perjantai 26. lokakuuta 2018

Suomen synkkä historia ja vaatimus kehitysapulaista

Aamun lehdessä oli kaksi uutista, jotka kiinnittivät huomioni erityisellä tavalla. Ensimmäisen oli kirjoittanut kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepassa toimiva Anna-Stiina Lundqvist.

Lundqvist vaati kirjoituksessaan Suomeen lakia, joka pakottaisi maamme tulevat hallitukset kuluttamaan 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestamme kehitysyhteistyöhön. Se tarkoittaa 223,8 miljardin BKT:sta 1,56 miljardia euroa, mikä on valtion vuoden 2018 budjetin loppusummasta 55,7 miljardista 2,8 prosenttia. Tai jokaista 5,52 miljoonaa suomalaista kohti 283 euroa vuodessa. Eli nelihenkiseltä perheeltä 1132 euroa.

Lundqvistin ehdotus on toki ymmärrettävä huomioiden hänen asemansa kehitysyhteistyöstä elävänä henkilönä. Toivottavasti tämän ymmärtävät kaikki hänen kirjoituksensa lukijat - erityisesti poliitikot - sillä historia valitettavasti osoittaa, ettei kehitysyhteistyö ole juurikaan tuottanut vastinetta sen nimissä vuosien kuluessa syydetyille miljardeille euroille. Siten ehdotus aiheuttaisi ainoastaan myötähäpeää, ellei olisi pelkoa siitä, että joku ottaa sen tosissaan.

* * *

Toinen aamun lehdessä ollut kirjoitus puolestaan käsitteli huutavalla otsikolla suomalaisten kolonialistista historiaa. Siinä Åbo Akademin professori Holger Weiss asetti päällemme synkän viitan siksi, että meille on aikanaan tuotu teollisuuden raaka-aineeksi orjia hyväksi käyttämällä tuotettua puuvillaa ja raakasokeria.

Ilmeisesti professori Weiss olisi nähnyt paremmaksi sen, että itsekin varsin pitkälti kehitysmaan asemassa ollut 1700- ja 1800-lukujen Suomi olisi osoittanut moraalista ylemmyyttä jäämällä kehittyvän maailmantalouden ulkopuolelle - koska siellä liikkui orjien avulla tuotettua tavaraa - ja kärsisi vielä tänä päivänä samanlaisesta epävarmuudesta kuin 1860-luvulla, jolloin noin 10 prosenttia suomalaisista kuoli nälkään. Vai miten hänen kirjoituksensa olisi ymmärrettävä?

Toisen esimerkin Weiss ottaa saamelaisten alistamisesta. Tällä seikalla lienee jonkinlainen todellisuuspohjakin, mutta siitä saadaan kyllä syyttää pikemminkin Ruotsin hallintoa, johon suomalaisilla oli saamelaisten alistamisen aikaan varsin vähän asiaa, kuin suomalaisia. Nyt puhumme siis keskiajasta, jolloin Ruotsi oli juuri alistanut myös suomalaiset valtaansa osoittaen meitä kohtaan "kolonialistista käytöstä".

Toki itsenäinen Suomikin on tehnyt saamelaisten suhteen suuria virheitä: ennen kaikkea sellainen oli viime vuosisadan yritys pakkosuomalaistaa heidät. Tästä ei kukaan nykysuomalainen liene ylpeä.

Totuus on kuitenkin, että tänä päivänä saamelaisilla on vähintään samat oikeudet kuin suomalaisilla ja siten hyvä olla. Jälkimmäisestä todistaa vastaansanomattomasti se, että he aika ajoin kiistelevät oikeutta myöden keskenään siitä, kenet hyväksytään saamelaiseksi ja ketä ei. Olisi omituista, jos sellainen kiista esiintyisi kuulumisesta kolonialistisesti alistettuun kansanosaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petra Laiti halusi lopettaa porotalouden tuet
Avustusjärjestöt tuplajättipotin perässä
Kehitysapunainen valaisi verovarojemme käyttöä Afrikassa


15 kommenttia:

  1. Minusta suomalaiset ovat kotoutuneet kohtuullisen hyvin saamelaisalueilla.

    Prof. Weissin on perusteetonta mäkättää suomalaisia vastaan asioista, jotka tapahtuivat ennen kuin Suomi oli valtio.


    VastaaPoista
  2. Åbo Akademi voisikin vaikkapa prof. Weissin johdolla aloittaa Suomen kolonialistisen historian laajemmankin tutkimusprojektin. Siis semmoisesta positiosta, jossa tarkasteltaisiin Suomen historiallista asemaa ja vaiheita eräänlaisena kruunun puolisiirtomaana noin laajemminkin, eikä vain näperreltäisi jonkin orjalaivatervan parissa, tjsp. Tosin siinä projektissa voisikin tulla vastaan jo sen verran epämiellyttäviä havaintoja myös ihan kotoperäisestäkin herraswäestä, että ko. laitoksen sidonnaisuudet tuntien en ihan pidättelisi hengitystäni sitä odotellessa...

    VastaaPoista
  3. Suomi on velkaantunut vuodesta 1990 joka vuosi, on ollut lama tai korkeasuhdanne. Muutamana vuotena on velkoja lyhennetty, mutta vastaavasti valtion omaisuutta on myyty 20 miljardilla eurolla. Myytävä alkaa loppua.

    Velka kasvattaa bruttokansantuotetta kun rahalla tehdään jotain hyvää, on se sitten asuntorakentamista tai turvapaikanhakijoiden elättämistä. Suuri osa velasta on piilossa. Kun tulijoille rakennetaan uusia asuntoja osakeyhtiömuodossa, eivät velat näy valtion velkana, vaikka valtio maksaa velkojen lyhennykset ja korot asuntotuen muodossa.

    Kaikki velka lisää BKT:ta, josta KEPA haluaa 0,7 %:n siivun oman hyvän idealisminsa tukemiseen. Eli kun otetaan velkaa, velaksi rahoitettavan kehitysavun määrä nousee.

    Kehitysapuun on käytetty 19 miljardia vuodesta 1990 ja 4 miljardin korot päälle. Humanitäärinen maahanmuutto on maksanut tätäkin enemmän. Suomi on EU:n harvoja merkittäviä nettomaksajia. Lisäksi jaamme euroja avokätisesti Kreikalle, joka ei tule koskaan maksamaan takaisin latin latia.

    Kehitysapurahoista suurin osa menee hukkaan (melkein kaikki) ja humanitäärinen maahanmuutto on enenevässä määrin vain nuorten miesten interreilaamista. Maailma ei heidän harrastuksensa tukemisesta tule yhtään paremmaksi, päinvastoin.

    Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että ne jotka rahojamme tuhlaavat hyvän mielen saamiseksi, eivät maksa itse näitä apuja sentin senttiä. Maksajia ovat tulevat sukupolvet, joiden elämä tulee olemaan niukempaa pelkästään korkojen osalta, vaikkei velkoja koskaan lyhennettäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyviä pointteja, joista lähes kaikki poliitikot vaikenevat ja tietenkin Brysselin korruptoimia poliitikkoja tukeva valtaVALEmedia.

      Maassamme ilmenevä suomalaisvihamielisyys on kuin kreikkalaisen mytologian monipäinen hirviö Hydra: jos yhden pään katkaisi, niin kohta kasvoi kaksi uutta tilalle eli jos yhden valeen tai harhaanjohtavan osatotuuden faktoilla kumoaa, niin kohta suolletaan ainakin kaksi uutta tilalle.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  4. Kehitysapu ym. muu muiden maiden kansalaisille kipattava raha pitäisi sitoa valtion velkaan lailla, ts. jos valtiolla on velkaa, kehitysapuun ei tulisi senttiäkään.

    Voitaisiin kokeilla "kehitysapuverovähennystä", ts. jos kepalainen haluaa antaa omia tulojaan kehareille, voisi sen vähentää verotuksesta.

    VastaaPoista
  5. Se on nyt postmodernien uusmarxilaisten revisionismin kovinta sesonkia taas... mustamaalataan, syyllistetään suomalaisia ja valkoisia miehiä, kapitalismia ja hyvinvointiamme, että saataisiin monikulttuurinen ja kommunistinen unelmautopia rakenteille...

    VastaaPoista
  6. Kehareiden lisääntymistä halutaan siis tukea suurinpiirtein samalla summalla kuin mitä käytämme vuositasolla maanpuolustukseen. Onneksi keharit eivät sitä rahaa käytä kokonaan aseisiin nimittäin niitä vastaan joudutaan jossain vaiheessa aivan varmasti tappelemaan. Se taistelu onkin sitten kirjaimellisesti tulos tai ulos. Silloin taistellaan olemassaolosta.
    Noiden hyvesingnalistien soisi maksavan ihan itse gebardihattujen kullatut paskapytyt.
    Aika jäätävää kun pitää velkarahalla tukea ilmastonmuutosta ja samalla ampua itseään ja tulevia sukupolvia nilkkaan.
    Mielestäni kehitysapu nykyisessä muodossaan tuli lakkauttaa kokonaan, ne maksaa jotka haluaa olisi ainoa oikea ratkaisu.
    Ei siitä kukaan Suomelle kaun räkyttäisi, uskoisin monen maan tekevän samoin. Vaatii vaan sen, että joku uskaltaa todeta asian esiin ihan ääneen.

    VastaaPoista
  7. Sipilä ilmeisesti haluaa lisää kehitysmaalaisia partalapsia p-aukiseksi velkaannutetun Suomen veronmaksajien elätettäväksi - vaikka ei ole toteuttanut lupaustaan asuntonsa antamisesta näiden käyttöön, kännyköillä kaiutettuna Afrikan kaukaisimpiinkiin kolkkiin. Tähän viittaa se, että Sipilän hallitus ei ole tuonut YK:n GCM-sopimusta eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. Sopimukseen liittymiseen niinollen ei ole eduskunnan kantaa. Kansanedustaja Ville Tavio moittii kovin sanoin hallituksen tapaa hoitaa asia vähin äänin suljettujen ovien takana., ks. https://www.kansalainen.fi/psn-ville-tavio-esittaa-ykn-gcm-siirtolaisuussopimusta-eduskunnan-paatettavaksi/

    GCM-sopimuksen sisällöstä ja todellisesta tarkoituksesta kerrotaan myös seuraavassa:
    ”YK:n GCM-sopimus pyyhkii rajat kartoista lopullisesti?”,
    https://www.kansalainen.fi/ykn-gcm-sopimus-pyyhkii-rajat-kartoista-lopullisesti/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  8. Anna-Stiina Lundqvistin kirjoitelma edustaa Suomelle ominaista korruption muotoa, kutsuttakkoon sitä tässä vaikka hyväntekeväisyyshuijaukseksi. Järjestö, joka julistaa kauniin moralisia päämääriä vaatii itselleen ja sidosryhmilleen rahaa ilman todellista tilintekovelvoitetta, ilman vastuuta käytetyn rahan tuottamasta hyödystä. Tämä saattaa tietysti vaikuttaa vähän jyrkältä ilmaisulta mutta kohtuullisen kevytkin perehtyminen näiden järjestöjen toimintaan, rahankäyttöön ja etenkin liiketoiminnan volyymin jyrkkään kasvun on herättävä kokemus. Moralisointiliiketoiminta on tämän ajan nopeimmin kasvava liiketoiminnan muoto joka mahdollistavat naiivit rahanjakajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samanlainen näkemys minullakin on näistä kehitysapuhommista. Näkemykseni perustuu osin siihen, että tunnen tuossa bisneksessä toimineita ihmisiä.

      Poista
  9. Keskustelu on vauhdikasta, mutta aikooko kukaan tehdä mitään? Pelko hallitsee koko Eurooppaa. Hiljan professori Strumia perusteli varsin pätevästi, miksei naisia ole fysiikan huipulla. Hänet tyrmättiin. Tuhannet ammattifyysikot allekirjoittivat vaatimuksen Strumiaa vastaan, vaikka aivan varmasti tuntevat tilastot ja matematiikan: Fyysikot taipuvat

    Jos tiede on hiljaa tai sopeutuu vallanpitäjien tahtoon, niin kuka tässä uskaltaa mitään. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sivalsi kansaa, ettei Muhammedia saa arvostella, se on jumalanpilkkaa.

    Ehkäpä Itä-eurooppa ja Italia pelastavat meidätkin.

    VastaaPoista
  10. Hyvä blogi ja kiinnostavia kommentteja. Voidaan tosiaan myöntää että "lappalaisten käsittelyssä" oli vuosikymmeniä kolonialismin piirteitä. Erno Paasilinnan Petsamo-opukset ovat yhä lukemisen arvoisia, koko totuus ei tietenkään voi olla "nuiva". Näin kirjoitetaan mahdollisimman lyhyesti ja tökerösti! -jussi n

    VastaaPoista
  11. Holgerilta unohtui yksi asia, vielä 1700-luvulla suomalaisia lapsia ja nuoria ryöstettiin orjiksi.
    Milloin me saamme osamme oikeauskoisten öljyrahoista korvaukseksi?
    Ari

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!