perjantai 24. helmikuuta 2012

Ruokohelpi - maataloustuen kukkanen?

Kaikkihan tietävät sen, että erilaiset julkisen sektorin tukiratkaisut ovat keinoja viedä erilaisia hyödyllisiä asioita eteenpäin. Tuet voivat olla esimerkiksi verohelpotuksia tai sitten puhdasta rahaa.

Tänään kuulin sitten uutisen, jota en ollut uskoa: suurin myönnetty maataloustuki menee puoliksi valtion omistaman Vapo Oy:n Jyväskyläläisen tytäryhtiön Suo Oy:n tukemiseen ruokohelven kasvatuksessa. Näin siitä huolimatta, ettei ruokohelvelle ole edes markkinoita.

Alkujaanhan ruokohelvestä haaveiltiin bioenergian lähdettä ja ehkä myös puuta korvaavaa kuitukasvia. Siis maassa jossa on maailman tehokkain metsäsektori, joka tuottaa 100 miljoonaa kuutiota puuta joka vuosi - ja käyttää siitä vain osan.

Ruokohelven tukiratkaisulle on aikanaan ollut varmasti hyvältä kuulostavat perusteet; ja edelleenkin Vapo näkee vaivaa mainostaakseen sen kasvatusta. Silti, kuten edelle kokoamani linkit osoittavat, sen tukeminen julkisista varoista on yksiselitteisesti verovarojen tuhlausta.

Samalla rahalla voitaisiin vaikkapoa tukea sellaista maanviljelystä, jonka tuotannolle on markkinat, kehittää suomalaista teknologiaosaamista rakentavaa tutkimusta ja koulutusta. Tai jos niin halutaan, ostaa vanhuksille vaippoja sekä palkata heille hoitajia.

Tämä valtion verorahojen tärväys ruokohelven kasvatukseen on oikein erityisen merkillistä, kun samaan aikaan ollaan vaatimassa esimerkiksi puolustusvoimien rajua supistamista, poliisin säästötoimia ja koulutuksesta tinkimistä. Tai mitä bioenergiaan tulee, myös metsästä saatavan bioenergian tukeakin ollaan supistamassa.

Onko Suomen hallituksen mielestä tosiaan niin, että tarpeettoman energiakasvin viljelyn tukeminen on kaikkia edellä mainitsemiani tarpeita tähdellisempää verovarojen käyttöä? Vai eikö valtion vasen käsi tiedä mitä oikea on tekemässä? Vai mistä on kysymys?

* * * 

Kun nyt bioenergiasta puhun, niin lopuksi kommentti toisesta alan uutisesta. UPM-Kymmenen päätös perustaa puun varassa toimiva biodieseljalostamo Lappeenrantaan on mielestäni viime vuosien merkittävin yksityisen sektorin metsäpäätös maassamme.

Ei niin, että puusta bioenergian tekeminen olisi parasta mahdollista puun käyttöä, mutta tällainen tehdas ylläpitää maamme metsätalouden infrastruktuuria, joka sellu- ja paperiteollisuuden keskittyessä ja supistuessa olisi vaarassa rapautua. Näin suomalaiset tuotantolinjat ovat valmiita, kun uuden sukupolven puunjalostustuotteet toden teolla alkavat vallata markkinoita! Ja ohjata entistä suurempia rahavirtoja kohti armasta kotimaatamme!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kasvikauppa ja metsätuhot
Hallitusohjelman vastainen alkoholiveron korotus
Sienimetsän juttuja



4 kommenttia:

  1. Vapo yritti hyödyntää noilla ruokohelpihomeleilla turvetuotannosa pois jäänyttä suopohjaa. Tullut mieleen ,kun iso kaupungit nyt kompostoivat yhdyskuntajätettä, niin ainaki sen jätteen hyödyntäminen vois olla järkevää noissa ruokohelpiviljelmissä..

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän suonpohjan käytön, etenkin jos sillä pyritään jonkinlaiseen ympäristönsuojeluun (kasvihuonekaasutase). Silti sitä ei pitäisi kytkeä verovaroihin, vaan joko ympäristölupien kautta turpeen hintaan tai tietysti vielä mieluummin ruokohelven myyntituloihin.

    VastaaPoista
  3. Länsisuomalaisessa kivihiilivoimalassa poltellaan aina välillä jotain olkea tai ruokohelpiä tms. No tuloksena on lähes aina kattilan puhkeaminen näiden kokeilujen jäljiltä. Ei sekään visssiin kovin järkevää ole.

    VastaaPoista
  4. Mahtaako se se oljen tai ruokohelven takia palaa, jotain muuta vikaa ?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.