perjantai 11. tammikuuta 2019

Oulun tapahtumien poliittinen jälki on vahvempi kuin Turun terrori-iskun

Yle julkaisi vuorokausi sitten uuden mielipidetiedustelun tulokset. Koska se jäi eilen vakavamman asian jalkoihin, palaan siihen nyt.

Gallupin odotettu uutinen oli Perussuomalaisten kannatuksen nousu yli kahdella prosenttiyksiköllä todennäköisesti eilen huomioni saaneiden Oulun tapahtumien seurauksena. Näyttää siis siltä, että puolueen tinkimättömän looginen maahanmuuttopolitiikka alkaa tuottaa tuloksia sen perusteiden noustessa vääjäämättä ihmisten tietoisuuteen.

Tilanteen tekee mielenkiintoiseksi puheenjohtaja Jussi Halla-ahon (ps) näkemys, jonka mukaan "siirtolaiskriisiä ja maahanmuuttopainetta Afrikasta ei voida häivyttää pois ´manageroimalla´ ja taakkaa jakamalla", sillä "jäsenmaissa ihmiset eivät halua tässä määrin maahanmuuttoa, jonka he kokevat vahingolliseksi itselleen."

Oulun tapahtumat nostivat tämän vahingollisuuden ihmisten iholle vielä paljon vahvemmin kuin Turun puukkoterroristi. Nähtäväksi jää, syntyikö tapahtuneesta niin vahva oivallus ja muistijälki, että se pysyy ihmisten mielessä aina kevään vaaleihin asti.

Muilta osin puolueiden kannatuksissa ei tapahtunut kovin suuria muutoksia. On kuitenkin syytä huomata, että mielenkiintoni kohteena ollut vihervasemmiston (SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät) ja RKP:n yhteenlaskettu kannatus oli tällä kertaa 46,8 prosenttia eli yli prosenttiyksikön pienempi kuin edellisessä mittauksessa.

Näyttäisi siis siltä, ettei taloudellisesti täysin vastuuttomien yhteishallitus näytä todennäköiseltä juuri nyt. On kuitenkin syytä huomata, että juuri RKP:n kannatus kärsi suurimman romahduksen ja vihervasemmistopuolueiden kannatus itse asiassa nousi hiukkasen - epäselvää on kuitenkin se, johtuuko ruotsalaisten romahdus puolueen maahanmuuttokritiikittömyydestä vai onko kysymys vain mittausvirheestä.

Nähtäväksi seuraavia gallupeja ja tietenkin tulevia vaaleja ajatellen jää se, jatkuuko Perussuomalaisten nousu myös vaalikampanjan aikana. Ja palautuuko RKP:n kannatus tavanomaiselle tasolleen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko punavihreä Suomen suosituin hallituspohja?
62% suomalaisista kannattaa väliaikaisia turvapaikkoja
Tiedostava etujoukko ei välitä kansan tahdosta

17 kommenttia:

  1. Luulisin että tuossa on kyse kumulatiivisesta vaikutuksesta jonka toistuvat yksittäistapaukset ovat saaneet aikaan. Alkaa näkymään mikä lopputulos on ellei suuntaa muuteta.

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla turhaa noita prosentteja funtsia. Niin Saksassa kuin Suomessa vasemmisto touhuilee omiaan, syynä mikä milloinkin. Lin fanittamaa parempaa väkivaltaa toteutetaan oman sisarjärjestön, Antifan välityksellä. https://www.breitbart.com/europe/2019/01/10/alleged-antifa-confession-to-attack-on-german-populist-mp-emerges-online/

    Ja koska oikeisto ei laita hanttiin ja keskustakin myötäilee, mikään ei tule muuttumaan seuraavien ek-vaalienkaan jälkeen. Paitsi jos tulee ulkopuolinen iso myräkkä (merkkejä taitaa olla Euroopassa tähän suuntaan), toivotaan siis sellaista.

    VastaaPoista
  3. Terrori-iskut ovat muslimien massamaahanmuuton räikeimpiä ilmiöitä ja ne voi aina selittää pois "radikalisoitumisella" tai "mielenterveysongelmilla".

    Grooming taas kohdistuu tavallisten ihmisten arkielämään ihan toisella tavalla. Kun monikulttuuri iskee salakavalasti omiin lapsiin, silloin ihminen herää miettimään, mitä kaikkia ilmiöitä muslimien massamaahanmuutto tuo mukanaan.

    Groomaajat eivät ole samassa mielessä "radikalisoituneita" kuin terroristit vaan ovat pelkästään tuoneet mukanaan oman kulttuurinsa tavat, arvot ja asenteet. Niiden mukaan 12-vuotias tyttö ei ole lapsi vaan seksiobjekti.

    VastaaPoista
  4. Minusta media on pikkuisen valpastunut kirjoittaessaan maahanottopolitiikan seurauksista. Ilmeisesti sillä yritetään taittaa persujen nousukiitoa ennen vaaleja. Ratkaisevaa kuitenkin on, miten isot puolueet reagoivat vaalien vedenjakajakysymykseen.

    VastaaPoista
  5. Groomaus on myös ihan normaali muslimien sodankäynnin muoto.
    Vääräuskoisten kaikki naispuoliset vauvasta mummoon on sotasaalista, ei oikeita ihmisiä.
    Samalla näytetään valtaväestön miehille kuka käskee ja hallitsee.
    Karvaperseet tietävät, että kynnys lähteä vetämään sikailujen jälkeen lyhtypylväisiin killumaan on sivistysmaissa todella korkea. Maissa joissa lynkataan ihmisiä vähemmästäkin niin ei karvaperseet uskalla tehdä samaa.
    Samalla matujen raiskariporukat ovat varsin tietoisia siitä, että polpo vahtii mahdollisia "vihapuheita" ja pääkanisteri lässyttää ettei oikeutta saa ottaa omiin käsiin.
    Se mitä karvaranteet eivät välttämättä hoksaa on se, että Suomi ei ole Ruotsi ja jos täällä aletaan jossain vaiheessa ottamaan sitä oikeutta (mitä on aika vaikea muutoin saada) omiin käsiin niin jälki on rumaa ja valtiovalta ei sille siinä vaiheessa mahda enää yhtään mitään.
    Veikkaan, että nykyisellä politiikkojen suhtaumisella ihmisten vittuuntumiseen niin näin tulee väistämättä vielä käymään.
    Uskoisin, että siinä vaiheessa ei laillinen väkivaltakoneisto ala ensimmäisenä omiaan ampumaan, minä en ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti kans kommentoida, mutta joppos 123 vei jalat suustani. Juuri näin ovat asiat.

      Poista
  6. This post is very simple to read and appreciate without leaving any details out. Great work! 스포츠토토티비

    VastaaPoista
  7. Great article! All the articles you have, they enjoy reading and learning a lot. Your article is very helpful for me. I hope you will continue to write such good articles as well
    토토사이트

    VastaaPoista
  8. 카지노사이트 Completely awesome posting! Bunches of helpful data and motivation, both of which we all need!Relay welcome your work

    VastaaPoista
  9. I am very satisfied with visiting here. Thank you for good content. And please visit my website as well.
    카지노사이트

    VastaaPoista
  10. You should take part in a contest for one of the highest quality sites on the web.
    I’m going to recommend this website! 경마

    VastaaPoista
  11. GREAT ARTICLE,THIS WHAT TOTALLY WHAT I WAS LOOKING FOR.

    VastaaPoista
  12. This article is very nice as well as very informative.

    VastaaPoista
  13. I want to to thank you for ones time for this particularly wonderful read!!

    VastaaPoista
  14. Thanks for sharing this brilliant article it was a very useful and helpful article.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!