sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

Päättyykö korvaamaton aikasarja?

Helsingin sanomien mukaan Havaijilla sijaitsevan Mauna Loan hiilidioksidimittaukset olisivat loppumassa osana Donald Trumpin hallinnon leikkauslistaa. Jos näin käy, se olisi suuri tieteellinen vahinko, koska kyseessä on maailman pisin yhtäjaksoisesti tätä asiaa mitannut aikasarja - ja sellaisena korvaamaton. 

Mauna Loan mittausten lopettaminen koskisi myös tätä blogia, koska olen käyttänyt juuri sen tuottamaa mittaussarjaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden proxynä niissä analyyseissä, joissa olen tarkastellut kasvihuonekaasujen ja pohjoisen napajään välistä yhteyttä. Viimeksi tämä tapahtui kuluvan vuoden tammikuun 11. päivänä - ja ensimmäisen kerran 17. tammikuuta vuonna 2018. 

Näistä syistä - siis yleinen tieteellinen ja omakohtainen peruste - omalla toivelistallani on, että Mauna Loan hiilidioksidimittauksia ei lopetettaisi, vaan niihin löytyisi rahoitus tavalla tai toisella, mikäli USA:n hallinto päättäisi sulkea rahahanat. Näin siitäkin huolimatta, että ilmakehän hiilidioksidimittauksia tehdään nykyisin myös muualla.

34 kommenttia:

  1. Tuli tässä maallikolle mieleen että säilyyhän ne mittaustulokset sieltä myöhemmin käytettäväksi, ja eihän koko maapallon CO2-määrissä voida tukeutua yhden aseman varaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi noita "käsin poimittuja" tuloksia pitäisi säilyttää?
      Näin tehdään hienoja käyriä ja laajemminkin tuosta kusetuksesta.

      https://www.warwickhughes.com/icecore/

      Poista
  2. Maapallolla ei tapahdu mitään ilmastomuutosta, ei ainakaan ihmisen aiheutamana. Hiilidioksidi on maapallon elossapidolle lähes tärkeämpää kun happi. Eikä tuo lämmitä milliäkään maapallon ilmastoa. Se mikä kyllä lämmittää ja kovasti (pääkoppaa) on maapallon päättäjät jotka syöttää täyttä valhetta tuutit täysillä. Maapalloa lämmittää aurinko ja tulivuoret. Kirjaimellisesti kusin housuun kun nauroin niin kovasti vuosia sitten kun yksi vihreiden kalkkuna sanoi että tulivuoret pitää sammuttaa. Sehän onnistuu helposti, ei muuta kun painaa sitä punaista nappia tulivuoren seinämässä.. oi jiisus... No, eihän vihreät tiedä edes mistä sähkö tulee, siihenkin yllätys, yllätys, eräs vihreä kalkkuna vuosia sitten kysyessä vastasi, "pistorasiasta" se sähkö tulee. Mutta kun kysyttiin "Niin, mutta mistä se sähkö tulee siihen pistorasiaan?" Ei tullut enää mitään vastausta.

    VastaaPoista
  3. Kannattaako niitä edes mitata, koska faktat kalpenevat uskomusten rinnalla aina ja joka paikassa? Veikko Huovinen sanoi aikoinaan, että ihmisellä on kusiaisen valtuudet, ja niin on, jos vertaa sitä, että yksi tulivuori Etelä-Amerikassa päästelee enemmän kuin koko Pohjois-Amerikan autoliikenne, mutta menepäs se sanomaan virheille!

    VastaaPoista
  4. Olisiko tässä esimerkki syvän valtion vastarinnasta? Virkamiehiä käsketään säästämään, joten suljetaan Washingtonin monumentti Washington D.C:ssä? Meteorologit joutuvat säästämään, joten Mauna Loan tutkimusasema laitetaan kiinni. Suurin huomioarvo?
    Samoin Suomessa. Yle:n budjetista leikataan promille tulevaisuudessa, joten Pikku Kakkonen hei, hei.

    VastaaPoista
  5. Ihan vaan ihmettelen, että miksi juuri Mauna Loan tulivuorella pitää mittailla näitä hiilidioksidipitoisuuksia. Sen juurella kun on jatkuva tulivuorenpurkaus käynnissä. Kilauea taitaa olla tuon purkautuvan kilpitulivuoren nimi. Itsekin sitä olen muutama vuosi sitten helikopterista ihmetellyt. Luulisi olevan jotakin vaikutusta hiilidioksidipitoisuuksiin?

    VastaaPoista
  6. Milloinkahan nämä maat, missä tulivuoret sijaitsevat, alkavat maksaa korvauksia tulivuorten aiheuttamille ilmakehän häiriöille ja esim. lentoliikenteelle. Jos Suomen metsät ovat hiilidioksidipäästö, josta Suomi muka joutuu maksamaan muille maille, niin miksi ei sitten tulivuorien päästöistä makseta. Samanlaista luonnonvoimaa molemmat. Kuinkahan suuria nuo tulivuorten hiilidioksidipäästöt mahtavat olla? Tietysti viherkommarit saisivat nämä tulivuorten päästöt totta kai positiivisiksi luonnolle. Se on selvä asia.

    VastaaPoista
  7. Kaikki te jotka väitätte että päästöt lämmittää ilmakehää, olette täysin aivottomia. Jos hiilidioksidi poistettaisiin maapallolta, niin miten luulette että miten teille, aivottomat kävisi sen jälkeen? Kauanko luulisitte elävänne tuon jälkeen? Miettikää kuinka kauan pystytte elämään ilman happea. Sillä jos hiilidioksidi poistettaisiin maapallolta, kaikki elollinen kuolee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maapallon ainoalla aivollisella tuntuu olevan ajatuksia. Olisiko ne aivot olleet hänelläkin aikaisemmin täysin käyttämättömät, koska syntyy nyt noin korkealentoisia ajatuksia.

      Poista
    2. Eikö nilittäjä tiedä että hiilidioksidi pitää maapallon elossa, eipä näköjään. Täysiöä hulluja jotka kuvittelee muuta, mutta te olettekin sekopää greetan lähettiläitä.

      Poista
    3. Nykyisen valheellisen hiilidioksidin parjauskampanjan myötä tietämättömät todella voivat luulla, että hiilidioksidi on saaste, joka pitäisi poistaa ilmakehästä. Jopa joistakin koulukirjoista on poistettu hiilidioksidin merkitys fotosynteesille ja siten koko maapallon elämälle. Tosiasiassahan hiilidioksidi on välttämätöntä kasvien elämälle, kasvulle ja hapen tuotannolle. Ilman hiilidioksidia ei Telluksella olisi mitään elämää.
      Tietämättömän kannattaa siis välittömästi googlata, mitä tarkoittaa fotosynteesi.

      Poista
  8. kuinka kallista voi olla hiilidioksidin mittaaminen? ostaa Motonetistä tai jostain hiilidioksidimittarin jota voi etälukea tai sit joku neekeri käy kerran viikos kattomas ja merkkaa ylös mitä mittari näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi edes mitata, se kun ei "ilmastomuutosta" aiheuta.

      Poista
  9. Tuossa kommentoijille infoa CO2 lisääntymisestä:
    https://gml.noaa.gov/ccgg/trends/mlo.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyttä sontaa, ei mitää merkitystä maapallon ilmaston"muutokselle" sama kun väittäisivät että happi saastuttaa ilmastoa.

      Poista
    2. Ano 13:34, alan huippuasiantuntija.

      Poista
    3. Piiperöt kuvittelee maapallon elossapitävää ainetta maapallon tuhoavana, hienosti on wepin uuden maailman aivopesu mennyt perille. Eihän tuollaisten mielestä suot ei uusiudu ja metsän saastuttaa.

      Poista
  10. Tuo ilmastokauhistelu on osa agendaa, jolla ihmisiä pyritään pelottelemaan, jotta saataisiin enemmän rajoituksia ja rahastusperusteita aikaiseksi. Joten "päästöoikeus" -kauppiaat rahastavat lämpimästä ilmasta, ja ihmiset hurraavat.

    Kannattaa perehtyä fysiikkaan, niin silmät avautuvat tuolle ilmastokusetukselle.

    https://karvola.blog/2014/01/23/lampofysiikan-perusteita/

    https://rumble.com/v31usl4-ilmastonmuutos-on-seuraava-pandemia-rapsodia.info-tekstitys.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suo siellä, vetelä täällä, ainakin SSAB:n Raahen tehdas tultais sulkemaan, jos päästökauppajärjeslmä romutettaisiin.
      Ja muutoinkin Suomi kärsisi.

      Poista
    2. Eikös siinä kannattavuus paranisi, jos ei tarvitsisi maksaa turhasta?

      Poista
  11. Suositan kaikkia ilmastouskovaisia lopettamaan hapen käyttämisen välittömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esim. SSAB:n kohdalla asia on ihan päinvastoin. Se maksais jos se edelleen päästäis CO2:ta taivaalle, kilpailuetu, nääs.

      Poista
    2. Kaikesta hiilidioksidista joka saadaan lisättyä ilmakehään, tulisi maksaa kunnollinen palkkio. Sen verran tärkeä kaasu on kyseessä.

      Poista
    3. Nimenomaan. tekee maapallosta enemmän happea tuottavan ja luontoa vilisevän paratiisin. Maapallo oli tuollainen 60-100 miljoonaa vuotta sitten kun Hiilidioksidia oli lähes 20 kertaa enemmän kun nykyään.

      Poista


  12. Tämä on mielenkiintoinen kirjoitus hiilidioksidista, kannattaa lukea:

    https://ossitiihonen.com/2023/10/26/pitaisiko-meidan-juhlia-hiilidioksidia/

    Jamppa vaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä. Mutta kuten tuo herramieskin toi esille, enää totuutta ei ohjaa tiede, vaan raha. Rahalla saadaan vaikka happi muuttumaan ilmastontuhoksi.

      Poista
    2. Uskoisinko yhtä ihmistä kokonaisen tiedeyhteisön sijaan, ei kai nyt sentään.
      Sellainen tiedeyhteisö olisi jo hajonnut.

      Poista
    3. Jos "kokonainen" "tiedeyhtisö" on sitä mieltä että hiilidioksidi tuhoaa ilmastoa, kuten tekevät, ne on silloin läpeensä korruptoituneita kaikki. Sama "tiedeyhteisö" myös kertoo että mihilläkin on kuukautises, mieskin voi synnyttää ja ihmisillä on 46 eri sukupuolta. Luuletko että tuillaisia pitäisi uskoa yhtään missään asiassa, älä unta näe.

      Poista
  13. Tämänkertainen kommenttiosio ei kyllä pääosin ole kovin kunniaksi tälle laadukkaalle blogille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin.. sen pilaa ilmastouskovaiset.

      Poista
    2. Sen siitä saa jos on niin vajaa että on pokkaa väittää että hiilidioksidi tuhoaa ilmastoa, niin ei voi mitään, keskööt tyhmänä kaiken mitä niskaan sataa.

      Poista
  14. Ei paljon häirinnyt CO2 mittauksia edes Mauna Loan purkaus pari vuotta sitten, vaikka mittauspiste suljettiin lähes vuodeksi.
    Näppäräsorminen tutkija teki sen käsityönä, ettei tule mittaus dataan ikäviä aukkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tumpelo kuten kaikki te jotka väitätte että hiilidioksidi aiheuttaa ilmasto"muutosta".

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.