Peperitehtaan sulkemisen Suomesta ja juuri kaakkoisesta Suomesta ei pitäisi olla kenellekään yllätys. Näin siksi, että paperin kulutus vähenee jatkuvasti ympäri maailmaa ja vaikka suomalaiset metsät kasvavat edelleen enemmän kuin niitä hakataan, näin ei ole Kaakkois-Suomessa, eikä venäläisen puun paluusta raaka-aineeksi ole näkyvissä minkäänlaisia merkkejä.
Siten UPM:n päätös on nähtävä niin sanottuna luovana tuhona, joka edistää talouselämämme uudistumista ja samalla vähentää maamme riippuvuutta venäläisistä raaka-aineista. Tämän suuntaisesti näyttää ajattelevan myös työministeri Matias Marttinen (kok), jonka mukaan työttömäksi jääneiden tukemisessa keskeiseen rooliin - ja siis verovaroin tuettavaksi - nostetaan heidän uudelleenkoulutuksensa uusiin tehtäviin.
Nähtäväksi kuitenkin jää, miten Kaakkois-Suomen yrityselämä ottaa vastaan ilman työtä jääneet. Eli taipuvatko tunnetusti kovapalkkaiset paperimiehet ja -naiset uudenlaisiin tehtäviin, joita voisi kaupunginjohtajan mukaan löytyä esimerkiksi sähkö- ja energiatekniikan alalta. Ja suostuvatko mahdolliset työnantajat rekrytoimaan uusia työntekijöitä juuri heidän joukostaan, vai sittenkin suoraan esimerkiksi paikallisten koulujen (yliopisto, ammattikorkeakoulu ja ammattiopisto) vastavalmistuneiden joukosta.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Suomen luova tuho
Hiilinieluja vai veroeuroja?
Suomen luova tuho
Jotkut työllistyvät, toiset taas ei. Useimmat työllistyvistä eivät pääse samaan tulotasoon, mitä paperitehtaan vuorotöissä maksettiin. Näin yleisesti, Suomen sosialistinen harjoitus tulee päättymään, kun muiden rahat loppuvat.
VastaaPoistaTalouselämän uudistumisella voi tulla kiire, koska Kaukaan tehtaan sulkeminen ei taida jäädä viimeiseksi,sen verran ko. teollisuutta on rasittanut ja rasittaa Venäjän tuonnin tyrehtyminen ja puun hinnan korkeus.
VastaaPoistaKaikki tässä maassa tapetaan, maatilat, paperitehtaat, yksityisyrittäjät(Suomalaiset). Sitten lähitulevaisuudessa tuhotaan ihmiset kun kiellettään lihan käyttö kokonaan, ainostaan synteettistä tekolihaa ja ötököitä saa syödä.Suomeen on jo tullut Gatesin synteettistä tekolihaa valmistava jättitehdas.
VastaaPoistaTuli mieleen Simo Salmisen esittämä Rotestilaulu (Youtube): "Se se vaan on sillä lailla, että tässäkin maassa sitä on paljon mälsää. Ei sitä tartte edes paljon kavereilta kysellä." Jne.
PoistaDigi tappaa paperin, ihmiset ei enää tilaa paperilehtiä, se se vaan on tosiasia. Se on sitä rakennemuutosta.
Nyt olisi järkevää investoida paperitehtaan muuttamiseen kartonkitehtaaksi, kuten Oulussa Stora Enso teki. Mutta ehkäpä tuo vaihtoehto on selvitelty. Kaipa ongelma on raaka-aineen saatavuus ja hinta.
Paperiliitto on osannut hyödyntää ryhmävoimaa, (vrt. Finnair) ja nyt taitaa tulla pää vetävän käteen
VastaaPoistaPyllypaperille on aina tilausta.
VastaaPoistaMuistan toki, pikkunaperona, leirintäalueella: Puuceen seinässä oli tikku, jolla saattoi sohia paihimmat roippeet pois.
Oli omat paperit.
Ennen vanhaan pyyhittiin myös sanomalehteen. Valtamedian lehdillä voisi olla vielä tilausta, jos kaipaa nostalgiaa. Sitä on vaikea ymmärtää, miksi vessapaperin pitää olla valkaistua, kuvioitua tai jopa ruusuntuoksuista? Onko tämäkin asia pitänyt laittaa överiksi?
PoistaTotta. Mutta tuo puutikku jätti/aiheutti varmasti huikeat vauhtiviivat kalsareihin...
PoistaOli aika, jolloin TVH oli järjestänyt bajamajoja valtateiden levähdyspaikoille. Kutsuimme niitä lohisaapasvessoiksi, kun joku Tekniikan Maailman toimittaja oli maininnut niiden hygieniatasoon viitaten, että jos niihin menee, pitää olla jalassa lohisaappaat ja omat vessapaperit.
PoistaLohisaappaat, kyllä.
PoistaVoisin pyyhkäistä Pravdaan. Mutta on se vaan niin huonoa vessapaperia...
Joo justiinsa, Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää suomalaista talouselämää. Sekin asia on käännetty nurinpäin niinkuin kaikki muukin nykyään. Maatalouden lopettaminen kokonaan edistää ulkomaankauppaa, suomalaisten syntyvyyden lopahatminen edistää maahanmuuttoa, Konepaja-ja sähköteollisuuden lakkauttaminen edistää suomenhevosen ja viikatepajojen uutta tulemista. Kaikki on edistystä mutta myös valetta.
VastaaPoistaEihän nuo esimerkit edistystä ole, vaan surkeaa taantumista (vai oliko puhdasta sarkasmia).
PoistaKaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämää siitä syystä, ettei sen tuotteille ole nähtävissä kysyntää tulevaisuudessa. Niinpä siihen varatut resurssit - niin pääomat kuin työvoimakin - kannattaa käyttää johonkin muuhun. Toki tehtaan loppuminen on varsinkin ikääntyneille työntekijöille suuri henkilökohtainen tappio.
PoistaJuurikin näin. Suuret rakenteelliset muutokset ovat usein yksilölle katastrofeja. Kokonaiselle kansantaloudelle välttämättömiä.
PoistaParimiehen, kute vaikkapa omani rekkakuskin "ammatti" ovat eilispäivän , -70 luvun hommia.
Paperitehtaita ei enää tarvita ja kuljetuksista huolehtii EU:n halppismaat.
Se mikä vähän kismittää on kun vielä -90 luvulla työtäni väitettiin ammattityöksi. Silkkaa kusetusta.
Kyllä tiedetään hyvin mihin ne Kaukaalta vapautuneet resusrssit käytetään. Tynnyrissäkö elätte?
PoistaUljas uusi maailman odottaa, missä kansat ei omista yhtään mitään ja ovat onnellisia, kaikki kansamme rahat virtaa uuden maailman satukeksijöille ja Stup odottaa sitä kuola suussa. Saakeliin wepin sontima hevosnaama.
VastaaPoistaEi se tuu onneks toteutumaan. Tuloo kansallisvaltioiden vastaisku, globalistit ja federalistit saa köniin mitä trumppelo jo huseeraa. Jos kerran neuvostoliitto ja maon kiina romahtivat, toinen elpyi toinen ei, niin ei tule kolmatta (euvostoskeida). Mitä stubidoon niin härski koijari, saa varmasti turvapaikan suurtukholman tarkoin vartiioidulta elitistibostadsområde😊
PoistaVoin taata että tulee eikä sille kukaan tee eikä voi yhtään mitään, valitettavasti.
PoistaVai että oikei kansallisvaltioiden vastaisku? No tottahan toki. Komppania nettisotureita on jo näppäimistöt valmiina ja kalia kylämänä odottamassa kapinaa, heh. Tietysti tositeevee taikka erikawikmannin tissit töllössä viivästyttää. Ja pitää hakea tarjouskaliaakin.
PoistaTaitaapa Suomalaisella vielä riittää elintasoa sikäli runsaasti, ettei ihan kapinoimaan aleta. Kun ei oikein edes äänestämään viitsi lähteä jos vaikka sataa.
Itse olen äänestänyt siitä asti kun 18 täytin, nyt kohta 50 mittarissa. Oli viimeiset äänestykset mitä teen 2 vuoden päästä, sen jälkeen eläköidyn kokonaan äänestämisestä. Onhan se "selkärakaista" äänestää mutta vuosin saatossa olen vain turhautunut enemmän ja enemmän. Ei tätä maata näköjään halua suuret äänestäjämäärät halua pelastaa, joten menkööt menojaan.
PoistaPuolustan. Kansallisvaltioiden vastaiskua. Se on jo käynnissä, demokratian kautta (vielä) kuten Rassemblement national tai AfD vaikka establismentin vastus on kova keinoja kaihtamatta. Muutos parempaan on käynnissä, kansallisten enemmistöjen hyväksi. Ei kandee pelkästään näppiksiä, kaljakasseja, nettisaitteja, sunnuntaiäänestäjiä kyylätä/pilkata. Karkaa nääs Suuri kuva, voi jäädä junasta assan matujen seuraan😊
PoistaMitenkähän tämäkin Suomea nostaa, tuo valtoinen, sisältä umpimätä kalkkuna tuhoaa maatamme nopeammin kun rutto. Kaiken tuon, tulee Suomi maksamaan verorahoistaan.
VastaaPoistahttps://um.fi/tiedotteet/-/asset_publisher/ued5t2wDmr1C/content/paraguayn-ulkoministeri-rub%C3%A9n-ram%C3%ADrez-lezcano-tapaa-ulkoministeri-elina-valtosen-helsingissa/35732
Yhteiskunta on muuttunut siihen malliin, että perinteinen työnteko ei kannata eikä kiinnosta ketään. Mitäpä tuosta, jos joku tehdas ajetaan alas? Ihmiset, myös ne työttömäksi jäävät alkavat elämään ihmisoikeuksien ja tasa-arvon mukaista karnevaali elämää, jossa liput liehuvat yhteiselle asialle, kuten pridelle ja rajattomalle rakkaudelle. Ihmisoikeudet menevät taloudellisten asioid
VastaaPoista...siis taloudellisten asioiden edelle. Asia
Poista"Ei kuulu ydinliiketoimintaan"
VastaaPoistaLause joka on Suomen kirous ollut ainakin 25 vuotta. Jossain lehdessä oli joskus lista näist, taisi olla 6-7 kpl joilla liikevaihto oli yli 1000 miljoonaa vuodessa, ulkomaisella omistajalla.
Ja Kaukaalla (Suomessa)se lopettaminen maksaa vähiten, muualla erorahat olisivat kymmeniätuhansia euroja, per työntekijä.
Nykyään kaikki huonot uutiset onkin hyviä uutisia.
VastaaPoistaLuovan tuhon talouselämässä sanotaan tervehdyttävän taloutta, mutta mitä luovuutta se on kun itse aiheuttaa tuhon eikä mitään muuta kuin hömppää keksitä tilalle? Se on tuhon tie.
VastaaPoista