lauantai 7. syyskuuta 2019

Maahanmuuton raskas taakka

Helsingin Sanomat totesi, että "joka toinen muualta Suomesta Helsinkiin muuttava on vieraskielinen". Jutussaan se informoi lukijoitaan myös siitä, että "suurimmat vieraskielisten ryhmät ovat arabian-, somalin- ja venäjänkieliset. Opetettavia kotikieliä ovat lisäksi urdu, viro, sorani, igbo ja albania".

Joukossa on kielten perusteella siis erityisesti humanitaarisia, mutta myös työperäisiä maahanmuuttajia. Jälkimmäiseen ryhmään ei tässä kirjoituksessa ole tarvetta sanoa mitään, mutta ensimmäisestä joukosta on todettava HS:n kertoneen toisessa jutussaan, että "vain 23 prosenttia Suomessa asuvista irakilaisista on töissä". Lisäksi se mainitsi, että "Somaliasta tulevista alle kolmannes (31,2)" on työllistynyt. Sekä että "myös muualla Lähi-idässä (36,8) ja Pohjois-Afrikassa (43,8) syntyneiden työllistyminen oli selvästi keskimääräistä heikompaa".

Ottamatta tässä kantaa siihen, mistä tietyistä maista tulleiden ihmisten heikko työllistyminen johtuu, on selvä, ettei niistä tulevien ihmisten saapuminen Suomeen ole ollut kantaväestölle mikään lottovoitto. Asiassa ei ole odotettavissa parannusta, sillä edelleen HS:n mukaan "toisen sukupolven ulkomaalaistaustaiset nuoret eivät keskimäärin ole työllistyneet ensimmäistä polvea paremmin".

Tätä ei kannata ihmetellä, koska samassa jutussa mainittiin, että "koulussa monikielisyys on otettu huomioon pedagogiikassa monin tavoin. Oppia on haettu esimerkiksi jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovićin ruotsalaisesta kotikoulusta, jossa kaikki perusasiat esitetään tekstin lisäksi kuvina". Toistan: kaikki perusasiat esitetään näille koululaisille tekstin lisäksi kuvina!?!?! Siis Suomessa !?!?!

Ei siis ihme, että humanitaarisen maahanmuuton kulut Suomessa ovat useiden miljardien luokkaa.  Siis noin viisi prosenttia valtion rahankäytöstä. Tai noin 20 prosenttia valtion tulo-  ja varallisuusverojen kertymästä.

Se suuri kysymys kuuluukin, että miksi ei puoluekenttämme - yhtä poikkeusta lukuun ottamatta - ole ryhtynyt toimiin tämän ongelman ratkaisemiseksi. Jos ja kun maailma ja Suomi ovat syöksymässä uuteen taantumaan, tulee tästä vyyhdestä entistä raskaampi taakka kannettavaksi minulle, sinulle - arvoisa lukijani - sekä kaikille muille suomalaisille veronmaksajille. Ja myöskin erilaisten etuuksien varassa eläville, joiden tulonsaantiin valtion rahoitusvaikeudet tulevat heijastumaan ennemmin tai myöhemmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakolaispolitiikassa on siirryttävä suojelemaan eurooppalaista elämäntapaa
Pyrrhoksen voittoja
Huomioita valtion prioriteettilistasta

18 kommenttia:

  1. Suomi ja Eurooppa toimii kuten Professori kuvasi.
    USA toimii hieman toisin, taakka vähenee ja tavoite täyttyy.

    Yle tänään:

    "Meksiko: Yhdysvaltoihin pyrkivien paperittomien siirtolaisten määrä on laskenut 56 prosenttia"
    Yhdysvallat antoi kesäkuussa Meksikolle 90 päivää aikaa vähentää siirtolaisten liikettä tullimaksujen uhalla.

    https://yle.fi/uutiset/3-10960243

    Artikkelista poimittua:

    – En usko tullimaksujen uhkaan, koska siirtolaisten määrä on vähentynyt 56 prosenttia, Ebrard sanoo.

    VastaaPoista
  2. Yle eilen:

    Turkki uhkaa jälleen avata rajansa Eurooppaan pyrkiville pakolaisille ja siirtolaisille
    Turkin varapresidentin mukaan Turkki ei ole siirtolaisten säilytyspaikka, joka palvelisi muita maita.

    https://yle.fi/uutiset/3-10959318

    Artikkelista poimittua:

    Turkin varapresidentti Fuat Oktay(siirryt toiseen palveluun) on toistanut viestin, joka mukaan Turkki on valmis päästämään Eurooppaan pyrkivät siirtolaiset jatkamaan matkaansa.
    Oktayn mukaan rajat avataan, ellei Euroopan unioni lisää tukeaan Turkille.
    ...
    ...
    Viime viikkoina Kreikan Egeanmeren saarille saapuvien siirtolaisten ja pakolaisten määrä on lähtenyt kasvuun, mutta Turkki sanoo edelleen valvovansa merirajaansa tarkkaan.
    Viime viikolla Egeanmeren saarille saapui Turkista yli 2 300(siirryt toiseen palveluun) pakolaista ja siirtolaista.
    Elokuussa saarille saapuneiden määrä (siirryt toiseen palveluun)oli suurin sitten kevään 2016.

    Turkissa on noin 3.5 miljoonaa syyrialaispakolaista ja ainakin 170 000 afganistanilaista.
    /////////////

    Onko Euroopan tai Suomen oltava siirtolaisten säilytyspaikka. Minusta ei.

    Turkki uhkaa Eurooppaa ja vaatii rahaa - jälleen kerran. Ja jälleen kerran Eurooppa maksaa vaikka muitakin keinoja on. Miksi EU:n rajavalvonta ei toimi?

    Syyrian sota on käytännössä loppunut jotain pientä osaa lukuunottamatta. Syyrialaiset voivat palata takaisin jälleenrakentamaan maataan kuten kuuluu eikä lähteä Euroopan elätettäväksi.

    Afganistanissa on rauhallista ja rauhanneuvotteluja käydään - muutamia pommi-iskuja tehdään kuten Ruotsissakin.
    Afganistanilaiset voivat palata takaisin jälleenrakentamaan maataan kuten kuuluu eikä lähteä Euroopan elätettäväksi.

    Mutta, mutta: Sisäministeri Ohisalo: Turvapaikan hakeminen on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/58fddc94-a6a7-4c09-b852-6ae22add7f9c

    Tämä lause ja toimintatapa tuhoaa Suomen ja Euroopan yhteiskunnat ja kulttuurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa joltain Kreikan saarelta näkyi veneitä, joilla nämä uudet tulijat olivat meren ylittäneet. Kovin oli isompia ja uuden näköisiä verraten niihin edellisen invaasion aikaisiin paatteihin.

      Poista
    2. "Oktayn mukaan rajat avataan, ellei Euroopan unioni lisää tukeaan Turkille."

      Hetkinen. Miksi EU alistuu Turkin kiristykselle. Pakolaiset ovat Turkin ongelma. EU:n ei luulisi olevan pakko ottaa vastaan Turkista ketään. EU:han voi sulkea Turkin vastaiset ulkorajansa.

      Turkin olisi aikanaan pitänyt hoitaa pakolaisongelma Syyrian kanssa.

      Acc

      Poista
  3. Mutta nuo kysymykset palautuvat vielä perustavammanlaatuisiin kulttuurien, yhteiskunnan ja talouden fundamentteihin kuin mitä ovat romahtavan kansantalouden tilit.

    Ne palautuvat esimerkiksi tosiasiaan, että kulttuurikognitiivisesti eriviritteiset kulttuurit eivät välttämättä koskaan "sopeudu" toisiinsa, vaan ainoastaan tuhoavat toisensa ja toisissaan ilmenevän "ihmisyyden". Ihan yksinkertainen tosiasia, jonka luulisi kaikkien ymmärtävän, on se, että kun kehittynyt ja kehittymätön yhteisö, tai yksilö, kohtaavat, kaikki kanssakäyminen voi tapahtua vain kehittymättömän ehdoilla.

    Kysymys taloudesta ei jää pelkkään yhteiskunnan kulujen räjähtämiseen. Kyse on myös siitä, että koko talous muuttaa luonnettaan tai laatuaan. Kun kysytään, miksi suursijoittajat suosivat kansainvaellusta, vastaus on, että ei varmasti mistään "humanitaarisesta" syhystä. Siinä on kyseessä ihan samanlainen valloitusretki kuin kansainvaelluksesta, mutta invaasio, jossa vanhat kansallisvaltiot kaapataan numeerisen velkarahan mekanismeilla.

    VastaaPoista
  4. Hesarin espoolaisen asiantuntijan mukaan tulijat eivät työllisty, koska työnantajat eivät osaa palkata heitä. Siis suomalaisten syy.
    Huomattiin kuitenkin mainita myös se, että tulijoiden paperit ovat mahdollisesti jääneet lähtömaahan. Minkä lisäksi suomen kielen taito puuttuu.
    Olisi mielenkiintoista kuulla, millaisiin oikeisiin töihin tuollaisen henkilön voisi palkata. Batiikkinoitien siivousrinkejä ja saunan lämmitystä ei lasketa oikeiksi töiksi.

    VastaaPoista
  5. Nuo työttömyysprosentit ovat indikaattori sopimattomuudesta kehittyneeseen yhteiskuntaan, mutta prosenttiluvut, jotka kertovat kansainvaeltajien toisen sukupolven moninkertaistuneesta rikollisuudesta ensimmäiseen sukupolveen verrattuna -- se kertoo kulttuurisesta sopeutumattomuudesta.

    Nyt on uutisoitu norjalaisesta tutkimuksesta, jossa somaleiden toisen sukupolven rikollisuusluvut olivat 4,6 -kertaiset ensimmäiseen verraten, somaleiden nelinkertaiset, etc. Synkää tilastoa.

    Ja tämä kulttuurinen sopeutumattomuus on se asia, joka meidän tulisi ottaa tosissaan. Me emme tätänykyä vielä ymmärrä miten kovia kognitiivisia tosiasioita kulttuurit ovat. Suuntaamme kaikki parhaat voimamme ja koko fokuksemme yksilöiden auttamiseen -- esimerkiksi "työllistämiseen" -- ymmärtämättä sitä ettei vieraskulttuurinen yhteisö ole yksilöiden summa, vaan voi vastata jokaiseen onnistuneeseenkin sopeuttamisyritykseen kehittämällä moninkertaisen määrän vihamielisyyttä.

    Se tärkein sosiologinen läksy on edelleen oppimatta. Siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", ei mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat toisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis somaleiden 4,6 -kertaiset, irakilaisten nelinkertaiset, jne.

      Poista
  6. Näitä ym. tilastojakin jaksaisi synkistellä paljon helpommin, jos itsellä ei olisi syvää kokemusta siitä, että *kellä tahansa* on nykyään suuria vaikeuksia työllistyä omistajien ja vakiintuneiden etukerhojen kaveriporukkoihin ja pärstäkerroinklikkeihin sisään. Oma jo jonkin pituinen työurani on ollut esimerkiksi vuotta vaille koko ajan pakkoyrittäjyyttä - enkä sitäkään yhtä vuotta viettänyt Suomessa.

    Olisi hyvä ottaa tässä suhteessa jo järki käteen ja tajuta, että osa mahdollisesti "suhteettomastakin" solidaarisuudesta heikoimmin integroituvia ryhmiä kohtaan on tässä mielessä ihan orgaanista solidaarisuutta koetusti samantapaisessa asemassa olevia kohtaan. Eli tässä suhteessa pätee kyllä ihan kirkkaasti, että sitä saa, mitä tilaa.

    Vaatii äärimmäistä abstraktiokykyä eritellä täysin stressisairaan arjen keskellä kulttuurimme omia paskuusilmiöitä ja vieraiden kulttuurien vastaavia erikseen. Yleensä ihmiset suistuvat käytännössä jompaankumpaan niputukseen.

    VastaaPoista
  7. Maahantulijoiden työllistyminen on heikkoa ja sekin tapahtuu paljolti maahantuloon liittyviin työpaikkoihin. Työllistyneet tulijat saavat lisäksi osan toimeentulostaan tuista, joita ei kantasuomalainen saa. Jos meillä on omasta takaa työelämästä syrjäytettyjä, ei ongelmaa paranneta tuomalla ongelmaa lisää kehitysmaista. Sanotaan, että heikko työllistyminen on työnantajien syy. Kuka uskaltaa palkata työntekijän kulttuurista, joka pitää muunuskoisia ali-ihmisinä ja pyhän sodan kohteina. Jos tällainen sitten erotetaan työpaikastaan, moraalisäteilevä rasismiulina vie firman konkursiin.

    Jo nyt maahanmuutto on heikentänyt ilmapiiriä ja sananvapautta. Viimeaikainen yhdenvertaisuusvaltuutetun (!!) antama burkasuositus uimahalleihin osoittaa, kuinka alistumme ja hyssyttelemme. Raikas mielipiteenvaihto menetetään ja sen mukana kangistuu moni muukin järkevä toiminta. Sen tilalle tulee mm. kallis kotouttaminen, jonka ydinajatus on, että tulijoiden ei tarvitse omaksua mitään suomalaista.

    VastaaPoista
  8. Yle tänään:

    "Marokkolaisnaisen haave pyöräilystä toteutui Suomessa – taidon oppiminen kotouttaa ja voi auttaa maahanmuuttajaa työllistymään"

    https://yle.fi/uutiset/3-10954622

    Artikkelista poimittua:

    Kurssit ovat osa Veikkauksen rahoittamaa Maahanmuuttajat pyörille -hanketta, jonka myötä alkeiskursseja on järjestetty jo 40 ympäri Suomen.
    ...
    Hänen mukaansa alkeiskurssin on suorittanut nyt runsas 300 maahanmuuttajaa, jotka ovat edustaneet 35 eri kansalaisuutta.
    ...
    – Pyöräily voi auttaa esimerkiksi työpaikan haussa. Pyöräilytaito tukee maahanmuuttajien sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, hän sanoo.
    //////////////

    Jos ei osaa suomen kieltä ja/tai työllistyminen on pyöräilystä kiinni(?), voinee hyvällä syyllä kysyä ovatko nämä ihmiset suomalaisen yhteiskunnan pelastajia vai rasitteita?

    Muuten, aika montaa kansalaisuutta tänne on tyrkyllä.

    VastaaPoista
  9. Vaikka kysymys onkin pääasiassa maamme rajojen ulkopuolelta käsin MASINOIDUSTA kehitysmaalaisten elintasopakolaisten invaasiosta, huomattavia syyllisiä on helppo osoittaa rajojemme sisäpuoleltakin: sellaiset suomenkansanviholliset kuten KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen aikaisempi sisäministeri PettUri Urpo, joka päästi maahamme 30000 kehitysmaalaista pakolOista (80% nuoria miehiä) syksyllä 2015; saman puolueen seuraava sisäministeri Mykkänen kävi joulukuussa 2018 Marokossa GCM-sopimuksen allekirjoittamisella varmistamassa, että nykyinen natsittaja-sisäministeri, viherkommunisti Ohisalo saa todenteolla ruveta toteuttamaan suurta visiotaan Suomesta maailman sosiaalitoimistona - tosin hän ilmeisesti on "unohtanut", että Suomen KOROLLINEN ULKOMAANVELKA on jo nyt reilut 100 miljardia euroa ja nykyisillekin pakolOisille avokätisesti myönnetty sosiaaliturva maksaa suomalaisille veronmaksajille reilut 3 miljardia euroa vuodessa, joka peitetään lisäämällä korollista ulkomaanvelkaamme vastaavalla summalla.

    Tietty tekijä ovat myös ne korruptoituneet kansanpetturi-poliitikot, jotka ovat olleet itseään hyödyttävässä "pakolais"-liiketoiminnassa mukana.

    Pieni tekijä ei ole myöskään viher- ja muiden kommunistitoimittajien dominoima valtaVALEmedia, joka on pimittänyt kansan enemmistöltä - joka ei seuraa totuudenkertovia vaihtoehtomedioita internetissä - pakolOisinvaasioon liittyvät negatiiviset faktat pääosin. Karusta todellisuudesta tietämätön kansan enemmistö on sitten äänestänyt samat tai samanlaiset suomenkansanviholliset jatkamaan EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaista kantasuomalaisten matalan intensiteetin etnistä kansanmurhaa.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Eräs suomenkansanvihollinen, joka Bilderberg-kokouksessa saamansa ohjeistuksen nöyrästä toteuttamisesta palkkiona todennäköisesti pääsee nauttimaan Brysselin lihapatojen antimista:

    "Suomen komissaariehdokas: EU-maissa nationalismi on tyrehdytettävä!",
    http://www.magneettimedia.com/suomen-komissaariehdokas-eu-maissa-nationalismi-on-tyrehdytettava/

    Ks. myös https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2012060215660719

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. Joka aamu saan häivytettyä tehokkaasti perusteettoman hyväntuulisuuden ja uskon tulevaan.
    Näin se käy, lue ja nauti:
    https://www.jihadwatch.org/
    https://voiceofeurope.com/

    VastaaPoista
  12. Kaikki tuo on suomalaisten lasten opetuksesta pois. Ja lopputulos on heikompi silti, noin keskimäärin ja jopa selvästi, kuten tilastot osoittavat.
    Mitä työllistymiseen tulee, niin valtaosa somali- ja arabityöllistyneistä työllistyy töihin joille ei olisi mitään tarvetta ilman haittamaahanmuuttoa: tulkeiksi, kulttuurikoordinaattoreiksi ja omaan kansaan keskittyviksi sossutyöläisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka Hankamäki:

      "Kuinka maahanmuutto pelastaa Suomen työllisyyden?",
      http://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  13. Voi Suomi-poloista:

    http://ryppyjareika.blogspot.com/2019/09/ryppy-ja-pikku-pertti-katsovat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kommenttejakin!

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!