tiistai 2. kesäkuuta 2020

USA:n levottomuuksista

Helsingin Sanomat analysoi pääkirjoituksessaan Yhdysvalloissa viime päivät käynnissä olleita rajuja mellakoita. Sen mukaan taustalla ovat monet syyt, kuten koronaviruspandemia, vanhat rotujen väliset jännitteet, yhteiskunnan voimakas kahtiajako sekä vaikeuksiin joutuneille käytössä olevien suojaverkkojen heikkous. 

Analyysi lienee tältä osin oikeansuuntainen. Lehti kuitenkin toteaa - sinänsä varmaankin aivan oikein - että Trumpin viestintä on lisännyt bensiiniä liekkeihin, jotka syttyivät jälleen kerran mustan miehen kuoltua valkoihoisen poliisin otteessa - ikään kuin se olisi jollain tavalla oleellinen tekijä.

Levottomuudet jatkunevat tällä erää niin kauan kunnes mielenosoittajat ja anarkistit saavat tarpeekseen tai maan hallinto ottaa riittävän kovat toimet käyttöönsä. Vaikea sanoa, kumpi tapahtuu ensin, mutta pidän jälkimmäistä hiukan todennäköisempänä.

Tosiasia kuitenkin on, ettei USA:n yhteiskunnallinen perusasetelma korjaannu mielenosoitusten ansiosta eikä niiden loppuessa. Se nosti Donald Trumpin aikanaan presidentiksi, eikä tämä ole pystynyt parantamaan oleellisesti niiden ihmisten tilannetta, jotka käänsivät vaalit hänen edukseen. Eikä se näin lyhyessä ajassa olisi ollut mahdollistakaan.

Näin siksi, että perimmäinen syy Yhdysvaltain aika ajoin toistuville levottomuuksille on monikulttuurisuudessa ja siihen liittyvässä ryhmien välisen luottamuksen puutteessa. On myös huomattava, etteivät nämä rajat ja luottamuksen puute noudata pelkästään ihonväriin perustuvien rotujen muodostamia linjauksia, vaan osansa on myös tulo- ja koulutustasojen välisillä linjauksilla sekä poliittisen järjestelmän kaksijakoisuudella.

Siksi oma veikkaukseni on, ettei USA:ssa muutu lähivuosina juuri mikään. Maan sisäinen kuohunta jatkuu - ajoittain kuumentuen - ainakin isoissa kaupungeissa ja etäisyys konservatiivisen maaseudun sekä liberaalien suurkaupunkien välillä jatkaa kärjistymistään, eikä rotujen välinen kanssakäyminenkään muutu yhdessä yössä tai edes vuodessa. Näin riippumatta siitä, kuka nousee presidentinvaalien voittajaksi ensi syksynä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

13 kommenttia:

  1. Muistan miten aikanaan 60-70-luvun vaihteessa olin kuuntelemassa Mustien Panttereiden kärkimiesten agitaatiota, kun nämä tuolloin kiersivät Pohjoismaissa ja käväisivät Helsingissäkin.

    Mikään mustien tilanteessa ja asenteissa on tuskin noista ajoista muuttunut. Omassa poliittisessa kentässämme on muuttunut se, että tuolloin orastamassa ollut väkivaltaa ihannoiva taistolaisuus on sattuneista syistä nykyisin verhoutunut punavihreään aatekaapuun.

    Mutta sieltäkin viitan alta löyhähtävät yhä ihan samat vaikkakin hapantuneet mutta nimenomaan ääriefektejä ja ideologista väkivaltaa ihailevat voimantunnot.

    Juuri eilen tämän blogin kommenttiosiossa blogisti kyseli, miksi vihervasemmistoa viehättää ja voimaannuttaa väkivalta. No, yritin tänään vastata siihen kysymykseen. Avainsanoja ovat narsismi, uhriajattelu, objektivaatio ja negatiivinen kultti.

    Sillä saman asennevamman maaperään nämä rotumellakkauutiset täällä tänään lankeavat kuin kysymykset siitä miksi vihervasemmisto voimaantuu islamismista.

    VastaaPoista
  2. Hei vaan ja foliohattu päähän...
    Näinhän ne LA mellakat käynnistettiin Rodney King sloganilla.
    Joku kirjoitti hyvin " Problem-reaction-solution". Nyt vaan kerätään kuvat+tiedot kaikista osallisista ja samalla saadaan kivasti anarkomarkot kirjoihin, ja sopivasti armeijaa kaduille. PS. ihmisen hengiltä kuristaminen/ painaminen tuossa määrin oli kyllä tahallinen , vetelä kroppa spasmaa vielä lopussa..

    VastaaPoista
  3. https://mvlehti.net/2020/06/02/hallituspuolueiden-nuorisojarjestot-lietsovat-rotumellakoita-osoitamme-tukemme-protesteille-suomessa/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan täydellä syyllä puhua viher-KOMMUNISTI-hallituksesta, Juha Ahvio:

      "Nyrkkitervehdys oli leimallisesti Saksan kommunistisen puolueen 1920-luvulla perustetun Rotfrontkämpferbund-taisteluorganisaation eli Rotfrontin, Punarintaman, julkisena tunnuksena ja tervehdystapana. Saksan 1920–30-lukujen kommunistisen Punarintaman suora perillinen on meidän päiviemme Antifa, jonka keskuudessa perinteinen kommunistinen nyrkkitervehdys on käytössä.

      Tätä historiallista kommunistista taustaa vasten tarkasteltuna on hätkähdyttävää lukea SDP:n nyt virkaa tekevää puheenjohtajaa Sanna Marinia käsittelevää Helsingin Sanomien artikkelia 26.1.2019. Hätkähdyttäväksi artikkelia ei tee sen sanallinen sisältö, vaan artikkelin yhteydessä oleva kuva SDP:n vuoden 2017 puoluekokouksesta. Kuvassa SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm ja puheenjohtajistoon lukeutuva Sanna Marin tekevät valituksi tulonsa kunniaksi kommunistisen nyrkkitervehdyksen.

      Siis demarijohtajat tekevät puoluekokouksessaan täysin julkisesti kommunistisen Rotfront-nyrkkitervehdyksen!

      Hesarin artikkelissa Sanna Marin sanoo edustavansa ”tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksia”. Mutta Marin ei joko tiedä, muista tai ei välitä siitä, että nämä iskusanat kuten myös ”vapaus, veljeys ja tasa-arvo” ovat historiallisesti tarkasteltuina erittäin verisiä ja väkivaltaisia iskusanoja, aina Ranskan suuresta jakobiinivallankumouksesta alkaen, kuten perustelen kirjoituksessani 16.2.2018 Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin.

      Erityisen verisiä ja väkivaltaisia iskusanoja edellä mainitut ovat silloin, kun ne Marinin tapaan liitetään kommunistisen nyrkkitervehdyksen tekemiseen."

      Koko artikkeli: https://www.oikeamedia.com/o1-97606

      Milloinkahan noiden vasemmalla olevien enemmän tai vähemmän piilokommunistipuolueiden nuorisojärjestöt alkavat puuhata täysveristä kommunistista vallankumousta Suomeen ja rupeavat synnyttämään Suomen "Demokraattista" Tasavaltaa aidon DDR-mallin mukaisesti?

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Näin viherkommunisti-hallitus pettää sekä omat äänestäjänsä että muut suomalaiset – EU-monsterin pelastamiseksi:

      ”Wollt ihr den totalen Krieg?”,
      https://oikeamedia.com/o1-138900

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  4. Tanja Aitamurron juttu Hesarissa tänään oli kuin tunkkainen tuulahdus vuosikymmenten takaa. On päässyt jopa apulaisproffaksi jossain USA:n suvakkiopistossa.

    Voimankäytön liioittelu johti kuolemantuottamukseen, mutta siihen syyllistynyt poliisi joutuu oikeuteen. Se ei riitä. Rotuspesifille riehunnalle annetaan laaja tuki mediassa kokonaisseurauksista piittaamatta.

    Vaalit ovat syksyllä. Trump saattaa haluta voimankäyttöä, joten koviksen maine pysyisi.

    VastaaPoista
  5. Se on jo toteutettu. Kiitos neuvostotiedustelun rakentaman verkoston. Odottelevat vain sopivaa hetkeä "kaapista tulolleen" koko mahdillaan.

    VastaaPoista
  6. Poliisi ei saa tietenkään kuristaa ketään hengiltä. Ilmeisesti värillisillä on kuitenkin taipumus joutua poliisin kanssa tekemisiin ns. normaalia enemmän, jolloin kaikenlaista sattuu ja tapahtuu puolin ja toisin.
    Manhattanilla asunut amerikantätini ei pitänyt värillisistä. Hänellä oli ollut niin huono onni, että oli joutunut kahdesti (eri) mustan miehen ryöstämäksi, toisen kerran omassa kodissaan.
    USA:n rotuongelmat ovat ilmeisesti vaikeasti ratkaistavia, yhtenä esimerkkinä mm. Detroit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Detroit on mielenkiintoinen tapaus. Kaupungin alamäen alkuunhan liittyivät osaltaan samankaltaiset tapahtumat kuin nyt puheena olevat.

      Poista
  7. Blogin aiheena siis USA:n mellakat. Näyttää kyllä pahasti siltä, että länsimaiden rappio on yhtäläistä myös Euroopassa. Kiina lipoo huuliaan, kohta koko maailma putoaa heidän syliinsä. Toki täytyy tehdä Xi-Putin sopimus siitä, kuka mitäkin saa saaliinjaossa.
    Eli kevyet mullat ja RIP myös Suomelle.
    https://beta.oikeamedia.com/o1-139011

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyinen tekoälyn ja robotiikan kärkimaihin kuuluva, teknokraattis-kommunististen tyrannien johtama Kiina saa kiittää saavutuksistaan pitkälti rosvoparoni Rockefelleriä ja tämän Trilateraalista komissiota.

      Kiinaa voi pitää jo sellaisena orwelilaisena dystopiana ja Rockefellerin & Co:n tavoitteleman Uuden maailmanjärjestyksen prototyyppinä, jota näiden ilmeisestikin eliminoima Yhdysvaltain patrioottinen kongressiedustaja Larry P. McDonald hahmotteli näin:

      “The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and Communism under the same tent, all under their control. … Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, AND INCREDIBLY EVIL IN INTENT.”
      ~ Larry P. McDonald
      U.S. Congressman, 1976, killed in the Korean Airlines 747
      in “Introduction” to The Rockefeller File, by Gary Allen (1975)

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. Tuore Breitbart analysoi kirjoituksissaan (luettavissa ilman muureja):

    https://www.breitbart.com/europe/2020/06/03/pictures-london-black-lives-matter-protest-turns-violent-police-attacked-outside-prime-ministers-office/

    https://www.breitbart.com/europe/2020/06/03/20000-attend-paris-anti-police-brutality-protest-transformed-riots/

    Kyllä se Trump on kamala mies!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!