lauantai 16. marraskuuta 2019

Ilmastonmuutos vie kohti sosialismia

Pääministeri Antti Rinnekin (sd) on huomannut, että autoilijoiden rankka yliverotus on ollut suuressa roolissa hyvinvointivaltion pohjattoman kassan täyttämisessä. Tai tarkemmin sanottuna hän on huomannut, että liikenteen päästöverojen säätämisessä on sellainen riski, että niillä on toivottu vaikutus, jolloin verotulot väistämättä pienenevät. Aatteensa mukaisesti hän siis kaipailee uusia veroja.

Hänestä "on erityisen vastuutonta, että poliitikot höynäyttävät kansalaisia sanomalla, ettei pienen kansan tarvitse tehdä mitään ilmastoasioissa. Se on sellaista päänsä pensaaseen laittamista. Seuraavat sukupolvet eivät anna anteeksi, jos tällainen välinpitämätön linja toteutuu."

HS:n toimittajan mielestä Rinne tarkoitti perussuomalaisia. En tiedä onko hän oikeassa, mutta nyt kun Luonnonvarakeskuksen arvio metsiemme hiilinieluista on uusien mittaustulosten myötä alentunut, ovat poliitikot rientäneet etsimään yhä kovempia ratkaisuja pitääkseen Suomen ilmastonmuutoksentorjujien kärkikaartissa.

Esimerkiksi Pentti Linkolan oppityttönä tunnettu ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr) kiirehti kertomaan, että tulossa on energia- ja liikenteen verotuksen sekä yritystukien perinpohjainen uudistus. Toisaalta pääministeri Antti Rinne pani jäitä ministerinsä hattuun toteamalla, että "tämän hallituksen liikenteeseen liittyvä veropolitiikka ei tule kurjistamaan ihmisiä. Ohjauspolitiikan pitää olla oikeudenmukaista ja kohtuullista."

Oikeudenmukaisuudesta puhui myös keskustapomo Katri Kulmuni ja puolusti suomalaista eläintuotantoa. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu turvepelloille, sillä Luken laskelmien johtopäätöksissä ehdotetaan muun muassa turvemaiden viljelystä luopumista.

* * *

Tässä asiassa toimittaja Piia Elonenkin oli oivaltava huomatessaan, että tässä on vaarana jopa se, että viljelijät menettäisivät oikeuden käyttää maitaan. Siihen saatiin sopiva ennakkotapaus juuri korkeimmasta hallinto-oikeudesta, joka vahvisti Vantaan kaupungille oikeuden ryöstää perintötilan maat ns. yleisen tarpeen perusteella.

Tilan asioita hoitanut henkilö totesikin asiasta sattuvasti, että kyseessä oli "sosialismin voitto", joka antaa "kunnille rajattomat mahdollisuudet kasvattaa maaomaisuuttaan pilkkahintaan". Tähän minulla on lisättävänä vain se, ettei valtio poikkea tässä suhteessa millään tavoin kunnista, vaikka perustuslaissa säädetäänkin, että "jokaisen omaisuus on turvattu".

Selvästä sanamuodosta huolimatta tämän lakipykälän jatkona mainitaan myös, että "omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla". Vantaalaistilan tapauksessa tätä ei de facto noudatettu, sillä yksityinen toimija oli tarjonnut siitä aiemmin kymmenen miljoonaa euroa, mutta kaupunki pystyi kaavoitusmonopoliaan käyttäen pakottamaan tarjoajan vetäytymään, jotta se itse pystyisi lunastamaan maan pilkkahintaan eli noin neljänneksellä tilan tosiasiallisesta markkina-arvosta.

On siis syytä seurata, minkälaisia päätöksiä Rinteen hallitus tekee ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Eli löytääkö sekin Vantaan kaupungin tapaan mafiamaisia keinoja perustuslain omaisuudensuojan murtamiseksi ja Suomen viemiseksi astetta lähemmäs entisen Neuvostoliiton poliittista perintöä.

* * *

Lopuksi haluan palauttaa arvoisan lukijan mieleen sen, että oli ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos niin suuri uhkakuva kuin väitetään tai ei, on ihmiskunnan - tai ainakin sen kehittyneimmän osan - teknologinen kehitys menossa eteenpäin, ja ratkaisee tarvittaessa myös kasvihuonekaasu- eli ilmastonmuutosongelman. Siitä syystä aikamme ylivoimaisesti suurin uhka on maailman kehitysmaalaistuminen eli ihmiskunnan innovaatiopotentiaalin katoamisriski - asia, jota siirtyminen kohti sosialismia ei historian valossa ainakaan lisää.

Kehitysmaalaistumisen ja samalla ilmastonmuutoksen torjunnassa avainasioita ovat kehitysmaiden väestönkasvun pysäyttäminen sekä länsimaihin suuntautuvan kansainvaelluksen suitsiminen sellaisiin mittoihin, etteivät niiden yhteiskuntarakenteet sorru. Valitettavasti nämä ovat asioita, josta Krista Kiuru, Antti Rinne tai Katri Kulmuni eivät ole juurikaan pitäneet meteliä.

Edellisiin liittyen kolmas suuri tekijä on ilmastoahdistuksen ja myös länsimaisen nuorison vuosi vuodelta kasvaneen hedonismin seurauksena uhanalaistunut länsimaisen väestön uusiutuminen. Mikäli Suomen ja muun Euroopan kantaväestö on siirtynyt pysyvästi lasku-uralle, tulee väestönvaihto väistämättä tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastonmuutoksen suurimmat uhat
Rinteen hallituksessa roihahti
Laillinen varkaus Vantaalla




31 kommenttia:

  1. Tuhka kannattaa edelleen ydinvoimaa ja uusia pienydinvoimaloita ratkaisuksi. Suomessahan puhutaan pienydinvoimien kehityksestä, tässä voisi olla vientiyritystä jos kehitys onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teknologian monipuolinen kehittäminen on yleensä järkevää. Toki tuotekehitystä tekevät yritykset viime kädessä päättävät mihin niiden kannattaa satsata ja mihin ei.

      Poista
    2. Tarkoitan tällä siis sitä, ettei keskusjohtoinen suunnitelmatalous ole tässäkään asiassa se tie, jota kannattaa edetä.

      Poista
  2. Niin kauan kuin meillä on johdossa vihertäviä feministejä niin ydinvoiman rakentaminen ja kehittäminen on vaikeaa.

    Vihreä tyttö, taikka äijäfeministi kun ei erota reaktoria pommista. Ti voihan olla, että molemmat pelkäävät äänikatoa.

    Kehitysmaalaistuminen ja sosialisointi ovat uhkia tekniselle kehitykselle. Vaan tieteen romahtaminen on tyypilistä romahtavissa yhteiskunnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieteen vapaudella ja kansakuntien menestyksellä on lähes täydellinen korrelaatio keskenään.

      Poista
  3. Rinteen suuruudenhulluus ilmastovouhotuksessa yhdistettynä sosialistiseen himoverotukseen on vaarallinen yhdistelmä. Suomi on päästöissä promillen eli tuhannesosan marginaalissa, eli vaikka Rinne tappaisi koko Suomalaisen elinkeinoelämän, sillä ei olisi havaittavaa vaikutusta kokonaisuuteen. Rinteen pitäisi koettaa suunnata huomio niihin todellisiin saastuttajiin, eli Kiinaan, Intiaan, Venäjään jne, nyt kun ollaan oikein EU:n puheenjohtaja. Sen sijaan, että heittäydytään täydelliseksi idiootiksi mm. aikaistettuine päästöjen vähennystavoitteinemme, jotta saataisiin muilta hyväksyntää.
    Kiina LISÄÄ kuukaudessa päästöjään Suomen vuosipäästöjen verran. Joten hiukan suhteellisuudentajua pitäisi olla hulluimmallakin sosialistilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki Suomen pitää tehdä osansa, mutta sen yli menemisessä ei tosiaankaan ole järkeä.

      Poista
  4. Blogin sanomaa sivuten oli Oikea Mediassa hyvä kirjoitus https://beta.oikeamedia.com/o1-125112
    Jutussa kohdistetaan avoimella kirjeellä kritiikkiä Greta Thunbergille. Samaisen kirjeen voisi suunnata myös Gretan vanhemmille sekä ahneille taustajoukoille, jotka häärivät loisina saparopään ympärillä. Sekä niille suomalaisille tahoille, joista professori ajatuksissaan yllä kertoi.

    Oikea Mediassa oli myös hyvää faktaa demareiden velikullista, suositeltavaa lukemista. https://beta.oikeamedia.com/o1-125200

    ps. Ei kai ilmastonmuutos vie kohti sosialismia, vaan ilmastoalarmistien synnyttämä hysteria, jolla ohjataan vaalikarjaa luovuttamaan valta sosialisteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hyvin huono kirjoitus.

      Se oli suunnattu pienelle Gretalle, siis vammaiselle ja moniongelmaiselle pikkutytölle soimaten tätä huonosta johtajuudesta.

      Kyllä löyhässä ovat professuurit, jos tuolla ymmärryksellä sellainen irtoaa.
      Normaaliälyisen pitää käsittää, ettei vammainen lapsi ole mikään johtaja.

      Ei pieni Greta ole koskaan johtanut yhtään mitään, ei aloittanut yhtään mitään eikä perustanut yhtään mitään.

      Hänen julkisuuden valokiilasta pudonnut ex-oopperalaulajaäitinsä ja julkisuuden valokiilaan kovasti pimennosta haluava näyttelijäisänsä ovat tehneet hänestä puhuvan papukaijan, joka on julistettu Maailmanihmeeksi ja tuottaa vanhemmilleen huomiota ja julkisuutta.

      Ja professori syyttää puhuvaa paupukaijaa siitä, että tämä toistelee runia sanoja, joita sille on opetettu.

      Professori luulee vakavissaan, että vammainen lapsi on maailmanjohtaja.

      Ei hyvää päivää. Hyvin on vihervasemmiston valepropaganda näköjään nielty.
      Täytyy oikein hattua nostaa noin hienosta propagandatempusta.

      Mitähän seuraavaksi menee läpi? Vastasyntynyt, joka pystyy muuttamaan ilman lämpötilaa halutessaan; hän ei vain halua koskaan, kun paikalla on mittausväkeä mutta kyllä hän siihen pystyy.

      Ja väki uskoo ja soimaa vastasyntynyttä siitä, ettei hän viilennä maailmaa kun kerran pystyisi...

      Poista
    2. Uskoisin linkkaamani Greta-artikkelin tarkoitetun juuri niille tahoille, jotka käyttävät Gretaa törkeästi hyväksi omien utopioidensa toteuttamiseen.

      Aspergerin oireyhtymän hoitoon ei kuulu sitä potevan henkilön manipulointi kuten sitä on tehty hänen vanhempiensa ja hänestä huolta kantavien taholta.

      Voi olla, että seuraavien linkkien asiantuntijat ovat väärässä. Eli ammutaan sitten sanasaattajat kuten QK haluaa (eli löyhästi valitut professorit ja heidän viestinviejänsä).

      https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2012/14/duo10395?keyword=aspergerin%20oireyhtym%C3%A4

      https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2011/15/duo99697

      Poista
    3. On varsin suurella todennäköisyydellä totta, ettei Greta ole itse kampanjansa suunnittelija, vaan lähinnä vanhempiensa ja mahdollisten muiden punavihreiden toimijoiden marionettinukke. Siksi olisi tietenkin hyvä suunnata kritiikki lapsen sijasta suoraan hänen hyväksikäyttäjilleen.

      Se lienee toki ollut myös jamaikalais-amerikkalaisen professorin todellisena tarkoituksena, vaikka sanat onkin muodollisesti suunnattu Gretalle. Tämä ratkaisu on kuitenkin myös minusta huono.

      Poista
    4. Prof.
      Jos se olisi kirjoitettu kritisoiden vain Gretan hyväksikäyttäjiä eikä syytetty Gretaa mistään, olisi reaktiona ollut olankohautus. Nyt Gretaan kohdistettuna se sai aikaan lukijoissa alaleuan väpätyksen ja kirjoittajan haluaman tunnekuohun (dialogin avauksen, kuten vasemmalla sanottaisiin). Peli on kovaa. Gretan hyväksikäyttäjille hän on ideologian alttarille uhrattava lapsipyhimys.

      Poista
    5. Ymmärsin toki kyseisen professorin tarkoituksen. Se oli hyvä, mutta meni silti pieleen:
      hän syötti kiekon suoraan vastustajan lapaan julistamalla pienen Gretan Maailmanjohtajaksi.

      Hän syytti pientä Gretaa suoraan huonoista johtajuudesta.
      Ikään kuin vamnmainen lapsi olisi tai voisi olla minkään johtaja.

      Kirjoituksellaan hän nimenomaan vahvisti vhervasemmiston propagandaluomusta pienestä Gretasta Maailmanjohtajana.

      Eli kuten veli Veijo asian ilmaisisi:
      kutsui vastustajat ampumaan viestintuojaa (Gretaa) viestin laatijoiden (iskä, äiskä ja loput taustajoukot) sijaan.

      Kirjoitus olisi ollut hyvä, jos hän olisi osoittanut sormella pienen Gretan taustajoukkoja syyttäen heitä luomastaan illuusiosta, jossa vammainen lapsi on muka Maailmanjohtaja, vaikka jokaisen pitäisi käsittää sen mahdottomuus.

      Nyt hän ei tehnyt sitä, vaan syötti siis vastustajalle ja teki vielä komean oman maalin.
      Nyt vihervasemmisto on saanut taas yhden argumentin lisää valepropagandaväitteelleen ihmelapsi Gretasta, joka johtaa maailmankapinaa.
      Ja saanut sen meikäläisten tarjoilemana.

      Miten tämä muka voi olla hyvä asia?

      Poista
    6. QK
      "Eli kuten veli Veijo asian ilmaisisi:
      kutsui vastustajat ampumaan viestintuojaa (Gretaa)"

      En ilmaisisi.

      Poista
    7. QK:lle vielä loppulause:

      Ehkä on sitten parasta hoitaa asia hyväpuhein, kuten tekee Britannian kuningashuoneen suuresti kunnioitettu Harry-setä:
      "“Whatever your dream – every country, every community, every school, every friendship group, every family needs their own Greta – someone who can lead the way, someone who is prepared to stand up for what they believe, and show how much they care for the people in their lives and the community around them.”
      https://www.breitbart.com/politics/2019/11/18/watch-prince-harry-applauds-greta-thunberg-whole-world-is-paying-attention/

      Mutta kuten totesit: "Ikään kuin vamnmainen lapsi olisi tai voisi olla minkään johtaja."

      Poista
  5. Tuohon pakkkolunastukseen, ei muuta kuin nyt hommaammaan jostain liitooravia ja sunmuita alueelle, niin taatusti kaupungin suunitelmat tonteiksi venyvät haman tulevaisuuteeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä, mutta kostaminen ei taida auttaa enää itse asiassa eikä muutenkaan kuulu sivistyneeseen käytökseen.

      Poista
    2. Eli professori on sitä mieltä, että yksityisomaisuuden takavarikointi on ok, kunhan se tehdään sääntöjen (?)mukaan. Itäisessä naapurissamme vastaava toimenpide tehtiin aikoinaan laajemmassa mittakaavassa. Sekin siis ok, sillä se tehtiin joidenkin laatimien sääntöjen mukaan. Eikös blogin otsikossa puhuttu sosialismiin johtavista syistä?

      Liito-oraville peukutan. Muita hyviä "kostotoimenpiteitä" löytyy Carl Hiaasenin mainioista kirjoista.

      Poista
    3. Nyt Hoikka tulkitsee minua väärin. Oikea tulkinta on se, ettei anarkia auta tekemään maailmasta parempaa ainakaan silloin kun sillä ei enää saa tehtyä vahinkoa korjatuksi. Sen sijaan kannattaa käyttää laillisia keinoja, kuten äänestäjän valtaa, epäkohtia esille tuovia kirjoituksia valta- ja vaihtoehtomedioissa tai rauhanomaisia mielenosoituksia.

      Poista
    4. Anarkiaa?
      https://www.youtube.com/watch?v=H8prVarP-rQ

      Liito-oravat ovat anarkisteja?
      https://suomenluonto.fi/artikkelit/liito-oravasta-jalleen-uhanalainen-homotiainen-erittain-uhanalainen-metsien-uhanalaisen-maara-kasvoi/

      Eläinten kanssa tulen toimeen. Eläimet eivät teeskentele.
      Ihmisten kanssa on usein vaikeaa.

      Poista
  6. Vapauden illuusio elää eurooppalaisen uuden ajan individualismin perinteessä vahvana. Sitä saamme kiittää myös siitä kognitiivisesta emergenssistä jonka seurausta kaikki "tiedollinen" ja "tieteellinen" edistyksemme on ollut.

    Mutta vahvistuessaan ja kasvaessaan sokeuden asteelle sama individualismi kääntyy sitten itseään vastaan -- juuri sen seurauksia ovat niin sanottu "postmodernismi" ja myös tämä mitä fiksutkin ihmiset erehtyvät hehkuttamaan, eli "vapaa" markkinatalous, joka tosiasiallisesti on muuttunut puhtaaksi numeromagiaksi.

    Sitten syntyy näitä kognitiivisia dissonansseja ja anakronismeja, jotka käytännössä muuttavat maailmamme absurdiksi. Siis että kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot luopuvat omasta rahastaan ja jättäytyvät markkinoiden yliajettaviksi, mutta samaan aikaan ne jätetään yksin huolehtimaan omien yhteiskuntien sosiaalisesta eheydestä ja katutason turvallisuudesta.

    Ne voivat vielä verottaa, mutta verotettavat tuotot todellisuudessa pakenevat niiden ulottumattomiin. Niiden on pakko "ottaa lainaa". -- Niin mistä? -- Kenen onni on, että nuo numeerisiksi kirjatut ylikansallistetut tuotot on koottu lainakauppiaiden resurssiksi?

    Tässä uudenlaatuisessa tilanteessa ei sellaisilla aikanaan taloustodellisuutta ehkä paremmin kuvanneilla käsitteillä kuin "markkinatalous" tai "sosialismi" ole enää mitään pätevää sisältöä. Talous on nykyään yhtä postmoderni ajattelun juureton "ismi" kuin vaikkapa feminismikin. Se ken yhä puhuu liberalismin ja sosialismin vastakohdasta on noitunut ymmärryksensä jo aivan hapantuneilla yleiskäsitteillä. On tuskin mahdollista että aikamme reaaliset suuret ongelmat -- jollainen juuri on kansainvaellus, josta ei esimerkiksi ilmastonmuutoseskatologian yhteydessä juurikin sokeaan individualismiin liittyvistä syistä puhuta -- voidaan kohdata saati sitten ratkaista, jos maailmaa masinoi jonkun Soroksen numerotaloudellinen mylly.

    VastaaPoista
  7. Täsmennän vielä, etten tarkoita sitä, että "sosialismi" olisi vastaus saati ratkaisu siihen että markkitalaous on postmodernissa maailmassa muuttunut numeromagiaksi, vaan sitä että vähintäänkin itseään valistuneina pitävien ihmisten täytyisi jo päästä irti aivan paikkansa pitämättömäksi ja pätemättömäksi käyneestä, pelkkää hallitsematonta kaaosta tuottavasta talousopillisesta käsiteistöstä.

    On paikallaan nyt viitata päivän uutiseen, jonka mukaan tuore, rahaohjasteisen maailmamme rappiota ja ihmisten syvää toivottomuutta hyvin eläytyvällä ja elämyksellisellä tasolla esittävä elokuva <a href="https://alkonkassalla.blogspot.com/2019/10/jokeri-korjaa-yhteiskunnan-potin.html>Jokeri</a> on kirjaamassa aikuiskategoriaan kuuluvien elokuvien kaikkien aikojen suurinta katsojamäärää eli ylittämässä miljardin katsojan rajan. Enkä tässä siis viittaa markkinoinnin onnistumiseen, vaan siihen että kaikesta päätellen maailmassa on hirvittävät määrät ihmisiä joita elokuvan sanoma puhuttelee.

    Suosittelen ko. filmiä ihan sydämeni pohjasta. Se on syvyyspsykologista tarkkuustyötä ja läpiajateltu kaikilta kanteilta. Se opettaa ihmisestä ja omasta ajastamme jotakin jota teoreettisilla käsitteillä emme tällä hetkellä ollenkaan tavoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin leffan joku aika sitten, kaikesta groteskisuudestaan ja makaaberisuudestaan huolimatta (tai juuri niiden vuoksi) oikein hyvä! :) Suosittelen.

      -J.Edgar-

      Poista
    2. Kiitos elokuvavinkistä. Täytyy katsoa.

      Itse asiasta sen verran, etten itsekään usko, että puhdas markkinatalous voisi olla ratkaisu maailman ongelmiin. Sen lainalaisuudethan johtavat ajan myötä aina omaisuuden kasautumiseen pienelle joukolle. Siksi kapitalismille tarvitaan tasapainottavia voimia, joita on käytössä kaikissa kansallisvaltiossa Yhdysvaltoja myöden. Ongelma on siis siinä kuinka vastaavat voimat saataisiin rakentumaan globaaliin talouteen.

      Todettakoon tässä kuitenkin, ettei omaisuuden kasaantuminen ole pelkästään markkinatalouden ongelma. Siitä kertoo omaa kieltään se, että ihmiskunta oli jakaantunut omistajiin ja palvelusväkeen jo pronssikaudella. Tai se, että feodaalisella ajalla suurimmassa osassa Eurooppaa aateliset käytännössä omistivat maata viljelevät talonpojat - ei kuitenkaan Suomessa.

      Poista
  8. Rinteen hallituksen ohjelma on täynnä sellaista ympäristömökellystä, että siitä ei ota selvää muut kuin piru. Kovennettua on kansalle tulossa, koska metsien hiilinielut ovatkin pihtareita.

    Onko globaali keskilämpötila noussut yhtään 20 vuodessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti hyvin vähän ja sekin taitaa johtua siitä, että ollaan vielä menossa pois jääkaudesta.

      https://isthereaglobalwarmingpause.com/

      Poista
  9. Maata johdetaan itseinhoisten harhojen vallassa. On vaikea keksiä mitään myönteistä ja innostavaa signaalia hallituksen suunnalta. Tulee mieleen Kummelin sketsit, joissa joukkueen valmentaja tulee sanomaan kesken ottelun hölynpölyperustein, että "me on hävitty tää peli":

    Maan itsenäisyyden ja omaisuuden rippeetkin pitää luovuttaa ulkomaille. Omia lapsia ei saa tehdä. Väestö pitää vaihtaa. Veroja pitää kerätä lisää, mutta veronmaksajien ja tavaran ei saa liikkua. Mailmanlopun ennustuksiin vedoten lilliputti-Suomen pitää sammuttaa valot, jotta meidän ei tarvitsisi hävetä maailman edessä. Kaikkien maiden katseethan ovat kiinnittyneet juuri Suomeen! Samaan aikaan ministerimme eivät kuitenkaan arvostele sanallakaan Intiaa tai Kiinaa, vaikka hiilidioksidipäästömme ovat käytännössä pyöreä nolla noihin verrattuna.

    Kansan pitää olla hiljaa. Islamin faktojen esiin tuomisesta rangaistaan, mutta Raamattua siteeraavat saavat kirkonkin tuomion. Kaiken huipuksi hallinto tilaa EIT:ltä Suomelle tuomitsevan lausunnon, jonka suhteen hallitus ryhtyy välittömästi toimeen. Suomen pitää taata kuolemattomuus koko maailmalle.

    Näilläkö kannustuksilla Suomi lähtee nousuun? Miten käy liikeyrityksen, jonka strategiaan ja arvoihin kuuluu rangaista, syyttää ja masentaa työntekijöitänsä, tukkia heidän suunsa epämääräisillä ja jatkuvasti vaihtuvilla ohjeilla, kannustaa ilmiantoihin ja sallia huhuihin perustuvat elämänurien tuhoamiset? Ja tämä kaikki ihmisoikeuksilla perustellen! Konkurssi on väistämätön ja ansaittu.

    VastaaPoista
  10. Kiitän professoria ja S Oikkosta. He ovat saaneet minut ajattelemaan syitä ja selityksiä maailman nykymenolle. No, sehän on heidän tavoitteensa ja oikeastaan velvollisuutensakin. Ei varmaan tarvitse tarkentaa keille, siis se velvollisuus.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!