Vanhat normit säilyvät ja näkyvät pitkään

Kiina on nykyisin maailman toinen suurvalta. Siksi myös jokaisen suomalaisen on hyvä tutustua sikäläiseen elämänmenoon ja kulttuuriin. 

Siihen liittyen kirjoitin aikanaan kuinka ei ole lainkaan sattuma, että teollinen vallankumous tapahtui juuri Pohjois-Euroopassa. Tuolloin kirjoitukseni perustui tieteelliseen julkaisuun, jonka mukaan kiinalaiset riisin- ja vehnänviljelijät erosivat toisistaan siten, että vehnänviljelijöiden jälkeläiset olivat ajatuksiltaan analyyttisempiä ja yksilökeskeisempiä kuin riisinviljelijöiden nuoriso. Eli muistuttivat ajattelultaan eurooppalaisia.

Huomasin eilen uuden aiheeseen liittyvän tieteellisen artikkelin, jossa oli jälleen tutkittu kiinalaisia riisin- ja vehnänviljelijöitä. Sen tulosten mukaan niissä Kiinan osissa, joissa on perinteisesti viljelty riisiä vallitsevat selvästi tiukemmat sosiaaliset normit kuin vehnänviljelyalueilla. Ja nämä erot ovat jopa suurempia kuin alueiden kaupungistumisesta tai taloudellisesta kehittyneisyydestä johtuvat erot.

Tutkijat selvittivät myös sitä, kuinka riisinviljelyn historiallinen yleisyys vaikuttaa eri valtioissa vallitsevien arvojen sitovuuteen. Tulokset olivat selviä: mitä selkeämmin maan historia sitoutui riisinviljelyyn, sitä tiukemmat ja yhteisöllisemmät sosiaaliset normit siellä vallitsivat. Harmi kyllä, Suomi ei ollut mukana vertailussa.

Tiukkojen arvojen parissa elävät ihmiset priorisoivat sosiaalista järjestystä, ovat itsekriittisempiä ja käyttävät esimerkiksi huumeita vähemmän kuin väljien normien hallitsemissa yhteisöissä. Toisaalta tiukat normit ehkäisevät luovuutta, mikä on todettu myös Kiinan historiallisilla riisialueilla, joilta haetaan merkitsevästi perinteisiä vehnäalueita vähemmän uusista innovaatioista kertovia patentteja. Tiukkoja normeja noudattavat yhteisöt saattavat kuitenkin tuottaa tehokaasti sellaista kasautuvaa kehitystä, jossa jo olemassa olevia innovaatioita kehitetään systemaattisesti paremmiksi.  

Tämän kanssa yhdensuuntaisesti kiinalaiset innovaatiokeskukset sijaitsevat historiallisilla vehnäalueilla. Ne ovat todennäköisesti myös helpompia seutuja muuttajille, koska löyhempiin arvoihin on helpompi sopeutua. 

Jos ja kun historiallisella maanviljelyllä on Kiinassa edelleen näin suuri merkitys, herää kysymys siitä, kuinka kauan kestää ennen kuin riisinviljelijöiden ja vehnänviljelijöiden jälkeläisten arvot yhtenäistyvät. Tämä kysymys on tietenkin tulevaisuuden tutkijoiden selvitettävä, mutta on merkillepantavaa, että riisinviljelijöiden kulttuuri näkyy edelleen esimerkiksi opiskelijoiden ja Starbucksissa kahvittelevien kiinalaisten käytöksessä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kirsi Liimatainen uskoo edelleen sosialistiseen utopiaan
Oppiiko suomalainen, kun kiinalainen opettaa Afrikassa?
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?