lauantai 2. joulukuuta 2017

Tutkijat rakensivat uuden elämänmuodon

Kuluneella viikolla julkaistiin Nature-lehdessä amerikkalaisen Floyd E. Romesbergin tutkimusryhmän raportti, jossa kuvattiin kolibakteeri, jonka DNA:han oli lisätty tavallisten neljän emäksen lisäksi kaksi epäluonnollista emästä ja joka osasi tulkita oudon perimänsä sisällön RNA:n kautta proteiiniksi. 

Niille lukijoille, joilta koulun biologia on päässyt unohtumaan todettakoon tämän jutun taustaksi, että solujen perimä on tallennettu DNA:n neljän emäksen järjestykseen. Tuo järjestys kopioidaan solussa lähetti-RNA:ksi, josta informaatio siirtyy edelleen proteiinien aminohappojärjestykseksi. 

Proteiinit ovat puolestaan niitä molekyylejä, yleensä erilaisia biokemiallisia reaktioita katalysoivia entsyymejä, jotka hoitavat solujen erilaiset tehtävät kuten ravinnon muuttamisen energiaksi, uusien solujen rakentamisen tai vaikkapa lihasvoiman tuottamisen. Siis ikään kuin elämän koneita ja rakennusosia.

Romesbergin ryhmän tutkimuksen suurin merkitys oli siinä, että se osoitti DNA:n informaation keinotekoisen lisäämisen mahdolliseksi siten, että solut saadaan tuottamaan halutun kaltaisia proteiineja. Se puolestaan mahdollistaa aivan uudenlaisten aminohappojen lisäämisen proteiineihin - näinhän tehtiin myös nyt julkaistussa työssä.

Siten työ on merkkipaalu synteettisen biologian tutkimuksen alalla. Käytännön kannalta tämä tarkoittaa, että synteettisen biologian kautta voidaan tulevaisuudessa tuottaa esimerkiksi aivan uudenlaisia lääkkeitä.

Romesberg kertoo yliopistonsa internetsivulla, että "me käytämme kemiaa, biokemiaa, molekyylibiologiaa, mikrobiologiaa ja spektroskopiaa ymmärtämään kuinka evoluutio räätälöi proteiinien funktiota, parantamaan evoluutiota lisäämällä geneettisiä aakkosia sekä kehittämällä uusia antibiootteja ja aptameerejä". 

Tutkimustyönsä tulosten hyödyntämistä varten Romesberg on myös perustanut bioteknologiayrityksen, jonka tavoitteena on lisätä uusia aminohappoja proteiinipohjaisiin lääkkeisiin. Näin hän toivoo pystyvänsä kehittämään lääkkeille uusia hyödyllisiä ominaisuuksia. 

Tästä kertoneessa Nature-lehden toimituksen jutussa Romesberg kertoi, että "olo on kuin lapsella karkkikaupassa. Paitsi että ensin joutui unelmoimaan 20 vuotta siitä kaupasta ja yhtäkkiä pääsee pohtimaan sitä, minkälaisen karkin sieltä voisi saada." 

Niin tai näin. Joukossamme on nyt aivan syvimmältä perusteeltaan uudenlainen elämänmuoto, joka avaa täysin uusia mahdollisuuksia proteiinien biotekniselle valmistamiselle. Ja epäilemättä myös monille muille sovelluksille, joista emme vielä osaa edes haaveilla.

Tiedepolitiikan kannalta on syytä huomata Romesbergin tutkimuksen osoittaneen jälleen kerran, että vain puhtaan perustutkimuksen kautta ihmiskunnalle avautuu ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Vanhaa sanontaa mukaillakseni perustutkimus kasvattaa kakkua siinä missä muu inhimillinen toiminta vain jakaa sitä. 

Toivottavasti poliitikot myös Suomessa ymmärtävät, että ainoa keino ylläpitää maamme korkeaa elintasoa on uteliaisuuden ohjaamaan tieteeseen perustuva korkea osaamistaso, jonka jatkuva kehitys edellyttää tämän hyvinvointimme lähteen ylläpitämistä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

11 kommenttia:

  1. Evoluutio, tuo sokea kelloseppä, jolla ei ole suuntaa eikä päämäärää, tarvitsee avukseen näitä välineitä: "me käytämme kemiaa, biokemiaa, molekyylibiologiaa, mikrobiologiaa ja spektroskopiaa ymmärtämään kuinka evoluutio räätälöi proteiinien funktiota, parantamaan evoluutiota lisäämällä geneettisiä aakkosia sekä kehittämällä uusia antibiootteja ja aptameerejä". Eikö tässä ole järkyttävä ristiriita? Kyseessä tuntuisi olevan pikemminkin hyvä suunnittelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En näe ristiriitaa. Evoluutio noudattaa luonnonlakeja, mutta ihminen suunnittelee ja toteuttaa tahtomiaan muutoksia.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. "Toivottavasti poliitikot myös Suomessa ymmärtävät, että ainoa keino ylläpitää maamme korkeaa elintasoa on uteliaisuuden ohjaamaan tieteeseen perustuva korkea osaamistaso, jonka jatkuva kehitys edellyttää tämän hyvinvointimme lähteen ylläpitämistä."

    Suurin osa suomalaisista poliitikoista lienee sitä mieltä, että mehän saadaan nämä hyödyt suoraan ottamalla valmiita henkilöitä 'turvaan' muualta maailmasta. :(

    VastaaPoista
  3. Pelkään pahoin että suomalaisten poliitikkojen koulutus, älykkyys ja sivistys riittää riitelemään A-oluen viemisestä ruokakauppoihin. Tämän tyyppisen tieteen ja evoluution ymmärtäminen menee heillä ns. yli hilseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti. Mutta se ei vielä estä oikeiden poliittisten päätösten tekemistä.

      Poista
    2. Niinpä kai. Mutta 'oikea poliittinen päätös' saattaa Arkadianmäen yksikätisen rosvon hedelmärivissä olla joko 'Kieltolaki II' tai 'A-olut ruokakauppaan'. Kuka niistä koskaan tietää?

      Poista
  4. Mielenkiintoinen teksti!

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus!
    Evoluutio on kait hyväksytty tosiasia, joskaan sen aikaansaamia tuotoksia ei ehkä pidä sanallisesti lähteä arvioimaan ainakaan ihmisistä puhuttaessa.

    Mielenkiintoinen lisä evoluutiotapahtumien selvittelyssä on kvanttimekaniikan mukaanotto työkaluna. Tosikiinnostuneille: Johnjoe McFadden "Quantum Evolution". Hänen tulkintansa on ehkä vain vähän sinne suuntaan, ainakin eräässä arviossa perustuen kvanttimekaniikan väärinymmärtämiseen http://people.bss.phy.cam.ac.uk/~mjd1014/qevrev.pdf
    Minä en ymmärtänyt arvostelun kvanttimekaniikkaosuutta väärin. En ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Se saattaisi olla käyttökelpoinen poliitikon arsenaalissa.

    VastaaPoista
  6. Onkos professori tutustunut professori J. C. Sanfordin kirjaan: Eliömaailma rappeutuu (2015). Takakannesta lainattua: "Kysyin geneetikkoystävältäni,joka oli huolellisesti lukenut kirjani: 'Mikseivät he ota kantaa argumentteihin?' Hänen vastauksensa oli hätkähdyttävä: 'Heillä ei ole vastauksia'"

    VastaaPoista
  7. "Farmer feeds GMO corn to his pigs: they all become sterile.",
    http://tapnewswire.com/2017/12/farmer-feeds-gmo-corn-to-his-pigs-they-all-become-sterile/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.