Kiinalainen juttu

Helsingin Sanomien mukaan New York Times olisi kertonut, että Iran on suostunut luopumaan rikastetusta uraanistaan. Saman uutisen mukaan CNN olisi kertonut, että "Iran on suostunut siihen, että salmen kautta kulkee jatkossa sama määrä laivoja kuin ennen sotaa. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että Hormuzinsalmi aukeaa samalla tavalla, miten se oli ennen sotaa".

Näiden myönnytysten seurauksena USA:n ja Iranin välinen sota olisi päättymässä, mikä olisi erinomainen uutinen maailmanrauhalle. Ja samalla pöyristyttävä tieto etenkin iranilaisille naisille – mutta myös tavalliselle kansalle ja nuorille, jotka jäisivät edelleen mielipuolisen muslimihallinnon vallan alle. 

* * *

Mikäli edelle kirjaamani tiedon pitävät paikkansa, on myös selvää, että erityisesti Israelissa on syytä olla tyytyväinen Iranin aiheuttaman eksistentiaalisen ydinaseuhan poistuessa. Amerikkalaisille puolestaan jää käteen tietoisuus siitä, ettei sen sotilaallinen kyvykkyys ollut sittenkään sitä, mitä he – ja koko maailma – olivat kuvitelleet sen olevan. 

Tämä johtanee suuriin muutoksiin Yhdysvaltain armeijassa tilanteen korjaamiseksi, mutta avaa samalla Kiinalle tilaisuuden harkita vakavasti etenemistä Taiwanin tilanteessa. Ja monen mielestä saattaa olla jopa yllättävää, ettei näin ole jo tapahtunut. 

* * *

Syitä tälle voi tietenkin olla monia, mutta omasta mielestäni vakavimmin otettava vaihtoehto on se, ettei Xi Jinpingillä edes ole aikomusta ratkaista Taiwanin kysymystä aseellisesti. Olisihan Formosan saaren valtaaminen tietenkin historiallinen voitto, mutta samalla valtava riski kiinalaisten johdolle – jolle amerikkalaisten kyvyttömyys kaataa Iranin hallinto on lisäksi tarjonnut varoittavan esimerkin.  Kuten myös Putinin armeijan juuttuminen Ukrainan aroille. 

Siksi luulen, että Xi panostaa parhaillaan sodan sijasta Venäjän alistamiseen Kiinan taloudelliseksi vasalliksi ja ennen kaikkea raaka-ainereserviksi. Siinä onnistuminen tarjoaisi kiinalaiselle kommunistijohdolle pitkäaikaista hyötyä ja mahdollisuuden ylläpitää kestävää taloudellista kasvua siitä huolimatta, että maan väestörakenne on muuttumassa vuosi vuodelta yhä haastavammaksi. 

* * *

Suomen pankin mukaan Kiinan väkiluku on viime vuosina kääntynyt laskuun ja syntyvyys pudonnut jopa maan yhden lapsen politiikan aikasta tasoa alemmaksi: maassa syntyy nykyisin vain noin yksi lapsi naista kohden, mikä on oleellisesti vähemmän kuin vaikkapa Suomessa. Ja samaan aikaan vanhusten määrä kasvaa nopeasti.

Siksi olisi suoranaista hulluutta lähteä valloitusretkelle Taiwaniin, missä varmuudella kuolisi joukoittain nuoria sotilaita. Näin siitäkin huolimatta, että kiinalaisten robottiteknologinen osaaminen epäilemättä mahdollistaisi samankaltaisen teknologisen sodankäynnin, jota ukrainalaiset harjoittavat omalle maaperälleen tunkeutuneita venäläisiä vastaan.

* * *

Valloitussota sisältäisi myös valtavan riskin sille, että ainakin osa Kiinan kansasta kääntyisi Xin hallintoa vastaan. Ja siksi hänen kannaltaan on paljon järkevämpää varmistaa oman asemansa säilyminen keskittymällä rakentavampaan ulkopolitiikkaan niin Venäjällä kuin muuallakin maailmassa. 

Siis samaan tapaan, jolla kiinalaiset ovat tehneet monista Afrikan maista eräänlaisia siirtomaita, joista maa tuo nykyaikaisessa teollisuudessa keskeisiä kobolttia, litiumia, alumiinia, kuparia sekä harvinaisia maametalleja sekä raakaöljyä ja maataloustuotteita. Ja samalla se vie sinne kiinalaisia aseita ja elektroniikkaa sekä rakentaa infrastruktuuria. 

* * *

Edellä kuvaamani tilanne on kiinalaisille ja erityisesti maan yksinvaltiaalle johtajalle aivan liian hyvä – ja tämän kirjoituksen alussa kuvaamani USA:n ja Venäjän esimerkit järkyttävän pelottavia esimerkkejä – jotta Kiinan johto lähtisi seikkailemaan Taiwaniin juuri nyt. Samalla on kuitenkin syytä huomata, että mikäli Xin – tai tulevien kommunistijohtajien – asemassa tapahtuisi merkittävää heikkenemistä, nousisi Taiwanin kysymys varmasti yhdeksi mahdollisuudeksi katkaista tällainen kehitys: onhan hyökkäyssota ollut maailman sivu yksi mahdollisuus epäsuositulle hallinnolle hakea kansan tukea sodan synnyttämän isänmaallisen hurmoksen seurauksena.  

Toistaiseksi näin ei ole, vaan Xi voi hyödyntää amerikkalaisten ja venäläisten Iranissa ja Ukrainassa kokemien epäonnistumisten tarjoamia mahdollisuuksia. Ja nostattaa – tai ainakin ylläpitää – omaa suosiotaan niillä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Taiwanin kysymys uuteen vaiheeseen?
YK:sta ei ole rauhan, turvallisuuden, oikeudenmukaisuuden tai ihmisoikeuksien edistäjäksi
Poistaako kiinalainen kapitalismi afrikkalaisten ruokapulan?