Nähtäväksi jää miten lähes kahden miljoonan laittoman maahanmuuttajan Kaliforniassa lopulta käy. Selvää kuitenkin on, että nyt nähdyt yhteenotot ovat vakavia, eikä näin suuren ihmisjoukon karkottaminen tule olemaan helppo tehtävä edes suurvallan johtajalle - pikemminkin se vaikuttaa täysin mahdottomalta. Ja sellaisena korostaa ennalta ehkäisevien maahanmuuttopoliittisten toimenpiteiden tärkeyttä.
Mielenosoittajat ovat puolestaan - ainakin - tehneet tiesulkuja, potkineet viranomaisten ajoneuvoja ja heitelleet poliisia betoninkappaleilla. Lisäksi he ovat viimeaikaisen anarkistimuodin mukaisesti maalailleet graffiteja rakennuksiin.
* * *
Poliittiseksi protestoimiseksi verhottu seiniin maalailu on levinnyt myös Suomeen. Muistammehan kaikki, kuinka ruotsalaiset vajakit aiheuttivat vahinkoa eduskuntatalolle ja nyt on puolustusministeriön rakennus töhritty Helsingissä.
Tekijäksi on ilmoittautunut ainakin itselleni aiemmin tuntematon aktivistiryhmä, joka koostunee poliittiseen vihervasemmistoon kuuluvista ihmisistä. Erityisen ikäväksi näiden anarkistien teon tekee se, että kyseessä on - jälleen - museoviraston suojelema ja historiallisesti arvokas rakennus.
On tietenkin selvää, ettei tällainen yhteisen - tai yksityisen - omaisuuden töhriminen edistä mitään asiaa sen enempää USA:ssa kuin Suomessa. Ja siksi nyt nähdyt maalinruiskuttelut kertovat vain siitä, että töhrijät käyttävät maailmanpoliittista tilannetta keppihevosena päästäkseen näkyviin julkisuudessa sekä kokeakseen jännityksestä seuraavan adrenaliiniryöpyn tuottamaa henkilökohtaista mielihyvää.
Tämä puolestaan kertoo yksiselitteisesti näiden henkilöiden narsismista, älyllisen kapasiteetin vajavaisuuksista, julkisuudenkipeydestä ja kyvyttömyydestä arvostaa ihmiskunnan - ja erityisesti suomalaisten - yhteistä historiallista perintöä. Ja osoittaa heidän olevan kyvyttömiä ymmärtämään, ettei oman egon nostaminen muiden ihmisten yläpuolelle ole millään tavalla ansiokasta vaan pikemminkin säälittävää.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hakaristiryijy
Elokapinan vandalismi aiheutti vahinkoa eduskuntatalolle, demokratialle, Koneelle ja omalle asialleen
Outoja Juhannus-uutisia
Hakaristiryijy
Elokapinan vandalismi aiheutti vahinkoa eduskuntatalolle, demokratialle, Koneelle ja omalle asialleen
Outoja Juhannus-uutisia
Vähän samanlaisia kuin niin sanotun Elokapinan porukka.
VastaaPoistaEivät vaan malta istuskella paikallaan, kuten laiskat eloapinat.
PoistaSuomessa elokapina olisi pitänyt kieltää, mutta ei maamme päättäjiä se kiinnosta, ei toki, kun itekkin ovat rikollisia isänmaallemme.
VastaaPoistaTerrorisoivat aktivistit, rikollisjengit ja jopa murhaajat saadaan kuriin ja järjestykseen jos vaan halutaan - toki se vaatii toimenpiteitä päänsilityksen sijaan
PoistaYle tänään
Maailman murhien keskus rauhoittui parissa vuodessa
Yle vieraili El Salvadorin slummialueilla, joita ennen hallitsivat rikollisjengit. Muutoksen hinta on ollut kova.
https://yle.fi/a/74-20164498
Artikkelista poimittua
Vuoteen 2022 asti asuinaluetta hallitsi kaksi kilpailevaa jengiä. Alue oli jaettu tiukasti kahtia, eikä asukkailla ollut kulkemista omalta puoleltaan toiselle. Nyt pallokenttä kerää lapsia molemmilta puolilta pelaamaan yhdessä.
– En olisi ikinä uskonut, että muutos tapahtuisi vain kolmessa vuodessa, sanoo yhteisöjohtaja don Pedro Rojas Ylelle.
Muutoksen sai aikaan El Salvadorin presidentti Nayib Bukele kovaotteisilla joukkopidätyksillä. ”Maailman cooleimmaksi diktaattoriksi” itseään kutsuva Bukele julisti vuonna 2022 poikkeustilan, jonka myötä turvallisuusjoukot pidättivät kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Samalla oikeuskäsittelyt heitettiin romukoppaan, ja kaltereiden taakse päätyi myös tuhansia syyttömiä.
Yksi maailman väkivaltaisimmista maista muuttui muutamassa vuodessa yhdeksi Latinalaisen Amerikan turvallisimmista.
Kaikki tuollainenhan tuo vain säpinää helsinkiläiselle joutoväelle.
PoistaPöhinää, niin kuin Ylen toimittaja sanois.
PoistaSingaporissa jos tuollaiset tuhrijat saataisiin kiinni he saisivat tutustua Herra Rottinkiin. Suomessa yleensä ihaillaan kaikkea ulkomaalaista, miksei siis myös tätä.
VastaaPoistaKappas läskipäät taas vauhissa täälä
VastaaPoistaJa yksi kirjoitustaidoton.
PoistaPitää kato kirjotaa nii et palstalasetkin ymärtää. Samaa kielet
PoistaKirjoitus ei onnistu jos on..somali.
Poista"Minä olen!!" Oli vastaus juutalaisten kysymykseen. Samanlaisen vastauksen saa tänäpäivänä kun kysyy mikä on se vapaus, oikeus tai ismi joka suo joillekkin oikeuden tuhota ja riehua. Tänään HS alitti riman kertomalla 7:ään kertaan hylätystä oleskelulupahakijasta. Jos joku pääsee kysymään hänen avustajiltaan mikä on se oikeus joka mahdollistaa hakuprosessit toisensa jälkeen, että jonkun käsitys oikeudestaan toteutuu. Mikä on se ihmisoikeus, kuka sen on antanut ja määrittänyt tuollaiseksi? Vastaus olisi kostonhimoisen kommunistin ja ihmisoikeusjuristin suusta saatu " Minä olen!" Siihen on tyytyminen ja siihen tylpistyy arvioinnin ja muutoksen mahdollisuus. "Minä olen!" on jotakin ylimaallista, lähes jumalalliseen asemaan noussutta, jotakin meitä tavallisia ihmisiä suurempaa.
VastaaPoistaMaria Petterssonin mielikuvitus oli päässyt valloilleen, kun tarkoitus oli osoittaa, kuinka väärin hallitus kohtelee turvapaikanhakijoita uusilla laeilla. Oli kyllä hieno draaman kaari, johon oli laitettu kunnolla ns. Lapin lisää.
PoistaPettersson ei ymmärrä, että tarkoitus on vähentää vetovoimatekijöitä, joiden vuoksi kaiken maailman löysäläiset tunkevat Suomeen elätettäviksi. Niiden takiahan irakilainen tulee kymmenen turvallisen maan halki Suomeen asti, vaikka voisi hakea turvaa paljon lähempää kotimaataan. Täällä kun maksetaan kaikki. "Antakaa meille meidän rahat", vai miten se nyt meni.
Hysäri saatu ärsytettyä kierroksille, mikä on hyvä koska silloin iso jäykkä instituutio sortuu virheisiin että ylilyönteisiin ja alkaa menettää uskottavuuttaan tyhmimpienkin sinisilmissä. Iso haittatoimija hiipuu niin tulee mielenmarkkinoille uutta tilaa järjenkäytölle, antaa höblien muitten vähemmistökiimaisten jatkaa hysärin viitoittamaa tietä, lilla erimielisyys on hjuvaksi
VastaaPoistaIlman omaa kulttuuriperintöämme -- tätä eurooppalais-länsimaalaista, ihmismuotoisten jumaluuksien, idea-ajattelun, syvyyssunnassa hahmon- ja käsitteenmuodostusta kehittävän psyykkisen rakenteen, uuden ajan visuaalisen mieltämisen ja kartesiolaisen rationaalisuuden -- ominaisuuksia ei olisi olemassa sitä historiallisesti arvokkaiden rakennusten ja taideteosten maailmaa, jota nykynuoret, uhriajattelun voimaannuttamat ja valtuuttamat narsistinuoret mielenosoituksissaan sottaavat ja tuhoavat. Mutta ketä me oikeasti voimme syyttää siitä, etteivät nykyiset sukupolvet pysty enää omaksumaan oman kulttuurikognitiivisen perintömme sisältöjä, vaan jumittuvat kehityksessään tuonne noin kahden ikävuoden tietämillä yleensä kivuitta ohittuvaan anaalis-sadistiseen vaiheeseen, eivätkä koskaan kasva narsistisista uhrisamaistumisista yli?
VastaaPoistaKyllä oman kulttuurimme suurimittainen sosiopsyykkinen taantuma on seurausta paljosta muustakin kuin vain siitä ettemme ole tunnustaneet oikeita "ismejä" yhteiskunnallisia kysymyksiä käsitteellistäessämme. Oman ajattelumme tunnustuksellinen "opiliosuus" on oma sokea pisteemme -- elämme keskellä painajaista, ja ihan oppineimmatkin meistä kuvittelevat ja kokevat, että "oikeat ismit" voisivat pelastaa meidät tulossa olevalta historialliselta taantumalta. Mutta unitauti ei parane millään "ismillä", kysymys on nimenomaan siitä, että tarvitsisimme paljon syvemmälle sijoittuvien ajattelun muotojen hallitsemista kuin mihin mikään tunnustuksellinen poliittis-opillinen "ismi" yltää.
Nyt puoluekokousten aikaan elää osa yhteiskuntaamme kuin unessa -- media on täynnä "uutisia" jotka ovat vaikutuksiltaan paljon vaarallisempia kuin mitkään "klikkiotsikot", jotka tunnustuksellisten totuuksien julistamisen rinnalla ovat vain eräänlaista leikki-ikäisten kuurupiiloa.
Ei sellaista yleiskäsitettä ole reaalimaailmassa olemassa kuin "uskonto". Sen sijaan tajunnallinen joukkomittainen taantuma on tosiasia. Ei sellaista asiaa ole kuin "maahanmuutto". Sen sijaan kehitysmaista liikkeelle lähtevä ja ihmisen historian toistaiseksi massiivisimmaksi kasvava kansainvaellus on tosiasia. Eivät "kulttuurit" ole mitään tapoja ja tottumuksia, eivät maukuja ja mieltymyksiä, eivätkä irtainta rihkamaa. Kulttuurit ovat tuhansia vuosia omia voimiaan vahvistaneita tajunnallisia tosiasioita, kognitiivisia perusratkaisuja -- eivätkä keskenään eriperusteiset kulttuurit koskaan voi muuta kuin tuhota toistensa parhaat ominaisuudet.
Mutta kaikki tämä on liian vaikeaa, ja taantuminen jo aivan liian pitkällä. Nyt mennään narsistien maailmassa nämä loppuajat.
Hyvin sanoitettu. Ainakin Suomea koskeva haittatila, jota virkakuntien epädemokraattinen nomenklatura on edistänyt kansan enemmistön hyvinvointia ja kulttuuria vastaan, kuten åpetushallitus ajaessaan suomenkielisen peruskoulun ahdinkoon "hyvehyvempidiipadaapa" savuverhon alla ilkeyttään. Kun yhteiskunnan tutut turvalliset rakenteet murennetaan niin yksilöt kääntyvät itseensä, luottamus murenee ja samalla impårteerataan vahvasti yhteisöllisiä väkivaltaan taipuvaisia muukalaiskulttuureita sekaan sotkemaan. Silti mikä ihmeen kosto?idea? yrittää tuhota hyvä supisuomalainen kulttuuri ja sen synnyttämä hyvinvointi? Perkeleen pahikset luonnevikaiset virkaörkit
PoistaSosialismi jopa marxismi tuntuu olevan nousussa vähän siellä ja täällä, ja USA:ssa varsinkin se on aika voimakas, mitä ei pari-kolmekymmentä vuotta takaperin edes voitu uskoa!
VastaaPoistaKyllä USAn tilanne eskaloituu maanlaajuiseksi kapinaksi.
VastaaPoistaEikö olekin erikoista, että kun jossain muualla maailmassa (kiina, venäjä yms.) mielenosoittajat, laittomasti maassa olevat, paikkojen hajoittajat ja muut riehujat laitetaan kuriin kovin ottein hallituksen toimesta, niin se kuitataan jonain kuriositeettina ja "normaalina käytäntönä", mutta kun sama tapahtuu jossain demokratiaksi käsitetyssä maassa, se uutisoidaan kuin kyseessä olisi uusi holokausti. Ikään kuin "demokratioissa" hallituksilla ei olisi oikeutta palauttaa järjestystä voimalla.
Poista