lauantai 3. marraskuuta 2018

HS laittomasti maassa oleskelevien puolesta

Helsingin Sanomat kertoi meille näkemyksiään laittomasti maassa olevista ihmisistä. Jutusta jäi päällimmäiseksi mieleen kolme kohtaa, jotka päätin jakaa arvoisan lukijani kanssa.

Ensimmäinen oli Helsingin Sanomien oma kannanotto. Sen mukaan "on parempi, ettei hänen oikeaa nimeään kerrota tässä kirjoituksessa, koska viranomaisten mielestä näiden ihmisten ei pitäisi olla täällä vaan jossain muualla."

Eivät noin ajattele pelkästään viranomaiset vaan samaa mieltä on suurin osa suomalaisista. Ja siksi Helsingin Sanomat kieltäytyessään auttamasta viranomaisia Suomessa vastoin suomalaisten tahtoa olevien ihmisten poistamisessa osoittaa halveksuntaa sekä suomalalaisia ihmisiä että järjestäytynyttä yhteiskuntaa kohtaan.

Toinen oli suora lainaus maassa laittomasti olevalta henkilöltä. Tämän mukaan "ravintolat, autopesulat, ruokakaupat, siivousfirmat, shisha-paikat [vesipiippu], kahvilat" tarjoavat pimeitä työpaikkoja. Juttu ei kertonut asiasta sen enempää, mutta mieleeni jäi vahva epäily, että valtaosa noista laittomasti maassa olevia häikäilemättä hyväkseen käyttävistä "työnantajista" on maahanmuuttajien omistuksessa.

Toiseksi, riippumatta siitä keitä laittomasti oleskelevia nälkäpalkalla työllistävät ovat, vääristää pimeä työvoima mainituilla aloilla kilpailua ja vaikeuttaa lain mukaan toimivien yritysten toimintaa. Siksi olisi erinomainen asia, jos Helsingin Sanomat käyttäisi toimittajakuntansa aikaa tutkivaan journalismiin ja kertoisi pimeän työvoiman toimijoista avoimesti ja nimellä, jotta heidät voitaisiin tuomita lakien mukaan, panna maksamaan laittomalla toiminnalla saavutettu hyöty valtiolle sekä tietenkin lopettamaan työmarkkinoiden toimivuuden kannalta haitallinen toimintansa.

Kolmas huomiotani herättänyt kohta oli niin ikään suora lainaus laittomasti maassamme oleskelevalta. Hän kertoi työllistymisensä edellytyksistä ja totesi, että "vaatimukset olivat aivan liian korkeat siihen nähden, mitä osaan".

Hienoa sinänsä, että kyseinen henkilö tunnusti rehellisesti oman sopimattomuutensa suomalaiseen yhteiskuntaan. Yhtä hienoa olisi ollut, jos Helsingin Sanomat olisi samalla todennut, etteivät kehitysmaista tulevat ole yleisestikään mitään uusia Fazereita eivätkä Finlaysoneita ja ettei heistä ole edes työvoimapulan paikkaajiksi Suomen kaltaisessa korkean teknologian yhteiskunnassa.

Noin yleisesti ottaen lehden jutussa esiintyi monenlaisia laittomasti maassa olevien kertomuksia, jotka saattoivat kuvata todellisuutta tai sitten eivät. Kokonaisuutena kirjoitus vahvisti käsitystäni siitä, että 1) maassamme laittomasti olevat tulisi saada palautettua kotimaihinsa, 2) maamme vetovoimatekijät pitäisi saada minimoitu kehitysmaalaisten silmissä ja 3) Helsingin Sanomat ei ole maahanmuuttoasioissa vastuullinen tiedonvälittäjä vaan pikemminkin mielipidevaikuttamiseen pyrkivä propagandatuutti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyväksikäytön kääntöpuoli
Maahanmuuttajien laittomat bisnekset
Poliisi poisti tammikuussa 419 turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttäjää

17 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, suosittelen sitä muuallekin. Erityisesti tämä ao ote pitäisi takoa nykyisten ja tulevien kansanedustajien päähän:

    "...suora lainaus laittomasti maassamme oleskelevalta. Hän kertoi työllistymisensä edellytyksistä ja totesi, että "vaatimukset olivat aivan liian korkeat siihen nähden, mitä osaan".

    Josko vihdoinkin koittaisi paluu realiteetteihin ja kuultaisiin tokaisu: "Osui ja upposi !"

    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Vetovoimatekijät loppuisivat lyhyeen kun sosiaalietumme eivät olisi asumisperustaisia. Tosin laittomasti maassa olevia tämä ei koske. Rajatarkastukset kun otettaisiin käyttöön niin vetovoimatekijät pienenisivät.

    VastaaPoista
  3. Kun mamu-etuuksien päälle saa pimeää palkkaa, pärjää hyvin, vaikka palkka noudattaisi Akavan Fjäderin linjaa.

    VastaaPoista
  4. Noita vetovoimatekijöitähän on mainostettu monilla kielillä ympäri maailman shithole:ja, ja niinpä nyt Eritreassakin tiedetään, että Suomeen kannattaa pyrkiä, koska "siellä eläminen ei maksa mitään". Vanhanenhan se aikoinaan aivan hullun lailla yritti saada Suomeen maahanmuuttajia, oli oikein maahanmuuttoministerikin sitä varten, legendaarinen Astrid Thors. Ehtivät saada paljon pahaa aikaan. Ja nyt sitten Sipilän kuiskaajana jatkaa samaa myyräntyötä tämä lautakasa-Matti.

    VastaaPoista
  5. Serlachius on suomalainen suku (Pernajan Särklahdelta). Papit ottivat käyttöön noita latinankielisiä paikannimistä johdettuja sukunimiä.

    Jos ajatellaan työn tuottavuutta, niin jo tällä hetkellä auton peseminen manuaalisesti on aivan järjetöntä touhua. Pesutuloksen ratkaiseen lähes yksinomaan käytetyn veden määrä. Jotta vettä voi käyttää riittävän paljon parhaan pesutuloksen saamiseksi, on pakko käyttää korkeapaineista puhdistettua vettä. Ihanne on olisi 300-400 litraa pesukertaa kohti, ja sellainen ei onnistu käsin pesussa millään. Niinpä käsinpesu tapahtuu pesuaineille, jotka ovat biopohjaisia ilmeisten terveyshaittojen takia. Ja koska biopohjaiset ovat melko tehottomia, niitä on kätettävä runsaasti, mikä on epäekologista.

    Kun siis maahanmuuttaja työskentelee autopesulassa, hän on ympäristön kannalta täydellinen epäekologisuuden symboli. Mutta eipä tässä asiassa logiikalla olekaan mitään merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomautuksesta. Vaihdoin tekstissä Serlachiuksen Finlaysoniksi, jotta en levittäisi vääriä käsityksiä.

      Poista
    2. Kumitonttu: Mihin tuo autopesujuttu perustuu? Näet tuossa loppukesästä pesin auton käsin, ts. pesusienellä ja mäntysuovalla. Vettä meni varmasti alle 100 litraa ja hyvä tulos tuli.

      Poista
    3. Auton käsinpesu onnistuu varsin hyvin muutamalla ämpärillisellä vettä, ilman pesuainetta myös. Tiedän tämän, koska olen näin tehnyt satunnaisesti n. 40 vuotta, ja puhdasta on tullut. Harja, jonka läpi tulee vesi, on kuitenkin kätevämpi, mutta ei silläkään tuollaisia vesimääriä saa kulumaan.

      Poista
    4. Oletko koskaan pesaissut pakoputkea?

      Poista
    5. Kyllä se asia on niin, että Kumitontun ajatuksenjuoksu ja logiikka noudattelee sellaista hölkkää, että ihan sanattomaksi vetää toimitsijankin. Ehkä kiehtovinta sitten suomalaisen humpan!

      Poista
  6. Autokorjaan tässä jo sen verran itseäni, että jollei Kumitontun järjenjuoksusta saa selvää, niin syy varmaan löytyy ihan itsestä. On meinaa sen verran kuitenkin geneeristä läppää

    VastaaPoista
  7. Täähän riippuu täysin mistä tulokulmasta asiaa haluaa tarkastella. Nykyisin vallalla olevan käsityksen mukaan auton pesun yhteydessä pitäisi kerätä ongelmajätteeksi sekä mikromuovi että raskasmetallit. Kumpikaan ei onnistu käsin pesussa varsinkaan omalla pihalla mutta ei myöskään nykyisissä autopesuloissa. Jos siis jotakuta nyt sattuu kiinnostamaan moinen aihe.

    Jäljelle jää siis auton pesu pesuhallissa, jolloin tarvitaan vettä pudistava järjestelmä, jollei haluta laittaa viemäriverkkoon sekä pesuaineita että raskasmetalleja. Näissä pesuhalleissa ainoa merkittävä tekijä pesutuloksen kannalta on pesuveden määrä.

    Nykyisissä halleissa yhteen autonpesuun käytetään noin 200 litraa vettä, mutta se ei riitä, vaan veden määrän tulisi olla noin tuplaten tuo. Eli kertaan pointtini: jos halutaan pestä auto ekologisesti kestävällä tavalla (mikromuovit, liuottimet, pesuaineet ja raskasmetallit kerätään talteen), ainoa keino on pestä auto korkeapainepesurilla, joka tarvitsee noin 400 litraa vettä henkilöautoa kohti. Tätä ei yksikään nykyinen autopesula tarjoa.

    Eli otetaan kamelikuskit pesemään automme ja kuvitellaan, että ongelma on ratkaistu. S'il vous plait.

    VastaaPoista
  8. Sen vielä lisään, että omalla pihalla muutaman kerran vuodessa mäntysuovalla auton pesu parilla ämpärillä vettä on vitsi. Kyseessä on argumentaatiovirhe joko argumentum ad lazarum tai vinoutunut otos (sampling bias).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä ihmettä selität? Mitä mikromuovia ja mitä raskasmetalleja irtoaa oleellisia määriä, jos auto pestään käsin mäntysaippualla pesusientä käyttäen? Mikä siinä on vitsiä? Pihamaa toimii siinä vielä imeytyskenttänä.

      Poista
  9. Ei ole mun tehtävä opettaa sinua jos et ymmärrä. Luulen että tässä blogissa keskustelijat tajuavat mistä on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tarkensit, että tuollaista ei mikään nykyinen pesula tarjoa. Hyvällä mielikuvituksella voi kehitellä autonpesuunkin vaikka minkälaista rakettitekniikkaa. Olisi mielenkiintoista tarkemmin kuulla minkälainen prosessi tuo veden puhdistus on. Miksi sitä ei voisi laittaa myös siihen kamelikuskien käsinpesusysteemiin ?

      Poista
  10. Sade kastelee ja kesä kuivaa, siinä takuuvarmat autonpesuvinkit ja on kuulkaa niin ekoloogista, että.

    Kiitos vielä Kumitontulle rautalankaversioistaan. Omintakeista kuten aina

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!