keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Suomalaisen sananvapauden kriisi syvenee

Suomalaisen sananvapauden tilasta on kuluvan viikon aikana syntynyt synkkä kuva. Tai oikeastaan jo valmiiksi synkkä kuva on entisestään synkistynyt. Viittaan tässä kahteen tapaukseen.

Ensinnäkin Oululaisen kaupunginvaltuutetun Riikka Moilasen (kepu) kommenttiin, jossa hän käytti sanaa "ihmisroska" osana vertaustaan, jonka ilmiselvä tarkoitus oli kiinnittää huomio kaupungin syrjäytyneisiin. Sen sijaan että kilpailevat poliitikot, media ja Moilasen työnantaja olisivat alkaneet pohtia millä tavalla heidän tilannettaan voisi parantaa, he tarttuivat Moilasen sanavalintaan.

Uuden esimerkin sananvapautemme tilanteesta saimme Kärsämäen Frosteruksen koulun rehtorista Tuomo Pesosesta, joka tuli Ylen lähetyksessä todenneeksi hiukan värikkäin sanakääntein, ettei kouluista voi kokonaan poistaa seksuaalista häirintää. Tähän tarttui lehdistö ja Frosteruksen kuntatyönantaja.

Lopputuloksena molemmille esimerkkihenkilöille oli potkut töistä. Tai potkut on saanut vasta Moilanen, kun taas Frosteruksesta on vain todettu, ettei hänen tarvitse mennä töihin - potkuista päätetään vasta ensi viikolla.

Täysjärkinen ihminen kuitenkin ymmärtää, että Moilasen tarkoitus oli hyvä ja että Frosterus sanoi pelkästään ilmeisen ja valitettavan tosiasian, joka ei muuksi muutu, vaikka se kuinka pontevasti kiellettäisiin. Vai kuvitteleeko joku ihan aidosti (ja älyllisesti epärehellisesti), että Moilanen olisi faktuaalisesti verrannut ihmisiä kadulta pois siivottaviin roskiin tai että koulun rehtori olisi pitänyt suotavana kouluissa tapahtuvaa seksuaalista ahdistelua?

Käytännön seuraus näistä kahdesta - ja niitä edeltäneistä samantapaisista sananvapauden raiskaamisista (esimerkki ja toinen) - on se, että yhteiskunnallinen keskustelu vaikeutuu entistä enemmän. Yksi ennakkotapaus sananvapauden raiskaamisen seuraavan asteen vaikutuksista saattaakin olla niin ikään tuore feministitoimittaja Tiina Tuppuraisen vaatimus tietynlaisen lesbotutkimuksen kieltämisestä.  Näin siksi, etteivät sen tuloksen sovi hänen omaan toiveeseensa homoseksuaalisuuden luonteesta.

Edelle kirjoittamani perusteella olen huolissani suomalaisen sananvapauden tilasta ja sen vaikutuksista yhteiskuntaamme ja sen tulevaisuuteen. Ja tulen entistä varmemmin pitäytymään nimimerkin suojissa myös tulevaisuudessa - Reino Helismaan sanoin "varmuuden vuoksi".

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iiro Rantala taisi olla oikeassa Porin jazzien suhteen
Ei sananvapaus-, vaan turvallisuuskysymys
Huhtasaari sallisi kaikille sananvapauden

20 kommenttia:

  1. Sananvapauden raiskaamisen toinen esimerkki vie Bloggerin etusivulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt se on korjattu. Kyseessä on kollega Puolimatkan tapaus.

      Poista
  2. Kärsämäen rehtori on kansanomaisen tervejärkinen mies. Hänen lausuntonsa sisällössä ei ole mitään laitonta.

    Naiset voivat kirjoittaa teatteriin vaikka kuinka roiseja tekstejä mutta potkuja ei tule vaan pyydetään lisää. Suomi tarvitsee ryhtiliikettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, olisi mielenkiintoista nähdä mitä oikeus sanoisi mahdollisesta irtisanomisesta.

      Poista
  3. "Vai kuvitteleeko joku ihan aidosti (ja älyllisesti epärehellisesti), että Moilanen olisi faktuaalisesti verrannut ihmisiä kadulta pois siivottaviin roskiin tai että koulun rehtori olisi pitänyt suotavana kouluissa tapahtuvaa seksuaalista ahdistelua?"

    Ainakin Valtakunnanprokuraattori Mika Illman on ollut sitä mieltä kun Halla-ahon täkyyn tarttui ja nielaisi koukun siimoineen.

    http://www.halla-aho.com/scripta/muutama_taky_illmanin_mikalle.html

    Tällaista se nykyaikana on: https://www.iltalehti.fi/fingerpori/04.09.2018

    VastaaPoista
  4. Poliittinen korrektius luo uuskielen jonka sisältö ei järkeenkäy edes jakomielitautisille.

    -Tvälups-

    VastaaPoista
  5. Niin. Ikävää että hillotolppaeliitin jaloissa pyörii kaikenlaista ihmisroskaa. Häh häh häääääääää.

    VastaaPoista
  6. Tänään Ylen aamu-tv:ssä n. klo 6.45 professori Vesa Kanniainen "kieltäytyi" tai ainakin hyvin varovaisesti kiertäen vastasi toimittajan kysymykseen "onko kehitysapu Afrikalle jopa haitallista Afrikan talouskehitykselle?" Kanniainen sanoi, "että aihe kovin arka enkä kovin voimakkaasti voi tähän ottaa kantaa" Edes eläkkeellä oleva Emeritusprofessori ei uskalla julkisuudessa kommentoida aihetta. Aika Outoa.

    T. Luca

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis olisi outoa ilman tässä blogissa käsiteltyjä tapausksia. Nyt se tuntuu jopa järkevältä ja alleviivaa sananvapautemme surkeaa tilaa.

      Poista
    2. Tosin tuosta vastauksestahan voi jo jokainen päätellä, mitä mieltä Kanniainen on. Kieltävä vastaushan olisi ollut poliittisesti korrekti.

      Poista
  7. Raittiina alkoholistina ymmärrän hyvin että holisteja ja huumeilijoita pidetään roskaporukkana, koska ryypätessämme ja huumeillessamme me olemme pelkkää, yhteiskunnalle haitallista roskaporukkaa. Raitistuneet holistit ja huumeilijat ovat toinen asia. Oma käsitykseni on että ihmislapsi syntyy holistiksi, että se on jo valmiiksi geeneissä, koska eri lähteiden mukaan 5%-10% kansasta on ilmeisesti aina ollut jonkin aineiden väärinkäyttäjiä. Nykyään touhu on paljon vaarallisempaa siinä suhteessa, että on olemassa aineita joihin tarttuu heti kiinni, oli syntynyt väärinkäyttäjäksi tai ei. Toivottavasti geenitieteilijät ratkaisevat väärinkäyttäjägeeniongelman, että missä vitun vaiheessa touhu meni niin suhkuksi että jälkikasvu pyörii roskana ei-väärinkäyttäjien jaloissa, lol.

    VastaaPoista
  8. Potkut väärästä kommentista tai sananvalinnasta. Tuokin Ruotsin tauti on jo siis levinnyt Suomeen.

    VastaaPoista
  9. Nämä tahallaan väärin ymmärtäjät ovat ärsyttäviä,
    kun Helena Eronen kirjoitti piloillaan että Amerikkalaisille turisteille pitäisi ommella hampurilais hihamerkki, ottivat suvakit tämän muka tosissaan, todella kieroa.

    VastaaPoista
  10. Professorin postauksen myötä pelkään että Suomessa ollaan siirtymässä ”irtisanotaan kaiken varalta”-aikakauteen. Toki tämä oululainen nainen möläytti pahasti mutta irtisanomismenettelyssä on kyllä olemassa myös suullinen huomautus ja kirjallinen varoitus. Mitä tulee huumeitten käyttäjiin niin erityisesti amfetamiinin käyttäjät ovat vaarallisia muille ihmisille. Vaikka kuinka PK-koreasti asioista puhuttaisiin niin se on fakta.

    VastaaPoista
  11. "Täysjärkinen ihminen kuitenkin ymmärtää, että Moilasen tarkoitus oli hyvä ja että Frosterus sanoi pelkästään ilmeisen ja valitettavan tosiasian, joka ei muuksi muutu, vaikka se kuinka pontevasti kiellettäisiin. Vai kuvitteleeko joku ihan aidosti (ja älyllisesti epärehellisesti), että Moilanen olisi faktuaalisesti verrannut ihmisiä kadulta pois siivottaviin roskiin".

    Minua on hulluksi haukuttu, mutta daignoosia ei ole vahvistettu. Minä uskon Moilasen tarkoittaneen, mitä sanoi.
    Otsikon voisi vaihtaa: Suomalaisen sananvapauden kriisi laajenee. Näin siksi, että "möläytyksen" teki joku muu kuin Persu-Pekka eikä kohteena olleet maahanmuuttajat vaan syrjäytyneet kantasuomalaiset ja siihen puututtiin kovalla kädellä. Paitsi tietysti jos näiden syrjäytyneiden katsoo olevan syvemmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ihan tältä istumalta usko, että hän tarkoitti noiden ihmisten siivoamista pois kadulta, vaan heistä huolehtimista. Näin siitä huolimatta, että Kepu pettää aina.

      Poista
  12. Minkäs sille voi, kun kerran Moilanen sanoi sen mitä ajattelikin. Hänelle sopii kyllä antaa hopeanvärinen tähtitarra rehellisyydestä.

    VastaaPoista
  13. Tässä ei ole enää kyse sananvapaudesta, tässä on kyse totalitarismista, alistumisesta totalitarismiin. Väärä lause, väärät sananvalinnat johtavat potkuihin kun työnantajat pelkäävät joutumista vainon kohteeksi, mikäli eivät heti erota tabujenrikkojia. Tässä nähdään jälleen, että arvoliberaaleissa on vährmmän liberaalisuutta kuin kansandemokratioissa oli demokratiaa.

    VastaaPoista
  14. Yle 18.9.2018

    "Kirjailija Leena Krohn: “Sananvapaus kaventunut – Tilanne pahempi kuin 1970-luvulla”

    Suomessa on näennäisliberaalia suvaitsemattomuutta, kirjailija Leena Krohn sanoo. Krohn menestyi A-studion kyselyssä Suomen merkittävimmistä ajattelijoista.

    https://yle.fi/uutiset/3-10377777

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!