perjantai 6. joulukuuta 2019

2010-luku on ollut mittaushistorian lämpimin vuosikymmen

Maailman ilmatieteen järjestö WMO kertoi Ylen mukaan maapallon ilmasto tulevan 2010-luvulla olemaan mittaushistorian lämpimin. Tämä on hyvin linjassa myös pohjoisen napajään koon muutosten kanssa, sillä myös sen keskimääräinen pinta-ala on tällä vuosikymmenellä ollut selvästi mittaushistoriansa pienin.

Tämä johtuu siitä, että arktisen merijään koko pieneni rivakasti aina edellisen vuosikymmenen vaihteeseen tienoille, minkä jälkeen se on pysynyt suunnilleen ennallaan. Kirjoitin aiheesta kuvaajan kanssa tuoreeltaan silloin, kun tieto tuon jääpeitteen tämänvuotisesta minimikoosta oli saatu.

Totesin tuolloin, että tuo jääpeite saavutti edellisen minimikokonsa jo vuonna 2012. Lisäksi viime talvena tekemäni analyysin perusteella ilmakehän vuotuisen hiilidioksidipitoisuuden ja jääpeitteen pinta-alan välillä ei ole ollut tilastollisesti merkitsevää syy-seuraussuhdetta vuoden 2001 jälkeen.

Jos puhutaan juuri kuluneesta marraskuusta - jonka mittaushistoria näkyy alla olevasta kuvasta - oli jääpeitteen koko mittaushistorian toiseksi pienin ajankohtaan nähden.


Ja otetaan puheeksi vielä myös tuorein napajään laajuusmittaus (4.12.). Sen mukaan arktisen napajään laajuus on parhaillaan historian kolmanneksi pienin, kuten arvoisa lukijani voi täältä katsoen todeta. 

Pienempi se on ollut ajankohtaan nähden vain vuosina 2006 ja 2016. Siis kolmetoista ja kolme vuotta sitten. Niistä jälkimmäinen olikin varsinainen poikkeusten poikkeus, kuten myös yllä olevasta marraskuisen napajään pinta-alakuvasta voidaan nähdä.

Yle kertoi jutussaan myös, että vaikka Pariisin sopimus pantaisiin täytäntöön, uhkaa maapallo lämmetä tämän vuosisadan loppuun mennessä yhteensä kolmella asteella. Jos sopimusta ei toteuteta, lämpeneminen olisi artikkelin mukaan vielä dramaattisempaa, koska sen seurauksena saisimme lisää nälkää näkeviä ihmisia, tulvia, myrskyjä, kuivuutta ja valtamerten happamoitumista.

Esitin edellä olevat tiedot siksi, että arvoisa lukijani voisi itse päätellä miltä ilmaston lämpeneminen näyttää arktisen napajään valossa juuri nyt. En siis aio tällä kertaa ryhtyä tulkiksi, mutta palaan asiaan viimeistään vuoden lopussa kun käytössäni on koko tämän vuoden tilastot.

Kerrottakoon kuitenkin jo nyt, että joulukuun tietojen vielä puuttuessa näyttää siltä, että päädymme koko vuoden osalta napajään pinta-alan mittaushistorian kolmannelle sijalle, mutta toinenkin on mahdollinen - siinä suhteessa "kamppailu" käydään kuluvan vuoden ja vuoden 2007 välillä, jolloin jääkenttä oli ajankohtaan nähden erityisen pieni huhtikuussa ja jälleen kesäkuusta lokakuuhun.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mainio uutinen jääkarhuille ja muille huolestuneille
Arktinen napajää sulaa kiihtyvällä tahdilla - vai sulaako?
Napajää ei tue yhteyttä globaalin lämpenemisen ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden välillä

6 kommenttia:

  1. Tarkottanee sitä että "ihmisen aiheuttaman" ilamstonmuutohysteriauskonnon vaahtoamien kiiyhty tiedotusvälineissa ..
    Reettaki pääsee saarnaamaan jumallista saarnaaansa ..

    VastaaPoista
  2. Tämäkin tilasto tukee sitä, että maapallon keskilämpötila ei ole enää viimeisen 10 -15 vuoden aikana merkittävästi muuttunut. Lähivuosina nähdään, mihin suuntaan se alkaa kehittyä.

    https://isthereaglobalwarmingpause.com

    VastaaPoista
  3. Historia.
    Tuossa mittauslinkissä "mittaushistoria" alkaa v. 1979.
    Olisiko asiaa paremmin valaiseva termi "mitatulla lyhyellä ajanjaksolla". Ja ehkä voisi vielä lisätä: jääkaudella napajään määrä oli... Muuten Gretan opetuslapset Suomessa nappaavat tämän blogin sanoman: kuten professori kirjoitti: mittaushistorian aikana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilamstonmuutoksesta puhutaan nykyään kuin elokuvassa the day of tomorrow, jääkausi tulee 2päivässä :), logiikka on näillä reetoilla kuin elokuvassa ..

      Poista
  4. Tuo 1979 on todella tarkoituksella valikoitu aloitusvuosi. Vanhempaa dataa on saatavilla, mutta sitä ei voi näyttää, kun menisi hyvä käyrä pilalle.

    https://realclimatescience.com/wp-content/uploads/2017/02/Screen2-Shot-2017-02-14-at-6.17.49-AM.gif

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!