tiistai 16. kesäkuuta 2020

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Sanotaan että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Niinpä esitän seuraavaksi kuvan siitä, miten maahanmuuttovirastoon on viimeisen 12 kuukauden aikana saapunut hakemuksia kansainvälisen suojelun perusteella.


Kuvasta näkyy, että koronavirusepidemia on säästänyt meidät kolmen viimeisen kuukauden aikana yhteensä noin 400 turvapaikkahakemukselta. Koska äskettäisen oikeuskäsittelyn perusteella on tiedossa, että niiden hinta on keskimäärin 150 000 euroa, on näin syntynyt maamme hallitukselle lisäpelivaraa 60 000 000 euroa sen pohtiessa keinoja siihen, kuinka selvitä nykyisestä taloudellisesta ahdingosta. Tai totta puhuen vieläkin enemmän, koska jokainen myönteinen päätös olisi lisännyt kustannuksia vielä tästäkin.

Tämähän on hyvä uutinen, vai mitä Sanna Marin (sd), Maria Ohisalo (vihr), Matti Vanhanen (kepu), Li Andersson (vas) ja Anna-Maja Henriksson (ruots)? Ja lisäksi siitä mainio, että jokainen vähänkin fiksu ihminen löytää siitä jopa jotain opittavaa tulevaisuutta ajatellen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

6 kommenttia:

  1. Jos koronatapauksen aiheuttama valtion lisärahantarve on luokkaa 8 miljardia, niin tässä on selvästikin merkittävä säästökohde. Viittaan myös linkitettyyn juttuusi, jossa menolukema useammalta vuodelta oli yli 4 miljardia tällä samalla teollisuuden alalla.

    VastaaPoista
  2. Aika hulppean kaupungin saisi rakennettua Lähi-itään näille pakolaisille kaikella sillä rahalla, mitä heidän elättämiseen eurooppalaiset nyt käyttävät.

    VastaaPoista
  3. Mutta, arvoisa blogisti, kuinka selittyy tässä säästöajattelussa se kognitiivinen dissonanssi, että nimenomaan suursijoittajat kuten Soros suorastaan masinoivat kansainvaellusta?

    Kansainvaeltajan oikeudet ovat hänen kohdemaansa velvollisuuksia. Mutta onko myös niin, että kohdemaan taloudellinen etu -- kansantalouden toimivuus -- ei ole suursijoittajan etu?

    "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ja elokuva tekee sen 24 kertaa sekunnissa." -- Jean-Luc Godard

    VastaaPoista
  4. Ehkäpä yksi kuvakin voi sisältää valheen

    Maahanmuuttoviraston tilastot ovat (tarkoituksella?) harhaanjohtavia. Kun Suomessa oleva lopullisen kielteisen päätöksen KHO:lta saanut hakija jättää uuden hakemuksen, se tilastoidaan uudeksi hakijaksi. Hakemustehtailun ennätys on ilmeisesti kuusi hakemusta. Se tarkoittaa noin viiden vuoden notkumista Suomen sosiaaliturvan piirissä, vaikka hakemus on todettu 15 kertaa perusteettomaksi (ketjussa hakemus, valitus hallinto-oikeuteen, valitus/luvan hakeminen KHO:lta). Koko valitusketju maksetaan valtion varoista. Suomalaisilla ei ole missään asiassa näin mittavaa oikeusturvaa ja silti hallituksen mielestä maahanmuuttajien oikeusturvaa on lisättävä.

    Ainoa toimiva ratkaisu on kieltää valitusten tekeminen kokonaan turvapaikka-asioissa. Jo nyt todistustaakka hakijan valehtelun osoittamiseksi on viranomaisilla. Se tarkoittaa, että oleskeluluvan ovat saaneet tuhannet turvapaikanhakijat valheellisilla hakemuksilla. Valheesta kiinnijäämisestä ei rangaista mitenkään.

    VastaaPoista
  5. Eli viimeisten kuukausien luvut lienevät uusintahakemuksia, ei rajan ylittäneitä uusia hakijoita.

    VastaaPoista
  6. On jo moneen kertaan nähty, että viher- ja muille kommunisteille kustanuspuoli on epäolennainen seikka varsinkin, kun on kysymys maahanmuutto-teollisen kompleksin kasvattamisesta (http://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html). Ja mikäs paremmin sopii viherkommunisti-hallituksen salaiseen agendaan kuin tämä:

    "Filosofi Alain Finkielkraut: ”Antirasismi on 21. vuosisadan kommunismia”",
    https://www.kansalainen.fi/filosofi-alain-finkielkraut-antirasismi-on-21-vuosisadan-kommunismia/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!