Mielipiteenvapaus ja virkavastuu ristiriidassa

Helsingin Uutiset kertoi Annamaija Hakamasta, joka on valmis maksamaan jopa Elokapinan nuorten aktivistien sakkoja, jos nämä tuomitaan kansalaistottelemattomuudesta. Hakaman mukaan esimerkiksi liikenteen tilapäinen pysäyttäminen on pieni haitta verrattuna ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tappaviin helteisiin.

Hän on maksellut elokapinalaisten sakkoja aiemminkin ja päässyt sen seurauksena jopa oikeuteen epäiltynä rikokseen kiihottamisesta. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteet. 

* * *

Suomen kansalaisena Annamaija Hakamalla on tietenkin oikeus poliittisiin mielipiteisiin ja sakkojen maksamiseen muiden puolesta. Ja tätä oikeutta hän aikoo HU:n jutun mukaan käyttää jälleen seuraavassa Elokapinan mielenosoituksessa. 

Silti on kysyttävä, että vaikuttavatko Hakaman mielipiteet ja osallistuminen kiistanalaisen äärijärjestön toimintaan hänen työhönsä Opetushallituksessa, jossa hän toimii viestinnän asiantuntijana tehtävänään välittää oikeaa ja puolueetonta tietoa suomalaisen poliittisen päätöksenteon tueksi. En löytänyt pikaisella haulla tietoa, onko hän virka- vai työsuhteessa, mutta mikäli ensimmäisessä, on hänellä jopa erityinen velvollisuus tähän.

* * *

Toki Hakama on vain yksi poliittisesti sitoutuneista ministeriöiden työntekijöistä. Erityisesti korkeimpien virkamiesten nimitykset tapahtuvat yleensä poliittisin perustein, jolloin he epäilemättä palvelevat erinomaisesti virkaan asettajaansa, mutta voidaan toki kysyä, että kuinka motivoituneesti ja arvovapaasti vaikkapa vasemmistoliittolaisen ministerin virkaansa asettama henkilö toteuttaa seuraavan ministerin – vaikkapa kokoomuslaisen – antamia toimeksiantoja.

Virallisen totuuden mukaan virkavelvollisuus ratkaiseen asian. Sen perusteella henkilö voi – ja hänen suorastaan pitää – toimia riippumatta henkilökohtaisista näkemyksistään ja sitoutumistaan, sekä tuottaa päätöksentekijälle kaikki kulloiseenkin asiaan liittyvä tieto ilman poliittisperusteisia painotuksia. 

* * *

Otetaan kuviteltu esimerkki, jossa Elokapinan toimintaan osallistuvan viranomaisen tehtäväksi annetaan selvittää mitä seurauksia ärhäkästä kansalaisaktivismista on tavalliselle ihmiselle. Raportoiko hän silloin varmasti kaikki asiaan mahdolliset liittyvät seikat, vai "unohtaako" tai vähätteleekö niistä ympäristöaktivismin kannalta kiusallisimpia. Tai painottaako ilmaisunvapauden ja sivullisten oikeuksien suhteessa ensin mainittua?

Tämä on aihe, joka ansaitsisi varmasti yhden ellei useammankin korkeatasoisen väitöskirjan verran tutkimusta. Mahtaisikohan sellaiseen löytyä rahoittajaa Suomen Akatemialta, ministeriöiltä tai vaikkapa yksityisiltä säätiöiltä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommentti ministeri Rydmanin rahoituspäätökseen
Helsinki tuottaa asukkailleen sutta ja sekundaa – ilman huolta huomisesta
Onko Suomen yhdenvertaisuusvaltuutetulla muslimikiima?