keskiviikko 7. kesäkuuta 2023

Melkoista peliä kulkupeleillä?

Viime päivinä on ensin räjähtänyt ja sitten palamaan syttynyt sähköauto saanut paljon palstatilaa. Niin myös Ylen nettisivuilla. Jostain syystä sinne ilmestyi eilen myös uutinen, jossa kerrottiin kuinka nopeasti sähköauto tulee bensa-autoa halvemmaksi ja vähäpäästöisemmäksi.

Jutun mukaan sähköauto tulee bensa-autoa taloudellisesti kannattavammaksi noin yhdessätoista vuodessa, kun ajokilometrejä kertyy keskimääräiset 14 000 vuodessa. Ja 30 000 ajokilometriä on se piste, missä sähköauton päästöt ovat pienemmät kuin bensiiniauton. 

Jutussa ei suoraan kerrottu, minkälaisiin oletuksiin laskelma perustui, mutta annettiin sentään linkki Traficomin laskuriin, josta löytyi lisää tietoja. Niiden mukaan keskikokoisen bensa-auton oletettiin kuluttavan polttoainetta 7,1 litraa sadalla kilometrillä. 

Minulla kun sattuu olemaan keskikokoinen Suomessa erittäin suosittu parin vuoden ikäinen bensiiniauto jäin hiukan ihmettelemään. Lieneekö sitten ajotapakysymys, mutta minulla nykyinen auto ei vie likimainkaan seitsemää litraa satasella. Kesällä mennään hiukan yli neljällä litralla ja talvellakin selvitään noin viidellä. Keskimäärin kulutus on siten suunnilleen 4,6 litraa sadalla kilometrillä.

Traficomin laskuri on kuitenkin sikäli mainio, että siinä pystyy säätelemään näitä kulutuksia. Niinpä muutin kulutuksen oman autoni mukaiseen 4,6 litraan/100 km. Sähköauton oletusten mukaan sen kulutus olisi 17 kWh sadalla kilometrillä, mutta en osaa sanoa onko se yhtä lailla yläkanttiin kuin bensa-auton kulutus. 

Vai onko sähköauton kulutus arvioitu laskurissa alakanttiin poliittisesti oikean lopputuloksen saamiseksi - siihen nimittäin viittaa ainakin tämä juttu, jonka mukaan tyypillisen perheauton sähkönkulutus olisi 20 kWh satasella. Vaikea kuitenkin uskoa tällaiseen vedätykseen, koska sellainen olisi kyllä verorahoitteiselta organisaatiolta melkoista peliä kulkupeleillä. Mutta ehkäpä arvoisa lukijani osaa kertoa tarkemmin?

Niin tai näin. Olin hiukan yllättynyt kun katsoin laskurin piirtämiä kuvia. Niiden mukaan sähköauto pysyi omaa autoani kalliimpana 22 vuoden ajan. Niin kauan en ole autoani sentään aikonut pitää, vaikka en kärryäni kovin kiivaaseen tahtiin vaihtelekaan. 

Hiilidioksidipäästöt sen sijaan nousivat nykyisessä kärryssäni sähköautoa korkeammiksi jo neljässä vuodessa, joten sen edun sentään saisin sähköautoon vaihtamalla. Täytyy siten miettiä seuraavaa kulkuvälinettä hankkiessa, että olisiko se riittävä kannuste voimanlähteen vaihtamiseen. 

23 kommenttia:

  1. Suomessa tykätään näperrellä näiden maailmanmitassa mitättömien pikku päästöjemme kanssa. Tämänpäiväisessä Kaarina-lehden koko aukeaman jutussa "Kasvatatko kukat ja perunat ilmastopahiksessa?" syyllistetään ihmisiä jo puutarhanhoidosta. Synniksi on tuomittu turvepohjaisen mullan käyttö.

    Entäs ne vegaanien ulkomailta talvella rahdatut lentotomaatit ja muut rehut? Mitä niiden päästöt ovat kiloa kohti. Ei taida löytyä sopivaa laskuria sen selvittämiseen.

    VastaaPoista
  2. Moderni taloudellinen bensa-auto (hybridi) vie noin 5-5,5l/100km ympärivuotisena keskiarvona. Sähköauto vie vähintään 20kWh/100km, kun katsotaan sähköverkosta otettu energia. Autojen kulutusmittarit eivät näytä kuin osan kulutetusta sähköstä, talvella ero voi olla kymmeniä prosentteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen mitannut myös tankkaus per ajetut kilometrit -menetelmällä. Ero ajotietokoneeseen ei ole iso ainakaan kesällä.

      Poista
  3. Kaikki viittaa siihen, että autoilu on syntistä kunnes kaikki ajavat sähköautoilla.
    Vai kelpaako polttomoottoriauto, jossa on sitä synteettistä polttoainetta? Saksalaisethan järjestivät niin, että saivat turvattua oman autoteollisuutensa. Hyvä esimerkki miten ajetaan oman maan etua. Koska suomalaiset poliitikot oppivat sen taidon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomaalaisten mielistely on suomalaisten poliitikkojen helmasynti. He haluavat olla kaikessa kansalaisia kurjistavassa viherhumpassa maailman johtavia aaseja.

      Poista
  4. Normiviikolla tuhoan maapalloa ajamalla yhteensä 10,2 km bensa-autolla.

    VastaaPoista
  5. Melkoista peliä tosiaan. Uskokoon ken haluaa, mutta uppoaahan moniin ihmisiin sekin, että Suomi on maailman onnellisin kansa. Hesarissa saatiin pari päivää sitten bensaautolle Helsingistä Ouluun ja takaisin hinnaksi lähes 650 euroa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PT-media 3.6.2023

      HS: omalla autolla Helsinki-Oulu-Helsinki hintaan 642 euroa

      https://pt-media.org/2023/06/03/hs-omalla-autolla-helsinki-oulu-helsinki-hintaan-642-euroa/

      Artikkelista poimittua

      Vaikuttaa siltä, että Helsingin Sanomissa on töissä idiootteja toimittajia. Ainakin siltä tuntuu kun lukee lehden artikkelia, jossa vertaillaan matkustamisen hintoja juhannuksena.
      ...
      ...
      Otetaanpa esimerkki Hesarin laskelmista. Yksi aikuinen henkilö matkustaa Helsinki-Oulu-Helsinki väliä, jossa menon lähtö aamulla 22.6. ja paluun iltapäivällä 25.6.
      Jostain käsittämättömästä syystä Hesarissa matkakulujen hinnaksi on saatu:

      Bussi 80,50 euroa, juna 133,30 euroa, lentokone 377,90 euroa ja omalla autolla matkakulujen hinnaksi saatiin: 642,36 euroa.

      Tyhmemmällä tippuu tekarit. Tsekkasin itse huvikseni hintoja ja sai ihan eri lukemia. Liput ovat siis meno-paluulippuja Helsinki-Oulu, menomatka 22.6. ja paluumatka 25.6.
      Lippujen hinnat on valittu menomatkan lähtö aamupäivällä ja paluulähtö iltapäivällä.

      Bussi, 65,80, juna 108,00 euroa, lentokone 236,00 euroa. Omalla autolla laskin polttoainekuluiksi 160,00 euroa. Tässä kuvitteellinen auto kuluttaa 7 l/100 km ja matkan pituus yhteensä 1 200 km.

      Poista
  6. Mun uudehko saksalainen neliveto-V6-diesel-MHEV meni tankkausvälin 1100km 5.4l/100km kulutuksella. Tuolla kulutuksella n. 1200 km eli Hki-Oulu-Hki tankattuna eilisen hinnan mukaan 1.72€/litra ollaan aika kaukana 650:sta eurosta. Jos lasketaan siis vain kulutus. Talvinopeuksilla olen ajanut tuon välin ilman välitankkausta.

    Entisenä moottoriveneilijänä oli aina huoli polttoaineen riittävyydestä ja missä on lähin pumppu. Voisin kuvitella sähköautoilun olevan samanlaista energialähteen etsintää.

    VastaaPoista
  7. En tiedä millainen auto proffalla on mutta kovasti tuntuu pieneltä tuo kulutus, olet varmaan katsonut sen ajotietokoneesta ja oletko mittaamalla tarkistanut sen paikkaansa pitävyyden?

    Itse olen huomannut että nuo ajotietokoneen lukemat saattavat melkoisesti erota todellisesta kulutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso edellä. Eli kesällä näyttää oikein. Talvella en ole mitannut. Mutta toki ajotapani on rauhallinen, vaikka en tientukkona olekaan.

      Poista
  8. mulla on 9 vuotta vanha Hundai i-20 eli aika pieni kosla, ajettu 15 tonnii ainoastaan, uutena ostin. Tääl Raisios kun pyörii, niin keskikulutus on 6,4 litraa sadalla. Ja se ajo on enimmäkseen 40 kmh alueilla, osittain 50 alueella, ei pali ollenkaan maantieajoa, ja onhan täällä näitä risteyksiä ja liikennevaloja riittävästi. Eli taajama-alue ajoa, ei tätä kaupungiksi voi siinä mieles sanoo

    maantie ajossa varmankin pääsis ehkä tohon 4,5 litraan, en tiijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja helv. hyvä auto onkin, ei mittäön vikaa ole koko aikana, paitti ohjaamon kattovalo polttimo paloi ja vaihdoin sen. Akkkkukin on alkuperäinen viel. Se makso alle 15 tonnii. eli jos mä olisin sillon ostanu sähköauton, niin olis tullu vähän helevetin kalliit kilometrit jo pelkästään arvonalenemana, jos olis uutena ostanu jollain 50 tonnilla.

      Vois hyvin olla jo akkukin aika kaput ja auto arvoton täh? Mun hundai on lähes uudenveroisessa kunnossa ja siittä sais varmaankin noin vähän ajettuna vaiks 6,5 tonnii, tosin en oo myymäs

      Poista
    2. Eikä oo Hunukas ruostetta lainkaan, kun oon kuivassa, katoksen alla säilyttäny koko ajan, paitti mitä nyh ei, jos se on ajossa, Ja ihan uutena myös ruostesuojautin sen. 86 heppaa siin kait on, se on riittävästi. Tuntuu et se kiihtyy paremmin mitä ihan uutena

      Poista
  9. Terhomatti Hämeenkorpi7. kesäkuuta 2023 klo 13.18

    Rauhoittukaa, arvon professori ja kommentoijat ! Virhehumppaa ei ole pakko tanssia - ainakaan vielä!

    VastaaPoista
  10. Saksalaislehti ajoi Toyta Prius itselataavalla hybridiautolla 150.000km. kulutus oli min. 4l/100 km. max. 5.5, jolloin paljon nopeaa moottoritieajoa. Lopuksi puretussa autossa ei löytynyt melkein mitään huomautettavaa. Pari alkavaa hapettumaa. Kyllä monimutkainenkin tekniikka on luotettavaa, kun sen osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin tuossa Priuksessa sitä sähköä tarvitaan jos kulutus on tuota luokkaa? Melkein samaan pääsee ilman mitään sähköhärpätyksiä, pääasiassa kai koska auto on silloin niiden laitteiden verran kevyempi.

      Poista
  11. Näistä sähköautojutuista näyttää tulleen jonkinlainen uskonnollinen kysymys. Oikeastaan se on melkoinen harmi, kun asiasta voitaisiin keskustella asiallisestikin. Sähkömoottori itsessään on mainio voimalaite, yksinkertainen, siisti, äänetön ja luotettava. Sähköauton ongelmana on energian varastointi. Akku on kerrassaan surkea energiavarasto. Se on kallis ja painava ja sen lataaminen on peijakkaan hidasta. Kaiken lisäksi sen valmistamisessa syntyy päästöjä suunnilleen yhtä paljon kuin koko muun auton valmistuksessa. Polttomoottori puolestaan on edelleen monimutkainen ja huoltoa vaativa laite, mutta energiavarastona bensasäiliö on akkuun verrattuna täysin ylivoimainen. Se on halpa peltipönttö johon 500 km ajomatkan vaatiman polttoaineen saa lorotettua minuutissa.

    Sähköauton ja polttomoottoriauton vertailun tulos on hämmästyttävässä määrin samanlainen kuin sata vuotta sitten, kun se mummo Ankan auton näköinen Detroit Electric kulki katuja. Ja nimenomaan katuja. Rauta-akulla varustettuna sen ajomatka oli suunnilleen 150 kilometriä. Äänettömänä, siistinä ja luotettavana se oli erinomainen kaupunkiauto. Maaseutumatkailuun siitä ei ollut pitkien latausaikojen takia. Muutenkin se oli enemmänkin paremman väen ajopeli, koska pelkkä akku maksoi yhtä paljon kuin T-Ford.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan nyt vielä toinen runsaan sadan vuoden rupeama, niin ehkä sähköauton akut ovat vähän halvempia kuin polttomoottoriauto.

      Poista
  12. Sähköautoihin ei ainakaan vielä ole melkein valmiita ohjeita kuinka ne saa mökkitiekuntoisiksi(tai oikeastaan suomentiekuntoisiksi) bensoihin löytyy ohjeet sieltä ralliautoista eikä tarvitse kuin tukivarret, jouset ym. vaihtaa jotta nousee pohja kun meikän mökkitiellä ei voi ajaa kolmea sataa niin ei tarvitse muuta, saapa samalla ajettua hidasteista sitä neljääkymppiä helsingissäkin eikä tarvitse kävelyvauhtiin tiputtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä edes paljoa maksanut vaikka uutta sääti..

      Poista
  13. Lapsenusko virallisten tahojen vedättämättömyyteen on miltei hellyttävää. :D

    11+ vuoden seurannalla nykyisen bensakäyttöisen henkilöautoni kulutus on ollut 7,5 litraa per 100km.
    (Ei ole erityisemmin säästelty/nuukailtu ajotavassa/ilmastoinneissa/ym.)

    Virallinen ilmoitus yhdistetylle keskikulutukselle taisi olla 6,8 L/100km.

    VastaaPoista
  14. 200 000 km ajetulla Toyota Versolla on kulutus ollut noin 7 litraa sadalla. Mutta kyllähän pääomakulutkin pitää laskea. Maksoin kärristä 10 000 euroa monta vuotta sitten. Saisikohan siitä pari tonnia nyt, tiedä häntä. En ole oikein saanut laskettua sähköautoa kannattavaksi millään kilometrimäärillä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!