lauantai 13. lokakuuta 2018

Australian ilmastohistoria meni uusiksi

Aamun Helsingin Sanomat julkaisi kirjoituksen, jossa iloittiin pohjoismaisten "populistipuolueiden" hyväksyvän ilmastonmuutoksen tosiasiaksi. Syyksi jutussa epäiltiin näiden maiden väestön korkeaa koulutusastetta.

Uutisen luettuani ajattelin katsoa pitkästä aikaa NASA:n ilmastoon liittyviä nettisivuja. Havaitsin, että sivuston ulkonäköä oli päivitetty siten, että aseman saattoi valita pyörivästä pallosta, kun aiemmin käytössä oli tasaiselle pinnalle projektoitu kartta.

Lisäksi asemien sijainti oli merkitty punaisilla pallosilla, kun niitä ei aiemmin näkynyt lainkaan kartassa. Ihan hyvä uudistus siis kaikkiaan, sillä nykyinen ratkaisu auttaa luomaan aiempaa paremman kuvan mittausasemaverkostosta.

Kun nyt kerran olin NASA:n sivuilla, niin päätin uteliaisuuttani katsahtaa myös mielessäni usein hämmästystä herättäneen Australian Alice Springsin tilastoa. Huomasin kaksi asiaa.

Ensinnäkin aiemman yhden kuvan sijaan nyt oli mahdollisuus valita neljästä vaihtoehdosta. Toiseksi, vaihtoehdoista kolme antoi käytännössä identtiset kuvat ja neljäs - alkuperäinen data - poikkesi selvästi muista. Alla copy/paste alkuperäisen ja homogenoidun aikasarjan näyttävästä kuvasta.


Siitä näkee, että homogenoinnin avulla on dataa muokattu aika tavalla ja joitain pisteitä on poistettu kokonaan. Merkillistä kyllä, niistä moni sijoittuu aikasarjan loppuun eli poistetut tiedot kuuluvat tilaston tuoreimpiin mittaustuloksiin - pois lukien muutama viimeinen piste, jotka on jälleen hyväksytty homogenoituun dataan. Syynä poistoihin lienee se, että ainakin vuosilta 2012 ja 2013 puuttuu suuri osa kuukausittaisista mittaustuloksista. Syytä siihen voi vain arvailla.

Olen vuosien kuluessa tallentanut tietokoneeni (ja tähän blogiin) muistiin Alice Springsin vastaavia kuvia. Niinpä edellä olevaa on hyvä verrata edelliseen - tammikuun 6. päivänä 2017 - tallentamaani kuvaan (löytyy myös täältä). Se on tässä:


Näyttää siis siltä, ettei NASA ole muuttanut pelkästään nettisivujensa ulkonäköä ja tarjottujen datavaihtoehtojen määrää vaan myös tarjolla olevan datan. Alice Springsin tapauksessa kyse ei todellakaan ole ensimmäisestä kerrasta, kuten arvoisa lukijani saattaa muistaa. Ja ellei muista, asian voi tarkastaa edellä olevan linkin lisäksi myös täältä.

Lopuksi palautan arvoisan lukijani mieleen, miltä Alice Springsin tilastot näyttivät NASA:n sivuilla huhtikuussa 2012, jolloin kiinnitin niihin ensimmäistä kertaa huomiota.


Sen pidemmittä selityksittä on todettava, että Australian Alice Springsin tilastot eivät herätä kovin suurta luottamusta siihen sanomaan, jonka IPCC on meille muutama päivä sitten antanut. Jos tuo sanoma on kuitenkin totta - ja vaatimukset sen perusteella tehtävistä valtavista muutoksista elämäntapaamme aiheelliset - on kysyttävä miksi Alice Springsin tilastot elävät niin voimakkaasti kuin olen tämän blogin historian aikana dokumentoinut.

Toisin sanoen on kysyttävä, että miksi NASA käyttää ilmastonmuutoksen dokumentointiin dataa, jonka lukuarvot muuttuvat kerta toisensa jälkeen kuin satunnaislukugeneraattorilla arpoen. Eikö olisi parempi todeta, ettei Alice Springsistä ole olemassa luotettavaa dataa ja jättää koko asema pois globaalin ilmaston lämpötilaestimaattilaskuista?

Vielä omituisemmaksi asian tekee se, että Alice Springs sijaitsee yhdessä maailman vauraimmista ja vakaimmista valtioista. Voisi kuvitella, että siellä jos missä tehdyt tilastot olisivat luotettavia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miten heinäkuun helteet ovat sulattaneet pohjoista napajäätä?
Heli Saavalaisen juttu vaatii oikaisun
Ilmastotilastoon ilmaantui piikki

6 kommenttia:

  1. Myös arvovaltaiseksi katsottava organisaatio The National Oceanic and Atmospheric Administration (NOAA) eli Yhdysvaltain (valta)meren ja ilmakehän tieteellisestä tutkimuksesta vastaava organisaatio on esim. viime talvena syyllistynyt lämpötila-tilaston vääristelyyn suurta ilmastohuijausta tukevalla tavalla:

    "NOAA Caught (Again) Adjusting Big Freeze Out Of Existence",
    https://www.technocracy.news/noaa-caught-adjusting-big-freeze-existence/

    Vuoden 2016 alussa n. 300 tiedemiestä vaati yhteisesti, että NOAA:n on lopetettava lämpötilatietojen pimittäminen:

    "300 Scientists Want NOAA To Stop Hiding Its Global Warming Data",
    https://www.technocracy.news/300-scientists-want-noaa-to-stop-hiding-its-global-warming-data/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  2. Vastaus arveluusi on, että oikeat mittausarvot eivät sovi ilmastonmuutosuskonnnon harjoittajien satuihin.
    On kuin entisessä naapurissa, ja meilläkin nykyisin, että kun syyllinen on tiedossa niin kyllä sille se rikoskin keksitään.
    Huru-ukko
    PS. Mainitsivat uusisissa, että lihan syöntiä pitää vähentää, muuten loppuu ruoka maapallolta väen lisääntyessä. Mieluummin pitäisi vähentää sitä väen lisääntymistä eli liikakansoitusta.

    VastaaPoista
  3. Ilmastonvaihtelutieteestä paras lukemani analyysi on näppäilty Riku Kivelän sormin:

    http://rikukivela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262315-mita-jokaisen-pitaisi-tietaa-ilmastoneuvotteluista

    VastaaPoista
  4. Figure 5 http://clivebest.com/blog/?p=8656
    "Milankovic Puzzle". Olosuhteet yhteneväisiä 400000 vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen!? Pitäisikö olla huolissaan...

    Setarkos

    VastaaPoista
  5. Ei näytä hyvältä.
    Selailin noita havaintoasematietoja ja melko tyypillisesti se musta homogenoitu viiva oli katkonainen. Taulukkomuotoisesti ei alkuperäistietoa ollutkaan tarjolla.
    Alkuperäistiedon ja homogenoidun esityksen välinen ero oli joskus yhden asteen luokkaa. Ehkä vähän lohduttaa, että vaihtelevasti kumpaankin suuntaan eri asemilla.
    Sodankylä näytti miltei luotettavimmalta asemalta?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!