Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Uutissuomalaisen mukaan Venäjän hallinnon äänitorvi Dmitri Peskov oli eilisiltana kertonut toimittajille Venäjän vallanneen ukrainalaisen Kostjantjnivkan kaupungin kokonaan. Amerikkalainen Insitute for the Study of War puolestaan kiisti tiedon todeten, että venäläiset joukot ovat kyllä saavuttaneet taktisia edistysaskeleita Kostjantjnivkassa, mutta "suurin osa venäläisestä läsnäolosta kaupungissa koostuu pienistä tunkeilijaryhmistä, jotka ovat hajallaan Ukrainan joukkojen asemien seassa".

Syyksi Peskovin liioitteleville puheelle ISW väitti pyrkimyksen vaikuttaa länsimedian sotauutisointiin tänä viikonloppuna, koska Yhdysvalloissa on maan 250-vuotisjuhlat. Nähtäväksi siis jää, onko venäläisten erityisoperaatio edistynyt, vai onko Kostjantjnivkan valtausväitteissä kyse pelkästä Putinin hallinnon propagandasta. 

* * *

Iltalehden pääkirjoituksessa Lauri Nurmi puolestaan spekuloi sillä, että Valdimir Putin saattaa kokea Nicolae Ceaușescun kohtalon. Tällä kommentillaan hän asettui samalle kannalle, kuin tein itse joitakin aikoja sitten todetessani, ettei "Putinilla olisi enää tulevaisuutta, mikäli Venäjä palaisi Ukrainasta tappion kärsineenä".

Toki Ukrainassa käytävän sodan tapahtumia on vaikea seurata – kuten Kostjantjnivkankin tapaus osoittaa – koska liikkeellä on paljon molempien osapuolen tiliin disinformaatiota levittäviä tahoja. Näin erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa sana on vapaa jokaiselle halukkaalle. 

Joka tapauksessa jo pitkään on ollut selvää, ettei Putinin kolmen päivän erityisoperaatio ole onnistunut yhtään paremmin kuin Stalinin puna-armeijalleen määräämä "kahden viikon sotaretki Helsinkiin" vuonna 1939. Tästä syystä on mahdollista – ellei jopa todennäköistä – että Putin joutuu julkistamaan ainakin jonkinasteisen liikekannallepanon maassaan. 

Sen seurauksia voidaan vain arvailla. Selvää kuitenkin on, että mikäli pakkorekrytointi toteutetaan, on lopputuloksena paljon lapsensa ja puolisonsa menettäneitä Venäjän kansalaisia, jotka tuskin kiittävät tapahtuneesta maansa johtajaa. Ja vähintäänkin mielessään hautovat samankaltaisia ajatuksia kuin Nurmi tai allekirjoittanut. 

* * *

Tämä saattaa myös olla syy sille, että Venäjän diktaattori on painostanut valkovenäläistä kollegaansa liittymään sotaan. Näin hän voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: venäläisiä kuolisi taisteluissa – ehkä – nykyistä vähemmän ja ukrainalaisten asema vaikeutuisi rintaman pituuden kasvaessa pidemmäksi. 

Toisaalta presidentti Aljaksandr Lukashenka epäilemättä ymmärtää, etteivät ukrainalaiset nostaisi käsiään pystyyn, vaan panisivat vastaan parhaan kykynsä mukaan. Eli ryhtyisivät kasvattamaan perheenjäseniään menettäneiden valkovenäläisten määrää. 

Se lisäisi entisestään pelkoa vallankaappauksesta tai ainakin kapinasta, koska maassa on jo vanhastaan tyytymättömyyttä hänen hallintoonsa. Ja siksi hän pyrkinee myötäilemään Putinia kaikilla muilla tavoilla paitsi lähettämällä sotilaitaan eteläiseen naapurimaahansa.

Jos Putin kuitenkin lopulta pakottaa valkovenäläiset mukaan sotaan, on meillä eurooppalaisilla totinen paikka: hyväksymmekö tapahtuneen taivastellen vai teemmekö asialle jotain konkreettista. Siis jotain, joka on enemmän kuin puheenpärinää ja materiaalisen avun toimittamista ukrainalaisille?

* * *

Kun soppaan liitetään vielä Ilta-Sanomien julkaisemat spekulaatiot siitä, että Venäjän armeija saattaisi tehdä Valko-Venäjän tai Kaliningradin kautta – "erehdykseksi verhotun" – sotilaallisen iskun Puolaan, näyttäytyy tilanne entistä vakavampana. Ja siten eurooppalainen turvallisuustilanne lievästi sanottuna arveluttavalta. 

Erityisen vakava tilanne on siksi, ettemme tiedä mikä on ydinasemahti Venäjän vastaus tilanteessa, jossa sillä on jo nyt vaikeuksia konventionaalisin asein käytävissä taisteluissa? Voisiko se turvautua tehokkaimpiin aseisiinsa, mikäli maan tilanne Ukrainassa vaikeutuisi entisestään, eikä Valko-Venäjä lähtisi etelärajansa yli helpottamaan venäläisten tilannetta?

Entä jos puolalaiset teurastaisivat rajan yli "erehdyksessä" tulleen venäläisosaston? Miten venäläiset vastaisivat siihen? Ja miten reagoisivat läntiset johtajat?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin Venäjän tulevaisuus
Venäjän ahdinko herätti trollit ja lisäsi ydinsodan vaaraa
Sodankäynnin suuri muutos

Äänestämättä jättäminen vaikuttaa, mutta miten

On ollut mielenkiintoista huomata, että tämän blogin keskustelupalstalla on kehotettu useita kertoja olemaan äänestämättä vaaleissa. Siksi ajattelin kommentoida aihetta yleisellä tasolla. 

Äänestämättä jättäneiden henkilöiden kannalta on valitettavaa, että suomalaisessa vaalijärjestelmässä lasketaan vain annetut äänet. Niiden perusteella kukin puolue saa kussakin vaalipiirissä läpi sen määrän ehdokkaita, mitä näiden osuus annetuista äänistä oikeuttaa.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei antamatta jäänyt ääni vaikuta vaalien lopputulokseen sitä eikä tätä. Eduskuntavaaleissa valitaan 200 ehdokasta heidän puolueidensa suhteellisen kannatuksen perusteella – täysin riippumatta äänestysaktiivisuudesta. 

* * *

Edelle kirjoittamastani tosin seuraa se, että äänensä antamatta jättänyt henkilö tulee käytännössä toimineeksi niiden puolueiden eduksi, joiden näkemys suomalaisen politiikan hoitamisesta on mahdollisimman kaukana henkilön omasta poliittisesta näkemyksestä. Ja vastaavasti juuri sen puolueen haitaksi, jolle hän olisi äänensä antanut, mikäli olisi äänestänyt.

Tästä syystä epäilen, että äänestämättä jättämiseen kehottavilla henkilöillä – tai henkilöllä – on ketunhäntä kainalossa. Näin etenkin silloin, jos he kehottavat jättämään äänestämättä jotain puoluetta siksi, ettei se edusta tarpeeksi yksiviivaisesti hänen omia arvojaan. 

* * *

Esimerkkinä olkoon talouspoliittisesti markkinataloutta kannattava ja arvoiltaan suhteellisen konservatiivinen henkilö, joka äänestäisi Kokoomusta, jos äänestäisi. 

Jos tällainen henkilö haluaisi vaikuttaa vaalitulokseen houkuttelemalla ihmisiä olemaan äänestämättä, hän ei silloin suinkaan kehottaisi julkisesti vaalioikeutettuja olemaan äänestämättä Kokoomusta, vaan suosittelisi vaalioikeutettuja olemaan äänestämättä puolueen pahinta kilpailijaa SDP:tä. Tai antamaan äänensä maamme pienelle Kommunistipuolueelle, koska vain se on "tarpeeksi" vasemmalla (eikä sen ehdokkailla ole käytännössä mahdollisuutta päästä läpi).

Näin hän toimisi sen puolesta, että demareiden äänisaalis jäisi pienemmäksi kuin sen potentiaalinen kannatus, jolloin Kokoomuksen mahdollisuudet nousta vaalien suurimmaksi puolueeksi paranisivat. Ja sen seurauksena pääministerinä voisi jatkaa myös ensi kaudella kokoomuslainen, todennäköisesti Petteri Orpo. 

Näin esimerkkimme henkilö tulisi vaikuttaneeksi Kokoomuksen puolesta enemmän – olettaen että edes yksi äänestäjä on noudattanut hänen ohjettaan – kuin sille pelkän oman äänen antamisella olisi voinut tehdä. Tasoittaisihan demarihenkisten henkilöiden äänestämättä jättäminen Kokoomukselle – ja toki myös muille puolueille – etua suhteessa lindtmanilaisiin.

* * *

Edelle kirjoitettu toimii suhteessa kaikkiin puolueisiin. Niidenkin osuutta äänistä voi laskea suosittelemalla puolueen äänestämistä harkitseville äänestämättä jättämistä käyttäen perusteluna jotain sellaista, mikä sopii minkäkin puolueen agendaan. 

Siten arvoliberaalin äärilaidan eli Vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajien kannattaisi suositella poliittisen päävastustajansa arvokonservatiivisen Perussuomalaisten äänestämättä jättämistä tai äänen antamista ääreville maahanmuuttovastaisille ryhmille, joilla ei ole mahdollisuutta nousta eduskuntaan. 

Maaseudun valtapuolueen paikasta taistelevaa Keskustaa auttaisi todennäköisesti myös Perussuomalaisten äänimäärän pienentäminen, joskin eri syistä kuin vihervasemmistoa. Niinpä kepulaisten ja vihervasemmistolaisten saattaisi kannattaa perustaa niin sanottu epäpyhä allianssi pelin politiikkansa edistämiseksi.

Ruotsinkielisten RKP hyötyisi lähinnä siltä paljon ääniä vievän Kokoomuksen äänestäjien nukkumisesta ainakin pienillä länsirannikon paikkakunnilla. Perussuomalaisille taas – lähes kaikilla politiikan akseleilla sille vastakkaisen – vihervasemmiston kannattajakunnan nukkuminen vaalien ajan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Suurin osa ehdokkaista kannattaa monikulttuurista yhteiskuntaa
Äärivasemmistolle kaikkien aikojen vaalivoitto

Fahad Firas Adday Al-Nuaimi alleviivasi suomalaisten päättäjien sinisilmäisyyden

Kuten arvoisat lukijani tietävät, on vuodesta 2015 alkanut turvapaikkasirkus johtanut Suomessa seksuaalirikollisuuden kasvuun. Raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäiltyjä oli viime vuonna 1 080, joista ulkomaalaistaustaisia oli 364 eli 33,7 prosenttia kaikista epäillyistä. 

Tämän rikoslajin trendi on ollut koko 2000-luvun ajan nouseva, ja yhtenäisillä kriteereillä laskettuna määrä on noussut edelleen. Tosin raiskauksen määritelmän muuttaminen suostumusperiseksi on laskenut ulkomaalaisten suhteellista osuutta.

Tässä mielessä oli mielenkiintoista huomata, että ikänsä pääministeri Juha Sipilälle vuonna 2015 valehdellut Fahad Firas Adday Al-Nuaimi tuomittiin kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Syynä oli halvaantuneen naisen raiskaaminen Vantaalla heinäkuussa 2022.

* * *

Tapaus ikään kuin alleviivaa suomalaisten päättäjien maahanmuuttopolittisen sinisilmäisyyden ja kehitysmaista tulleiden elintasopakolaisten röyhkeyden. Ja siksi sen voisi toivoa avaavan paitsi Juha Sipilän, niin myös poliittisen vihervasemmistomme ja arvoliberaalin oikeistomme edustajien – ja kannattajien – silmät näkemään monikulttuurisen yhteiskunnan todellisuuden. 

Näin erityisesti siksi, että nykyisen hallituskauden aikana Suomessa on saatettu voimaan useita suomalaista yhteiskuntaa monikulttuuriselta helvetiltä suojelevia lakimuutoksia, jotka on listattu täällä. Jopa Euroopan Unioni on ottanut ensimmäisiä haparoivia askeliaan tosiasioiden tunnustamiseksi ja tehtyjen virheiden korjaamiseksi. 

Näiden edistysaskelien peruminen olisi negatiivinen muutos sekä naisten ja lasten turvallisuuden, yhteiskunnan toimivuuden että taloudellisen kestävyyden kannalta. Enkä tällä kertaa tarkoita pelkästään Suomen talouden parhaillaan tapahtumassa olevaa positiivista käännettä (yksi, kaksi, kolme viimeisintä tilastotietoa), vaan ennen kaikkea maahanmuuttajiin liittyviä tolkuttomia kustannuksia. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Jussi Halla-aho muisteli menneitä
Belfastin mielenosoitukset ovat varoitus suomalaisille
Jukka Kopra avasi pelin politiikan

Riikka Purra on nykyistä järkevämmän EU-politiikan kannalla

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) sanoi MTV3:n mukaan itsestäänselvyyden. Hänen mukaansa "meidän tulisi pelata EU-peliä rohkeasti, omaa etua ajaen. Näin siksi, että kaikki muutkin maat tekevät niin. Meidän ei pidä nöyristellen hiljaa hyväksyen kuitata kaikkea, mitä EU tai suuret jäsenmaat ehdottavat. Ei, me voimme sanoa: tämä ei käy Suomelle."

Taustaksi hän totesi kaksi asiaa: ensinnäkin Suomi on Unionin nettomaksaja ja toiseksi sen vaatimat maksut kasvavat jatkuvasti. Lisäksi Suomen pitkän itärajan, muuttuneen turvallisuusympäristön ja Itä-Suomen erityisaseman tulisi näkyä myös EU:n rahoitusratkaisuissa.

Purra totesi myös sen itsestäänselvyyden, että jatkuvan budjetin paisuttamisen sijaan EU:n tulisi toimia vain niissä asioissa, joissa yhteinen päätöksenteko tuo selvää lisäarvoa. Ja siksi Suomen "pitää vastustaa EU:n lonkeroita siellä, minne ne eivät kuulu". Ja kysyi, että "miksi joissakin ministerineuvostoissa keskustellaan koko ajan asioista, joissa EU:lla ei tosiasiassa ole päätösvaltaa?"

* * *

Nämä ovat hyviä näkemyksiä. Jopa niin erinomaisia, että pitää ihmetellä, miksi ne pitää ottaa esille vielä vuonna 2026, kun Suomi kuitenkin liittyi EU:n jäseneksi jo tammikuussa vuonna 1995. Siis peräti 31 vuotta sitten. 

Kummastella täytyy siitä syystä, että meillä on tänä aikana ollut kolmetoista hallitusta, joista jokaisella olisi ollut mahdollisuus tehdä Suomen kohtuuttomalle asemalle Unionin jäsenenä jotain. Nähtäväksi siis jää, että asettuuko pääministeri Petteri Orpo (kok) tässä asiassa valtiovarainministerinsä kannalle, vai tyytyykö hän edelleen vuodesta 2009 alkaen – kuten alla olevasta kuvasta näkyy – taloudellisessa stagnaatiossa rämpineen Suomen asemaan muiden EU-maiden menojen ja EU:n ulkopolitiikan nettomaksajana. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden ja kepulaisten vaihtoehdot
Miksi Espanjan pääministerin suositus Suomelle on huono

Tuoreen tutkimuksen mukaan EU:n hiilinielupolitiikka on järjetöntä