todellisuudentajunsa menettäneen oikeusjärjestelmän täydellisenä epäonnistumisena.
Päätän tämän päivän toisen merkintäni kiinnittämällä teidän huomionne – arvoisat lukijani – tässä kirjoituksessa mainittujen henkilöiden nimiin. Ja pohtimaan, mitä ne tarkoittavat brittien tulevaisuuden kannalta.
Päivän aiempi merkintä:
Orion teki 47 prosentin liikevoiton
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi Yle vaikenee Iranin kansannoususta?
Vallankumouksellinen vasemmisto kylvää väkivaltaa ja niittää tukea
Demokratia toimii Britanniassa, vaikka etujaan menetettävät järjestöt kitisevät
Niin..no.. Onkos muka Suomessa kielletty tai nimetty ko ihmisjätteitä terrorijärjestöksi, no ei ole. Li somaliandersson jopa taannaoin osallistui ulkomaisten antifaterroristien vapauttevaksi vaativiin mienilmaisuun, vaikka kyseessä oli vasaroiden kanssa ihmisiä hakanneet vasemmisto antifat, yksi pahimmista sai paikan eu:n pöydästä ja säästyi kaikilta syytteiltä, toinen saatiin Unkariin jossa sai 8 vuoden linnatuomion. Tuo sama sakki juoksee myös palestiina mienilmaisuissa missä vaaditiaan terroristeja vapautettavaksi ja Israelia tuhottavaksi.
VastaaPoistaIso-Briannian sisäpolitiikka on Keir Starmerin ja labor puolueen johdolla mennyt aivan aivan älyttömäksi. Muslimeja suojellaan ja suositaankin mm poliittisissa ja muissakin nimityksissä, etteivät vaan loukkaannu ja aloita rähinöintiä, kuuluisat raiskaustapauksetkin yritetään nyt piilottaa valtion taholta. Muutkin "pakolaiset" saavat heti majoituksen ja ylläpidon tultuaan maahan vaikka kumiveneellä Ranskasta.Omista ei ole niin väliä. Meilläkin on joku vasemmistolainen ollut kai samaa mieltä?
VastaaPoistaKatsoin kun Keir puhui hallitukselle, "Minä ajan niiden asioita jotka minulle äänen antoivat, en muiden" Siis tuo pääsi asemaansa islamistien ja muiden islamisteja rakastavien ansiosta.
PoistaKuten X:n tekoälyllä luotu Amelie-hahmo sanoi:"Britit, on tullut aika kaivaa selkäranka esille." Näin täältä katsomon puolelta.
VastaaPoistaKaamean rehellinen tunnustus Iso-Britannian pääministeri Starmerilta: Ajan vain äänestäjieni etuja! Tuollainen on sitten valtion päämies länsimaassa! Nyt näyttää että pm:n valtaa pitää rajoittaa ja äkkiä!
VastaaPoistaTuon oikeusistuimen mielestä terrorismia harjoittavaa järjestöä ei voida julistaa terroristijärjestöksi, koska sillä on myös muunlaista toimintaa. Tämä on tietysti ja selvästikin juridista saivartelua, joka kertoo, että kyseisen tuomioistuimen tarkoituksena ei ole oikeuden toteuttaminen, ei edes lain kirjaimen toteuttaminen vaan selitysten keksiminen haluamilleen päätöksille. Tämä ei ole mikään yksittäistapaus. Vastaavia esimerkkejä ideologiselta pohjalta nousevista oikeuslaitoksen nimissä suoritetuista mielivaltaisista toimista on helppo löytää useammistakin maista. Mainittakoon vain meidän entisen valtakunnansyyttäjämme toimet. Alkaa syntyä vaikutelma useammassakin maassa tapahtuvasta oikeuslaitoksen rapautumisesta tai peräti rapauttamisesta. Kun vastaavan kaltaiset ilmöt, joissa ideologia syrjäyttää faktat ja objektiivisuuden ovat yleistyneet myös mediassa, meillä tulleet jopa vallitseviksi, alkaa syntyä epäilys, että demokratian kannalta keskeisiä instituutioita pyritään tietoisesti rapauttamaan. Eikä meidän koululaitoksessamme ja yliopistoissamme viime aikoina tapahtunut kehitys ole omiaan ainakaan hälventämään näitä epäluuloja. Ehkä ne salaliittoteoriat eivät sittenkään ole silkkaa haihattelua.
VastaaPoistaNiinpä... Yhtenä esimerkkinä ideologisoituneesta oikeuslaitoksesta on tosiaankin hyvä mainita erään isoäiti ikäisen rouvan saamat syytteet, kun hän julkesi lainata raamatun sanoja...
PoistaHalvaksittavaa nöyristelyä islamin edessä.
VastaaPoistaAsiat voivat tuolta näyttää sionistilasien läpi katsottuna. Mistä johtuu suomalaisten Israel fanitus ?
VastaaPoistaTäyttää siltä että tuollaiseen kysymykseen kukaan ei viitsi edes vastata...
PoistaKeir Starmer ja koko britannia on vajonnut alas viemäristä. Siinä mukana on vajonnut brittiläisen Stubbin mukana suomikin.
VastaaPoista