tiistai 10. lokakuuta 2017

Haluaisitko Suomeen 13 410 pakolaista?

Saksan Kristillisdemokraatit (CDU/CSU) sopivat Helsingin Sanomien mukaan keskenään, että maahan saa vastaisuudessa jäädä oleskeluluvan perusteella vuosittain enintään 200 000 ihmistä. Tämä ei vielä tarkoita, että tällainen yläraja kirjattaisiin hallitusohjelmaan, koska mahdolliset hallituskumppanit Vihreät ja Liberaalidemokraatit vastustavat ylärajaa.

Lukumäärä tuntuu varmaankin monen mielestä suurelta. Ja sitä se onkin, jos lukua verrataan Saksan väkilukuun ja suhteutetaan se sen jälkeen Suomeen: vastaava yläraja tarkoittaisi Suomessa 13 410 ihmistä. Huippuvuonna 2016 meiltä sai turvapaikan 7 745 henkilöä - tosin päälle tulevat vielä perheenyhdistämiset, joiden sisältyminen saksalaisten sopimaan lukuun ei selviä HS:n artikkelista.

Saksan Kristillisdemokraattien asettama raja ei siten ole mitenkään kovin tiukka. Uutinen on kuitenkin merkittävä ja myös suomalaisten puolueiden soisi seuraavan sen esimerkkiä. Eli ilmoittamaan kuinka suurimittaisen humanitaarisen maahanmuuton ne sallisivat.

Ainoat määrät, joista Suomessa puhutaan ovat kiintiöpakolaiset, jotka kuitenkin muodostavat vain pienen vähemmistön kaikista humanitaarisista maahanmuuttajista. Niiden sijaan olisi syytä keskustella heidän kokonaismääristään, jotta äänestäjille ei syntyisi harhaanjohtavaa kuvaa pakolaispolitiikastamme.

Arvelen, että Perussuomalaisilla ja Sinisellä vaihtoehdolla saattaisi olla halua asettaa jonkinlainen raja otettavien määrille ja toisaalta ainakin Vasemmistoliitto ja Vihreät ovat lähes varmasti valmiita ottamaan kaikki sellaiset, jotka pääsevät rajamme yli ja osaavat pyytää turvapaikkaa. Sen sijaan minulle ja epäilemättä muillekin äänestäjille on epäselvää, minkälaisia määriä muut eduskuntapuolueemme Kokoomus, Keskusta, SDP, Kristillisdemokraatit ja RKP olisivat valmiita ottamaan vastaan maahamme.

Haastan siis suomalaiset puolueet seuraamaan saksalaisten esimerkkiä. Pieneksi kannusteeksi ilmoitan jo etukäteen kiittäväni kaikkia maksimimäärän ilmoittaneita puolueita. Ja myös niitä, jotka selvästi ilmoittavat haluavansa avata rajat aivan kaikille.

Onhan parempi, että kansalaiset tietävät minkälaista etnis-kulttuurista tulevaisuutta eri puolueet suunnittelevat meidän ja jälkeläistemme elettäväksi. Ja voivat tämän tiedon perusteella äänestää sellaisen tulevaisuuden puolesta kuin itse haluavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtapuolueet pohjustivat AfD:n voiton
Laura Huhtasaari, tshekkien asenteet ja intiaanikesän aurinko
Juha Sipilä ja 2000 pakolaisen kiintiö

17 kommenttia:

  1. Maapallolle syntyy netto 3 lasta per sekunti. Kolmessa tunnissa syntyy 32400 lasta. Tämä on sama määrä kuin meille v-15 Tornion kautta tullut, pääosin irakilaisista nuorista (sotilas)miehistä koostunut joukko. Vuorokaudessa on 3 tunnin jälkeen vielä 21 tuntia. Viikossa on vielä 6 päivää. Kuukaudessa on vielä 25 päivää ja vuodessa 11 kuukautta. Ketjukertolaskun avulla saa helposti vuoden NETTOlisäyksen. Se on niin suuri luku, ettei Suomi, ei EU eikä edes USA voi sitä kupeerata maahanmuuttoa lisäämällä. Ja vaikka tekisi näin, syntyvyys lähtöalueilla tuottaa joka vuosi saman määrän ”turvaan” otettavia. Mission impossible.
    Jos tämä laskelma tuomitaan ”rasistiseksi”, siinä tapauksessa perusmatematiikka on rasistinen tiede. Pitääkö siis nykytrendin mukaan matematiikka kieltää ”vihapuheena”??
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti kyllä. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että kyseessä on "mission impossible", ainakin mikäli tarkoituksena on säilyttää oma elämäntapamme.

      Poista
  2. Ylärajaa tuskin mikään puolue haluaa asettaa, tai edes puhua sellaisesta, asenneilmapiiri kun on sellainen että teilaus tulisi välittömästi. Kuitenkin ennenkaikkea kehitysmaista tulevaa maahanmuuttoa rikkautena pitävät voisivat vastata seuraavaan kysymykseen:

    Jos Te saisitte päättää Suomen ja muun Euroopan maahanmuuttopolitiikasta, mikä olisi arvionne mukaan kehitysmaataustaisten ihmisten määrä Suomessa ja Euroopassa 10, 20 ja 30 vuoden päästä, prosenteissa tai miljoonissa?

    VastaaPoista
  3. Vasemmistoliitolla ja Vihreillä on kova into rikastuttaa ihmissalakuljettajia. Onko tässä kysymys jonkinlaisesta bonuspalkkiojärjestelmästä?

    VastaaPoista
  4. Ruotsikin otti aikamoisia määriä entisten aikamoisten määrien lisäksi, nyt ovat pulassa. Perussvenssoni ei pääse enää lääkärille kovin nopesti, vaan jonot ovat jo nyt kohtuuttoman pitkät. Se siitä ruotsalsiesta ihannemaasta. Perheenyhdistämiset ja uudet tulokkaat edelleen kurjistavat tilannetta ja taitaa olla Ruotsinkin hyvinvointivaltion romahduspisten aina vaan lähempänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsin tarina on kovin surullinen. Ikävintä siinä on, ettei nykyitilanteessa taida olla enää kuin huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja.

      Poista
    2. Tietoisella tarkoituksella toteutettu valkoinen kansanmurha on meneillään lähes jokaisessa läntisessä maassa.
      Itsensä ”valituksi kansaksi” tekeytyneisiin kuuluvat finanssimogulit (erityisesti ml. Soros) ovat keskeisiä tekijöitä siinä. Mm. se käy ilmi seuraavasta artikkelista, muutama poiminto siitä:

      ”Folkmordet september 2017 – ett nytt Storstockholm vart 7:e år”, http://friasidor.is/folkmordet-september-2017-ett-nytt-storstockholm-vart-7e-ar/

      ”Svenska folket ersätts nu i snabb takt genom migration från tredje världen.”

      ”Folkmordet en medveten plan
      Folkmordet, för det är en medveten plan att utrota oss, pågår för fullt. Runt 150000 kommer till Sverige varje år, år efter år, och om 30 år är folkmordsplanen ett fullbordat faktum.”

      ”Ett folkmord i varje västland

      ”Nordfront har skrivit en synnerligen väl underbyggd artikel med den retoriska frågan i titeln, ”Pågår ett vitt folkmord?”, (del 1 av 3) som redogör för vilka kriterier som krävs för ett folkmord. Det som idag sker i västvärlden skulle om det avsåg vilket annat land som helst, t.ex. i Afrika, utan minsta tvekan falla under FN’s definition på folkmord.

      I artikeln kan vi läsa att det som sker i Sverige inte beror på galna, dumma, svenska politiker eftersom vi ser exakt samma utveckling i alla västländer. Sverige har gått från att i princip vara 100% etniskt homogent till att idag ligga runt 22% med invandrarbakgrund, Tyskland har 22%, Danmark 21%, Norge 17%, Frankrike 24%, USA 37% (icke-vit), o.s.v.

      Utan minsta tvekan går det att spåra många källor och uttalanden som visar på att man tidigt hade för avsikt att ersätta våra länders genpool. Greve Richard Nicholas Eijiro von Coudenhove-Kalergi (1894-1972), Europas ideologiske grundare, var mycket tydligt med att han ansåg att den framtida rasen i Europa skulle vara eurasisk-negroid. Kalergi nämner att han fick omedelbart intresse och finansiering från fyra samtida finansjudar, Louis de Rothschild, bröderna Paul och Max Warburg samt Bernard Baruch, som uppenbarligen gillade idén. Red Ice redogör i en nylig synnerligen välskriven artikel för greve Kalergi’s bakgrund, livsverk och centrala roll i Europeiska Unionens tillkomst.”

      Poista
    3. ELINTASOPAKOLAISTEN, yli 30000 henkeä, hyväksyminen vuonna 2015 oli tietoinen valinta, kuten keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen toteaa Arto Luukkasen haastattelussa “Dosentti”, http://alfatv.fi/ohjelmisto/dosentti. Asiasta sovittiin Saksan, Ruotsin ja Suomen kesken; Suomesta mukana olivat kokoomuksen Orpo ja Stubb.

      Poista
    4. Käytännössä rajoittamattoman maahantunkeutuja-invaasion sallimisella vastoin kansan enemmistön tahtoa on ilmeinen yhteys siihen mitä roomalainen poliitikko ja filosofi Marcus Tullius Cicero sanoi runsaat 2000 vuotta sitten:

      ”Kansakunta voi kestää typeryksensä, ja vieläpä kunnianhimoiset. Mutta se ei kestä valtion sisäistä maanpetosta. Vihollinen portilla on vähemmän pelottava, sillä hänet tunnetaan ja hän kantaa lippuaan julkisesti. Mutta maanpetturi liikkuu portin sisäpuolella olevien joukossa vapaasti, hänen salakavalat kuiskauksensa kujilla, kuultuna itse hallituksen saleilla. Sillä maanpetturi ei näytä maanpetturilta; hän puhuu uhriensa korostuksella ja hän on heidän näköisensä ja hän käyttää heille tavanomaisia perusteluita, hän vetoaa halpamaisuuteen kaikkien mielen syvyydessä. Hän mädättää kansakunnan sielun, hän toimii salaa ja kaikkien tietämättä yön pimeydessä kaivaen maata kaupungin pilarien alta, hän saastuttaa valtion niin että se ei enää voi vastustaa. Murhaajaakin tarvitsee vähemmän pelätä.”

      Poista
  5. Edelliseen uutislinkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/hoitoon-paasy-takkuaa-ruotsissa-yha-useamman-jonotusaika-venyy-kuukausiksi-6681634

      Poista
  6. 1 pakolainen, 100 pakolaista, 1000 pakolaista, 10000 pakolaista, 100000 pakolaista tai miljoona pakolaista vuodessa! On itsestään selvää että raja tulee vetää mitä pikimmin, koska Suomen infrastruktuuri ei kestä miljoonaa pakolaista vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuten kestä 100.000 pakolaista/vuosi tahtiakaan, ja 10.000/vuosi arvelluttaa sekin.

      Poista
    2. Pakolaisia lykkäävät maat käyvät sisällissotia, siis eri ryhmät taistelevat vallasta. Ainoa "velvollisuus" mikä demokraattisella maalla on pakolaiskysymyksessä on mielestäni, että sisällissotaa käyvälle maalle selitetään kädestä pitäen ja laajasti että meillä myös taistellaan vallasta, mutta äänestämällä. Jos kuulijan prosessori tökkii ja ohjelma ei vastaa, niin sille ei voi mitään. Ei ole meidän vastuullamme että he tappavat toisiaan. Vastuu on kokonaan heillä ja se heidän täytyy oppia vaikka kantapään kautta. Pakolaisten vastaanotto ei ratkaise ongelmia pakolaisten lähtömaissa, joten looginen jatkumo on että ongelmat ratkaistaan lähtömaissa ja he itse ratkaisevat ongelmansa. Jos halutaan olla humaanisia, niin apu tulee kohdistaa pakolaisten lähialueille. 0 pakolaista pitäisi olla kirjattuna hallitusohjelmaan.

      Poista
  7. Kylmiä lukuja, tanakkaa tekstiä:
    on aika, herätkää!

    T. Helsingitär

    VastaaPoista
  8. Yli kymmenen tuhatta maahantulijaa per vuosi olisi jo sinällään valtava määrä. Sehän tarkoittaa sitä, että Suomen tulisi kustantaa lähes saman verran uusia eläkeläisiä joka vuosi. Kaiken lisäksi asetetun kattomäärän ohi vuotaisi maahan tuhansia muita uusia eläkeläisiä, saivatpa he oleskelulupaa tai ei. Näiden eläkeläisten eläkkelläoloaika on tyypillisesti ’fifti-sixti’ vuotta, kun veroja ikänsä maksaneet kantasuomalaiset vetelevät viimeisiään eläkkeelle päästyään. Mihin jäivät poliitikkojen huolestuneet puheet eläkepommista!?

    Uudet tulijat kumuloituvat jo aikaisemmin tulleeseen, kohta satojen tuhansien populaatioon, joka myös lisääntyy täällä sata lasissa. Mihin jäivät puheet suomalaisten hiilijalanjäljestä ja luonnon suojelusta!? Sitä paitsi, vaikka Suomeen otettaisiin sata tuhatta maahantulijaa vuodessa, kuinka paljon väestöpaine hellittäisi lähtijämaissa!?

    Kestävä kehitys on tärkeä mantra tänä päivänä poliitikoille ja rahoitusta hakeville tutkijoille. Yliopistoissa on kaikenlaista mallittajaa ja ennustajaa. Onko siellä ketään, joka pystyy tekemään simulaation Suomen väestöllisestä, taloudellisesta, ekologisesta ja sosiaalisesta kestävyydestä? Tai edes jostain niistä? Juhana Vartiaisen teesit eivät ole sitä, mitä tarkoitan tällä kysymyksellä. Vai onko yliopisto samanlainen ’oikeita’ mielipiteitä toistava verorahoitteinen politrukkipapukaija kuin yleisradiokin?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!