lauantai 8. tammikuuta 2022

Vihreät ovat saaneet ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä loppuvuonna 2021

Aluevaalit alkavat olla ovella, joten käydäänpä vielä kerran (edellinensitä edellinen ja ensimmäinen) läpi verorahoitteisen ja siksi poliittisesti neutraaliksi tarkoitetun Ylen valintoja A-alkuliitteellä varustetuissa keskusteluohjelmissa. Aloitettakoon heti edellisen aihetta koskeneen kirjoitukseni jälkeisestä eli 28.10. esitetystä ohjelmasta ja päätettäköön 22.12., jolloin nähtiin viimeisin tämän sarjan ohjelma. Seuraava on Ylen TV-oppaan mukaan ensi maanantaina.

Tätä kirjoitusta varten laskin A-ohjelmissa esiintyneiden poliitikkojen puoluekannat samoilla kriteereillä kuin edelliselläkin kerralla eli laskemalla ne sen mukaisesti kuin ne on ohjelmien esittelyteksteissä ilmoitettu. Poikkeuksena tähän on kuitenkin 4.11. lähetetty neljän europarlamentaarikon keskustelu, jossa esiintyivät Laura Huhtasaari (ps), Petri Sarvamaa (kok), Ville Niinistö (vihr) ja Silvia Modig (vas) ilman, että heidän puoluekantaansa olisi kerrottu ohjelman esittelytekstissä.

Lopputulos tarkastelustani on kerätty alla olevaan taulukkoon, jonka ensimmäisessä sarakkeessa on puolueen tunnus, toisessa viime vaaleissa saavuettu kansanedustajien määrä, kolmannessa puolueen edustajien esiintyminen A-ohjelmissa ja neljännessä esiintymisten ja kansanedustajamäärän välinen suhde normaloisoituna eniten näkyvyyttä saaneeseen puolueeseen.

Ajatuksenani on, että demokratian kannalta olisi perustetua sekä oikein ja kohtuullista, mikäli verovaroin rahoitettu Yle tarjoaisi puolueille näkyvyyttä niiden vaaleissa saaman kannatuksen mukaisesti. Eli, että alla olevien taulukoiden neljännessä sarakkeessa olisi mahdollisimman samansuuruinen luku (joka on lähellä arvoa "1,00"). 


Puolue

Edustajia

Esiintyjiä

Suhde

SDP

40

9

0,64

PS

39

3

0,22

Kok

38

6

0,45

Kepu

31

6

0,55

Vihr

20

7

1,00

Vas

16

1

0,18

RKP

10

1

0,29

KD

5

0

0,00

Liik

1

0

0,00

Taulukosta nähdään, että Vihreät saivat ylivoimaisesti eniten verorahoitteista näkyvyyttä suhteessa kansanedustajien määrään eli poliittiseen kannatukseensa. Toisena tuli SDP, jonka saamaa näkyvyyttä selittää se, että puolue on sekä pääministeri- (Sanna Marin) että korona-asiaoista vastaavan ministerin (Krista Kiuru) puolue. Silti puolueen näkyvyys jäi vain 64 prosenttiin Vihreiden saamasta.

Muista puolueista Keskusta ja Kokoomus saivat näkyvyyttä kannatukseensa nähden noin puolet Vihreiden saamasta, mutta Perussuomalaiset jäi heikoille yhdessä pienpuolueiden kanssa: niiden kansanedustajien määriin suhteutettu näkyvyys verrattuna vihreiden saamaan vaihteli nollasta 22 prosenttiin.

Koska erot olivat suuria ja itse asia eli verovarojen käyttö eri puolueiden näkyvyyteen on asiana äärimmäisen mielenkiintoinen ja tärkeä, päätin kerätä kaikkien tekemieni neljän vastaavan analyysin tulokset yhteen. Siitä syntyi seuraava taulukko. 

Puolue

Edustajia

Esiintyjiä

Suhde

SDP

40

29

0,91

PS

39

9

0,29

Kok

38

24

0,79

Kepu

31

21

0,85

Vihr

20

16

1,00

Vas

16

6

0,47

RKP

10

1

0,13

KD

5

1

0,25

Liik

1

0

0,00

Näemme, että Vihreät on myös koko keräämäni aineiston mukaan ollut Ylen erityisessä suojeluksessa. Toisena on näkyvyyttä saanut pääministeripuolue SDP, jonka saama ruutuaika suhteessa puolueen kannatukseen on ollut 91 prosenttia Vihreiden saamasta. 

Seuraavina ovat tulleet toiset kaksi perinteisesti suurta puoluettamme eli Keskusta ja Kokoomus, joita on seurannut Per.... ei kun Vasemmistoliitto. Vasta sen jälkeen - ja selvällä erolla edellä mainittuihin - verorahoitteista näkyvyyttä on saanut maan suurimpiin puolueisiin kuuluva Perussuomalaiset, jonka kanssa lähes tasoihin on päässyt myös Kristillisdemokraatit. 

Yhteenvetona voidaan todeta, että Yle suosii selkeästi erityisesti Vihreitä, mutta myös muita vasemmistopuolueita. Lisäksi on selvää, että Yle välttää näkyvyyden antamista Perussuomalaisille ja pienille puolueille eli sorsii niitä systemaattisesti samanlaisella innolla kuin Valko-Venäjän tai Turkin tapaisten näennäisdemokratioiden valtiojohtoiset TV-kanavat omia oppositioitaan. 

Minusta on varsin mielenkiintoista, että tämä kaikki on saanut ja saa tapahtua ilman, että Ylen hallintoneuvosto, perustuslakivaliokunta, julkisen sanan neuvosto, tasa-arvovaltuutettu, vapaa lehdistö, PEN tai veronmaksajien keskusliitto ovat sanoneet asiasta sanaakaan - eivät vaikka asian voisi tavalla tai toisella kuvitella liittyvän niiden yhteiskunnallisiin tehtäviin tai tavoitteisiin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle vahvisti poliittisen sitoutuneisuutensa
Puolueiden kannatus ei vastaa niiden näkyvyyttä Ylen A-studiossa
Onko tämä sattumaa vai Yle-tutkimuksen aihe?

10 kommenttia:

  1. Tuota noin, mikäs se sellainen kirkko olisi, joka ei maailmanloppua saarnaisi?

    YLE on kansalliskirkon perillinen suoraan alenevassa polvessa. Tunnustukset ovat nyt sisällöiltään uusia, mutta instituutio ikuista mallia. Nyt tunnustetaan Suurta Yhteistä Valhetta. Kellä muulla on tarjota yhtä mahtava eskatologia kuin vihreillä?

    Eikä vain "tiedolliseen" muotoon puettu eskatologia, vaan myös koko populaarimusiikin ja niin sanottujen kirjallisten intellektuellien väräjävien sydänten tulkitsema eskatologia. Mikä voisi vahvistaa ja vakuuttaa ihmisiä enemmän kuin ryhmävahvistautumista tarjoava narsistinen uhriajattelu?

    Joten ei noissa prosenttijakaumissa ole oikeastaan mitään ihmettelemistä. Me vain olemme ihmisinä niin hullujen tarpeiden sanelemia.

    PEN-klubi muuten tuskin ymmärtää kielestä yleensä saati sitten kirjallisuudesta mitään. Hehän ovat aika avoimesti oman politiikkansa valinneet. Olen pohtinut noiden toimijoiden roolia jutussa, johon pääseen nimeäni klikkaamalla.

    VastaaPoista
  2. Sekaannun vähän sivuseikkaan, RKP:n vähäiseen esiintymiseen. Voisiko se johtua siitä, että sille annetaan sitten aikaa ruotsinkielisissä lähetyksissä?
    Sinänsähän pienen puolueen vaihtoehdot ovat 1 tai 0 kutakin lähetystä kohti ja useimmin se taitaa olla juuri 0.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin itsekin tuota kirjoittaessani, että pitäisikö FST tuoda tässä yhteydessä esille. Toisaalta myös sen tulisi verorahotteisena toimijana antaa ajankohtaisohjelmissaan tasapuolisesti aikaa kaikille puolueille. Eihän missään ole päätetty, että ruotsinkielielisiltä olisi kieelletty muiden kuin RKP:n äänestäminen.

      Poista
  3. Taannoisen tutkimuksen mukaan toimittajaopiskelijoista yli 80 prosenttia oli vihervasemmistolaisia. Tämä on tilanne ollut todennäköisesti jo pitkään, Tampereen tiedotusopin laitoshan on ollut perinteisesti vasemmistopropagandan pesä jo vuosikymmenet. Joten ei ole mikään ihme, että se näkyy voimakkaasti Ylen toiminnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TAU on maailman harvinaisimpia paikkoja. Siellä mies voi synnyttää ja menstruoida. Jos joku on eri mieltä niin kannattaa varautua känselöintiin, vokellukseen ja pihalle heittoon vääräuskoisena natsina.
      Meidän firma (PV) teki aikoinaan aika paljon yhteistyötä TAU:n kanssa mutta ei tee enää. TAU on turvallisuusriski.

      Poista
  4. Yleisradiolla on historiallisesti ollut tärkeä tehtävä kansanvalistustyössä. Valistustyön edistämiseksi sillä on ollut peräti monopoli radio- ja televisiolähetystoiminnassa. Hyvin Yleisradio tehtävänsä hoiti. Vaikkapa kansanterveystyön tai Suomen valitseman ulkopoliittisen linjan perustelut tulivat hyvin kansan tietoon ja kelpo kansalaiset niitä kannattivatkin.

    Yleisradio hoiti tehtävänsä vastuullisesti, selkeää ulkopoliittista viestiä ei annettu kaiken maailman tuurejunniloiden tai äänruuttien sekoittaa. Vennamon oli pakko antaa esiintyä, mutta mieluusti vain koomisissa yhteyksissä.

    Nykyisin YLE jatkaa samaa vastuullista linjaa. Näin he itse kai asiaa tulkitsevat. Haluavat pitää keskustelut asiallisina ja se onnistuu parhaiten, jos mielipide-erot eivät ole kovin suuria eikä käsiteltävän asian perusteita kyseenalaisteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiasia on, että Reporadion aikana Yleisradio oli kommunistien äänitorvi, ja vasemmistopropaganda päivittäistä, viihdeohjelmia myöten. Eino S. Repo oli aivan käsittämätön luopio ja Neuvostoliiton perseennuolija.

      Poista
  5. Ylen aluevaalipaneelin (4.1.) eri osallistujien saama puheaika (noin):

    kok Mykkänen 12 min
    vas Saramo 11 min 45 s
    kesk Lohi 10 min
    kd Räsänen 8 min 40 s
    sd Lindtman 7 min 46 s
    rkp Adlercreutz 6 min 20 s
    ps Mäkelä 4 min 35 s
    liik Harkimo 4 min 30 s
    vihr Harjanne 4 min

    VastaaPoista
  6. Vielä suurempi vihreiden ja vasemmiston yliedustus ilmenisi, jos katsotaan, minkälaista lijaa kannattavat pääsevät ääneen asiantuntijoina.

    VastaaPoista
  7. No olihan tuo aikamoista nuolentaa YLE:n toimittajalta, kun bileSanna oli ykkösaamun haastattelussa. Ei viitsinyt puolta minuuttia kauemmin katsoa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.