tiistai 14. elokuuta 2018

Moraalittomat ja edesvastuuttomat avustusjärjestöt jälleen otsikoissa

Yleisradio uutisoi, että elintasopakolaisia pitkin Välimerta etsiskelevä Aquarius-laiva on uuden lastinsa kanssa jälleen kerjäämässä maihinnousupaikkaa EU:n alueelta. Edellisen kerranhan laiva nousi otsikoihin etsiskellessään satamaa pitkän aikaa, kunnes Espanjan uusi sosialistihallitus päätti antaa sen rantautua ja purkaa lastinsa, joka sittemmin ripoteltiin useisiin EU-maihin. Jatkossa tuolloin Espanjaan rantautuneista ainakin osa tullee jatkamaan matkaansa vielä muihin EU-maihin, mahdollisesti myös suomalaisten veronmaksajien elätettäväksi.

Laivaa ylläpitävät ranskalaissaksalainen avustusjärjestö SOS Mediterranee sekä Lääkärit ilman rajoja -järjestö. Niiden toiminnalla on kaksi suoraa seurausta: EU:n puolelle pääsevien elintasopakolaisten ja ennen kaikkea Välimereen hukkuvien kehitysmaalaisten määrät kasvavat. Jälkimmäinen seuraus syntyy siitä, että Välimerellä toimivat "pelastusalukset" houkuttelevat näitä ihmisiä maksamaan salakuljettajille rahaa, jotta nämä järjestävät heidät Libyan rannikolle hyväntekeväisyysjärjestöjen meritaksien "pelastettaviksi".

Välillisiä seurauksia ovat esimerkiksi välimerellisen ihmissalakuljetusbisneksen hengissä säilyminen ja ihmiskunnan ympäristöjalanjäljen kasvattaminen. Sekä tietenkin eurooppalaisten - etenkin seksuaalivähemmistöihin kuuluvien, naisten ja lasten - turvallisuuden järkkyminen sekä veronmaksajien rasituksen kasvaminen.

Toki tuo meritaksiliikenne ja sen tuottamien uhrien määrä on viime aikoina laskenut. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea Nobelin rauhanpalkinnon arvoisille libyalaisille, mutta myös Italian uudelle hallitukselle, joka on vaikeuttanut rikollista meritaksiliikennettä Libyasta rannikoilleen.

Kaiken kaikkiaan Aquariuksen ja sen taustajärjestöjen toiminta on siten sekä moraalitonta että edesvastuutonta. Samoin kuin jokaisen hallituksen, joka päästää nämä laivat maihin Välimeren pohjoisrannan puolella.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Välimeren liikenne ylitti uutiskynnyksen hyvässä ja pahassa
Ehdotan Nobelin rauhanpalkintoa Libyan rannikkovartiostolle
Ihmissalakuljetus Välimerellä

6 kommenttia:

  1. Onko mitään moraalittomampaa kuin moralisointiin perustuva liiketoiminta joka poikkeaa perinteisestä hyväntekeväisyyshuijauksesta vain siinä, että rahat kerätään suurelta osin verovaroista, jolloin maksajilla ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa edes liiketoiminnan laajuuteen.

    VastaaPoista
  2. Ei voi palvella samaan aikaan kahta herraa. Kun poliitikkomme sitä sanovat tekevänsä, käy tosiasiassa näin: heikompi herra (=oma kansa) häviää & maksaa ja vahvempi (=Bilderberg-EU) voittaa. Ihmiskaupalla voittaa tätä nykyä eniten.

    VastaaPoista
  3. Hatunnosto Italian sisäministeri Matteo Salvinille.

    "Italian sisäministeri varoittaa Aquariusta: “Ei koskaan Italian satamiin”",
    https://www.kansalainen.fi/italian-sisaministeri-varoittaa-aquariusta-ei-koskaan-italian-satamiin/


    "Italian sisäministeri: “Ainoa tapa vastustaa rasismia on maahanmuuton hallinta”

    La Nuova Bussola Quotidianan haastattelussa Italian sisäministeri sanoo hallitsemattoman maahanmuuton johtavan kaaokseen, rasismiin ja yhteiskunnallisiin konflikteihin. Hänen mukaansa ainoa tapa vastustaa rasismia on säännöstelty maahanmuutto.

    Italian sisäministeri Matteo Salvini on vakuuttunut siitä,että ainoastaan hallinnassa oleva maahanmuutto voi taata italialaisten sekä maahanmuuttajien oikeudet, toisin kuin viime vuosien hallitsematon maahanmuutto, mikä puolestaan johtaa kaaokseen.

    – Ainoa keino vastustaa rasismia – ja italialaiset ovat kaikkea muuta kuin rasisteja – on palauttaa lain ja määräysten kunnioittaminen ja valvoa, kuka tulee maahan tai lähtee maasta, Salvini sanoi..."

    Koko artikkeli: https://www.kansalainen.fi/italian-sisaministeri-ainoa-tapa-vastustaa-rasismia-on-maahanmuuton-hallinta/

    VastaaPoista
  4. Näin eräässä suvakki-idioottien ja viherkommunistien monikulttuuri-ihmemaassa, Ruotsissa:

    "Mellakoita useilla paikkakunnilla, toista sataa autoa grillattiin",
    https://pt-media.org/2018/08/14/mellakoita-useilla-paikkakunnilla-toista-sataa-autoa-grillattiin/

    "EXTRA!! Göteborgissa täysi kaaos! Kymmeniä autopaloja ja mellakoita!
    Paikallisten mukaan UUSRUOTSALAISIA oli liikkeellä iso joukko ja he pitivät suurta älämölöä. Mellakoitsijat olivat naamioituneet kasvot peittäneillä huiveilla kun he kulkivat katuja pitkin ja sytyttivät summittaisesti autoja tuleen.

    Pt-median suomalaistaustainen Göteborgissa asuva lähde kertoo, että hän huomasi Frölundassa joskus klo 22.00 jälkeen liikehdintää.

    – Ulkona oli ainakin 2-3 useiden kymmenien henkien jengejä, jotka kulkivat kuin sotajoukot kadulla. Jotain samankaltaista olen nähnyt tyyliin Ranskassa tai viime päivien videoista Espanjasta, nainen kertoo.
    https://pt-media.org/2018/08/14/extra-goteborgissa-taysi-kaaos-kymmenia-autopaloja-ja-mellakoita/

    "Tukholmassakin useita autopaloja"
    https://pt-media.org/2018/08/14/tukholmassakin-useita-autopaloja/

    Tuohonko punaliberaalit punaporvarit Orwell-Sipilä, PettUri Urpo ja K.Mykkänen pyrkivät rajatauki-politiikallaan? ("Sisäministeriö valmistautuu kriisitilanteissa massamaahanmuuttoon mutta ei rajojen sulkemiseen", https://www.kansalainen.fi/sisaministerio-valmistautuu-kriisitilanteissa-massamaahanmuuttoon-mutta-ei-rajojen-sulkemiseen/)

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  5. Meillä on moraaliton ja edesvastuuton hallitus tällä hetkellä. Ei ole selkärankaa eikä kansallistunnetta, ei tajua siitä, että hallituksen tehtävä on ajaa suomalaisten etua ja turvallisuutta, ei kenenkään muiden. Sipilän täydellistä moraalittomuutta kuvaa nykyinen hallituskoostumus, jossa lähes nollakannatuksella olevalla ryhmällä on viisi ministeriä. Vain siksi, että 'uskovainen' pääministeri, hyvin 'hurskas' ulkoministeri ja täysin selkärangaton valtiovarainministeri voivat sen vuoksi säilyttää valta-asemansa. Suomalaisten asiaa ei auta myöskään virkamiesten viides kolonna tyyppiä Nerg, Mankkinen, Laitinen ja sankarilakimiehet, kaiken luotettavuutensa ja puolueettomuutensa kadottanut media. Jyrkkä käänne on saatava aikaan ensi eduskuntavaaleissa. Se edellyttää, että ihmiset äänestävät perussuomalaisia, joilla on ainoana puolueena halu muuttaa asioita järkevään suuntaan. Muuten Ruotsin tie tulee olemaan myös meidän tiemme.

    VastaaPoista
  6. MVlehden lukija: "Avoin kirje Suomen hulluille, piittaamattomille ja pelkureille päättäjille Suomen tilanteesta

    Lukija "vihakirjoittaa":

    Suomea ollaan viemässä teuraaksi. Sen takia kommunistiseksi viime vuosina muuttunut kokoomus on tänään julistanut Kuopiossa sodan suomalaisia vastaan päättämällä, että mielipiteen ilmaisua tulee rajoittaa muuttamalla lakia niin, että kokoomuksen ajamattomat asiat mielipiteiden ilmaisuina tulee saattaa laittomiksi. ”Vihapuhe” kuriin, vaikka laki ei mokomaa vihapuhetta edes tunne.

    Arto Luukkanen kirjoitti tänään Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla mm. tämän:

    http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259477-kokoomus-on-kommunismia

    ”Kokoomus aikoo nyt nitistää perustuslain ja käytännössä sulkea kansalaisten suut.

    Syy tähän jyrkkään käänteeseen diktatuuriin ja tyranniaan on ilmeisesti seuraava: Suomessa toteutetaan pian niin järeitä yhteiskunnallisia muutoksia, että niiden toteuttaminen on mahdotonta ilman turvautumista poikkeustoimenpiteisiin. Tärkein muutos näyttää olevan se, että maahan aiotaan pakko-asuttaa ensimmäisessä vaiheessa 100 000 pakolaista ja sen jälkeen aina sopivissa määrin miljoonaan tulijaan saakka. Näiden majoitus tapahtuisi osin yksityiskodeissa – vihreiden kannustamana. Tosin miljoona olisi alkua sillä entinen pääministeri Jyrki Katainen totesi vielä pari vuotta sitten, että me tarvitsemme 1,8 miljoonaa tulijaa.

    Se ei onnistu ilman diktatuuria ja sananvapauden suitsemista. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että nykyinen kokoomus aikoo nyt kajota sananvapauden kovaan ytimeen.

    Nyt on kyse juuri siitä.”...

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/08/14/lukija-avoin-kirje-suomen-hulluille-piittaamattomille-ja-pelkureille-paattajille-suomen-tilanteesta/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!