perjantai 16. toukokuuta 2025

Helsingissä nähtiin egotrippailua vakavan asian varjolla

Tuore uutinen kertoi, että Helsingin yliopistolla oli järjestetty eilisiltana muutamien kymmenien ihmisten palestiinalaisia tukeva mielenosoitus, jolla ei ollut lupaa. Niinpä poliisi joutui määräämään mielenosoittajia poistumaan rakennuksesta.

Toisin kuin normaalit ihmiset, nämä mielenosoittajat ryhtyivät pullikoimaan virkavaltaa vastaan ja ainakin yksi heistä pyrki myös palaamaan takaisin yliopiston rakennukseen. Lopulta kaiken kaikkiaan neljä ihmistä otettiin poliisien pahnoille epäiltynä niskoittelusta ja kokoontumisrikkomuksesta.

Tämä ei sinänsä ole yllätys, koska palestiinalaisten asema on jo pitkään ollut vasemmisto-opiskelijoille hyvä tekosyy imagonnostatukselle ja riehumiselle. Näin lienee ollut myös eilen, koska ei poliisin toistuvaa vastustamista voi selittää oikein muutenkaan. 

* * *

Itse palestiinalaisten asema on toki tällä hetkellä ikävä, mutta se tuskin korjaantuu Helsingin yliopiston tiloissa riehumisella. Sen sijaan Hamas pystyisi todennäköisesti auttamaan asia yksinkertaisesti lopettamalla itsensä sekä ennen kaikkea luopumalla - moneen kertaan turhaksi osoittautuneesta - aseellisesta vastarinnasta ja antamalla taisteluvälineensä pois sekä vapauttamalla viimeisetkin panttivankinsa. 

Näyttää kuitenkin siltä, ettei Gazaa ennen nykyistä sotaa hallinneella joukolla ole siihen halua, vaan he näkevät palestiinalaisten mieluummin vaikka kuolevan nälkään tai tulevan siirretyksi pois Gazan alueelta. Siihen heitä kannustanee tieto siitä, että näin toimimalla on mahdollista saada tukea ja sympatiaa länsimaiselta vasemmistolta. Ja onhan palestiinalaisten johtaminen tuottanut heille myös runsain mitoin henkilökohtaista hyötyä.

* * *

En kuitenkaan tahdo sanoa, että hyväksyisin Israelin viimeaikaiset toimet. Päinvastoin, ihmisten näännyttäminen militantin järjestön vallan kukistamiseksi - saati palestiinalaisten pois häätämiseksi - on yksinkertaisesti epäinhimillistä ja kansainvälisen lain vastaista. Eikä sitä voi sellaisena hyväksyä.

Tästä huolimatta ymmärrän, että maan hallinto saattaa juuri nyt nähdä mahdollisuuden lopettaa - niin ikään kansainvälisten lakien vastainen - terroristinen väkivalta, jota erityisesti Gazan alueella toiminut Hamas on vuosikymmeniä kohdistanut raketti-iskuilla ja muilla tavoilla israelilaisia siviilejä vastaan. Ja siksi luulen, että Netanjahun hallinto on päättänyt tällä kertaa katsoa pelin loppuun asti, jotta maan sisäisen turvallisuuden suurin uhka poistuisi lopullisesti. 

Tätä päätöstä saattaa tukea myös se, että ikääntyvällä pääministerillä on ollut vakavia terveyshuolia, joten hänen elinajanodotteensa saattaa olla hyvinkin lyhyt. Ja siksi vastuu mahdollisista sotarikoksista saattaa olla hänen kohdallaan hyvinkin teoreettinen kuoleman kurkistellessa jo oven takaa.

* * *

Nähtäväksi siis jää, miten tilanne etenee jatkossa. Netanjahulla näyttäisi olevan vahva tuki Donald Trumpilta, mutta nähtäväksi jää, että riittääkö se lopulta Israelin tavoitteiden loppuun viemiseen asti. Ja ellei riitä, jatkaako Netanjahu siitä huolimatta niin kauan, kunnes hän on saavuttanut tavoitteensa. 

Jos näin käy, se on selkeä tappio kansainväliselle oikeusjärjestykselle ja tavallaan "oikeuttaa" muutkin vastaavat järjestelyt monikansallisissa yhteiskunnissa. Ja voi sitä kautta johtaa ympäri maailmaa vähemmistökansallisuuksien aseman heikkenemiseen ja jopa kansanmurhiin.

Tästä huolimatta on selvää, ettei opiskelijoiden riehumisella suomalaispoliisien kanssa ole kansainvälisen oikeusjärjestyksen tulevaisuuden tai edes palestiinalaisten tulevan aseman suhteen mitään merkitystä. Mutta tarjoaahan se sentään osallistujilleen mukavia egotrippailuhetkiä vakavan asian varjolla.

22 kommenttia:

  1. Sotien lopettaminen on aina ollut, liki mahdotonta.
    Putin päätynee samaan kuin Hitler - viimeiseen mieheen ja kuula kalloon.
    Palestiinan tlanne on absurdi. Sodan syy lienee jo hämärtynyt, kunhan soditaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotien aloittaminen on aina ollut enemmän kuin mahdollista. Ihmiskunnan -- kuten myös jokaisen yksilön elämässä -- !kehitys" on ollut hidas ja vaivalloinen prosessi, taantuminen lajin ja yksilön varhaisimpien perustuntojen ja -ominaisuuksien varaan tapahtuu sen sijaan ongelmitta ja joskus ihan sietämättömän nopeastikin.

      Muutaman viikon rintamalla pahoissa paikoissa olleet, lähtöjään täysin terveet nuoret miehet raiskaavat vihollisen naisia ja tappavat lapsia. Aivan kuin koko lajin taustalla ollut miljoonan- tai satojen tuhansien vuosien kehitys ei painaisi mitään.

      Oppisivistyksessämme on jotain vikaa, kun emme osaa lapsillemme opettaa edes sitä, että moraalin niin sanottu "kultainen sääntö" juontuu meitä jokaista koskevasta varhaisvaiheen kehityksestä, jossa yleinen ihmisidentiteetti muodostuu tajuntaamme ennen kuin "minä" alkaa saada hahmoaan. Että siis "altruismi" on lajin, ei yksilön ominaisuus. Ja että kun jokin menee pahasti vikaan, juuri tuo normaali kehitysjärjestys menee jännitteisessä tilanteessa sekaisin.

      Päivän uutiset kertovat ruotsalaisesta kouluampumistapauksesta, jonka "motiivi on nyt selvinnyt". Ampuja oli käyttänyt huumeita ja kysymyksessä oli itsemurha. Siinä sivussa kuoli 11 ihmistä.

      Siis mitä ihmettä? Mihin kysymykseen nämä tapauksen päälle liimatut nimilaput antavat vastauksen? Miksi psyyken pohjalla itsetuho ja tuho sulavat yhteen? Mikä tekee psyyken riippuvaiseksi huumeista?

      Jos meille jo kouluissa opetettaisiin jotain perusnarsismista ja sen vammoista, olisimmeko silloin niin avuttomia oman "tiedollisen" ja "käsitteellisen" ajattelumme kanssa? Kyselisimmekö silloinkin mistä se johtuu, että kokonaiset kulttuurit saattavat perinteessään varjella narsistisen itsetuhon ja uhriajattelun yksilöä voimaannuttavia ja ideologisessa muodossaan joukkoja agiteeraavia vaikutuksia?

      Nykyinen uutisointi, kirjoittelu ja "keskustelu" kriisitapauksista on juuri tuollaista käsitteellisten nimilappujen liimaamista liian vaikeiksi koettujen kysymysten päälle. Todellinen kysymys kuuluu, miksi emme käytä ilmiöiden kuvailuun ja selitykseen edes sitä vähää tietoa minkä ihmistieteet ovat meille antaneet. Miksi vain jatkamme itsemme huijaamista tiedollisilla stiiknafuulilla.

      Jo sosiologian perustaja Durkheim osoitti, että "itsemurhilla" on varsin vähän tekemistä ihmisen "itsen" kanssa.

      Poista
    2. Palestiinan osalta uskoisin, että Hamasin hyökkäys israelilaisten kimppuun ja aseettomien iihmisten raaka teurastus sai aikaan niin kovan reaktion Israelin johdossa, että se ei lopeta, ennen kuin jokainen Hamasin terroristi on listitty. Eli käynnissä on Hamasin lopullinen hävitys.

      Poista
    3. Teurastus ??
      Israel olisi voinut estää hyökkäyksen etukäteen, mutta päätti käyttää sen hyödykseen nähdyllä tavalla.
      Maailman paras tiedustelupalvelu tiesi iskusta etukäteen, mutta ääri- ortodoksi juutalainen (turvallisuusjohtaja/ministeri ?) päätti että rockia rakastavat kansalaiset ovat sopivia uhrattavaksi.

      Poista
    4. Tuo kysymys narsismista on oleellinen: Kekkonen oli suuri narsisti, mutta ei niin vahingollisella tavalla.
      Putin ja Trump ovat suurnarsisteja: molemmat havittelevat rajatonta valtaa, seurauksista välittämättä.
      No, mikään ei ole muuttunut ja tuskin muuttuukaan.....

      Poista
    5. Ano 17.53:lla on varmaankin lähde tiedossa.
      Veikkaisin, että maailman paras tiedustelujärjestelmä yksinkertaisesti nukkui/ei ottanut tosissaan uhkaa, eli teki kardinaalimunauksen. Errare humanum est.

      Poista
    6. Ei ole lähdettä tiedossa, mutta aselepo Gazassa päättyi välittömästi kun, lainaus " kun hallitus oli hyväksynyt Ben-Gvirin paluun sisäisen turvallisuuden ministeriksi maaliskuun 19. päivä. "
      Ja tälle turvallisuus ministerille, rockia rakastavat ovat saatanan palvojia.

      Poista
  2. Terhomatti Hämeenkorpi16. toukokuuta 2025 klo 8.09

    Minä hyväksyn Israelin - varsinkin viimeaikaiset - toimet ! Ählämit pois, Netanjahu - anna palaa vaan ! Paskaa ei saa pois siirtämällä sitä paikasta toiseen, vaan esim. laittamalla se maanparannusaineeksi. Arvaan kyllä, että näkemykseni saa suosiota...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan näkemystäsi sananvapauden kannalta, vaikka itse en ilmaisisi asiaa yhtä jyrkästi. Tosin, selväksi on tullut se tosiseikka, ettei Hamasia kitketä pehmeillä keknoilla...

      Poista
  3. Kannattais lopettaa se nuhhiminen ihan niingö ekaksi, jos ei ole eläjiksi, niin ei se muiden syy ole tai että vaikka Euroooppalaisilla olis joku vastuu elättää jotain rättipää haittaeläimiä. Eli kun tyypilliseen tapaan rättipääät on aavikoittaneet alueensa kutakuinkin elinkelvottomaksi, niin vassareiden mukaan tästä muodostuu vastuu valkoisille arjalaisille. Ei kuitenkaan ökyrikkaille arabiöljysheikkimaille.

    Kun suomessa on ollu nälänhätiä, kuten vaikka 1860 luvulla, niin kuka auttoi asiassa? ei kukaan, ja sitäkin vähemmän rättipäät. Suomalaisia kuoli kuin kärpäsiä, mutta suomalaiset myös tajusivat nuhhia vähän vähemmän, että niille penskoille sit riitti sitä ruokaa edes jotenkuten...Mut ei.ei meijään pikipää neekerit tai ählyt, senkun nuhhivat ja lisivät entistä kiivaammin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on ollut muinoin hyvin suuria lapsilukuja varsinkin köyhemmällä väellä. Isäni perheessä oli kuusi lasta, äitini perheessä kahdeksan lasta. Minulla oli enää kaksi sisarusta, ja samoin serkkuja oli vähemmän. Johtuu elintason noususta ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittymisestä, ynnä ehkäisyn helpottumisesta.

      Poista
  4. Ottaa opiskeluoikeudet pois määräajaksi tai kokonaan niin loppuu se räyhääminen. Mutta eihän kaikkea sairastakin ymmärtävässsä ja hyysäävässä femakkosuomessa näin voi tehdä.

    VastaaPoista
  5. Pyrkiikö Israel tosiaan näännyttämään palestiinalaiset? Vihollisen huoltoyhteyksien katkaiseminen lienee yksi tavanomaisen sodankäynnin keinoista ja näin Israel on nyt tehnyt Hamasille. Hamasin sotilaat tosin käyttävät siviiliväestöä ihmiskilpenään ja siksi etenkin siviiliväestö joutuu kärsimään tästäkin sodankäynnin keinosta.

    Olisi reilua, jos Hamas järjestäisi siviiliväestölle kuljetuksen pois konfliktialueelta. Näinhän natsitkin tekivät Lapin sodan alkaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiskilvethän ovat kaiken a ja o. Niillä saa näkyvyyttä mediassa ja osoitettua israelilaisten raakalaisuuden. Naiset ja lapset ovat muslimi- ja arabikulttuurissa pelkkää tykinruokaa ja uusiutuva luonnonvara.

      Poista
  6. Ymmärtääkseni Suomen laissa oli ennen kapina-pykälä näitä tilanteita varten. Vihervasemmosto osasi senkin ennakoivasti poistaa.

    VastaaPoista
  7. Kannattaa katsoa YuoTubesta Israel-studio n:o 62, siinä käy selväksi mm. ulkoministeri Valtosen Hamasia tukeva toiminta.
    Israelilla on täysi oikeus vaikka ajaa Gazan kaistan asukkaat kokonaan pysyvästi pois, se koko ajan sieltä ammutut raketit ym. on varmaan täysin sietämätöntä israelilaisille.

    VastaaPoista
  8. Minulle on ihan sama kunhan yksikään "palestiinalainen" tai j-ylistörodun kyömynenä ei tule Suomeen.

    VastaaPoista
  9. Myötähävettävää myöhäisteinien maailmaparannusromantiikkaa. Mukana muutama alistamisesta kiihottuva femakko, pillua kaipaava runkku ja pillua saava islamisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pi**u tätä maailmaa pyörittää, sanoi entinenkin mies, ja oli oikeassa.

      Poista
  10. Saisi tuokin porukka riehua kotimaissaan, sillä Suomella ei ole mitään osuutta Lähi-idässä vuosikymmenestä toiseen jatkuvissa konflikteissa ja sodissa. Ilmeisesti täällä on niin vaaratonta osoittaa mieltään, koska eihän Suomessa juuri mistään anneta kunnon tuomiota. Ehkä näitäkin terroristisen järjestön "sotureita" vähän nuhdellaan etusormi ojossa ja päästetään menemään.

    VastaaPoista
  11. Proffa:
    1. Saarto on täysin sotalakien mukainen toimenpide. Ympärysvaltojen merisaarto keskusvaltojavastsan tappoi satoja tuhansia siviilejä nälkään. Ja toisin kuin Gazassa, ne siviilit olivat täysin sivussa itse sotatoimialueelta.
    2. Ruoka-apua ei tarvitse päästää vihollisen alueelle silloin, kun on syytä epäillä ko. avun päätyvän vihollisen asevoimien käyttöön. Ja siitä on aivan tarpeeksi näyttöä, että Hamas on hyötynyt suoraan ja epäsuoraan "humanitaarista" avusta.
    3. Huomioiden tosiasiat, niin miksi toistit vasemmistomedian valheita?

    VastaaPoista
  12. Poliisi tänään

    Poliisi epäilee kahta miestä törkeistä huumausaine- ja ampuma-aserikoksista

    https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-kahta-miesta-torkeista-huumausaine-ja-ampuma-aserikoksista

    Uutisesta poimittua

    Itä-Suomen poliisi ja Keskusrikospoliisi ovat tutkineet epäiltyä törkeää ampuma-aserikosta ja törkeää huumausainerikosta tammikuusta 2025 lähtien.
    Asian esitutkinta on valmistumassa, ja asia siirtyy syyteharkintaan lähipäivien aikana.

    Poliisi teki paikkaetsinnän 20.1.2025 Keravalla sijaitsevaan teollisuushalliin toisen esitutkinnan yhteydessä. Hallitilasta takavarikoitiin muun muassa kaksi konepistoolia, kynäpistooli, kaksi haulikkoa, yksi kivääri, neljä käsiasetta ja huomattava määrä patruunoita. Hallista takavarikotiin myös huomattava määrä erilaisia ampuma-aseiden osia, joista oli mahdollista kasata uusia toimivia aseita.

    Lisäksi hallista takavarikoitiin metonitatseeni-nimistä, erittäin vaarallista ja huumausaineeksi luokiteltavaa ainetta. Ainetta löytyi törkeän huumausainerikoksen ylittävä määrä.

    Poliisi otti kiinni asiaan liittyen 34-vuotiaan keravalaisen miehen ja 27-vuotiaan vantaalaisen miehen 20.1.2025. Miehet vangittiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden päätöksellä 23.1.2025.
    ------------------------------

    Melkein kuin Ruotsin meininkiä kun konepistoolia alkaa löytymään.
    Ja onkohan nämä suomalaisia vai mitä porukkaa?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.